keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Muutto muuttaa

Muuttaminen on kuulkaa juuri niin hirveää kuin muistelinkin. Ja yhteenmuuttaminen ihan erityisesti. Pojilla on ihan käsittämätön määrä sukkia. Joka on kummallista, koska keskimäärin niilläkin on vain kaksi jalkaa. Kauhun tasapainoa tosin ylläpitää se, että tytöillä on puolestaan ihan älytön määrä kenkiä. Ja niihin vielä sopivat laukut... 

Meidän tilannetta ei myöskään edesauta se, että toinen meistä on ruokabloggari ja omistaa noin 300 eriparilautasta ja arviolta 500 ruokailuvälinettä. Johon päälle tulee sitten ne kattilat ja pastakoneet ja lihamyllyt ja tehosekoittimet ja muffinsipellit ja uunivuoat ja tohottimet ja piirakkavuoat. Ja keittokirjat. Eikä sitä harmoniaa missään nimessä myöskään luo se, että se toinen on kirjallisuusharrastaja ja sen mukana tulee 3000 kiloa kirjoja. Ja tuo ei ollut edes liioittelua. Äkkiä siinä joutuu huomaamaan, että vaikka asumispinta-ala kuinka kasvaisi, niin jotenkin se neliöiden määrä on aina vakio: kesken ne loppuvat.




Jos ensi kerta vielä tulee, muutan yhteen jalattoman ja lukutaidottoman ihmisen kanssa. 

On tämä muutto toki muitakin elämän oppitunteja tarjonnut. Niinkuin sen, ettei kannata muuttaa asuntoon, jota ei ole koskaan nähnytkään. Kun on niitä asioita, jotka vain pitäisi muistaa ottaa huomioon. Niinkuin se valon määrä, joka ruokakuvaajalle on aika olennainen. Meillä kaikkia ikkunoita varjostaa kirkko. Eivätkä ne varmaan sitä suostu bloggaustani helpottaakseen purkamaan, vaikka kuinka pistäisin kansalaisaloitetta menemään? Ja ne ruudulliset asiat, joita en osaa tulkita ja joita pohjapiirroksiksi kutsutaan, ovat näköjään parhaimmillaankin vain suuntaa-antavia. Eivätkä kerro esimerkiksi sitä, että kylpyhuone on ihan liian pieni vasta muutama vuosi sitten ostetulle pesukoneelle. Tai että kaappitilaa on ainoastaan toisen asukkaan vaatteille. Yrityksessäni ratkaista monta ongelmaa kerralla ehdotin Naapurinpojalle, että ainahan se voisi ryhtyä nudistiksi! Vaan ei se ainakaan vielä ole oikein innostunut.




Onhan tässä toki positiivisiakin asioita. Niinkuin tuo uusi keittiö. Ja se, että koska vastapäätä sijaitseekin kirkko, ei meidän tarvitse olla huolissaan alastomista naapureista. Ja sitten on tuo Museokatu - nyt se on ihan naapurissa!

Mutta muutto, se muuttaa. Paitsi osoitetta, myös ihmistä. Omassa tapauksessani hysteeriseksi, spraykermavaahtoa suoraan purkista imeväksi stressisyöjäksi. Se muutto kun on aina jonkinlainen tilinpäätöksen hetki. Sitä koko maallista omaisuuttaan niihin loputtomilta tuntuviin laatikoihin pakatessaan kun pakkaa pois jotain vielä merkittävämpää: menneisyytensä. Samalla kun sitä hyvästelee niitä auttamattoman ahtaaksi käyneitä, mutta niin rakkaiksi muodostuneita neliöitään, sitä sanoo hyvästit niin monelle muullekin asialle. Niin monelle ihmiselle, tapahtumalle ja muistolle. Ja itselleen: kaikille niille persoonille, joita oletti olevansa ja joiksi toivoi tulevansa. 

