sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sitruuna-rosmariinikohokkaat

Minulla on hyvin hellä suhde rosmariiniin. Muistan yhä, kuinka Jerusalemissa asuessani iltaa kohden kääntyvässä kesäpäivässä ilmassa tuoksui pihallamme kasvavan rosmariinin huumaava tuoksu. En osaa kuvitella elämää ilman sitä. Hebronissa, Länsirannalla asuessani sen paikantamiseen vaadittiin (paikalliseen tapaan tyypillisesti) kymmenen hengen palaveri ja muutama tulkkauspuhelu Kanadaan. Mutta löytyihän sitä lopulta. 

Sitruunan kanssa se on aika lyömätön yhdistelmä. Jonka valkosipuli ihanasti täydentää. Olemme oman sitruunapuumme kasvua seuranneet vanhempien huolella ja aika moniongelmainen ja potentiaalisesti yhteiskunnallisesti syrjäytynyt tulevaisuus sitä näyttäisi odottavan. Vuotuinen anti sillä jää noin viiteen hedelmään. Onneksi anopin pihasta sitruunoita löytyy niin paljon kuin kotiin jaksaa kantaa. 

Rosmariinihan puolestaan meillä viihtyy ja kukoistaa senkin edestä. Olen vähän yrittänyt hillitä itseäni, etten sitä ihan joka ohjeeseen tunkisi. Mutta olihan se vain ajan kysymys, koska se myös jälkiruokaan päätyisi.







Alkuperäinen ohje on todennäköisesti Food & Wine- lehden peruja  ja on ollut meillä ahkerassa käytössä. Joskin voitte luottaa siihen karman pettämättömään lakiin, että juuri silloin, kun kameran kanssa niiden kohokkaiden kohoamista kyttää, niin sitähän ei tapahdu...

Allaolevaan reseptiin alkuperäisen amerikkalaiset cup- mitat on käännetty meidän käyttämiksimme, minkä vuoksi ne näyttävät hieman hassuilta.


Kuudelle

1,85 dl sokeria
0,85 dl jauhoja
3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
2 rkl huoneenlämpöistä voita
1,5 tl raastettua sitruunankuorta
1 sitruunan mehu (n. 5 rkl)
1/4 tl suolaa
2,5 dl maitoa
1 rkl hienonnettua rosmariinia

Vatkaa keltuaiset voin kanssa. Sekoita kuivat aineet (suolaa lukuunottamatta) keskenään. Lisää sitruunan mehu, kuori, rosmariini ja maito voiseokseen ja sekoita. Lisää sitten kuiviin aineisiin ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi suolan kansssa ja sekoita varoen muihin aineisiin. Kaada seos kuuteen pienen vuokaan (tai kahvikuppiin) ja aseta ne syvään uunivuokaan. Kaada vuokaan kuumaa vettä niin, että se ylettää annosvuokien puoleenväliin. Paista 175 asteessa 35 minuuttia tai kunnes kohokkaiden pinta on kohonnut ja on kauniin kullanruskea. Ja sitä uuninluukkuahan ei sitten todellakaan kannata availla liian aikaisin...




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Sabayon

Sabayon, Zabaglione, viinivaahto... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jos vaikka marenkeja tehdessä on jäänyt ylimääräisiä keltuaisia ihmettelemään ja käyttötarkoitusta etsimään, niin tässäpä yksi. Joka on myös loistava tapa käyttää ylijäänyt viini (olen kuullut, että joissain talouksissa sellaistakin tapahtuu). Perinteisesti tähän käytetään makeaa (valko)viiniä, mutta olen kuullut myös versioista kuohuviinillä. Itse käytin tähän roséta, joka antaa ihanan hennosti marjaisen maun. Käyttämäsi viinin makeudesta riippuen tuota sokerin määrää voi sitten säätää.

Tähän käyvät mitkä tahansa marjat, mutta itse olen jotenkin tykästynyt punaisiin. Tänään käytin mansikoita. Mutta esimerkiksi grillatut persikat (vadelmien kanssa) voisivat olla toinen kokeilemisen arvoinen yhdistelmä. Oooh, ehkä jopa rosmariinin kanssa?

