keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesän ruokahaaste: voittaja

Ja niin kävi, että raparperiteemaisen kesän ruokahaasteen voiton vei Onko nälkä?- blogin raparperibryle. Kakkoseksi kiri Hannan sopan raparperi-pannacottapiiras ja kolmanneksi kisasi Sokerivaltakunnan raparperipuddingpiirakka.



Kesan ruokahaaste: raparperi
SelectionVotes 
Sokerivaltakunta: Raparperi-pudding-piirakka 12%
Mustikkasuu leipoo: Kookos-raparperi-marenkipiiras 2%
Yummy Baker: Raparperijaatelo 6%
Herneetkin rokkaa: Raparperikakkuset 4%
Hellan ja viinilasin valissa: chili-raparperichutney 4%
Muruja Mardella: Raparperiomenamaljat ja mascarponevaahto 8%
Onko nalka?: Raparperibryle paahdetulla valkosuklaalla 25%13 
Lumo Lifestyle: Huijarin raparberibrulee 6%
Ja kaikkea muuta: Raparperipossua 6%
Hannan soppa: Raparperi-pannacottapiiras 20%10 
Karoliina The Cakejunkie: Raparperinen Eton Mess 8%
51 total



Oikein paljon onnea voittajalle ja kiitokset kaikille osallistuneille! Oli ilo nähdä mukana ensikertalaisiakin!

Innolla jäämme seuraamaan, mikä elokuun teemaksi valikoituukaan...! Säännöt uuden haasteen järjestämiseen löytyvät täältä

Tässä vielä voittajalle:





Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Muhammara - syyrialainen paprikatahna

Syyria on maa, jossa olen halunnut aina käydä. Huolimatta siitä, että nyt minulla olisi vihdoin passi, josta ei noita maahanpääsyn estäviä Israelin leimoja löydy, lienee parasta olla matkustamatta sinne ihan vielä. Joten tyydyn sitten ruokamatkailuun ihan omassa keittiössä.

Muhammara on alunperin Syyriasta muihinkin alueen arabikeittiöihin levinnyt paahdetusta paprikasta ja saksanpähkinästä tehty dippi. Nimensä se on saanut punaisesta väristään. Se on erinomaista meze-pöydässä dippinä joko pitasipsien tai vihannesten kanssa, levitteenä tai kylmänä kastikkeena grillatun lihan kanssa. 

Tämän kaukaasialaista sukulaista on tavattavissa ihan tuossa itärajan ja lahdenkin toisellakin puolella, sillä tämä muistuttaa adjiki- tahnaa, johon olen törmännyt niin Tallinnan kauppahalleissa kuin Kallion Pelmenit- ravintolassakin. Ja kuten tuossa kommenteissakin huomautetaan muistuttaa tämä myös Espanjan erikoisuutta, romesco-kastiketta.

Jokaisella Fatimalla ja Aishalla on tähän luonnollisesti oma reseptinsä - tämä on minun. Varioikaa siis vapaasti oman mielenne mukaan ja tehkää siitä oma tarkoin varjeltu sukureseptinne! Tärkeimmät ainesosat ovat paahdetut paprikat, muutamat mausteet ja saksanpähkinät. Joissain resepteissä käytetään myös leivänmuruja antamaan dipille paksumpaa rakennetta, mutta omani on leivätön ja siten myös gluteeniton - lähipiiristä kun löytyy niitä karttelevia ruokailijoita. Vaikka saksanpähkinä on se tähän klassisesti käytetty pähkinä, on sillä hieman karvas ominaismaku - niinpä sen voisi varmasti korvata myös jollain miedomman makuisella pähkinällä tai manteleilla.

Minä käytin 260 gramman purkillisen valmiiksi paahdettuja piquillo-paprikoita, joita myös niihin Pimentos Rellenos- annokseen käytettiin. Jos paahdat paprikat itse (ohje täällä), tarvitaan niitä kolme isohkoa kappaletta. 

Tämä oli pitkästä aikaa myös mahdollisuus käyttää granaattiomenasiirappia, jota niiden syyrialaisten kananmaksojen jälkeen ei olekaan tullut hyödynnettyä!

3 paahdettua punaista paprikaa
100 gr saksanpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
1/2 chili
1/2 sipuli
1,5 rkl oliiviöljyä
1/2 tl jeeraa
1/2 tl jauhettuja korianerinsiemeniä
1/2 tl paprikaa
1-2 rkl granaattiomenasiirappia
loraus sitruunamehua
suolaa, mustapippuria

Paahda paprikat ja soseuta ainekset blenderissä mausteita ja öljyä lukuunottamatta. Paahda mausteet pannulla ja lisää sitten öljy. Sekoita ja kaada joukkoon. Lisää granaattiomenasiirappia maun mukaan, mausta sitruunamehulla ja suolalla. Anna mielellään maustua kylmässä tunnin verran ennen tarjoilua (rakenne jähmettyy, mitä pidempään sen antaa odottaa), rouhaise päälle mustapippuria ja tarjoile persiljan ja sitruunan kera.