Vaikka sen muutaman päivän urakan takana odottaakin ihan uusi elämä (ja toimintakykyinen, ihan oikeasti ruoantekemiseen tarkoitettu keittiö!) on sitä iloa ainakin omalla kohdallani himmentänyt se oman tilan menettäminen, joka viimeistään sitä avainta viimeisen kerran lukossa kääntäessä kristallisoituu. Entä jos tästä ei tulekaan mitään? Entä jos minä en osaakaan olla toisen ihmisen kanssa ihan koko ajan?

Jonkin verran sitä on vielä toistaiseksi onnistunut säilyttämään jonkinlaista mysteeriä ja piilottamaan siltä toiselta ihmiseltä asioita, joista ei itsekään ole niin kovin ylpeä. Mutta mitäs sitten kun se kaikki paljastuukin? Se, että syön mätitahnaa suoraan tuubista? Se, että dippikastikkeen kulutukseni on ihan holtitonta (ja todellakin tarkoitan tuota: yhtä sipsipussia kohden minulla menee kuusi purkkia dippikastiketta)? Se, että aamuöisin katson elokuvia, joiden ainut tarkoitus on saada katsoja itkemään? Se, että ilman aamuisin kylpyhuoneessa vietettyä strategista puolta tuntia tukkani näyttää joltain Tim Burton-elokuvan hahmolta ? Se, että luen vain keittokirjoja? Se, että kokatessani luukutan iPodista täysillä israelilaista rap-musiikkia artistilta, jonka arvostus on kotimaassaan suunnilleen Raptorin luokkaa? Ja laulan mukana? Entäs jos kaikki tuo onkin liikaa sille toiselle?




Nyt, sata muuttolaatikkoa myöhemmin ollaan jo voiton puolella. Ja vain toiselta poksahti hommassa selkä. Tästä se uusi yhteinen elämä alkaa. Ensimmäisestä IKEA-reissustakin ollaan selvitty, ilman mitään draamaa. Maailmanrauhan sijaan haaveilen nykyään yöpöydistä ja olen pienessä pesänrakentaja-psykoosissani varma, että elämänlaatuni riippuu täysin siitä, koska saan kylpyhuoneen nurkkaan juuri oikeanlaisen pyyhehyllyn. 

Keittiö (ja tiskikone) on päässyt jo kovaan käyttöön ja onhan se nyt herranjumala jotain ihan jotain muuta kuin siellä puolessatoista neliössä turhaantuminen! Laukut odottavat vielä niille rakennettavaa omaa hyllyä ja taulut hakevat vielä paikkaansa. Mutta vaikka niitä neliöitä ei ihan vielä ihan tarpeeksi olekaan, niin rakkautta on senkin edestä. 




Minä olen tullut kotiin 


______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Terassikauden avaus Gocessa

Kun sähköpostiin kolahti kutsu tulla juhlistamaan Gocen terassikauden avajaisia lauantaina, ei minua pidätellyt mikään. Ei terve järki tai parhaillaan käynnissä oleva muutto. Sen venyttämät hermot olivatkin varsin kiitollisia pienestä breikistä. Ja ihanista tarjoiluista...!

Aurinko oli lämmin ja virvoikkeet kylmiä.




Gazpacho oli varsin makoisa ja jättikatkaravunpyrstö antoi sille kivan lisän.





Huikaisevan kaunis annos keväisiä vihanneksia vuohenjuustomoussella keräsi seurueen juustonsyöjien keskuudessa kehuja.




Miniburgereiden pihvi oli ihanan lihaista ja esimerkillisen roseksi jätettyä.




Tattirisottotäytteiset arancinot eivät parempia olisi voineet ollakaan.




Rakuunamajoneesi antoi etanacrostineille ihanan keväisen värin ja hyvän maun. 




Secretovartaat tarjoiltiin romescokastikkeen kera.




Ja pitihän sitä ihastella Suomen parhaan baarimikon ammattitaitoa. Sitä Las Brisas- drinksulle niin ihanan kesäisen maun antavaa, tuoreella ruoholla uutettua vodkaa saa nykyään muuten myös Alkosta!