Tämä on myös hyvä keino käyttää pakastemarjat pakasteen pohjalta ennen tuoreiden marjojen kautta. Mikäli käytät tuoreita, kannattaa ne hunnuttaa sokerilla (ja vaikka haluamallasi liköörillä kuten Cointreaulla) ja jättää mehustumaan vajaaksi tunniksi.

Neljälle

3 keltuaista
3 rkl sokeria
3/4 dl rosé-viiniä
1/4 tl appelsiininkuorta
1 tl appelsiinimehua

Kuumenna vettä kattilassa ja aseta kulho sen päälle niin, ettei se kosketa itse vettä vaan saa lämpöä ainoastaan höyrystä (Tämän päivän kantapään kautta- kokkikoulun opetus: tarkista että käyttämäsi kulho on varmasti kuumuutta kestävä. Omani ei ollut...) 


Laita ainekset kulhoon ja vatkaa koko ajan. Kun seos on kuohkeaa ja ainakin kaksinkertaiseksi kasvanut, on se valmista. Tarjoile joko marjojen tai hedelmien kanssa.

Halutessaan sen voi myös gratinoida grillivastuksen alla (varmaan voisi käyttää myös sitä liekitintäkin...?) 1-2 minuuttia - tarkkaile kuitenkin koko ajan ettei se kärähdä.




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Marenkeja

Ihan kuten Suomikin, Espanja on ylivoimaiselta enemmistöltään kristinuskoinen maa. Mutta täällä se (katolinen) uskonnollisuus on ihan eri lailla läsnä. Erilaisille pyhimyksille omistettuja alttareita löytyy ihan tavallisten kotienkin seinustoilta. Jokaisella kylällä tuntuu olevan oma suojeluspyhimyksensä, jota sitten erinäisin festivaalein kunnioitetaan. Läheisestä Mijasista löytyy jopa pyhäkkö paikalta, jossa itsensä neitsyt Marian kerrotaan asuneen 500 vuotta kallionkolossa. Näin hän olli ainakin muutamalle paikalliselle lapselle kertonut näille ilmestyessään.

Jos tuo ei tunnu karmivalta, niin siltä, ainakin allekirjoittaneen mielestä, tuntuu paikallinen pääsiäisenvietto. Pyhän viikon, Santa Semanan aikana järjestetään kulkueita, joissa miehet kulkevat valkoisiin, suippuhuppuisiin kaapuihin pukeuneina. Kaavut peittävät kasvot niin, että ainoastaan silmien kohdalle on leikattu aukot.

Tästä Ku Klux Klania henkivästä rituaalista ette kuitenkaan valitettavasti kuvia saa, koska tänä vuonna vietämme pääsiäistä Suomessa. Vailla mitään uskonnollisia outouksia!

Pääsiäistähän en tosin vietä muutenkaan, mutta onhan se kivaa olla vapaalla ja syödä ystävien kanssa oikein ajan kanssa (niin no... ehkei tuossa nyt niin paljon eroa siihen normaalielämään olekaan.) Ja onhan se oiva aika juhlistaa ylösnousemusta ja elämän kiertokulkua etenkin kreikkalaisessa pääsiäistraditiossa symboloivaa kananmunaa.

Jokin aika sitten Ja kaikkea muuta- blogin Minna kommentoi omia keventämisyrityksiäni surkuhupaisesti valitellen, kuinka elämästä oli tullut pelkkää marenkia. Ja sehän kuulosti niin ihanalta, että päätin sitten (elämäni ensimmäistä kertaa) kokeilla niitä. Sillä tutulla "no kuinka vaikeaa se voi olla"- asenteella. Ja ei se vaikeaa ollutkaan. Kunhan muistaa muutaman asian. Älä edes yritä käyttää pallovispilää. Säästä hauistasi ja kyyneliäsi ja käytä sähkövatkainta. Vatkaimen ja kulhon on oltava puhtaita ja kuivia. Valkuaisten puolestaan kannattaa olla vähän vanhempia ja huoneenlämpöisiä. Sokeri puolestaan kannattaa lisätä ohuena nauhana vasta kun valkuaisvaahto on jo tarpeeksi kiinteää. Niin, ja kuulemma sateisellä ilmalla marenkeja ei kannata tehdä lainkaan. Ja siinä se sitten olikin!





