torstai 31. heinäkuuta 2014

Helan går! Cocktail-herkkuja rapujuhlakauteen

Kuten kaikki, jotka ovat koskaan muuttaneet saattavat arvata, olemme viimeisten kuukausien aikana tehneet muutamankin päiväretken Ikeaan. Niinpä olemme nyt erinäisten pohjoisruotsalaisilta punkkareilta kuulostavien säilytysratkaisujen onnellisia omistajia. Mikään kovin zen en ole toki aikaisemminkaan ollut, mutta kevään saatossa tutuksi ovat tulleet myös täysin uudenlaiset raivon asteet: vanhan tutun kiukkunälkäitkupotkuraivon lisäksi repertuaariini kuuluvat nyt myös saatananakkuporakoneraivo sekä kokoaperkelekeskenäsiraivo.

Ostosreissujen myötä olen (luonnollisesti) tutkistellut myös Ikean food shopin valikoimaa. Toki niiden sillirivistöjen ja näkkileivän psyyken tasapainon palauttava vaikutus on tullut testattua niin Espanjassa kuin Englannissakin. Lontoossa asuessani tein sinne pyhiinvaelluksia kaverini kanssa ostamaan mätitahnaa, jonka vedimme heti parkkipaikalla suoraan tuubista. Ja huuhdoimme alas Kopparbergillä. (Kyllä - asuin mahdollisesti maailman parasta siideriä tuottavassa maassa ja matkustin viiden metrovyöhykkeen läpi ihan vain saadakseni käsiini ruotsalaista pissisesanssia!)

Ihan uusi tuttavuus ovat Ikean valikoimissa olleet kuitenkin nämä crustadi-kuoret, joita on tullut kotiin kannettua laatikotolkulla. Niistä kun saa niin kätevästi pyöräytettyä cocktail-paloja viinilaisillisen kanssa nautittavaksi. Ja ne ovat mitä loistavin vierasvara, kuten joka ikinen meillä viimeisen kahden kuukauden aikana käynyt on huomannut...

Suurimmaksi suosikiksi ovat nousseet nämä vienonmakeat ja hennontuliset jokirapuherkut, jotka ovatkin enemmän kuin paikallaan näin rapujuhlakauden juuri alettua!

Halutessaan nämä voi toki tehdä kokonaan majoneesistakin. Täytteen voi tehdä huoletta etukäteen, mutta crustadit kannattaa täyttää vasta juuri ennen tarjoamista etteivät ne vety.





24 minicrustadia

3/4 dl majoneesia
3/4 dl turkkilaista jogurttia/ créme fraîchea/ smetanaa
3/4 tl - 1 tl srirachaa/ muuta chilikastiketta (maun mukaan)
1/2 tl tomaattipyrettä
kourallinen korianterinlehtiä (1 rkl silputtuna)
1/2 limen kuori raastettuna
1,5 tl sokeria
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl valkosipulijauhetta
2 dl jokiravunpyrstöjä

Koristeluun: korianterinlehtiä ja/tai jokiravunpyrstöjä

Valuta jokiravunpyrstöt kuiviksi. Sekoita muut ainekset yhteen, tarkista maku ja kääntele joukkoon jokiravut. Täytä crustadit ja herkuttele.

Helan går!





Ja onhan tässä muutenkin kilistelyn aihetta: me olemme juuri liittyneet Blogirinkiin, Suomen ykkösruokablogien ylpeään joukkoon! Otetaas sillekin!






____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kurkkugazpacho

En valita, en. Näistä lämpötiloista, nimittäin. Näiden perässähän minä olen siellä ulkomaillakin luuhannut. Ja kohta tulee kuitenkin taas sitä räntää (eikö se ole ihanaa, tuo peräpohjalainen positiivisuus: "ooh, aurinko paistaa!" -"ei muuten paista kauaa.") Mutta onhan tuolla, lämmintä.

Naapurinpoika on fuusiomme jälkeen pistänyt minut sivistämään itseäni ja lukemaan kirjallisuuden klassikoita. 

Vuorossa on Gabriel Garcia Marquez- vaihe, jonka huomaa. Helleaalto-sana esimerkiksi saa minut nyt näkemään sieluni silmin "kesäkuumuuden suorastaan hulluuden partaalle ajamia kyliä, joissa helteistä johtuvan unettomuuden äärimmilleen rienaamat ihmiset parittelevat kiimaisten kulkukoirien lailla". 