Jälkiruoaksi tarjoiltu juustokakku oli taivaallista. Marenkilastut antoivat sille ihanaa tekstuuria.




DJ piti musiikin ja tunnelman letkeänä.







Hauskaa oli. Seuraavana aamuna muuton jatkuessa tosin vähän vähemmän...




_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Oiva pari: nyhtölammas-sliderit

Pernod Ricardin isännöimän OivaPari-reseptikisan myötä on viineihin tullut kiinnitettyä ihan uudella lailla huomiota. Galaksien päässä ollaan ystäväni Viiniauktoriteetin tietotaidosta, mutta on niitä ahaa-elämyksiä tullut. Otetaan vaikka Pinot Noir, jota on maisteltu useampaakin sorttia ja ja ihasteltu sitä, miten mahtavasti se komppaa Iberico-kinkun pähkinäisyyttä, yllätytty siitä, miten se taivuttaa pateiden kanssa tarjottujen pikkukurkkujen hapon ja makusteltu, miten se reagoi chiliin.

Tänään on OivaPari-kisassa vuorossa yksi meillä eniten nähdyistä punaisista: Cabernet Sauvignon. Eikä muuten mikään turha sellainen: kyseessä on nimittäin Vuoden Viinit 2014- kisassa parhaana Cabernet Sauvignonina palkittu chileläinen San Pedro 1865 Single Vineyard Cabernet Sauvignon.

Sille paritimme nyhtölammas-sliderit, joita alunperin kaavailin OivaPari-kisan aloittaneen viinin, Castillo Molinan Pinot Noirin kylkeen, mutta testiyleisö oli yksimielisesti sitä mieltä, että tämän viinin kanssa ne vasta pankin räjäyttiväkin.

Burgeribriosseille löydät ohjeen täältä.






Karamelisoitu punasipulikastike:

750 gr punasipuleita
2 reilua rkl oliiviöljyä
1/4 dl ruokosokeria
2 dl punaviiniä
1 tähtianis
1 kanelitanko
1/2 dl balsamicoa
2 tl suolaa
mustapippuria
ripaus neilikkaa (tai maustepippuria)

Siivuta punasipuli ohuelti. Kuumenna öljy, lisää sipulit ja sokeri ja anna karamelisoitua hetken. Lisää pannuun sitten balsamicoa, suolaa, mustapippuria ja neilikkaa lukuunottamatta. Keitä miedolla lämmöllä 40-60 minuuttia, kunnes jäljellä on hillomainen silppu. Poista kanelitanko ja tähtianis ja lisää balsamico. Soseuta blenderissä, kaada takaisin pannuun ja mausta. Kastike jähmettyy jäähtyessään, mutta jos tuntuu, että se on liian nestemäistä, redusoi sitä jonkin aikaa kovalla lämmöllä. Säilyy hyvin kylmässä.

Lammas:

3 lampaanpotkaa tai isompi luullinen pala (yht. reilu 1 kg)
1 rkl karkeaa suolaa
1 rkl kiinalaista viisimaustetta
1 iso porkkana
1 sellerinvarsi
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 rosmariininoksaa
2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
1 tähtianis
1/2 l vettä

Taputtele lihan pinta kuivaksi. Hiero pintaan suolaa ja viisimaustetta. Tämän voi tehdä vaikka jo aamulla ja jättää lihan maustumaan jääkaappiin. Kuori sipuli ja porkkana ja pilko sellerin kanssa krouveiksi paloiksi. Kuori valkosipuli ja runno rakennetta hieman veitsen lappeella. 

Ruskista lihapala(t) illalla pannulla. Lisää joukkoon vihannekset sekä mausteet. Pyörittele hetki niin että vihanneksetkin joutuvat vähän töihin ja makua antamaan ja kaada sitten pataan vettä. Kun se kiehahtaa, siirrä hyvin peitettynä 130-asteiseen uuniin ainakin viideksi tunniksi, mutta jopa kahdeksaksi. Meillä se esimerkiksi hautui yön yli. 

