Appelsiini-inkiväärikanaa

Tänään alkavia kiinalaisen uuden vuoden juhlintoja ennakoiden olimme viime viikonloppuna aasialaisissa tunnelmissa. Ennakointi on muuten tuon festivaalin suhteen paikallaan - koko kansan paetessa sukulaisiin juhlimaan seisoo mm. alueen merivienti ihan jumissa viikkotolkulla.

Tänään alkaa hevosen vuosi. Ihan noin kirjaimelliseksi emme kuitenkaan heittäytyneet, vaikka ihahanaa herkkua se heppakin on. Lautaselle päätyi sen sijaan ihan kanaa. Viime aikoina keittiössä useasti nähdyn appelsiinin ryydittämänä. Appelsiini on ruoanlaittoonkin soveltuva raaka-aine - mehu antaa makeutta, mutta se kuori tuo ruokiin lämpöä. Ihan hervottomaksi ei sen kuoren käytön kanssa tosin kannata heittäytyä - tuloksena on muuten varsin kitkerää seuraa.

Appelsiininkuorista on piakkoin blogiin tulossa myös todellista kompostista karkiksi- hävikistä herkkua!

Idean tälle antoi se surullisenkuuluisa Gordonin kovan onnen karkkipossu. Omat kanani olivat luullisia, mutta toki tähän voi fileitäkin käyttää.

Neljälle

4 kanan rintaleikettä

Marinadi:

3 appelsiinin mehu

1 appelsiinin kuori isoina lastuina

1/2 dl soijakastiketta

1/2 dl osterikastiketta

3 isoa valkosipunlinkynttä

1 kanelitanko

1/4 dl Shaoxing- riisiviiniä tai kuivaa sherryä

1 iso chili

n. 5 cm x 3 cm pala inkivääriä

Paistamiseen:

1/2 dl öljyä

3/4 dl sokeria

Tarjoiluun:

1 punainen chili

muutama kevätsipulin varsi

Poista rintaleikkeistä luu ja leikkaa haluamasi kokoisiksi lohkareiksi. Sekoita marinadin ainekset ja anna maustua kylmässä muutaman tunnin ajan. 

Nosta kanapalat marinadista ja kuumenna pannussa öljy ja sokeri. Kun sokeri karamelisoituu, heitä pannulle kanat. Anna niiden saada väriä ja kaada sitten perään marinadi. Keittele hiljasella porinalla kunnes kanat ovat kypsiä (koosta riippuen ei tuohon juurikaan 10 minuuttia enempää mene) ja nosta ne sitten kastikeestaan. Pidä lämpimänä. Siivilöi marinadi ja anna jäljelläolevan kastikkeen redusoitua korkealla lämmöllä kunnes se on paksua ja siirappimaista. Tarkista maku ja tarjoile kanan kanssa.

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

       

Kieli pitkällä

Vaikka kuinka olen kielellisesti lahjakas ja yritin kieli poskessa ja vähän vyön allakin keksiä tähän  jotain nokkelaa johdatusta, niin kaikki kielivitsit on viime aikoina taidettu kaluta loppuun  - sitä kun on kokannut niin Silläsipuli- blogi kuin Onko Nälkä- blogin Chef Joneskin. Viimeeksimainittu pohjoisen suuruus ehättikin samanlaisille apajille savuahvenesta ja poron(!)kielistä tehdyllä annoksellaan. 

Kieli ei ole kaikkien mieleen, mutta jos ei sitä ole kokeillut, kannattaa sille antaa tilaisuus. Se on sitäpaitsi halpaa - possunkielellä esimerkiksi kilohinta jää alle seitsemään euroon. Jos syömässä on isompi joukko, kannattaa suunnata naudankieleen, joka (yli kilon painoisena) onkin melko kunnioitusta herättävän kokoinen mötkäle.

Muutaman tunnin kypsennyksellä kielestä saa varsin mureaa herkkua, jota tuli mieleen käyttää vitello tonnatomaisesti. Vitello tonnato on Italian Piemontesta kotoisin oleva antipastoklassikko, joka täyteläisen tonnikalakastikkeen kera tarjoillista ohuista vasikanpaistisiivuista. Vaan enhän minä kovin luova ollutkaan ollut: kieltä oli kuulemma käytetty Vitello Tonnatoon jo Murunkin keittokirjassa, vaikka itse en ollut sitä edes hoksannut.