Niin. Toki lievennystä voi hakea jostain vähemmänkin raadollisesta kuten vaikka Ingmanin uudesta mascarpone-lime-sitruuna(vodka!)-jäätelöstä (oih, miten onkin hyvää!)* tai vaikka Novelle.fi-sivustolta, josta löytyy reseptini kesäkuumalla kummasti virkistävään kurkku-viinirypälegazpachoon! Klik, klik - reseptiin pääset tästä!




*Ei, kirjoittajalle ei ole maksettu jäätelömaininnasta. Se vain on niiiiiiin älyhyvää*

___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Minilomalla Tallinnassa

22 tunnin risteilymme saavuttua Tallinnaan oli aikaa maissaoloon neljä tuntia. Aamukahdeksalta sunnuntaina Tallinna, kuten suurin osa laivavieraistakin, tosin vasta heräilee...





Tallinnassa vietettiin vuotuisia meripäiviä ja sataman ympäristöön oli pystytetty tori, josta käsitöiden, korumyyjien ja eri kuriositeettien lisäksi löytyi myös ruokaa. 






Kalasta ne lahden toisella puolen tykkäävät kyllä ihan tosissaan. "Särkikalat nauttivat täällä huomattavaa arvostusta", pani matkaseuralainen varsin veikkohuovismaisesti merkille. Niinikään kuivattua kalaa löytyy vaikka missä muodossa. Jopa kuoretta, jota Naapurinpoika on herkeämättä hehkuttanut.







Viiniäkin täällä tarjoiltiin. Ilman järjestysmiehiä, byrokratia-OCD:tä, hysteriaa, erillisiä karsinoita, pimeässä hohtavia leimoja ja salaisia käsimerkkejä. Ja kaikki sujui häiriöttä. Miten sellainen voi olla mahdollista?





Niin, ja viiniäkin saa ruokakaupoista. Mitä se sellainen on? Miten täällä kuitenkin ainakin näennäisesti eletään ihan normaalielämää, käydään töissä, kasvatetaan perheitä, maksetaan veroja ja pyöritetään ilmeisen hyvin toimivaa yhteiskuntaa? Eihän sellainen voi olla mahdollista?

Muutenkin tulimme useampaankin otteeseen reissun aikana pohtineeksi Tallinnaa. Ja Helsinkiä. ja Tukholmaa. Ja Helsinkiä.

Siinä ne ovat, ihan naapurissa. Ja silti mentaliteetti ja elämänmeno on ihan toista. Tallinnan kohdalla se on jotenkin erityisen selvää. Siellä kuitenkin ollaan vasta hyvin vähän aikaa oltu vapaita tuosta itänaapurin rautanyrkin musertavasta ja elämänhalun näivettävästä painostuksesta (pahoitteluni, dosentti-ja-mielikuvitusvaltion-virallinen-edustaja Backman, en kai vain loukannut tunteitanne?) ja niin monessa asiassa ne kuitenkin tuntuvat ajaneen Suomen ohi jo aikaa sitten. Me täällä olemme nauttineet itsenäisyydestä ja vapaudestamme jo liki sadan vuoden ajan ja mitä me sillä vapaudella olemme oikein tehneet? Rakentaneet äärimmilleen viedystä byrokratiasta ja tervettä järkeä uhmaavasta sääntelyviidakosta sellaisen vankilan, jossa kellään ei ole kivaa. 

Peilistä takaisin irvistelevää täysin epäonnistunutta alkoholipolitiikkansa saavat päättäjät katsoa ja syyttää. Alkoholihaittojen torjuntaan (mitä se edes tarkoittaa?) käytetään kuulemma vuodessa 14 miljardia euroa, sosiaali-ja terveysministeriön koko vuosittaisen määrärahan ollessa vain 13 miljardia. Ihmiset tuovat - ja tulevat vastaisuudessakin tuomaan -  yhä useammin alkoholinsa ulkomailta; asia, jonka internet ja EU yhdessä ovat tehneet entistä helpommaksi ja kuluttajaystävällisemmäksi. Jos esimerkiksi Gourmondolta tilattuna tuotteet ovat kotiovelle kuljetettunakin halvempia kuin koto-Suomen lähi-Alkossa, niin missähän päässä se ongelma silloin on?