Jos päätät vapaamuotoisesti lusikoitujen marenkien sijaan pursottaa niitä, niin kannattaa käyttää hyvää pursotinpussia. Ei sellaista itsestäänräjähtävää kuten minä käytin. Toinen yhtä huono idea on hätäpäissään syödä todistusaineisto silmistä pois. Siitä tulee todella huono olo..

Niin keltuaisia kuin valkuaisia voi kuulemma pakastaakin, eli jos on vaikka chorizopastasta jäänyt käyttämättömiä valkuaisia, ne voi käyttää tähän. Ja tästä ylijääneet keltuaiset voi puolestaan käyttää vaikka crème patisseriehen, joilla tuosta valkuaisvaahdosta pursotettuja marenkikoreja voi sitten täyttää. Ja sitäkään ei kannata pelätä- ei tuokaan ole niin vaikeaa, mitä sen pelottava ja itsetietoinen nimi antaisi ymmärtää! Mutta hyvä resepti se on osata, sillä tämän on sanottu olevan leipureille sitä, mitä sementti on rakentajille.

Marengit:

3 valkuaista
1.5 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi. Sitten lisää joukkoon sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Jos haluat värjätä marengit elintarvikevärillä tai maustaa ne jollain, tee se ihan viimeiseksi. Lusikoi tai pursota leivinpaperille ja paista 90 asteessa n. 45 minuuttia, kunnes marengit ovat kuivuneet. Hieman väriä ne saattavat saada, joten viimeiset 10 minuuttia niitä kannattaa tarkkailla haukan lailla. Käännä uuni pois päältä ja anna kuivua vielä jälkilämmössä. 





Crème patisserie:

3 keltuaista
4 rkl sokeria
1 vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljaesanssia
2 .5 dl maitoa 
1 3/4 rkl jauhoja
1 3/4 rkl maissitärkkelystä

Sekoita keskenään keltuaiset ja sokeri. Kuumenna kattilassa maito vaniljan kanssa. Kaada ne sitten keltuaisseokseen, sekoita ja kaada välittömästi takaisin kattilaan. Anna kiehua viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen jotta jauhot kypsyvät ja seos paksunee. Anna jäähtyä. Täytä marenkipesät crèmellä ja tuoreilla marjoilla.











Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 28. maaliskuuta 2013

Chorizopastaa

Koska se oli myös ilmaista, minulta loppuivat kaikki tekosyyt. Joten päädyin menemään ystäväni kanssa salille. Siis ihan kuntosalille, ei Jehovan valtakunnansalille. Edellisestä kerrasta oli vuosia. Mutta voin kertoa, ettei aika todellakaan ollut kullannut muistoja. Ei se vain ole minua varten.

Mutta koska kulutin päämäärättömästi harhaillessani laitteelta toiselle ainakin kolme kaloria, niin nälkähän siinä tuli. Ja eivätkö juuri hiilareita tarvita moisesta urakasta palautumiseen? Etenkin kun tajusin, ettei tässä blogissahan ole vielä kertaakaan tehty pastaa! 

Tämä on sitä pastaa, mitä Tunisissa paljon paikallisesta merguez-makkarasta tein. Ja koska  kotini lähellä oli myös synagoga sekä kosher-lihakauppa, jossa myytiin kosher-merguezejä, yritin keksiä, miten koko annoksesta saisi kosherin. Idea syntyi pidestä, ja korvasin kerman kananmunalla. Joten ohje on myös maidoton. Ja hyvää tuli... Halutessaan tähän voiis käyttää myös pelkän keltuaisen ja säästää valkuaiset vaikka marenkia varten (reseptiä tulossa tästäkin!)

Pääroolissa tässä on hyvä, mausteinen makkara. Mikäli käyttämäsi makkara ei ole kovin tulista, lisää joukkoon 1,5 tl hienonnettua chiliä, 1 tl pimientojauhetta ja 2 hienonnettua valkosipulinkynttä.