Ehkä ihan parasta kielihommissa on kuitenkin se liemi, joka kannattaa ehdottomasti säästää. Sen lihaisessa ja hieman makeassakin maussa on jotain ihanan lohdullista. Käytä liemi kastikkeisiin, keittoihin tai risottoon. 

Alkuruokana tästä riittää reilusti 4-6 hengelle

4 possunkieltä (yht. n. 1,5 kg)

Haudutusliemi:

2 porkkanaa

1 sipuli

2 sellerinvartta

4 laakerinlehteä

10 maustepippuria

10 mustapippuria 

n. 2 tl suolaa

Lohko vihannekset ja kuumenna vettä kattilassa niin paljon että kielet peittyvät. Anna porista hiljaisella lämmöllä kielten koosta riippuen 1,5-2 tuntia (2,5-3 naudankielelle). Kuori pinnalle muodostuvaa vaahtoa pois aina välillä. Kuori kielet, valuta liemi ja anna kielten jäähtyä liemessään. Kieli säilyy viitisen päivää. Siivuta se  ja tarjoa tonnato-kastikkeen kera. 

Tonnato-kastike:

3 dl majoneesia

1 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa

1/2 dl rouheasti pilkottuja suolaliemeen säilöttyjä kapriksia 
2 rkl kielen keitinlientä
1 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta
1 rkl hienonnettua persiljaa
3/4 tl valkopippuria

Tarjoiluun: 70 gr rasia rucolaa ja kapriksia

Sekoita ainekset tasaiseksi ja tarjoile viipaloidun kielen kanssa.

Ruokabloggareiden tammikuun chiliaiheisen ruokahaasteen äänestys on muuten alkanut ja kestää ylihuomiseen saakka. Kovan onnen karkkipossu kiittää äänistänne... Äänestämään pääsee täällä!



____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Teurastamon parhaita

Helsinkiläiset ovat löytäneet Helsingin Kalasataman läheisyydessä sijaitsevan Teurastamon olohuoneekseen. Kesäisin väki kerääntyy riippukeinuihin ja kaikkien vapaasti käytössä olevalle grillille, talvisin vetonaulana toimii mm. pihan luistelurata. Maalaismarkkinoiden kaltaiset tapahtumat ovat tehneet lauantaipäivistä vilkkaita ja uusia ideoita kehitellään jatkuvasti. Muistatte varmaan Kellohallin aurinkokokkaukset? Ja World bites- ruokafestarit?

Kellohallin lisäksi alueelta on uuden kodin löytänyt useampikin ravintola ja erikoisliike, joiden antiin pääsi lauantaina tutustumaan myös joukko bloggareita ja kokoelma toinen toistaan hienompia kameroita. 

Mukaan otettuja yrittäjiä yhdistää intohimo alaansa. Raaka-aineissa arvostetaan laatua, tuoreutta ja paikallisuutta. Monet niistä ovat vain muutaman hengen voimin pyöriviä, unelmaansa toteuttamaan heittäytyneiden omistajiensa rakkaudenlapsia. Kuten Helsingin kahvipaahtimo.

Noita vanhoja kahvisäkkejä voi muuten ostaa myös kotiinviemisiksi. Niistä tulee hauskoja pyykkipusseja. Tai vähän erikoisempia lattiatyynyjä. Tai blogikuvarekvisiittaa jo entuudestaan liitoksistaan repeilevään arsenaaliin...!

Toinen samanlainen on kahden miehen voimanpesä Pasta Factory, jonka keittiöstä ovat peräisin mm. Kämpin ja Sasson pastat sekä Farangin ja muiden björckilöiden nuudelit. Pian näitä äärimmäisen tuoreita pastoja saa myös kaupoista - ainakin Stockmannilta. 

Tuoreus on nimensä mukaisesti avainsana myös Tuoretorilla, josta saa mm. kiitosta keränneitä Kolatun ja Helsingin Meijeriliikkeen juustoja.

Teurastamolla sijaitsee myös Makumaku- palvelun noutopiste, jossa tuoreus on niin tärkeää, ettei varastoakaan ole - kaikki hankitaan varta vasten tilauksia varten niin, että aamulla myyntiin tullut kala on vielä samana iltana asiakkaalla. 

