"Andalusian auringossa- kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin"- kirjani on nyt julkaistu - tässä ovat minun suosikkini kirjan resepteistä sekä mahdollisuus voittaa kirja omaksesi!
* * *
Olen saanut lämpimäiskappaleen kustantajalta käteen. "Onneksi olkoon", kuiskaa kustannustoimittaja ja rutistaa.
Tuijotan kirjaa epäuskoisena viinilasin äärellä. Selailen sivuja varoen ja yritän pistää ajatuksia järjestykseen. Itse kirja on laitettu pakettiin jo kuukausia sitten ja prosessin aikana sen sivuilta tervehtivät kuvat ovat tulleet jo kovin tutuiksi.
Katselen reseptejä ja palaan hetkessä takaisin niihin keittiöihin, joista ne ovat peräisin. Siihen aurinkoiseen päivään, jolloin yksi palestiinalaismamoistani opetti minulle sfihan tekoa. Siihen jaffalaisravintolaan, jossa ensimmäistä kertaa söin shish barakia.
Niihin kiireettömiin lauantai-iltapäiviin, jotka olen viettänyt tapasbaarikierroksilla ympäri eteläistä Espanjaa.
Ostoskierroksille Tunisin keskustorilla. Jerusalemin vanhan kaupungin kujille. Sen oman Andalusianunelmani terassille.
Enpä olisi silloin vielä arvannut, että kaikki nuo niin rakkaiksi tulleet paikat ja ihmiset päätyisivät kirjaksi. Ihan omaksi kirjakseni. Mutta siinä se nyt on.
En vieläkään tiedä, mitä tuntea. Vähän itkettää. Ja oksettaakin. Kaikki siinä on niin minua. Tai no, melkein kaikki.
Kantta suunnitellessa kustannustoimittajani näytti ehdotusta, johon päädyimmekin ja kysyi, olisiko minulla siihen vielä jotain lisättävää. Ehdotin seuraavaa:
"Vuoden paras keittokirja" - George Clooney.
Ei näytä menneen läpi.
Kantta suunnitellessa kustannustoimittajani näytti ehdotusta, johon päädyimmekin ja kysyi, olisiko minulla siihen vielä jotain lisättävää. Ehdotin seuraavaa:
"Vuoden paras keittokirja" - George Clooney.
Ei näytä menneen läpi.
Pikkuhiljaa seuraan liittyy ystäviä. Ja lisää viinilasillisia. Kirja kiertää pöydästä toiseen. Itkettää vähän lisää.
Seuraavana päivänä sattuu tukkaankin. Olo on entistäkin sekavampi, mutta siinä yöpöydällä se odottaa. Oma kirjani.
Eilen se oli ensimmäistä kertaa arvosteltavana Radio Helsingin Santsikuppi-ohjelmassa - ihanaisen Anikón arvion löydät täältä.
7.3. se on kaupoissa koko maailman kummasteltavana. En minä oikein tiedä, mitä sanoa. Toivottavasti tykkäätte. Toivottavasti edes osa siitä kirjaan menneestä rakkaudesta välittyisi teillekin.
7.3. se on kaupoissa koko maailman kummasteltavana. En minä oikein tiedä, mitä sanoa. Toivottavasti tykkäätte. Toivottavasti edes osa siitä kirjaan menneestä rakkaudesta välittyisi teillekin.
Jos tulet hankkineeksi kirjan, niin tässä omia suosikkejani sen tarjonnasta.
Tee nyt ainakin churroja. On muuten idioottivarma resepti (kertoo reseptin kolmeen kertaan testannut idiootti!)
Pöydässä alle puolen tunnin ja vegaanisuklaata (ja esim. soijamaitoa) käyttämällä myös vegaania.
Ja croquetoja. Näihin on lukijapalautteen mukaan ihastunut eräskin espanjalainen abuela...!
Yksi blogin kaikkien aikojen suosituimmista resepteistä ovat albondigas en salsa de tomato, joiden uusittu versio pääsi itseoikeutetusti myös kirjaan.
PS. Gluteeniton on muuten tämäkin resepti!
PS. Gluteeniton on muuten tämäkin resepti!
Arabivalloittajia on kiittäminen myös tästä heidän mukanaan Andalusiaan kulkeutuneesta kummallisuudesta: Berenjenas Fritas.
Ja kyllä, gluteenittomina!
Eriskummallisuudessaan ja helppoudessaan suosittelen myös reseptiäni yhden raaka-aineen israelilaissnacksiin bissliin- voin melkein luvata, että raaka-aineet sinulla jo on valmiina!
Yksi ehdottomasti parhaista kirjasta löytyvistä resepteistä ovat sfihat, eli arabialaiset minipizzat.
Ja shish barak. Tekisi melkein mieli sanoa, että parempaa en ole syönyt Lähi-idässäkään.
Ja tiedättekö mitä - taidanpa sanoakin!
Lähi-idässä niin kovin suosituista tahnoista kirjaan on päätynyt kaksi omaa suosikkiani: mutabbal sekä muhammara.
Carrilleras de cerdo eli Pedro Ximénez-sherryssä haudutetut possunposket eivät näytä paljon miltään - eivät raakana eivätkä edes tuntien hauduttamisen jälkeen.
Mutta se maku... Dios mio!
Mutta se maku... Dios mio!
Tätä Marokonherkkua tullaan varmaan näkemään myös kirjan julkkareissa...!
Ja ihan ehdottomasti maustearsenaaliisi kannattaa adoptoida kirjasta löytyvät ras el hanout, bokharat, nelimauste sekä za'atar.
Niiden basaareja henkivällä aromaattisuudella nostat vaikka lihapullasi ihan uudelle tasolle!
PS. Ad Librikseltä kirjan pääsee tilaamaan jo nyt. Kauppaan pääset tuota kuvaa klikkaamalla. Iiiiiiik.
Laitetaas samantien yksi kappale arvontaankin! Mitä kirjan reseptiä sinä haluaisit päästä testaamaan? Osallistut arvontaan vastaamalla alla olevaan kommenttikenttään - muistathan siis jättää myös yhteystietosi.
Voittaja arvotaan sunnuntaina 5.3.!
Jos taas haluat omasi jo ennakkoon (ja joko kirjailijan TAI George Clooneyn omistuskirjoituksella!), onnistuu sekin.
Laita siinä tapauksessa postia osoitteeseen erja@andalusianauringossa.com
Hinta (sis. postituskulut Suomeen) 23€.
Voittaja arvotaan sunnuntaina 5.3.!
* * *
Jos taas haluat omasi jo ennakkoon (ja joko kirjailijan TAI George Clooneyn omistuskirjoituksella!), onnistuu sekin.
Laita siinä tapauksessa postia osoitteeseen erja@andalusianauringossa.com
Hinta (sis. postituskulut Suomeen) 23€.
* * *
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?




TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!