Pastahan on monipuolisuudessaan aivan mahtava ruoka. Ja nopeasti valmistuva vielä: ellei ihan jotain ragua lähde huolella hauduttelemaan, niin kastike valmistuu siinä ajassa, mitä siltä makaronilta kestää kiehua. Helppoa, hyvää ja huoletonta herkkua siis!

Tällä ohjeella ollaan mukana myös Mokon paras pasta- kilpailussa!

Kahdelle

150 gr penneä
1 iso punasipuli ohuehkoina siivuina
200 gr chorizoa (tai merguez-makkaraa tai mitä tahansa muuta mausteista tuoremakkaraa)
(1,5 tl chiliä hienonnettuna, 2 valkosipulinkynttä, 1 tl pimientoa)
1 vihreä paprika lohkottuna
2-3 keltuaista (riippuen koosta)
suolaa, pippuria
3 kourallista tuoretta persiljaa

Keitä pasta ohjeen mukaan. Pilko chorizo siivuiksi ja paista pannulla. Kun se alkaa käristyessään vuodattaa ulos ihanaa, mausteista rasvaansa, heitä perään paprikat. Anna porista miedohkolla lämmöllä kunnes paprika alkaa pehmetä - n. 5-7 minuuttia. Etenkin jos käyttämäsi makkarat ovat vähärasvaisia, tarkista välillä, että pannussa on rasvaa jäljellä, etteivät makkara ja paprika pala pohjaan. Mikäli käyttämäsi makkara ei ole kovin mausteista, lisää mausteet tässä vaiheessa. Kääntele joukkoon punasipuli muutama minuutti ennen loppua, jotta se säilyttää rapsakkuuttaan. Kääntele joukoon pasta ja keltuaiset joiden rakenne on vatkattu rikki. Ota pannu tässä vaiheessa pois levyltä ja sekoita. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla, lisää joukkoon hakattu persilja ja nauti!





Muistutan myös tässä vaiheessa, että ruokabloggareiden maaliskuun ruokahaasteen äänestys on auki ja jatkuu lauantaihin 30.3.2013 saakka. Meidän ehdokkaamme on se omenainen pähkinäleipä...




...jota äänestämään pääsee täältä!
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Keventämisen sietämätön raskaus



Minun ja sen minun laihemman (ja hääpukuuni mahtuvan) versioni välillä seisoo useampikin este. Monet niistä ihan oman pääni sisällä. Tässä niistä kokoelma.

Ruokavalio

Jos tiede kaikessa edistyneisyydessään voi tuottaa kolmipäisiä lampaita ja siemenettömiä vesimeloneita, niin miksi sitten ei pekonilta maistuvaa porkkanaa?

Ja kaikkihan tietävät, että hiilarit ovat välttämätön osa lohturuokaa. Ei höyrytetyn parsakaalin varren imeskely vain tuota tarvittavia hyvänolon hormoneja. Ei.

Ihan varmasti on olemassa niitä ihmisiä jotka ihan oikeasti voivat syödä mitä tahansa koskaan lihomatta; niitä jotka väittävät olevansa luonnostaan laihoja. Mutta vielä enemmän on "luonnostaan bulimisia" ja "luonnostaan valehtelijoita".

Ja kyllähän minä katson, mitä syön. Useammankin kerran. Ensin linssin läpi, sitten tietokoneen ruudulla ja lopulta vielä siitä blogatessani.

Liikunta

Ei minulla mitään sitä vastaan ole. Siinä vaan tulee hiki. Ja nälkä.

Eikä se mitään tuloksia takaa, tiedättekö? Ostin kerran pilates-DVD:n - sen kun sen piti antaa tuloksia jo ensimmäisen viikon aikana. Se DVD on ollut nyt kirjahyllyssäni (muovikääreessään) neljä vuotta. Ja ainoat lähteneet sentit ovat kadonneet kirjahyllyn kapasiteetista.


Ulkonäkö

Jos musta hoikentaa, niin valkoisella täytyy olla juuri päinvastainen vaikutus. En siis ole lihonut, vaan kyseessä on vain valkoisten farkkujeni luoma optinen harha.

Ja jos farkkuni vyötärönauha koskaan  tuntuu löysältä, saan vailla mitään vaikeuksia itseni uskomaan, että kyse on siitä, että olen maagisesti onnistunut (tekemättä mitään) laihtumaan. Eikä siitä, että unohdin kiireessäni vyön kotiin.