Tallinnan yleinen hintataso, ravintoloiden ja alkoholin ulkopuolellakin (olisiko ihan oikeasti aika tehdä asialle jotain? Miten ihmeessä Suomen verotus on perusteltua kenenkään mielestä?) mietitytti myös kummasti. Tässä on esimerkiksi tuore suomalainen hauki. Arvatkaas millä hinnalla sitä siellä Suomessa myydään?





Mutta ehdimme me toki elostamme ja olostamme nauttiakin. Tallinna on ruokarakastajalle aivan ihana minilomakohde (vinkkejä Tallinnaan täällä ja ravintoloihin täällä) ja ihan lyhyelläkin pysähdyksellä ehtii poiketa ainakin satama-alueella sijaitsevaan Sadama Turgin kauppahalliin





Sieltä löytyy niin tuoreita vihanneksia, leipää (nappasin mukaan aamiaiseksi georgialaisen erikoisuuden hatsapurin), pastoja, juustoja, erikoisjauhoja ja pähkinöitä (molempia irtomyynnissä!), astioita, käsitöitä, tekstiilejä ja tietenkin lihaa ja kalaa. Mm. hyytelöityjä ankeriaita (!) joihin olen tähän mennessä törmännyt ainoastaan Englannissa.








Me hamstrasimme mukaan lisää ruokatuliaisia (villisikaa! hirveä! peuramakkaraa! jänisterriiniä! strutsinlihaa! mungpapuvermiselliä!) ja ehdimme kanssamatkustajien lailla DNAllemme uskollisina myös piipahtaa viereisessä - yhdessä alueen lukuisista - alkoholimarketeista, josta mukaan tarttui paitsi Limoncelloa (€8.50), myös etelä-afrikkalaista Pinotagea kotona odottavan lampaan kaveriksi (€6.50) sekä palkittua argentiinalaista Pinot Noiria ihan huvin vuoksi ja vaikka noiden pateiden seuraksi (€4.50). Unohtamatta erinomaista eestiläistä jälkiruokaviiniä (€3,50).





Aah, Tallinna. Me armastame sind! Ja tulemme takaisin!


____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 28. heinäkuuta 2014

22 tunnin miniloma Silja Europalla

Tapahtuipa eräänä perjantaina: tulin kotiin töistä jo valmiiksi listoja laatien - siitä, mitä kokataan ja milloin ja mistä pitää käydä mitäkin aineksia hakemassa ja mihin mahdolliset ylijääneet ainekset hyödynnetään ja ketä tulee milloinkin syömään. Vaan Naapurinpoikapa, jo aikansa "pitää ehtiä ja tehdä ja mennä ja tulla ja suorittaa"- touhuani huolestuneena seuranneena puhalsi pelin poikki samantien ja ilmoitti, että tulossa olisi kokkausvapaa viikonloppu. Että nyt olisi aika vaan rentoutua (tai, kuten hän asian ilmaisee: reinoilla) ja ihan vaan olla

Sanat täyttivät minut suoranaisella kauhulla (miten se sellainen ei minkään tekeminen onnistuu? Kellä sellaiseen on aikaa?) ja aikani yritin protestoida mitä erinäisimmin  ja universumin tasapainoa mitä dramaattisimmin rapauttavin perustein: basilika jäätyy! Savukala ehtii pilaantua! Rezen maalaisleipä kuivuu! Vaan ei minusta ollut vastustusta. Eteeni kaadettiin lasi viiniä ja hetken kuluttua, ranskalaisen Gerard Betrand Terroir Picpoul de Pinetin harhautettua huomiokykyni, minulta ongittiin henkilötunnukseni. Ja niin vain lauantaina karattiinkin 22 tunnin ex tempore-minilomalle merille! Ilman kameraa! Ja tietokonetta!

Mutta mihinkäs tiikeri raidoistaan joten tässä reissuraporttia. iKuviin on taasen tosin tyytyminen...