Rieskakokeilun aikana uunini lämpötilarajoituksiin masentuneena en edes yrittänyt tehdä omia pitaleipiä, mutta sitä varten suosittelen tätä Suolaa & Hunajaa- blogin mainiota reseptiä!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hulluna halliin osa 2

Pakastimeton, autoa-omaamaton keskustaeläjä ei edellämainituista syistä löydä itseään kovin usein säilömässä oman pihan satoa talven varalle. Tai marjametsästä. Tai sienimetsästä. Vaikka hinku sinne kyllä onkin. Jonkinlaista apua asiaan tuovat toki nuo metsättömyyttä kompensoivat kauppahallit, joiden tarjonta on myös juuri nyt parhaimmillaan.








Vaan niin ovat kyllä hinnatkin.

Tuota kotimaisen suosimista joutuu miettimään täällä(kin) moneen otteeseen. Selväähän on, että eivät tällaiset paikat ja erikoisliikkeet pelkällä hifistelijöiden ihastelulla elä - jollain se on elanto ihan oikeasti tienattava. Mutta minkälaisilla ihmisillä on oikeasti varaa kotimaista näillä hinnoilla suosia? Kollegalla on kesäpaikassaan sellaiset marja-apajat ja metsästysmaat, että niiden sadolla ilahdutetaan meitä muita vielä pitkälti seuraavaan kesään. "Menkää ihmiset metsään!" kuulee hänen jylisevän kahvihuoneessa tähän aikaan vuodesta usein, Suomen hintatasoa kiroten.






Jopa taannoista Midhill- vesilasimyrskyä pöyristyneempänä jouduin kuitenkin nikottelemaan täällä. Tiesin tarvitsevani chiliä, mutten muistanut, onko minulla sitä vielä kotona. Ostin siis kaiken varalta yhden. Kun tarjolla oli kotimaistakin, niin otin sitten kuuliaisesti sitä. Luulin kuulleeni hinnan väärin, mutta myyjäneidin toistaessa sen olin hämmästyksestä niin halvaantunut, etten osannut tehdä muuta kuin ojentaa rahat ostoksestani. 1,90 €!  Yhdestä chilistä!

Ehkäpä vähempikin charmi siis riittää? Ehkäpä tämä kettu hankkii pihlajanmarjansa vastaisuudessa ihan geneerisistä supermarketeista.
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Soppasunnuntai: Italialainen hääkeitto

Italialaisissa tunnelmissa jatkaa Soppasunnuntaikin, mutta ilman pastaa. Vaikka kyllä sitäkin joissain resepteissä tähän laitetaan. Kyseessä on italialainen hääkeitto, joskaan mistään häähysteriasta (vaikka itseäni yritänkin saada innostumaan niiden suunnittelusta) ei ole kyse, vaan tämänkin taustalla on iloinen kielikukkanen.

Alunperin nimi tulee italiankielisestä ilmaisusta "minestra maritata" jolla on viitattu siihen , kuinka hyvin liha käy vihreälehtisten kasvisten seuraksi. Perinteisesti resepti onkin aika yksinkertainen: kanaliemipohja, lihaa (yleensä lihapullien tai makkarasta puristeltujen palleroiden muodossa) ja lehtiä (endiiviä, lehtikaalta, pinaattia).

Lisäksi Wikipedia tietää kertoa, että Lazion ja Campanian alueilla yhä vallitseva perinne tehdä tätä joulunaikaan onkin peruja alueiden espanjalaisvalloituksen ajalta! Joskin tuo nimenomaan Toledon aluella tunnettu versio keitosta oli raskaampi ja lihaisampi kuin tämä, etenkin amerikanitalialaiseen ruokaperinteeseen juurtunut soppa.