Heti alueelle saavuttaessa tulijaa on vastassa Roslund, jonka lihakauppiassuvulla onkin vuosikymmeniä pitkät siteet alueeseen. Myös Hietalahden hallista tuttu Rosburger ei petä. Eikä kyllä kakkoseksi jää nyhtöpossupurilainenkaan!

Ho's Foodin erikoisuuksia ovat puolestaan kiinalainen katuruoka; dim sumit ja hot pot.

Flavour Studion taustalta löytyy Annankadun pikkkuruinen cocktail-jättiläinen A21. Tarjolla on mm. kokkauskursseja. Ja kuten maailman parhaaksi baariksi valitulta voi odottaa, ihan jumalattoman hyviä drinkkejä. Kyllä, Tipaton Tammikuuni on virallisesti ohi. Yritetään sitten ensi vuonna uudestaan...

B-Smokeryn pojat ottavat lihan vakavasti. Ja sen maistaa. Hitaasti (haudutettamalla) hyvää tulee!

Lisäksi Teurastamolle on avautunut kahden naisen Italian reissulla alkunsa saanut Jädelino. Pienissä erissä valmistetussa ja takuutuoreessa artesaanijäätelössä ei ole kermassa säästelty, mutta valikoimista löytyy niin laktoosittomia soijajäätelöitä kuin steviallakin makeutettuja sokerittomia versioita.

Tulossa on 15.2. talvirieha ja sitä seuraavana päivänä piha on puolestaan Ravintolapäivän käytössä. Alueen remontointi ja laajeneminen jatkuu ja pian täältä löytyy myös oma tislaamo! Joko sinä olet löytänyt Teurastamon?

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Orange curd- piiras

Olen blogiani lukevilta ystäviltä oppinut, että sillä on kakkuindeksi. Sen perusteella, mitä blogiin ilmestyy, he voivat päätellä mielentilani. Silloin kun on kakkua, on minulla ilmeisesti menossa terapian tarve.

Teille siis jo tässä vaiheessa tiedoksi: kaikki on hyvin. Tämä on sellainen hyvän mielen kakku!

Ja melkein hyvän omantunnonkin - onhan tuossa noita hedelmiä ja marjoja...

Jauhoina voi halutessaan käyttää myös mantelijauhoja. Osan jauhoista (ei kovin suurta tosin, sillä taikinasta tulee muuten hieman turhan hiekkaista ja haperoa) voi korvata myös kaurajauholla. Orange curdin sijaan piiraan voisi täyttää myös lemon curdilla.

Käyttämääni vuokaan (halkaisijaltaan 28 cm) meni kokonainen annos orange curd- reseptistä. 

Piiraspohja on se vaniljakastiketortusta ja lohi-pinaattipiiraasta tuttu resepti, johon lisäsin 1/2 dl sokeria. Appelsiinisuutta voi lisätä raastamalla taikinaan 1 appelsiinin kuoren ja käyttämällä nesteeksi veden sijasta appelsiinimehua.

Tee taikina, anna levätä jäkaapissa kelmuun käärittynä puolisen tuntia ja kaulitse ohueksi levyksi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Anna jähmettyä kylmässä puoli tuntia, voitele pohja orange curdista jääneellä valkuaisella (tai esipaista n. 15 minuuttia) ja kaada vuokaan orange curd. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes kuori alkaa saada hieman väriä. 

Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja sitten vielä kylmässä ainakin muutaman tunnin ennen tarjoilua. Koristele marjoilla ja tarjoile. Ja nauti. Ja ota vielä toinenkin pala.

___________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Orange is the new black

Vaikka kuinka haluaisin kasvaa vähäeleisen tyylikkääksi aikuiseksi Hermés-laukkunaiseksi, on minulla epäilykseni haaveen toteutumisen edellytyksien suhteen. Ihan ensimmäinen on se, että ne laukut maksavat useamman tonnin. Toinen on se, että jostain syystä haaveilen nimenomaan oranssista Hermésistä. Kyllä, Kiinteistömaailman, postilaatikkojen ja Guantanamo Bayn räikeästä oranssista. Joka on väreistä ehkä se kaikista vähiten vähäeleinen. Eikä sovi yhteen oikein minkään kanssa. Toisaalta, asusteiden yhteensoinnuttaminen on Guantanamo Bayn asukkien murheista ehkä se pienin...?