Sviittejä ei tuohon hätään enää saanut, joten A-luokan hytillä piti pärjätä (!) Edellisestä ihan yön yli kestävästä laivamatkasta oli aikaa enemmän kuin muistankaan ja on se vain jännä, miten pieni ihminen voi olla innoissaan jostain tuollaisesta. Tässä puolen vuoden aikana kun on ehditty vaihtamaan niin ensisuudelma, sormuksia kuin osoitettakin, mutta yhteiselle lomalle ei vielä oltu keritty. 

Todellisuus (ja orastava keski-ikä!) muistutti olemassaolostaan heti Tallink Siljan Europalle astuessamme. Etenkin viikonloppuisin kun ne hytit ovat täynnä sitä nuorisoa. Kirosin sitä etten ollut muistanut korvatulppiakaan pakata - se nuoriso kun jaksaa mesota ja möykätä läpi ihan koko yön. Kyllä minä muistan - urbaanilegendan mukaan  minäkin olen joskus sitä nuorisoa ollut. Enkä kuulemma edes ihan sieltä helpoimmasta päästä...

Keski-iän (vai ruokabloggauksen?) myötä kummasti vinksahtaneet prioriteetit huomasin myös laivan myymälässä, jossa muulle laivan matkustajajoukolle ylivoimaisten vetovoimatekijöiden, siiderilavojen ja 12-pack-vodkalootien sijaan huomasin ihastuksissani hipelöiväni ankanmaksapateita ja hirvimakkaroita ja villisikasäilykkeitä. Niitä päätyi kotiinviemisiksikin. Niin, ja sitä Kalevin mustikkasuklaata tietenkin.





Varmistaakseen, että reissussa varmasti rentouduttaisiin eikä käytettäisi aikaa ja energiaa aterian "eri komponenttien onnistuneisuuden analysointiin", oli Naapurinpoika varannut meille illallisen ja lounaan laivan buffet-ravintolasta. Ja minähän en valittanut: elämäni risteilyjen onnellisimmat muistot liittyvät juurikin buffettiin. Pororajan tuolla puolen kasvaneena merenelävät olivat minulle aina vain suurta maailmaa henkivä haave, joten voitte kuvitella kulttuurishokin, jonka koin astuessani ensimmäistä kertaa ravintolan lasiovien takana avautuneeseen paratiisiin. "Saa syödä niin paljon kuin jaksaa?" hämmästelin (tässä vaiheessa huomautan toki, ettei meillä kotona nälkää nähty, malttakaa siis vielä hetki): "katkarapujakin?!" Ja voin kertoa, että on täysin mahdollista (jos tosin ei ehkä kovin suositeltavaa) syödä oman ruumiinpainonsa verran katkarapuja. 

Buffet-käyttäytymisestäni joitain anekdootteja kuulleena oli Naapurinpoika utelias todistamaan ilmiötä ihan omin silmin. Ja se se on kuulkaa rakkautta, kun toinen vailla järkyttyneisyyden hiventäkään seuraa kun tuhoat vadillisen katkarapuja ja hellästi hymyillen avaa (taas) uuden kosteuspyyhepakkauksen. Ah.



Tältä näyttää onnellisuus ♥


Buffetin tarjontaa on noista vuosi(kymment)en takaisista laivamatkoista hieman modernisoitu. Lämmin ruoka tarjoillaan omassa pisteessään yhä erikseen, mutta inspiraatiota on otettu katukeittiöistä ja erikoisuuksista ympäri maailmaa, joka tämän päivän matkaajalle onkin tutumpi ja pienempi kuin koskaan aikaisemmin. Noutopöydän huikaisevia volyymeja ruokkimaan suunnitellun tarjonnan logistiset haasteet lienevät kaikille selvät: kyllä se liha siellä kuivuu ja kastike kuorettuu. Mutta siitähän buffet on kyllä onnistunut valinta, että jokaiselle sieltä löytyy jotakin. Aasian suunnalta oli tarjolla mm. kasvisdumplingeja ja kevätkääryleitä jotka tiskissä odottaessaan ehtivät lötkistyä ikävästi. Lisäksi oli sushia. 

Texmex-pisteestä löytyi (luonnollisesti - mistäpä sitä ei nykyään saisi) mm. nyhtöpossua. Jota uskaliaasti mainostettiin "täydellisenä". Juuri ensialtistuksensa meillä kotona saanut Naapurinpoika ei vaikuttanut kovinkaan otetulta ja hymähti sitä maistettuaan huvittuneena: "nice try". Meidän reseptimme ainakin liki täydelliseen nyhtöpossuun löytyy täältä. Chili con carne sen sijaan oli hyvää.





