Tapahtuipa eräänä perjantaina: tulin kotiin töistä jo valmiiksi listoja laatien - siitä, mitä kokataan ja milloin ja mistä pitää käydä mitäkin aineksia hakemassa ja mihin mahdolliset ylijääneet ainekset hyödynnetään ja ketä tulee milloinkin syömään. Vaan Naapurinpoikapa, jo aikansa "pitää ehtiä ja tehdä ja mennä ja tulla ja suorittaa"- touhuani huolestuneena seuranneena puhalsi pelin poikki samantien ja ilmoitti, että tulossa olisi kokkausvapaa viikonloppu. Että nyt olisi aika vaan rentoutua (tai, kuten hän asian ilmaisee: reinoilla) ja ihan vaan olla.
Sanat täyttivät minut suoranaisella kauhulla (miten se sellainen ei minkään tekeminen onnistuu? Kellä sellaiseen on aikaa?) ja aikani yritin protestoida mitä erinäisimmin ja universumin tasapainoa mitä dramaattisimmin rapauttavin perustein: basilika jäätyy! Savukala ehtii pilaantua! Rezen maalaisleipä kuivuu! Vaan ei minusta ollut vastustusta. Eteeni kaadettiin lasi viiniä ja hetken kuluttua, ranskalaisen Gerard Betrand Terroir Picpoul de Pinetin harhautettua huomiokykyni, minulta ongittiin henkilötunnukseni. Ja niin vain lauantaina karattiinkin 22 tunnin ex tempore-minilomalle merille! Ilman kameraa! Ja tietokonetta!
Mutta mihinkäs tiikeri raidoistaan joten tässä reissuraporttia. iKuviin on taasen tosin tyytyminen...
Sviittejä ei tuohon hätään enää saanut, joten A-luokan hytillä piti pärjätä (!) Edellisestä ihan yön yli kestävästä laivamatkasta oli aikaa enemmän kuin muistankaan ja on se vain jännä, miten pieni ihminen voi olla innoissaan jostain tuollaisesta. Tässä puolen vuoden aikana kun on ehditty vaihtamaan niin ensisuudelma, sormuksia kuin osoitettakin, mutta yhteiselle lomalle ei vielä oltu keritty.
Todellisuus (ja orastava keski-ikä!) muistutti olemassaolostaan heti Tallink Siljan Europalle astuessamme. Etenkin viikonloppuisin kun ne hytit ovat täynnä sitä nuorisoa. Kirosin sitä etten ollut muistanut korvatulppiakaan pakata - se nuoriso kun jaksaa mesota ja möykätä läpi ihan koko yön. Kyllä minä muistan - urbaanilegendan mukaan minäkin olen joskus sitä nuorisoa ollut. Enkä kuulemma edes ihan sieltä helpoimmasta päästä...
Keski-iän (vai ruokabloggauksen?) myötä kummasti vinksahtaneet prioriteetit huomasin myös laivan myymälässä, jossa muulle laivan matkustajajoukolle ylivoimaisten vetovoimatekijöiden, siiderilavojen ja 12-pack-vodkalootien sijaan huomasin ihastuksissani hipelöiväni ankanmaksapateita ja hirvimakkaroita ja villisikasäilykkeitä. Niitä päätyi kotiinviemisiksikin. Niin, ja sitä Kalevin mustikkasuklaata tietenkin.
Varmistaakseen, että reissussa varmasti rentouduttaisiin eikä käytettäisi aikaa ja energiaa aterian "eri komponenttien onnistuneisuuden analysointiin", oli Naapurinpoika varannut meille illallisen ja lounaan laivan buffet-ravintolasta. Ja minähän en valittanut: elämäni risteilyjen onnellisimmat muistot liittyvät juurikin buffettiin. Pororajan tuolla puolen kasvaneena merenelävät olivat minulle aina vain suurta maailmaa henkivä haave, joten voitte kuvitella kulttuurishokin, jonka koin astuessani ensimmäistä kertaa ravintolan lasiovien takana avautuneeseen paratiisiin. "Saa syödä niin paljon kuin jaksaa?" hämmästelin (tässä vaiheessa huomautan toki, ettei meillä kotona nälkää nähty, malttakaa siis vielä hetki): "katkarapujakin?!" Ja voin kertoa, että on täysin mahdollista (jos tosin ei ehkä kovin suositeltavaa) syödä oman ruumiinpainonsa verran katkarapuja.
Buffet-käyttäytymisestäni joitain anekdootteja kuulleena oli Naapurinpoika utelias todistamaan ilmiötä ihan omin silmin. Ja se se on kuulkaa rakkautta, kun toinen vailla järkyttyneisyyden hiventäkään seuraa kun tuhoat vadillisen katkarapuja ja hellästi hymyillen avaa (taas) uuden kosteuspyyhepakkauksen. Ah.
|
Tältä näyttää onnellisuus ♥ |
Buffetin tarjontaa on noista vuosi(kymment)en takaisista laivamatkoista hieman modernisoitu. Lämmin ruoka tarjoillaan omassa pisteessään yhä erikseen, mutta inspiraatiota on otettu katukeittiöistä ja erikoisuuksista ympäri maailmaa, joka tämän päivän matkaajalle onkin tutumpi ja pienempi kuin koskaan aikaisemmin. Noutopöydän huikaisevia volyymeja ruokkimaan suunnitellun tarjonnan logistiset haasteet lienevät kaikille selvät: kyllä se liha siellä kuivuu ja kastike kuorettuu. Mutta siitähän buffet on kyllä onnistunut valinta, että jokaiselle sieltä löytyy jotakin. Aasian suunnalta oli tarjolla mm. kasvisdumplingeja ja kevätkääryleitä jotka tiskissä odottaessaan ehtivät lötkistyä ikävästi. Lisäksi oli sushia.