Muutahan minä en tarvitse kuin kolmimetrisen miehen. Sen rinnalla näyttäisin todella pieneltä ja sirolta.

Eikä karjalais-lappilaisella perimälläni voi ihmeitä odottaa. Ei minun kansaani ole luotu avojaloin maratoneja päivittäin savannin paahtavassa auringossa juoksemaan - meidät on luotu kestämään kylmää. Niin, ja pakenemaan venäläisiä perintökalleudet kainalossa.
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maa konkurssin partaalla


Ennen kotiinlähtöä löysimme itsemme Malagassa keskellä mielenosoitusta, jossa vastustettiin korruptiota ja pankkien toimintaa. Se muistutti (taas kerran) siitä, että rakkauden, kokkaamiseni ja ylellisten raaka-aineiden ihastelun täyttämä kupla, jossa Espanjassa elän, on juuri sitä: kupla.

Sen ulkopuolinen todellisuus on kuitenkin jotain paljon vähemmän kaunista.

Lamalle ei näy loppua. Viime vuonna Espanja joutui turvautumaan EU:n yli 100 biljoonan euron tukipakettiin. Työttömyys ja köyhyys täällä kasvavat ja tulevaisuus on parhaimmillaankin epävarmaa. 




Englantilaisilla TV- kanavilla pyörivät uusinnat vuosien takaa hehkuttavat vielä halpoja kiinteistöjä ja ovat täynnä ihmisiä, jotka pää lupauksista pyörällään ottavat riskin jahdatessaan sitä unelmaansa elämästä auringossa. 

Sen unelman perässä muuttaneista tuttavistani vain muutama on jäljellä - usealla se on tullut pakon edessä päätökseen. Jollain se elämä täälläkin on rahoitettava. 

Kiinteistökupla on puhjennut jo aikaa sitten. Kaikkialla näkyy myytävänä- kylttejä. Rannikko on täynnä kokonaan keskenjääneitä kohteita, joille ostajia ei löytynyt - ei, vaikka isoissa mainoskylteissä lupaillaan 100-prosenttista lainarahoitusta, mikä jopa allekirjoittaneen taloudellisesti edesvastuuttomaan korvaan särähtää. Onko se mikään ihme, että maan talous tässä jamassa on...?





Firmoja ajautuu päivittäin konkurssiin, yhtenä viimeisimmistä Miss Espanja- kisan takana oleva organisaatio. Viime vuonna kisaa ei ollut edes rahaa järjestää.

Tämä maan talous on vielä huonommassa kunnossa kuin omani. Minunkin tieni tulee pian viemään takaisin Suomeen joksikin aikaa - töiden perässä. Ikävä tänne on jo nyt. Ei se raha toki onnea tuo... mutta aika paljon lähemmäs se vie.





Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Siestaa ja shoppailua

Kotimaisen tuotantonsa vuoksi Espanja on loistava shoppailupaikka etenkin kengille. Malagassa kenkäkauppoja löytyy etenkin Calle Nuevan ympäristöstä. Ja niissa kaikissa tuntuu olevan aina alennusmyynti menossa. Calle Nuevalle oli avattu myös tämä riemastuttava karkkikauppa. Ei tarvitse montaa kertaa miettiä mistä siskonlapseni seuraavat tuliaisensa saavat...!






Jos kulttuuri kiinnostaa, Malagassa vierailun arvoinen on myös Picasso- museo. Ne kaikista suurimmat ja kuuluisimmat työt ovat luonnollisesti suurten museoiden ja kuuluisten biljardöörien kokoelmissa, mutta jos Picassosta yhtään tykkää, kannattaa tälle Malagan suuruudelle omistetulle museolle ehdottomasti tehdä aikaa. Toinen malagalainen ylpeydenkohde on paronitar-perustajansa mukaan nimetty Carmen Thyssen-museo.

Yksi asia, mikä aikatauluja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, on nuo aukioloajat. Suurimmat turistikohteet ovat yleensä kesäaikaan auki koko päivän, mutta talvisaikaan nekin usein suljetaan siestan ajaksi.