Lähi-idästä oli tarjolla mm. kuskus-salaattia sekä falafeleitä. Falafeleissä oli kummallisen kumipallomainen rakenne, mutta maku oli aika kohdillaan. Välimeren maiden tarjontaa esittelevästä antipasti-pöydästä löytyi mm. erinomaista chorizoa, ilmakuivattua kinkkua hunajamelonilla sekä marinoituja oliiveja. Reissun ex tempore-luonteesta johtuen en ollut ehtinyt kysyä Tallink Siljalta kuvauslupaa, joten kuvia kattauksesta ette nyt valitettavasti saa.

Kaksi asiaa eivät kuitenkaan olleet muuttuneet: A. Buffetissa tulee aina syötyä liikaa ja B. Parasta antia oli edelleenkin se kalapöytä. Sillitartaria, lasimestarin silakkaa, sinappisilakkaa, äyriäissalaattia, graavilohta ja hovimestarinkastiketta... ja niitä katkarapuja. Lisäksi löytyi mm. savustettuja vihersimpukoita, joiden maku jäi kuitenkin hentoa Pernod-henkäystä lukuunottamatta kovin heikoksi.

Viini, olut ja limsat kuuluvat yhä buffetin hintaan. Viinit tulivat Baronía de Turisilta Valenciasta Espanjasta ja olivat varsin harmittomia yleisviinejä. Etenkin punainen oli Tempranilloksi ihastuttavan pehmeä ja helposti juotava.

Jälkiruokapöytä oli niinikään varsin yltäkylläinen. Illalliselta suosikiksi nousivat browniepalat, Romanovin mansikat sekä limetartaletti ihanan kuohkealla marenkikuorrutuksella, lounaalta puolestaan (hieman turhan liivatteinen) pannacotta ja hunajakakku.

Laivan muuhun viihdetarjontaan tutustuttuamme päädyimme Corner-viinibaariin, jonka ruutuverhoiltuine nojatuolineen vanhan englantilaiskartanon hillittyä charmia henkivä ilmapiiri osoittautui varsin viehättäväksi keitaaksi keskellä käyntiin lähteneitä lauantai-illan bakkanaaleja. Meillä lasiin päätyi mm. Wolfbergerin Gewurtstraminer Alsacesta.





Mutta eihän laivalle ole kotoilemaan tultu, eihän? Sitä Morsea voi katsoa telkkarista kotonakin!

Koska olin kahdeksankymmentäluvun kultaisina vuosina kaikkien muiden vetäessä ämpärikaupalla Sinistä enkeliä vielä ihan liian nuori, en ollut sitä maistanut koskaan. Niinpä suuntasimme keskiyön lähestyessä Ocean Clubiin, jossa oman shownsa aloitti varsin mainio coverbändi. Ensialkuun suhtauduimme hieman skeptisesti tulossa olevaan emmekä uskoneet olevamme oikeaa kohdeyleisöä "hei tuolta saapuu Charlie"- biisille tai sitä hurmiossa tanssivalle legioonalle keski-ikäisiä itäsuomalaisia laivaturisteja (oletteko muuten huomanneet, kuinka siellä tanssilattialla on aina, vähän niinkuin omassa kuplassaan, se yksi pariskunta joka todella osaa tanssia?) Mutta loistava bändi, ihana seura (ja se Sininen enkeli) selvästi tekivät tehtävänsä ja Samuli Edelmanin "Peggyä" huomasin laulavani jo mukana. A-han "Take on me"- biisin aikana huomasin kiljuvani (hienostuneesti ja maailmaa nähneen ihmisen lailla, luonnollisesti) ihan ääneen. 





Yhden jälkeen me luovutimme ja vetäydyimme hyttiimme tavoitteena saada ensimmäinen yhteinen lomakuva. Saimme tulokseksi sarjan selfieitä (welfieitä?) joissa säännönmukaisesti toiselta näytti puuttuvan nenä tai toisella oli silmissään jokseenkin sosiopaattinen tuijotus. Näitä, ihan kuin reissun muitakin kuvia löydät muuten Instagramista! Juhlat jatkuivat Joen pubissa vielä aamukahteen, Windjammer Barissa ja Ocean Clubissa aamuneljään ja Moonlight Bar & Discossa (ja meidän käytävällämme...) aamukuuteen.