Vaan ei minusta taida kummoista älykköäkään tulla: joku kysyi minulta kerran, onko appelsiini englanniksi orange sen värinsä takia, vai kutsutaanko oranssia orangeksi nimenomaan sen värisen appelsiinin takia. Kädet nousivat pystyyn. En tiennyt. Näitä leppoisia aasinsiltoja pitkin pääsemmekin hyppelemään päivän reseptiin: orange curdiin!

Vaikka kuinka haluaisi sujuvaa suomenkieltä osaltaan edistää ja ylläpitää, niin ei se "appelsiinitahna" vain jotenkin kuulosta oikealta. Ja kutsummehan me lemon curdiakin sen alkuperäisnimellä. Tässä siis jo aikaisemmin blogissa nähdyn lemon curdin makeampi, leiskuvammanvärinen serkku. Sukulaisensa lailla tämä tahna on mitä monikäyttöisin: se käy paahtoleivälle, lettujen kanssa, kakkujen ja pikkuleipien (esim macaronien!) täytteeksi ja piirakoihin. Ainakin tuota viimeistä herkkua on blogiinkin tulossa ihan heti kohtapikaa! Jos vain saan pidettyä sormeni kurissa...

4 isoa appelsiinia
4 kananmunaa ja 1 keltuainen 
100 gr voita
3 dl sokeria

Raasta appelsiinien kuori. Jos haluat kitkerämpää, raasta kaikki appelsiinit. Makeampaan riittää 1-2 appelsiinin kuori. Säädä tällöin myös sokerin määrää vähemmäksi. Purista appelsiinien mehu ja yhdistä kulhossa voin ja sokerin kanssa. Sulata vesihauteessa kunnes voi on sulanut. Sekoita tasaiseksi ja siivilöi. Vatkaa kananmunat kuohkeiksi toisessa kulhossa ja yhdistä niihin mehuseos. Jatka kypsentämistä vesihauteessa 10-15 minuuttia kunnes seos alkaa saeta. Halutessasi seoksesta vieläkin paksumpaa (käyttäessäsi sitä esimerkiksi piirastäytteenä, lisää 1 rkl maissitärkkelystä ja kypsennä vielä kymmenisen minuuttia. 

Jotkut tekevät curdinsa pelkästään keltuaisista, jolloin tuloksena on kirkkaampi ja syvemmän värinen tahna. Makuasia tämäkin, mutta koska flan de naranjan jäljiltä oli jo sen verran paljon valkuaisia odottamassa uusiokäyttöä, käytin surutta munat kokonaisina...

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Gordonin kovan onnen karkkipossu

Kun on (ruokabloggarina) tottunut kokkaamaan oman makunsa mukaan (eli heittämään asioita pannulle silleen lonkalta ja lisäten juttuja sitten tarpeen mukaan ja joskus vahingossakin) on keittokirjan ohjeen seuraaminen pilkulleen kummallisuudessaan aika vapauttavaa. Joskin myös yllättävän haastavaa. Mutta mitenkäs sitä muuten reseptin ja keittokirjan toimivuutta arvostelisi?

Ja jos se resepti on niinkin kunnianarvoisasta lähteestä kuin Gordon Ramsayltä, niin voihan tuohon haasteeseen aika turvallisin mielin lähteä, eikö? Kun arvostelukappaleeksi saapui Gordon Ramsayn Maailma keittiössä (Moreeni 2009), olivat tunnelmat ristiriitaiset. Tässä blogissa kun makumatkaillaan estottomasti ympäri maailmaa; niin uusia löytöjä tehden kuin omien matkojen makumuistoja ylläpitäen. Suhtaudun kuitenkin hyvin varauksellisesti kirjoihin ja ravintoloihin, jotka väittävät erikoistuneensa kaikkiin maailman keittiöihin. Esimerkkinä tästä jo sittemmin kuopattu Eatz sekä Boulevard Social.

Itse arvostan yleensä opuksia, jossa johdatetaan lukija tietyn alueen erikoispiirteisiin, raaka-aineisiin, valmistustapoihin ja historiaan muutenkin kuin pintaraapaisulla. Kun on sen tasapainon ja siihen vaikuttavat tekijät oppinut, voi niitä toki sitten soveltaa.