Lounaan aikoihin suurin osa kaupoista täällä sulkee ovensa, avatakseen ne uudelleen siestan jälkeen noin viiden aikaan. Ennen se hermostutti allekirjoittaneen Excel-taulukkoista suorittajapersoonallisuutta. Nyt... se onkin itse asiassa aika muy bueno.

Tuolloin kun on pakko hiljentää tahtia ja rauhoittaa aikaa lounaasta nauttimiseen. Tosin... Koskaan ei varoitella alkoholin nauttimisen vaaroista shoppailun yhteydessä. Kun on ensin ajan kanssa nautiskellut sitä lounasta ja rosé- viiniä, niin ei siihen arvostelukykyyn voikaan aina luottaa...


       



















Espanjalaisnaisten väreillä iloitteleva ja ei-aina-niin-ikään-sovelias pukeutumistyyli saattaa kummasti tarttua mukaan. Vaikka... mintunvihreät lakerikengäthän (nahkapohjilla! NAHKApohjilla Suomen kevääseen?!) ovat juuri se asia, mikä vaatekaapista onkin aina puuttunut? Ja leopardikuviohan on... ajaton klassikko...?






Ruokapuolella Malagan tunnetuin tuote on varmaankin heidän makea ja vahva viininsä. Erityisesti Malaga Virgeniin ei ferían, heinäkuussa Malagassa juhlittavan kaupunkifestivaalin aikana voi olla törmäämättä.






Osa tuotannosta on laadukasta, kuten Rondassa nauttimamme jälkiruokaviinit osoittivat. Osa taas on... suorastaan karmeaa. Tai harjaantunutta enologista osaamista vaativa maku. Päättäkää itse.



Päivä Malagassa kannattaa päättää vastikään isolla rahalla kunnostetulle satama-alueelle,  missä auringonlasku näyttää erityisen hyvältä drinkki kädessä. 



G&T- hifistejä hemmotellaan  Kaleido- baarissa oikein urakalla: Ginejä löytyy 20 eri laatua, samoin toniceja. Ja sitten kun siihen saa vielä valita mausteet makunsa mukaan (limeä? kurkkua? greippiä? rosmariinia?), niin vaihtoehtoja on loputtomasti. Koita siinä sitten tyytä vain yhteen comboon...



Ja vaikka lounas hieman venähtäisinkin, ei hätää. Viimeinen juna Malagasta Fuengirolan suuntaan lähtee lauantaisinkin vasta puoli yhdeltätoista. Eikä siitäkään myöhästyminen  ole el mundoa kaada- Arroyoon pääsee taksilla alle kolmellakympillä.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tapasbaarikierroksella Malagassa

Herrasmies on ehdottomasti valintani autiolle saarelle. Hänen kanssaan kaikki vaan on hauskempaa. Ja hauskoja ovat etenkin suorastaan  legendaarisiksi muodostuneet lounaamme Malagassa.

San Sebastianin tapaksia pidetään yleisesti parhaina. Mutta tapasbaarikierrokselle tuo Malaga on kyllä aika mahtava. Calle Granadan ja Calle Caldererían ympäristö on siihen mitä oivallisin. Yksi tapas täällä, toinen tuolla ja - anteeksi, mitä? Lisää viiniä? Claro que si!




Nyt olimme kuitenkin vähän uudenlaisen elämyksen perässä. Marbellassa Michelin- tähdellä palkittua ravintolaa pyörittävällä legendaarisella Dani Garcialla on Calle Frescalla Manzanilla- niminen tapasbaari, jossa Andalusian ruokaperinteitä toteutetaan modernilla ja innovatiivisella otteella. 








Miltä kuulostaisi vaikka hanhenmaksa-vuohenjuusto-millefeuille omenakrispillä ja viinirypälejogurtilla? Täällä sipsitkin tulevat tryffelimajoneesilla...


Paikan  kulttimaineeseen noussut kirsikkagazpacho on jopa rekisteröity omaksi tavaramerkikseen. Innovatiivisuutta on paitsi raaka-aineyhdistelmissä, myös presentaatiossa. Ja ruokabloggarihan ei parempaa tekosyytä saa heittäytyessään hulvattomaksi kameransa kanssa. Enkä ollut ainoa. "Eikö kukaan enään vain syö?" Herrasmies puuskahti.