Aamulla oli muutaman tunnin ajan aikaa tutustua Tallinnaan (tästä lisää seuraavaksi) jonka jälkeen meillä oli tarkoitus käydä tutustumassa laivan sauna- ja kylpyläosastoon. Siestailu omassa hytissä ennen lounasta kuitenkin voitti. Seuraavalla kerralla sitten!





Ovathan tuollaiset viikonloppuristeilyt varsin mielenkiintoinen ja monitasoinen sosiologinen ilmiö ja maailmoja-avartava poikkileikkaus yhteiskunnan eri kerroksiin... mutta oli meillä kyllä ihan aidosti hauskaakin. Vaikka luulenpa, että tuon pojan kanssa sitä on ihan missä tahansa!


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Uutta perunaa ja mustekalaa

Etsi seuraavasta kappaleesta kolme virhettä:

Ihan parasta bloggauksessa ovat kaikki ne lukuisat VIP-kutsut joita postiluukusta ihan koko ajan tipahtelee. Ja ne miljoonat eurot, joita tilille kaikennäköisestä markkinointiyhteistyöstä ihan koko ajan ilmaantuu. Niin, ja tietysti kaikki ne ilmaiset lahjat ja se shampanja, jota meille ihan koko ajan juotetaan. 

No ei sinne päinkään! Kaikkein parasta ovat te lukijat; teidän kommenttinne, tsemppinne ja palautteenne. Kauaksi siitä ei jää muiden bloggareiden tapaaminen - ne on ihan mahtavaa porukkaa! Yksi sellainen on Appelsiineja ja Hunajaa- blogin Jael, jota olen päässyt tapaamaan hänen vuotuisilla lomamatkoillaan Israelista Suomeen. Viime vuonna katsastimme yhdessä mm. Tall Ships Race- kisan Helsingin osuuden

Tällä kertaa rohkaistuin kutsumaan Jaelin lounaalle. Tajuamatta yhtään, minkälaiseen paniikkiin sitä voi ihmisyksilön ajaa. Onhan se yksi asia ihastella kuvia ja lukea, mitä on kokattu, mutta jotain ihan muuta syödäkin sitä. Jälkkäriksi tehtiin blogissa jo nähtyä appelsiinipossettia ja sitä ennen herkuteltiin uusilla perunoilla marinoidun mustekalan kanssa tässä Tallinnan Saltin inspiroimassa salaatissa. 

Salaatti tarjoiltiin persillade-kastikkeella joka on ihan huippua: kokeile salaatteihin tai grillatun kalan, äyriäisten tai vaikka lihan kaveriksi. Jottei oliiviöljy musertaisi alle muita makuja, kannattaa tähän käyttää joko oliiviöljyn ja jonkun neutraalin öljyn sekoitusta tai pelkästään esim. rypsiöljyä.

Persillade:

3/4 isosta persiljapuskasta (hienonnettuna 5 reilua rkl lehtiä)
3/4 sitruunan kuori
1 tl valkoviinietikkaa (tai sitruunamehua)
1 valkosipulinkynsi
1/2 - 1 tl suolaa (maun mukaan)
1 dl öljyä

Murskaa valkosipulinkynsi morttelissa ja hiero suolan ja sitruunankuoren kanssa tahnaksi. Lisää öljy ja hienonnetut persiljanlehdet. Mausta valkoviinietikalla, tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Säilytä kylmässä ilmatiiviissä purkissa.





Salaatti:

1 kg marinoituja mustekaloja (ohje täällä)
750 kg uutta perunaa
1/2 punasipuli
200 gr favapapuja (keitettynä ja kuorittuna)
15 aurinkokuivattua tai uunikuivattua tomaatteja (ohje täällä!)
15 oliivia
puoli rasiallista rucolanlehtiä

Halkaise pienemmät perunat ja lohko isommat neljään osaan. Keitä kypsiksi hyvin suolatussa vedessä ja höyrytä lopuksi kuiviksi. Kuori ja siivuta punasipuli ohuelti. Jos haluat siitä pehmeämmän makuisen, sekoita se kuumien perunoiden joukkoon. Lorauta perunoille hieman hyvää oliiviöljyä ja sormisuolaa ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 

Suikaloi tomaatit ja puolita oliivit. Kääntele perunoiden joukkoon muut ainekset ja tarjoile persilladen (ja kylmän rosén!) kanssa. Esimerkiksi Neiss Pinot Noir Rosé 2013 (€13.99) toimi tämän kanssa varsin kiitettävästi!