Versioita tästä on enemmän kuin kenenkään sormet jaksavat laskea. On luustaan riivityllä kananlihalla, eri pastoilla, eri pavuilla, linsseillä, vihanneksilla. Tämä on varsin lähellä sitä "perinteisintä", joskin yhden vinkin pihistin Food Network- kanavan Giada di Laurentiisilta. Hänen reseptissään pastan sijaan keittoon lisätään kevyesti vatkattua kananmunaa ohuena nauhana. Se kun käy keiton kesäisen vehreään keveyteen niin ihanasti - ja näin keitto säilyy paitsi hiilarittomana, myös gluteenittomana. Oman maun ja saatavuuden mukaan tähän voi käyttää melkolailla mitä lehdykkää tahansa - etenkin savoijinkaalissa ja pak choissa on sopiva rakenne. Kesän sadosta hullaantuneena käytin tähän tänään uusien sipuleiden lisäksi varhaiskaalia sekä kesäkeittosirkuksesta ylijääneitä tuoretta pinaattia ja tuoreita vihreitä papuja.

Lihapullat tein sika-naudasta jotta ne olisivat vähän vähemmän rasvaisia kuin pelkkä possu, mutta varmasti ne voisi tehdä myös vaikka kanasta. Jotta keitto säilyy hiilarittomana ja gluteenittomana, tein myös lihapullat ilman leipää/ korppujauhoja. Jos ei parmesaaninkäytössä ole allekirjoittaneen lailla vasta opetteluvaiheessa, voi sen määrän lisätä 1 desiin ja käyttää lisäksi yhden kananmunan antamaan massalle vähän kosteutta.

Tästä tulee noin kuusi annosta

Lihapullat

400 gr sika-nautajauhelihaa
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1/2 chili
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli, hienonnettuna
1/2 dl parmesaaniraastetta
(tai 1 dl parmesaania + 1 kananmuna)
2 kourallista hienonnettua persiljaa

Keitto

1,5 litraa kanalientä
1 iso fenkoli ohuina suikaleina/ 2 pientä
1/2 varhaiskaalista (alkuperäinen kaalinpää oli sellaiset 550 gr)
50 gr tuoretta pinaattia
100 vihreitä papuja
2 kourallista kevätsipulin varsia (noin 3 vartta)
2 kourallista persiljaa rouheasti hienonnettuna
1/2 sitruunan kuori
3 maustepippuria

2 kananmunaa (+ 2 rkl parmesaania)

koristeluun: lisää parmesaania

Lihapullia varten pehmitä sipuli ja valkosipuli öljyssä pannulla. Kun ne ovat pehmenneet ja läpikuultavia, sekoita muihin aineksiin. vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja anna maustua kylmässä puolisen tuntia. Pyörittele sitten tasakokoisiksi, haluamasi kokoisiksi palloiksi. Itselläni tuli 28 kappaletta - muista että koko vaikuttaa myös niiden kypsymisaikaan.

Kuori fenkolin uloin nahkamainen kerros , poista kova kanta ja siivuta ohueksi. Leikkaa pavuista päät pois ja leikaa haluamasi kokoisiksi suikaleiksi. Halkaise kaali ja leikkaa (kovempaa sisustaa lukuunpottamatta ohuiksi suikaleiksi. Jos pinaatti on ihan pientä lehteä, voi sen käyttää sellaisenaan, mutta omani olivat isoja ja tukevia lehtiä, joten poistin lehtiruodin ja leikkasin lehdet ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna kanaliemi. Lisää maustepippurit. Lisää sitten ainekset kypsymisjärjestyksessä: ensin fenkoli, sitten lihapullat (kypsymisaika oli omillani n. 7 minuuttia), muutama minuutti sen jälkeen pavut ja kaali ja muutama minuutti ennen kuin lihapullat ovat valmiit pinaatti. Ihan lopuksi lisää soppaan kevätsipulisilppu, loppu sitruunankuoriraaste ja persilja. Sekoita.

Kun keitto on valmista, sekoita kahden kananmunan rakenne kevyesti rikki ja lisää joukkoon ohuena nauhana hellävaraisesti poreilevaa keittoa samalla kevyesti hämmentäen.

Siirrä pois liedeltä ja tarjoile parmesaanin kanssa.







Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Spaghetti Carbonara

Carbonara on kaikessa yksinkertaisuudessaan ehkä kaikkien aikojen pastasuosikkini. Joka on parhaimmillaan pehmeän täyteläistä, muttei ui siinä kermaisessa kastikkeessaan. 

Kaikista puristisimmissa resepteissä sitä kermaa ei itse asiassa käytetä lainkaan, vaan kermaisuus tulee keltuais-parmesaani-seoksesta. Jos kuitenkin näyttää, että munaseos kuivakaksi muuten jäisi, en minä lähtisi ketään ampumaan siitä hyvästä, että siihen on pieni loraus sitä lisätty. Etenkin jos kyseinen kokki vasta käy läpi juustosiedätysterapiaansa...Italialaisista sen sijaan en ole ihan varma.