Jos olet allekirjoittaneen lailla kovinkin neuroottinen, käyt varmaan muutamaan otteeseen tarkistamassa että onko niillä nyt kaikki hyvin ja onko sitä nestettä varmasti tarpeeksi ja kenties kääntelemäänkin lihaa noin puolivälissä. Mutta ihan turhaan - kyllä se siellä pärjää!

Nosta potkat padasta ja anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi folioon käärittynä. Tässä vaiheessa jo huomaa, kuinka kutkuttavan mureaa se liha onkaan - se putoaa siitä luusta ihan itsestään! Kun on aika koota burgerit, riivi se liha vaikka haarukkaa apuna käyttäen sopivan kokoisisiksi rihmoiksi (yksi maailman tyydyttävimmistä puuhista!) ja ihastele kättesi jälkeä: noin sitä vain trendien aallonharjalla ratsastellaan ja lihoja nyhdetään! Tarkista maku vielä ennen tarjoamista ja mausta tarvittaessa sormisuolalla ja mustapippurilla.

Nyhtölammas-sliderit:

12 pientä burgerbriossia (tai pientä sämpylää)
1 -2 punasipulia (koosta riippuen)
12 cocktail-kurkkua
punasipulikastiketta
salaatinlehtiä

Paahda briossit uunissa. Levitä päälle salaatinlehdet, ohuelti suikaloitu punasipuli, reilu kasa nyhtölammasta, coctail-kurkku puolitettuna ja ronskisti kastiketta. Seivästä vaikka cocktail-tikulla koossapysymisen varmistamiseksi. Ja nauti. Veikkaanpa, ettei ihan yhteen jää...!








* Postaus toteutettu yhteistyössä Pernod Ricardin OivaPari-reseptikilpailun kanssa - viinit ovat maahantuojan lahjoittamia *

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mangoa, chiliä, inkivääriä ja jokirapuja

Kyllä sitä useinkin tulee huomattua, kuinka vinksahtaneet ne prioriteetit minullakin on. Taannoin postiluukusta tipahti Verovirastolta postia, jonka mukaan olen kerrankin saamapuolella. Kävikö mielessäkään käyttää se johonkin yleishyödylliseen? Tai edes VISA-laskun maksamiseen? No ei. Ensimmäinen ajatus oli "ooh, mihinkähän kaikkialle sitä tekisi pöytävarauksen?"

Sinne ne rahat menevät - kurkusta alas. Tavalla tai toisella. Ja hyvää se meidän elämämme on, ei siitä mihinkään pääse. Jos jääkaapintyhjentämisponnistusten tuloksena syntyneet hävikinminimoimisherkutkin ovat linjaa ankankoipiconfit-päärynäsalaatti, niin kyllä silloin aika syvällä #Firstworldproblems - pilvissä kellutaan!

Viimeisin oli taannoisten burgerpläjäysten kastikkeiden parhaat puolet yhdistävä tahna. Joka oli pökerryttävän hyvää. Haukiburgerin jokiravut, Ankka-confit-burgerin mango-chili-inkiväärimajoneesi, libanonilaisesta lammaspizzasta ylijääneet granaattiomenansiemenet ja turkkilaisen jogurtin jämät.

Tämä on majoneesikastiketta paksumpi ja täyteläisempi, johon mango antaa ihanaa hedelmäisyyttä jota granaatinomenansiementen pirskahtelevainen rakenne komppaa. Chili antaa tällä viipyilevää poltetta, jota inkivääri ja lime puolestaan viilentävät. 

Ja ihan tolkuttoman monikäyttöinenhän tämä on. Kokeile uuniperunalle, leivän päälle, salaattiin, crostineille cocktai-palaksi, suolaisten lettujen täytteeksi, wrappeihin...

Kahden hengen yhden istuman tarpeisiin tätä tuli vähän turhan paljon. Naapurinpojan kysyessä että säilyykö se seuraavaan päivään jouduin kuitenkin toteamaan että "ei, jos minusta on kiinni...!"