______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Marinoidut mustekalat

Helsinkiä parhaillaan hemmotteleva helle on saanut geografisen kelloni ihan sekaisin. Koska olen tottunut siihen, että viimeistään tässä vaiheessa olen nautiskelemassa etelän kesästä jossain ihan muualla, havahdun toisinaan ihan muistuttamaan itseäni siitä, että Suomessahan sitä ollaan. 

Myös kulinaarinen kelloni on herännyt tilanteeseen ja minut on vallannut ihan hillitön mustekalahimo. Jonka tyydyttäminen näillä leveysasteilla (ja tällä hintatasolla) vaatiikin vähän vaivaa. Etsinnässä on jo pidemmän aikaa ollut sellainen iso mustekala, joiden epätoivoisesta metsästyksestä olen purkanut raivoani jo aikaisemminkin. Jälleen onnistuin löytämään vain tuollaisia pienia lonkeroita. Sitten turhauduinkin siihen, että ne eivät kihartuneet juuri oikealla lailla. Ehkä niihinkin olisi pitänyt kokeilla sitä kolmen vaiheen säikäyttämistekniikkaa?

Aikani epäröityäni, miten tuollaisia pienempiä lonkeroita tulisi kypsentää, päädyin kahdesta vaihtoehdosta (joko nopeasti kypsentäen tai pitkään keittäen) siihen, jota olisin joka tapauksessa sen isonkin kohdalla käyttänyt eli pitkään keittämiseen. Keitin mustekaloja tunnin verran, jonka jälkeen kaadoin ne marinadiin, jossa ne saivat maustua seuraavaan päivään. 

Välimeren maissa nämä monesti marinoinnin jälkeen paistetaan vielä nopeasti grillillä.





Tapaksena 2-3 hengelle

1 kg mustekalan lonkeroita (tai yksi n. kilon painoinen iso mustekala)

Keittoliemi:

2 l vettä
2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
1,5 rkl suolaa

Lohko porkkana, sipuli ja selleri muutamaan osaan. Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää mustekalat, odota kunnes vesi taas kiehuu ja laske sitten lämpöä. Anna niiden kypsyä kevyesti kuplivassa vedessä tunnin verran. Voit testata kypsyyttä jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen vaikka veitsenkärjellä - niiden tulee olla pehmeitä, mutta vähän al dente. Anna jäähtyä ja valuta. Leikkaa isommat kahtia. Sekoita marinadin joukkoon ja anna maustua kylmässä ainakin muutaman tunnin, mielellään seuraavaan päivään. 

Marinadi:

1 dl viinietikkaa (punaista tai valkoista)
2 dl (rosmariini)oliiviöljyä (ohje täällä)
1/2 punasipuli

Kuori ja siivuta punasipuli ohuelti. Sekoita muihin aineksiin ja kaada mustekalojen päälle. Ennen tarjoilua nosta mustekalat marinadista (joka kylmässä ollessaan hyytyy), lorauta päälle hyvää oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja tarjoile sitruunalorauksen kera. 

Nauti sellaisenaan tai, kuten meillä tehtiin, salaatissa. Tästä lisää huomenna!


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


       



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Helsingin ravintolatarjontaa: Limetree

Vietimme taannoin Naapurinpojan kanssa treffi-iltaa. Silleen laiskanrennosti. Niin laiskoja olimme, että ihan kotikulmillekin jäimme. Kamerankin jätin kotiin minkä vuoksi mitään kattavaa interiöörikatsausta ei ole aikaisempien arvostelujen tapaan tarjolla. 

Instagramiin hurahtaneena oli kännykkä kuitenkin mukana vaikka parhaani mukaan yritän itselleni luvata, ettei minusta tule sellaista jatkuvasti ruokapöydässäkin pakkomielteenomaisesti screeniä tökkivää addiktia.  Alkuruoan kohdalla kävi kuitenkin selväksi, että ihan oikean blogipostauksen paikka ansaitsee, joten iKuviin on sitten tyytyminen!