Toki tuota pastaa on viime aikoina syöty koko loppuvuodenkuukauden tarpeisiin, mutta Hangon makaronitehtaan kutkuttavalta listalta se oli yksi niistä pastoista jotka jäivät kokeilematta. Ja kun sitä bucatinia tuli kuitenkin sieltä ostettua, niin eihän sen voi antaa hukkaankaan mennä, eihän...?

Perinteisesti tähän käytetään spagettia, joskin itse käytin tähän nyt bucatinia, koska sen pullean täyteläisestä rakenteesta pidän. Toinen olennainen asia on mustapippuri. Itse uskon valmiiksi jauhettuun mustapippuriin vähemmän kuin Jeesukseen, enkä voi sietää sitä ravintolapöydässäkään. Vastarouhitussa maku on aina tymäkämpi, mutta Cacio e Pepe- blogista noukitun ohjeen mukaan paahdoin omani kevyesti ja kyllä se aromi siitä nousi ihan uudelle tasolle. Tuo blogi on muuten mitä mainioin ensiapu siihen Italia-kaipuuseen, mikä minut säännöllisesti valtaa.

Autenttisuudessa tämä Töölön versioni luonnollisesti kalpenee Rooman-serkuilleen - minä kun esimerkiksi laitoin tähän myös valkosipulia. Usein teen tätä pekonin sijaan serranokinkusta (sitä kun jääkaapista aina löytyy), joskin nyt käytin taquitoja (koska niitäkin sieltä sattui löytymään). Tel Avivissa olen syönyt Carbonaraa myös ankalla (!) ja viime kerralla löysin Espanjassa supermarketistamme ankkakinkkua (niin jumalaisen dekadenttia - etenkin karpalohillokkeen kanssa...) - ehkäpä kokeilen sitä seuraavalla kerralla!

Tarvittavien keltuaisten määrään vaikuttaa myös käyttämäsi pasta - bucatini kun on aika lailla spagettia kookkaampaa, niin keltuaisia tarvitaan enemmän, jotta pasta saa sen kermaisen kerroksen ympärilleen.






Kahdelle

2 annosta bucatinia/ spagettia (à 75-100 gr)

100 gr pekonia/ lardonia/ serranokinkkua/ taquitoja
1 dl parmesaaniraastetta 
4 -5 keltuaista 
(koosta riippuen - jos omasi ovat isoja, voi kolmekin riittää. Omani olivat pieniä)
voita
mustapippuria

Erottele keltuaiset valkuaisista. Valkuaiset voi käyttää vaikka marenkeihin tai macarooneihin. Vatkaa keltuaiset kevyesti ja lisää niihin juustoraaste. Paahda pekoni/kinkku pannulla kunnes se on rapeaa. 

Nosta ne pannulta ja mikäli ne ovat kovin rasvaisia, valuta talouspaperin päällä. Riippuen käyttämäsi lihan jälkeensä jättämästä rasvasta (sitä saisi olla muutama ruokalusikallinen), lisää tarvittaessa pannuun voita (iik! Tiedän, mutta voi antaa öljyä enemmän täyteläisyyttä joka tasapainottaa tuon pekonin ja parmesaanin suolaista särmää) ja kohtuullisen alhaisella lämmöllä pehmennä valkosipulia. Se saa ottaa hieman väriä, mutta varo polttamasta sitä- silloin se on vain kitkerää. Eli pahaa.

Lisää sitten valkosipuli jäljellä olevine rasvoineen hieman jäähtyneenä keltuais-juustoseokseen. Pyyhi pannu kuivaksi ja paahda mustapippuria kevyesti. 

Keitä pasta ohjeen mukaan. Kun se on vähän vajaa al dente, nosta se pannulle ja lorauta perään hieman pastan keitinvettä. Kaada mukaan pekonirouhe (jätä hieman annoksen viimeistelyyn) ja pyörittele hetken aikaa. Nosta se sitten pannulta ja sekoita joukkoon nopeasti keltuaisseos. Jos sen jättää liedelle, alkaa munaseos kokkeloitua. Sitä emme halua. Pastan (ja keitinveden) kuumuus kypsentää seoksen pehmeän kermaiseksi kyllä. 

Jaa lautasille ja ripottele loput pekonit päälle. Perään lisää sitä parmesaania. Ja mustapippuria. Juuston ja pekonin ansiosta suolaa tämän ei missään vaiheessa pitäisi tarvita. 


