Benalmadenan perhospuisto

Yksi lempipaikoistani nurkillamme Espanjassa on Benalmadenassa sijaitseva perhospuisto. Ne ovat niiiiiiiiiiiin kauniita! Ensialkuun minä ja kamerani suhtauduimme ajatukseen vapaana liihottelevista perhosista varsin skeptisesti. Ja kovin temperamenttisia ja oman pään mukaan meneviä malleja nuo perhoset toki ovatkin, mutta yllättävän lähelle niitä pääsee. Hyvällä linssillä ja kärsivällisyydellä ainakin...

Tärkein sääntö vierailulla on, että perhosiin ei. Saa. Koskea.

Mutta voiko niitä oikein syyttäkään, jos nekään eivät kykene pitämään näppejä erosta Herrasmiehestä...?

Perhosten psyyke on minulle aika vierasta territoriota, joten en ole varma, mitä tässä tapahtuu...

...joskin tässä sen sijaan on kuulemma kyse ihan siitä itsestään. Jep, perhospornoa.

Olosuhteet puistossa ovat varsin trooppiset, joten mukaan kannattaa varata vesipullo. Trooppisten olosuhteiden ansiosta ihastelemaan pääsee myös varsin trooppista kasvillisuutta.

Ja puiston varsin trooppista muuta asujaimistoa. Minä niin tiedän mistä minun seuraava laukkuni on tehty!

Voi olla, että kyse on perhospuiston ilmaston aikaansaamaan nestehukan aiheuttamasta pään pehmenemisestä. Tai sen viereisen buddhalaistemppelin synnyttämästä universumia syleilevästä henkisyydestä. Tai ehkä on aika myöntää, että olen sittenkin - Louis Vuittoneistani ja helmikorvakoruistani huolimatta - puita halaileva, Universumia syleilevä humanistihippi. Mutta ollakseen noin pieniä, ovat perhosten opetukset aika isoja.

Niinkuin sen, että maailmassa on tilaa erilaisuudelle.

Ja että yhdessä olemme enemmän. 

Ja että vaikka se hyppy tuntemattomaan saattaa pelottaa, on se ottamisen arvoinen. 

Ja että jonkun erityisen kanssa jaettuna kaikesta tulee entistäkin hauskempaa.

Ja että muita täytyy käsitellä lempeydellä...

...koska muuten voi käydä näin.

Ja ennenkaikkea: ei kannatta yrittää piilotella ja naamioitua sulautuakseen harmaaseen massaan...

... jos sisältä löytyykin jotain näin kaunista!