Ai että shampanja on rakkauden juoma...?


Aasialaiset ravintolat Helsingissä ovat vähän sellaisia, että ei niistä mitään hurjan erityisiä muistoja ole jäänyt ja ensimmäiset kerrat ovat pääsääntöisesti jääneet myös viimeisiksi. Suosikeiksi ovatkin nousseet mm. israelilaisin voimin pyöritettävä Twisted Street Kitchen ja supisuomalaisen Tom Björckin taidonnäyte Farang

Aikamme pähkäiltyämme päädyimme Töölöntorin reunalla sijaitsevaan, Malesiaan ja Thaimaaseen erikoistuneeseen aasialaisravintolaan Limetreehen. Olin jo aikaisemmin bongannut kyseisen paikan jostain Töölöläisestä, mutta en kovinkaan suurta painoa laita kaupunginosalehtien kulinaristisille näkemyksille. Tätä paikkaa kehuttiin kuitenkin "puhtaista ja autenttisista mauistaan sekä raikkaan modernista yleisilmeestään".

Raikas paikka onkin - suorastaan minimalistinen. Kaikki aasialaisravintoloiden kliseet on suosiolla unohdettu ja sistustus on yksinkertainen ja valoisa. Muutamalla puunorsulla, luonnollisesti. 

Lista on, niinkuin näissä paikoissa aina, pitkä. Mutta onneksi myös varsin lupaava.  Ja täysin natriumglutamaatiton. 

Alkuruoaksi Naapurinpoika otti tavoilleen uskollisena wonton-keiton (€7.50/€14) ja minä puolestaan Tom Kha Gain - mm. sitruunaruohosta ja chilistä potkua saavan paksuun kookosmaitoon tehdyn kanakeiton. Minä kun tykkään noista isoista mauista niin minun makuuni wonton-keitot tuppaavat olemaan vähän ohuenlaisia. Naapurinpoika sen sijaan tykkäsi kovastikin keitosta, joka sai hänet "näkemään sumuisia vuoristomaisemia". 




Tom Kha Gai (€7.50/€14) oli helposti parasta Suomessa koskaan syömääni. Todella tasapainoinen liemi. 





Pääruokaa piti miettiä hetki. Itsetehdyssä tähtianiskastikkeessa pitkään hautunut porsaanpotka kuulosti ihan jumalaiselta, mutta niin kuulosti myös rapeaksi paistettu ankka punaisessa currykastikkeessa (€19). Tarjoilijan suosituksesta päädyin lopulta ankkaan. Rapeaksi paistettua se ei ollut, mutta erinomaista joka tapauksessa. Ja kauniisti tarjoiltukin vielä.





Deitti otti nuudelikeiton merenelävillä (€16) ja oli myyty sen "kuulaudesta". Hyvää sekin toki oli (purkkisimpukoilla, tosin) mutta jos se Indiana Jonesin Viimeisen Ristiretken viimeinen temppeliherramaljanvartijaritari olisi ollut paikalla, olisin minä saanut sen hitaan, hyväksyvän nyökkäyksen: "you chose wisely". 





Ainakaan omaan makuuni eivät jälkiruoat ole koskaan aasialaisravintoloiden vahvinta aluetta. Ei sitä uppopaistettua banaaniakaan ihan loputtomiin jaksa syödä. Sen ja puolipakollisen jäätelöannoksen lisäksi listalta löytynyt "makeassa kookoskastikkeessa keitettyjä Thai-tapiokanuudeleita kookosjäätelöllä" kuitenkin kuulosti jo mielenkiintoiselta. Ja oli kuulostanut ilmeisesti myös muiden korvaan, sillä oli päässyt loppumaan. Joten otimme sitten sitä paistettua banaania kookosjäätelöllä. Eipä siinä, parasta koskaan syömäämme frittibanaania se olikin. 






Ruoat ja muutama Tsingtao per ruokailija kustansi 80,20 euroa. Ei jää muuten visiitti viimeiseksi - ensi kerran tilaus on jo valmiiksi mietitty (kyllä - sitä possua on saatava) !


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This