1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
1,5 dl valutettuja jokiravunpyrstöjä
reilu 1 dl mangopyrettä (tai vaikka sellainen 60 gr pieni purkki Piltti-sarjan mangososetta)
1 pieni chili
1/2 limen kuori ja mehu
1 reilu tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1 reilu rkl hienonnettuja tuoreita korianterinlehtiä
1/2 tl curryjauhetta
1/4 - 1/2 granaattiomenan siemenet (koosta rippuen)

Sekoita ainekset ja anna maustua jääkaapissa n. tunnin verran. Tarkista maku ennen tarjoilua ja mausta tarvittaessa. 







Ja vaikka nuo jokiravut pois jättäisikin, on tuloksena mitä ihanin kastike, jota meillä tullaan kesän grilliherkkujen kanssa hyödyntämään vielä monta kertaa!

____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Sitruunaista jokirapupastaa

Keväistä innostusta on havaittavissa myös lautasella. Huomaan kalan, äyriäisten ja kasvisten viekoittelevan taas ihan uudella innolla. Varoitan jo: kohta alkaa parsamania! Sitä ennen fiilistellään kuitenkin vielä hieman jokiravuilla, jotka olen löytänyt mm. hauki-jokirapu-parsaterriinin ja niiden aasialaisvivahteisten haukiburgereiden myötä taas uudelleen. 

Ja pastaahan minä en ruokavaliostani jätä. Etenkään, kun sitä edellisen Museokadun turneen jäljiltä päätyi kotiin Hellasta & Herkusta taas viittä eri sorttia... Mutta sekin saa keväisenkepeän makeoverin. Muutaman kuukauden breikki hitaasti haudutetuista ragúista ja sen sijaan jokirapuja, sitruunaa ja paljon tuoretta persiljaa. No joo, ja vähän voitakin. Ja ehkä tilkkanen smetanaakin. Ja vielä ne valkoviinin loput edelliseltä illalta (kyllä, toisinaan käy noinkin!). Ja ah! 

Persilja on muualla maailmassa kalan ja äyriäisten kanssa enemmän se käytetty yrtti, mutta toki sen voi korvata skandinaaviseen kitalakeen kotinsa tehneellä tillilläkin!





Kahdelle

2 annosta spagettia, bucatinia tai linguinea 

50 gr voita
1 pieni sipuli
1/2 - 1 pieni chili
3 tl sitruunankuorta
1 iso valkosipulin kynsi (tai 2 pientä)
3/4 dl valkoviiniä
1 dl smetanaa/ turkkilaista jogurttia
200 gr jokiravun pyrstöjä
suolaa, pippuria
2 reilua kourallista persiljanlehtiä

Keitä pasta ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota niitä voissa kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää sitten 2 tl sitruunankuoriraasteesta, valkoviini ja smetana (jos käytät turkkilaista jogurttia, lisää se vasta muutaman minuutin päästä). Anna kiehua viitisen minuuttia. Kääntele joukkoon liki kypsäksi keitetty pasta ja anna sen kypsyä kastikkeessa loppuun. Kääntele joukkoon valutetut jokiravun pyrstöt ja persilja. Tarkista maku ja mausta. Ripottele päälle loput sitruunankuoresta ja tarjoile. 




_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Helsingin ravintolatarjontaa: Emo

Palkkapäivän kunniaksi sain pitkään testattavien ravintoloiden (alati kasvavalla) listalla roikkuneen Emon vihdoin viivattua yli. Sitä kun on kehunut mm. Vuoden kokki-kisassa pöytäseurueeseemme kuulunut Viva Ciabatta- blogin Aleksi. Ja olihan se tarjoilijamme ensiluokkaisen ammattitaitoinen suoritus sellainen, että sitä piti päästä ihan paikan päälle ihastelemaan ja voitosta onnittelemaan. 