Maailma keittiössä tarjoaa pintapuolisen raapaisun Ranskan, Italian, Kreikan, Espanjan, Iso-Britannian, Lähi-idän, Kiinan, Thaimaan, Intian ja Yhdysvaltojen erikoisuuksiin (pheeew!). Sellaisenaan se ehkä soveltuukin paremmin lukijalle, jonka keittokirjahylly on hieman hillitympi eikä uhkaa ekspansiollaan vallata makuuhuonettakin. Epäilenpä Glasgow'n tiikerin mutrunaaman ja nimen antavan tälle kirjalle enemmän painoarvoa, kuin sillä muuten olisi.

Ensivaikutelma on... hyvin vaisu. Eipä herra Ramsayn TV:stä tuttu raivo kirjan sivuille helposti kääntyisikään (eikä varmasti myisikään). Yleisilmeestä lähtien kirja vain vaikuttaa jotenkin laimealta. Johdatus valittuihin ruokalajeihin jää aika minimaaliseksi eikä siinä juurikaan henkilökohtaista otetta ole. Ulkoasu ja kuvat, joiden laatu minulle niin tärkeitä ovat, eivät myöskään suuria tunteita herätä. Kuvat ovat kyllä isoja ja sinällään laadukkaita, mutta eivät ne mitään tunnelmia nosta. Tavanomaisuudessaan se muistuttaa nitä ensimmäisiä keittokirjoja, joita muistan 80-luvulla lukeneeni.

Kokeilureseptiksi valikoitui Kiina-osiosta "inkiväärillä ja chilillä maustettu keitetty porsaankylki", jota myös kirjoittaja kehoitti suosittelemaan. Odotukset olivat siis korkealla.

Skeptisyys nosti kuitenkin päätään varsin pian. Kuvan perusteella lopputuloksen pitäisi olla jotain Farangin kuuluisan karkkipossun kaltaista. Valmistusmetodi ja -ainekset sen sijaan eivät luo uskoa. Kaikkea on jotenkin liian vähän: mausteita, määriä ja kypsytysaikaa. Karkkipossuun kun ensin keitellään se liemi, jossa possua haudutetaan, jonka jälkeen possu jäähdytetään liemen kanssa erikseen seuraavaan päivään, jolloin se vielä uppopaistetaan ja tarjoillaan haudutusliemestä kokoon keitellyn kastikkeen kanssa.

Tässä Gordonin possu...

Tässä maratonissa sen sijaan oiotaan mutkia aika lailla. Possun kylkeä keitetään muutaman minuutin ajan, paloitellaan, karamelisoidaan muutaman minuutin ajan ja sitten keitellään liemessä. Lopusta pitäisi redusoitua kastike. Ohjetta kahdesti alusta loppuun seuranneena en usko, että kolmatta tulee. Ensimmäisellä kerralla lopputulos oli karrelle kärähtänyt kikkarekasa. Väri oli tosin aika lähellä tavoitetta. Seuraavalla kerralla vahdin nesteen haihtumista haukan lailla, mutta eipä siitä kyllä redusoitavaksi juuri mitään jäänyt. Ja väri ei päässyt lähellekään alkuperäisen tummaa paahteisuutta. 

Vaikka en itseäni ihan kovin aloittelijana keittiössä pidäkään, niin ohje vaikuttaa jokseenkin ylimalkaiselta. Alussa puhutaan pannusta, mutta jossain vaiheessa kattilasta. En tosin tajua, kuinka iso kattila riittäisi koko lihamäärän karamelisoimiseen. Ei myöskään mainittu, tulisiko keitoksen porista peitettynä vai ilman kantta. Peitettynä se ei toki redusoituisi, mutta ilman kantta neste haihtuu liki kokonaan. Ohjeessa sitäpaitsi mainitaan vain n. 2 dl vettä, joka ei missään nimessä riitä ainesten peittämiseen - oli keittoastia sitten mikä hyvänsä. Onko vika siis käännöksessä? Vai onko tässä tarkoitettu 2 l? Mene ja tiedä. 

Pikainen tutkimus blogimaailmassa paljasti myös muiden bloggareiden tulosten jääneen aika kauas (esi)kuvasta. (pääset postauksiin kuvia klikkaamalla).

                

Ja en tiedä millaisia rääpäleitä se Gordon on tottunut syöttämään -mielestäni tuo annos on enemmänkin 3-4 hengelle. Korkeintaan.