Texmex-pisteestä löytyi (luonnollisesti - mistäpä sitä ei nykyään saisi) mm. nyhtöpossua. Jota uskaliaasti mainostettiin "täydellisenä". Juuri ensialtistuksensa meillä kotona saanut Naapurinpoika ei vaikuttanut kovinkaan otetulta ja hymähti sitä maistettuaan huvittuneena: "nice try". Meidän reseptimme ainakin liki täydelliseen nyhtöpossuun löytyy täältä. Chili con carne sen sijaan oli hyvää.
Lähi-idästä oli tarjolla mm. kuskus-salaattia sekä falafeleitä. Falafeleissä oli kummallisen kumipallomainen rakenne, mutta maku oli aika kohdillaan. Välimeren maiden tarjontaa esittelevästä antipasti-pöydästä löytyi mm. erinomaista chorizoa, ilmakuivattua kinkkua hunajamelonilla sekä marinoituja oliiveja. Reissun ex tempore-luonteesta johtuen en ollut ehtinyt kysyä Tallink Siljalta kuvauslupaa, joten kuvia kattauksesta ette nyt valitettavasti saa.
Kaksi asiaa eivät kuitenkaan olleet muuttuneet: A. Buffetissa tulee aina syötyä liikaa ja B. Parasta antia oli edelleenkin se kalapöytä. Sillitartaria, lasimestarin silakkaa, sinappisilakkaa, äyriäissalaattia, graavilohta ja hovimestarinkastiketta... ja niitä katkarapuja. Lisäksi löytyi mm. savustettuja vihersimpukoita, joiden maku jäi kuitenkin hentoa Pernod-henkäystä lukuunottamatta kovin heikoksi.
Viini, olut ja limsat kuuluvat yhä buffetin hintaan. Viinit tulivat Baronía de Turisilta Valenciasta Espanjasta ja olivat varsin harmittomia yleisviinejä. Etenkin punainen oli Tempranilloksi ihastuttavan pehmeä ja helposti juotava.
Jälkiruokapöytä oli niinikään varsin yltäkylläinen. Illalliselta suosikiksi nousivat browniepalat, Romanovin mansikat sekä limetartaletti ihanan kuohkealla marenkikuorrutuksella, lounaalta puolestaan (hieman turhan liivatteinen) pannacotta ja hunajakakku.
Laivan muuhun viihdetarjontaan tutustuttuamme päädyimme Corner-viinibaariin, jonka ruutuverhoiltuine nojatuolineen vanhan englantilaiskartanon hillittyä charmia henkivä ilmapiiri osoittautui varsin viehättäväksi keitaaksi keskellä käyntiin lähteneitä lauantai-illan bakkanaaleja. Meillä lasiin päätyi mm. Wolfbergerin Gewurtstraminer Alsacesta.
Mutta eihän laivalle ole kotoilemaan tultu, eihän? Sitä Morsea voi katsoa telkkarista kotonakin!
Koska olin kahdeksankymmentäluvun kultaisina vuosina kaikkien muiden vetäessä ämpärikaupalla Sinistä enkeliä vielä ihan liian nuori, en ollut sitä maistanut koskaan. Niinpä suuntasimme keskiyön lähestyessä Ocean Clubiin, jossa oman shownsa aloitti varsin mainio coverbändi. Ensialkuun suhtauduimme hieman skeptisesti tulossa olevaan emmekä uskoneet olevamme oikeaa kohdeyleisöä "hei tuolta saapuu Charlie"- biisille tai sitä hurmiossa tanssivalle legioonalle keski-ikäisiä itäsuomalaisia laivaturisteja (oletteko muuten huomanneet, kuinka siellä tanssilattialla on aina, vähän niinkuin omassa kuplassaan, se yksi pariskunta joka todella osaa tanssia?) Mutta loistava bändi, ihana seura (ja se Sininen enkeli) selvästi tekivät tehtävänsä ja Samuli Edelmanin "Peggyä" huomasin laulavani jo mukana. A-han "Take on me"- biisin aikana huomasin kiljuvani (hienostuneesti ja maailmaa nähneen ihmisen lailla, luonnollisesti) ihan ääneen.
Yhden jälkeen me luovutimme ja vetäydyimme hyttiimme tavoitteena saada ensimmäinen yhteinen lomakuva. Saimme tulokseksi sarjan selfieitä (welfieitä?) joissa säännönmukaisesti toiselta näytti puuttuvan nenä tai toisella oli silmissään jokseenkin sosiopaattinen tuijotus. Näitä, ihan kuin reissun muitakin kuvia löydät muuten Instagramista! Juhlat jatkuivat Joen pubissa vielä aamukahteen, Windjammer Barissa ja Ocean Clubissa aamuneljään ja Moonlight Bar & Discossa (ja meidän käytävällämme...) aamukuuteen.
Aamulla oli muutaman tunnin ajan aikaa tutustua Tallinnaan (tästä lisää seuraavaksi) jonka jälkeen meillä oli tarkoitus käydä tutustumassa laivan sauna- ja kylpyläosastoon. Siestailu omassa hytissä ennen lounasta kuitenkin voitti. Seuraavalla kerralla sitten!
Ovathan tuollaiset viikonloppuristeilyt varsin mielenkiintoinen ja monitasoinen sosiologinen ilmiö ja maailmoja-avartava poikkileikkaus yhteiskunnan eri kerroksiin... mutta oli meillä kyllä ihan aidosti hauskaakin. Vaikka luulenpa, että tuon pojan kanssa sitä on ihan missä tahansa!
___________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?