Gastrobariksi itsensä luokittelema Emo edustaa mm. Pure Bistron lailla sitä kovin skandinaavisen minimalistista tyyliä. Paikan asiakaspalvelu ei sitä onneksi ole: palvelu on osaavaa, mutkatonta, huomaavaista ja kaikista välittyy aito innostus työstään ja asiakkaista.





Aloitimme treffi-iltamme ihastuttavan tarjoilijan reippaasta suosituksesta talon shampanjalla (ei vähempää kuin Moët & Chandonia, 14,50€/ lasi). Oiva aloitus se illalle olikin, samoin kuin sen kanssa tarjottu henkäyksenkevyt fenkoliriisikeksi.





Ruokalista koostuu kymmenestä eri annoksesta, joista voi koota haluamansa setin. Kaksi annosta kustantaa 32€, kolme 45€, neljä 55€, viisi 60€, kuusi 66€ ja koko lista 99€. Lista elää sesongin mukaan ja asiakkaiden ruoka-ainerajoitukset hienosti huomioiden. Meidän molempien huomion kiinnitti välittömästi Roast lamb with brioche. Ankanmaksamoussella, pikkelöidyillä sienillä, punasipulihillokkeella ja rapealla kaalilla höystetty annos oli juuri niin hurmaava, miltä kuulostaakin. Harkitsin jopa sen tilaamista uudestaan. Tällä kertaa kohtuu kuitenkin voitti.





Mm. kylmästä munakokkelimaisesta kastikkeesta koostunut Herring with fennel- annos oli kepeä ja hienovarainen. Omaan makuuni kokonaisuus oli hieman ohut, mutta seuralainen oli siitä varsin otettu. "Läpikuultava", loihe pöydän runoilija lausumaan. 





Mietimme myös, että omien keittiötaitojen kasvaessa niin kasvavat myös odotukset ruoan ja ravintoloiden suhteen. "Ihan hyvää" tai "nälkä lähti" eivät enää riitäkään, vaan onnistuakseen aterian on ihan oikeasti oltava elämys ja yllettävä sellaiselle tasolle, johon itse ei kotikeittiössään kykene. Tämä kasvattaa helposti paineet epärealistisiin mittasuhteisiin joihin vastaamiseen eivät enää riitä oikein minkäänlaiset kiksit. Erityisesti Helsingissä, jossa hyvät ravintolat ovat hinnakkaita (alkoholi on tähän tosin suurin syyllinen) ja pöytävarausta saa odottaa pahimmillaan kuukausia. Ja nyt, ruokabloggarina, niitä annoksiakin lähestyy ihan eri näkökulmasta. Välillä täytyy itseäkin ihan muistuttaa siitä, että pitäisi osata vain keskittyä nauttimaan. Kyllä minä taidan kameroineni, analyyseineni ja vaatimuksineni olla aika painajasmainen illallisdeitti. On se onni että tuolla Naapurinpojalla rakkautta ja zeniä riittää...




Asparagus with organic egg and Iberico pork-annoksessa oli niin maidossa kypsennettyä valkoista parsaa kuin vihreääkin. Uppomuna oli täydellinen ja iberico-possun secreto (vatsarasvan alta piileskelevä murea possunosa) sai seuralaisenkin ymmärtämään, miksi minä tuota Espanjanpossua niin rakastan. Ja annoksen parsat olivat kuulemma parasta hänen koskaan syömäänsä.





En juurikaan tilaa ravintoloissa kanaa, mutta Spring Chicken- annoksen kanan nahka oli rapeaa ja liha mehukasta. Lisäksi annos iloitteli kevään kasviksilla ja kaalista tehdyllä syvänmakuisella kastikkeella. Lisäksi lautaselta löytyi jotain  bearnaisé- tyyppistä joka oli niin hyvää, että ainoastaan halu tehdä sofistikoituneisuudellani vaikutus deittiini esti minua nuolemasta lautasta. Ja ihan turhaan, omassa päässään se oli miettinyt ihan samaa.