4-6 hengelle

800 gr luutonta porsaankylkeä kamaroineen

1 rkl kasviöljyä

2 rkl hienoasokeria

3 rkl vaaleaa soijakastiketta

3 rkl tummaa soijakastiketta

3 cm tuoretta inkivääriä kuorittuna ja paksusti viipaloituna

2 tähtianista

1 kanelitanko

3 kuivattua punaista chiliä

noin 2 dl vettä

3 kevätsipulia puhdistettuina ja silputtuina

Kuumenna leveä pannullinen vettä kiehuvaksi ja alenna lämpöä hieman. Laske porsaanliha kattilaan (leikkaa kahteen osaan, ellei muuten mahdu) ja anna kiehua 3-4 minuuttia. Kuori pinnalle nouseva sakka, jota tulee runsaasti (toim. huom. ei muuten tullut yhtään). Valuta liha ja anna jäähtyä hetki. Huuhtaise kattila puhtaaksi ja laita takaisin liedelle.

Leikkaa porsaanliha 2 cm kuutioiksi. Kuumenna öljy ja sokeri kattilassa keskilämmöllä. Heti, kun sokeri on sulanut ja alkaa karamelisoitua, lisää lihapalat pannuun nahallinen puoli alaspäin. Paista muutama minuutti eli kunnes nahka alkaa karamelisoitua ("kunnes se alkaa karamelisoitua"? Jos ihan oikeasti haluat lihaan väriä, kerro tuo aika ainakin viidellä - ei se muissakaan vaiheissa sitä ehdi saamaan).

Lisää soijakastikkeet, inkivääri, tähtianis, kanelitanko ja kuivatut chilit pannuun ja kaada vettä sen verran, että ainekset peittyvät (2 dl? Minulla meni ainakin viisinkertainen määrä). Kuumenna hiljalleen kiehuvaksi ja anna porista (hiljalleen) 50-60 minuuttia eli kunnes liha on hyvin kypsää (ei se nyt tässä vaiheessa vielä suussasulavan pehmeän kypsää kyllä ole).

Nosta lihakuutiot pannusta reikäkauhalla ja siirrä sivuun lautaselle. Keitä kastiketta kokoon, kunnes se on siirappisen sakeaa (minulla tuota olisi ohjeita seuraamalla jäänyt vain muutaman ruokalusikallisen verran) Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hyppysellinen sokeria, jos kastike tuntuu liian suolaiselta. Sekoita joukkoon kevätsipuli (säästä kourallinen tarjoiluun) ja siirrä lihapalat takaisin kastikkeeseen. Kuumenna ruokaa hetki. 

Jaa ruoka lämmitettyihin tarjoilukulhoihin, koristele annokset lopulla kevätsipulilla ja tarjoile heti.

...ja tässä ruokabloggarin.

Lopullinen tuomio? Ensimmäisten tuskastumisten ehdottomuuden laannuttua paljon myönteisempi. Jos nestettä laittaa reilusti, antaa porinan pysyä maltillisena, pitää kattilan osaksi peitettynä ja kenties hieman lisää noiden mausteiden määrää, niin varsin kelpoa siitä tulee! Ja onhan tämä toki sitä kaksi päivää vaativaa Farangin karkkipossua huomattavasti nopeampi...

Hienoisesti huono omatunto tuli myös kirjaan kohdistamastani kritiikistä. Entä jos tuo kirja on Gordonille se, mitä tämä blogi on minulle? Kokoelma matkan varrelta mukaan tarttuneita rakkaita muistoja? Satunnainen sekametelisoppa niitä ihan lempijuttuja? Annan kirjalle siis vielä uuden mahdollisuuden. Onhan se sentään Gordon Ramsay! Vaikkapa jänisragun tai mudcaken muodossa...

Vastahanka-blogin isännöimässä ruokabloggareiden tämän kuukauden ruokahaasteessa aiheena on chili. Minulla on varsin lämpöisiä muistoja vuodentakaisesen tammikuun niinikään chiliaiheisesta ruokahaasteesta, jolloin vasta kaksi viikkoa aikaisemmin päivänvalon nähnyt blogini siihen ensimmäistä kertaa osallistui kookoskatkaravuilla ja mangochilikastikkeella - vieden voiton kotiin! Odotukset (suorituspaineista puhumattakaan!) ovat siis korkealla - te kun katsotte parhaillaan tämän blogin kilpailijaa!

* Kirja saatu blogin kautta arvostelukappaleena*

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?