Nämä suklaatryffelit olivatkin mustekalakroketteja jotka oli tehty omassa musteessaan kypsennetystä mustekalasta ja tarjoiltiin yuzu- majoneesilla.




Nämä viiriäisenmunakotelossa pöytään tuodut XL- oliivit oli puolestaan täytetty mm. salmorejolla, espanjalaisella kylmällä valkosipulisella tomaattikeitolla.





Kaikenkaikkiaan maut olivat annoksissa täydellisessä tasapainossa. Vietnamilaisrullista inspiraationsa saaneilta salaattirullilta odotin ensipuraisulla rohkeampaa otetta, mutta mausteisuus ja vieno minttuisuus yllättivät vain hetki myöhemmin. Tonnikala oli jo valitettavasti tässä suositussa ravintolassa ehtinyt loppua, joten tataki soijalla ja tomaattiraasteella sekä tartar passionhedelmämehulla jäivät kokeilematta. Toiseen kertaan siis! 

Dani Garcia oli juuri avannut toisen Manzanillan New Yorkiin ja sattumalta täpötäydellä tiskillä viereemme päätynyt newyorkilaisnainen oli käynyt sen juuri ennen Espanjaan tuloaan testaamassa. Tämä vei kuulemma voiton!

Syötyämme enemmän kuin oli tarkoitus ja juotuamme enemmän kuin muistammekaan jäi lasku silti alle viidenkympin. Ja sitten vielä sanotaan, ettei hyvää saa halvalla...


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Malagan torilla

Posetiivarin apinan lailla sinnikkäästi olkapäällä keikkuva lähestyvä keski-ikä muistutti taas olemassaolostaan. "Taasko se hinta on noussut!" huomasin päivitteleväni ääneen ostaessani junalippuja Fuengirolasta Malagaan kulkevaan C1- linjan junaan. 

Linja on kuulemma yksi Espanjan vilkkaimpia ja matka Benalmadena- Arroyo de la Mielin asemaltamme Malagaan kestää alle puoli tuntia. 

Hetimiten Malagan keskusasemalta noustessa vastaan tulee Almeda Principal- kadulle jo näkyvä tori, Mercado de Atarazanas. Vaikka noita supermercadoja on täälläkin joka kadunkulmassa, on kauppahallikulttuuri vielä voimissaan. Ja kun täti menee torille, on näky todellakin komea. 

On kalaa...



ja lihaa...




ja juustoja...




ja sieniä...




ja pähkinöitä...




ja kuivahedelmiä...




ja noin kuuttasataa sorttia oliiveja...




ja vähintään saman verran mausteita...




vihanneksista puhumattakaan.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Gambas pilpil

Alkukevät Andalusiassakin voi olla yhtä oikukas kuin nainen. PMS:n kourissa. Stockan Hulluilla Päivillä. 

Aamusta ilmassa väreilee lupaus kesästä: tuore ruoho ja muut sellaiset pään pyörälle saavat tuoksut, joita Suomessa saa odottaa vielä kesäkuun alkuun. Iltaa kohden ilmassa leijuvatkin puolestaan sellaiset haikeat hyvästit, jotka Suomessa täyttävät ilman elokuun lopun iltojen pimetessä.

Joten yhden päivän aikana on täysin mahdollista paitsi polttaa kasvonsa auringossa, myös sairastua nuhaan. Kuten allekirjoittanut sai tuossa taannoin kokea, hikoiltuaan yön aikana läpimäräksi niin pyjaman, Herrasmiehen aamutakin kuin paksun untuvapeitonkin, jonka alle oli eskimovarusteissaan palelua illalla paennut.

Ja tällaiseen oloonhan tarvitaan vähintäänkin chiliä. Ja valkosipulia. Eli gambas pilpil!

Tämä on etenkin täällä yksi tapasklassikoista ja yksi kestosuosikeistamme. Vähintäänkin yhtä tärkeä ainesosa tässä on noiden raakojen katkarapujen lisäksi iso kasa leipää, jolla viimeisetkin pisarat tuosta paistuneen valkosipulin ja chilin maustamasta öljystä mopata. Tämä onkin oiva tilaisuus kokeilla Kummisedästä mahdollisesti opittuja valkosipulin siivuttamistaitoja ohuenohuiksi viipaleiksi...