Illan voittaja oli kuitenkin vasta tulossa. Entrecoté of veal-annoksen tarjoili pöytään kokki, kruunaten annoksen upealla sieniliemellä. Vasikka oli täydellisesti kypsennettyä ja mehevää. Onnistuneet grilliraidat osoittivat, kuinka se oikeaoppinen kypsennys olennaisesti lisää sitä makuakin: niiden hiilinen rapeus maistui ja tuntui. Annoksen sieniraviolin kohdalla olo oli jo suorastaan EMOtionaalinen. Aivan upea. Seuralainen puhkesi ylistykseen verraten kokonaisuutta "tummaksi lakatun sellon sointiin". 





Annosten erilaisuuksien vuoksi pähkäilimme viinilistan kanssa miettien espanjalaista roséta, mutta vanhan tutun itävaltalaisen Fred Loimerin Grüner Veltlinerin (46 €) houkutus kävi liian suureksi. Lämmetessään sen maku kehittyikin paljon anteliaammaksi ja kannatteli ylättävän hyvin läpi koko aterian. Sitä myös riitti koko aterialle sillä sehän oli herranjumala litran pullo!





Ennen jälkiruokaa tarjoilijapoikamme pistäytyi suosittelemassa talon italialaisen kokin perheen itse valmistamaa Limoncelloa.  Ja mehän otettiin!  Seuralainen tykkäsi kovastikin, omaan makuuni se oli hieman liian karvaan yrttinen. 

Ensimmäinen jälkiruokamme oli Apple x 3 limeposset. Omenaa oli annoksessa kolmea eri lajiketta kolmella tavalla valmistettuna. Yhden lajikkeen kirpeys yhdistettynä annoksen varsin kylmään lämpötilaan oli minulle hieman liikaa: se paitsi jyräsi alleen limepossetin oman maun, myös muistutti enemmän sellaista ruokalajien välissä tarjoiltavaa kitalaenpuhdistajaa.  





Rhubarb Pie oli ihanan lempeä ja sen kanssa tulleen vuohenmaitojäätelön mieto chevremäisyys yhdistettynä sen täyteläisyyteen nosti sen illan suurimpien tähtien joukkoon. 





Tarjoilijamme esittelemistä jälkiruokaviineistä päädyimme chileläiseen late harvest Sauvignon Blanciin joka toimi possetin kanssa. Alunperin valitsimme sen raparperipiirasta ajatellen, mutta tarjoilijan ystävällisesti meillä maistattama, ranskalainen port-tyyppisesti valmistettu       osoittautui sen kanssa vieläkin onnistuneemmaksi pariksi. Ihanan marjainen, pehmeäntäyteläinen viini josta portmainen paahteisuus puuttui liki täysin. 




                            


Tyytyväisinä siirryimme lopettelemaan viiniämme viinibaarin puolelle onnitellen itseämme onnistuneesta valinnasta ja ihastellen sitä, kuinka monipuolisen katsauksen olimmekaan saaneet ilman raskasta oloa. Kunnes näin bar snacks-listan...





Katsokaa nyt mitä herkkuja sieltäkin löytyy! Miten noille sanoo ei? Grüner toimi hanhenmaksankin kanssa (vaikka tässä vaiheessa sitä oli tosiaan juotu jo sen verran etten ole varma olisimmeko edes huomanneet muuta) hienosti. 





Ibericolle tilatun, espanjalaisen Bodegas Cepa 21 Hito Rosadon hapokkuus komppasi kinkkua hienosti.





Mustekala-annos oli yksi Naapurinpojan illan suosikeista. Ihanan lihaisaa ja savuisaa se olikin. 





Illalle tuli hintaa 244€. Sen siitä saa, kun lähtee kaikkiin tarjoilijan suosituksiin mukaan. Mutta voi mitä kaikkea sitä saakaan, kun lähtee tarjoilijan suosituksiin mukaan! Me tykättiin. Ruoasta, ravintolasta ja meidän tarjoilijoista. Ihan emona. 


___________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This