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Suomenruotsin kesäparatiisit

Niin paljon kuin niitä Vaxholmin ja Grindan kaltaisia eteläruotsalaisia idyllejä on tullut hehkutettua, niin tuo taannoinen roadtrip osoitti, että ei se Suomi kyllä kauas maakuntamatkailun maaottelussa jää. Espanjassa ollessa päiväretkiä tulee tehtyä ja uusia seutuja tutkailtua livingstonelaisella innolla harva se päivä, mutta niin vain on päässyt unohtumaan, kuinka paljon ihan muutaman tunnin päässä olisi Suomessakin niin paljon nähtävää. Siellä on portti ihan mielettömään kesäparatiisiin!




Miniloma rannikkosuomessa tarjosi paitsi upeita maisemia ja  tunnelmallisia kaupunkeja myös hykerryttäviä yllätyksiä. Degerbystä esimerkiksi, i mitt av ingenstans, löytyi pikkuriikkinen herkkukauppa, jonka valikoimista löytyi mm. tuoremakkaroita, kampasimpukoita, tuoretta basilikaa ja hummeria. No, okei, pakastettuna. Mutta kumminkin! Ei pääse Töölön markettien valikoima lähellekään moista! Rannikolla tehdään jopa ihan omaa ilmakuivattua kinkkuakin!

Niinpä meidän tiemme jatkui Hangosta vielä piknikille Tammisaareen.







Hangossa sain joltain salskealta purjehtijanuorukaiselta kutsun jazz-festivaleille. Ruotsiksi. Kasvissyöjän ja Tsatsikimestarin mukaan saan syyttää siitä konservatiivista, helmikorvakoruista, blondiraidoitettua nutturaniskaista ja neuletakkia näennäisen huolettomasti olkapäillään kantavaa  olemustani. Kaikesta tästä yltiöidyllisyydestä huumaantuneena päätinkin, että alan isona suomenruotsalaiseksi. Kunnes minulle selvisi, että ruotsiksi kuulostan, liksom, ihan pissikseltä, vet du.









Niin ihastuttava kuin täsmäiskumme suomenruotsalaiseen mielenmaisemaan olikin, yksi asia meitä jäi kuitenkin näissä kesäparatiiseissa ihmetyttämään. Missä ovat ne törkeyksiä ohikulkijoille syytävät  rappioalkoholistit? Helsingin katuja aina sulostuttavat avohoitopotilaat? Hakaneuloja ja angstia täynnä olevat goottiteinit? Kyllä minä ne vaihtaisin hummereihin koska tahansa. Olkoon kuinka pakastettuja tahansa...
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 25. heinäkuuta 2013

Hangon keksinä

Hangon makaronitehtaan hiilihydraattitankkauksen jälkeen olisin ainakin energiatason puolesta ollut valmis vaikka maratonille. Kunto sen sijaan riitti vain tutustumismatkaan Hangossa.

"Hangon keksi"-vertauksen etymologiaa ei tarvitse kyllä sen syvällisemmin analysoida - sen verran iloiseksi tekeviä asioita täältä löytyy.

On vaikka tuota suuresti rakastamaani merta ja kilometritolkulla hiekkarantaa.








Ja vaikka maha olisi kuinka täynnä on Neljän Tuulen Tuvan leipomuksia kyllä aika vaikea vastustaa. Ihan hyvin on paikka pärjännyt, vaikka sitä aikoinaan pyörittänyt Mannerheim siirtyikin ravintolamaailmasta politiikkaan. Ja ihan hyvin kai se Mannerheim sielläkin pärjäsi...




Aurinko ei meitä päiväretkeileviä kaupunkilaishempukoita juurikaan hemmotellut, mutta muiden komponenttien pelatessa sen verran onnistuneesti yhteen, ei oikein voinut valittaakaan.








Ylväs historia elää yhä Hangossa, tuossa Suomenmaan kruunun eteläisimmässä helmessä. Alkujaan  tämä oli ylhäisön suosima kylpyläkaupunki, jonne aikansa kauniit ja rohkeat vetäytyivät huvittelukaudeksi pökerryttävän ihastuttaviin pitsihuviloihinsa.








Kyllä minäkin oikein mielelläni ottaisin tuollaisen tsehovilaisunelman kesäasunnokseni, jossa sitten vaeltaisin huoneesta toiseen valkoisessa mekossani, pitsivarjoani pyöritellen suojatakseni alabasteri-ihoani auringolta, jotta se onnistuisi hurmaamaan vakavaraisen sulhaskandidaatin kosiomatkalle. Mutta eivät taida nykyisen sulhaskandidaatin resurssit sen Espanjan unelman lisäksi tällaiseen  kesäparatiisiin venyä...




Onneksi monesta huvilasta on tehty tunnelmallisia majataloja, joissa sitä masentavan vakavaratonta ja päivänvarjotonta elämää voi lääkitä yö kerrallaan.


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This