Laihduttajalle, heikkohermoiselle tai vampyyrinurasta Twilight- trilogian myötä haaveilevalle tämä ei ole. Mutta jos tästä jotain hyvää täytyy löytää, niin se on se maku. Aye caramba, että olikin hyvää! 

Eikä minusta olisi valkosipulia inhoavan kumppaniksi muutenkaan.

Ja koska olin kotona yksin, eikä tiedossa ollut kuumia kielipusuja... vedin näitä sitten kaksin käsin. Annoksesta riittää tapasina kahdelle. 

12 jättikatkarapua
4 isoa valkosipulinkynttä
4 pientä chiliä
2 rkl pimientoa tai muuta mietoa paprikajauhetta
2 reilua rkl voita
6 reilua rkl öljyä
suolaa, pippuria

Kuori jättikatkaravut. Taputtele kuiviksi, mausta reilusti suolalla ja pippurilla ja siirrä kylmään odottamaan ainakin puoleksi tunniksi.

Kuumenna öljy ja voi pannussa. Kun seos alkaa kuplia, lisää paprikajauhe, ohueksi siivutettu valkosipuli sekä chili. Sekoittele, ettei valkosipuli pala pohjaan, koska sitten maku on vain kitkerä.

Kun valkosipuli on saanut vähän väriä ja pehmennyt, heitä perään jättikatkat. Anna kypsyä välillä sekoittaen ja katkoja öljyssä kieritellen viitisen minuuttia. 

Nauti, leivän kanssa tai... joo ei, ehdottomasti leivän kanssa.



Normaalistihan nämä valmistettaisiin ja tarjoiltaisiin sellaisessa terrakotta-astiassa,
mutta sehän olisi ihan liian autenttista meidän skandinaaviseen makuumme...

Ja tulipahan (taas) kantapään kautta opittua, että ne kädet kannattaa sitten sen chilin käsittelyn jälkeen pestä todella hyvin. Eivät meinaan sormet tunnu kivoilta silmissä, nenässä tai muissa ruumiinaukoissa...



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 21. maaliskuuta 2013

Possurullaa

Isommat lihanvalmistusoperaatiot ovat meillä tuon Herrasmiehen alaa. Grilli, mies ja tolkuton jötkäle lihaa on niitä asioita jotka vaan kuuluvat yhteen.

Ja hyvin hän hommansa hoitaakin. Ankan hän saa joka kerta kypsennettyä niin täydelliseksi, että kerran se on saanut allekirjoittaneen jopa itkemään. Joskin työperäisellä uupumuksellakin oli epäilemättä osansa tuossa.

Tänään sitä lihaa teinkin kuitenkin minä. Ja possua vielä. Kastike oli niin hyvää, että kyllä, nuolin kattilankin.

Kahdelle

Possu:


n. 500 gr possunfilettä
12 kuivattua aprikoosia puolikkaina
1 reilu rkl voita
1 rkl timjamia
1 ison
(tai kahden pienen)
 paahdetun valkosipulinkynnen tahna 
(ohje täällä)
suolaa, pippuria

Aprikoosikastike:

6 kuivattua aprikoosia
2 dl lihalientä
2 ison paahdetun valkosipulinkynnen tahna
loraus valkoviiniä
1 rkl voita
0.5 rkl rosmariinia
(tai timjamia)
suolaa, pippuria
2 reilua rkl maustamatonta tuorejuustoa/
 turkkilaista jogurttia/ 
n. 1 dl kermaa

Leikkaa possunfilee auki sen muotoa mukaillen noin 1,5 sentin paksuiseksi levyksi. Sekoita voi, timjami, valkosipulinkynnen tahna seokseksi ja levitä se possufileelle. Mausta suolalla ja pippurilla ja kääri tiukalle rullalle. Ripottele päälle suolaa ja pippuria ja paista fileeseen kaunis väri voi-öljyseoksessa pannulla. Cocktail- tikut ja sellainen lihamestarinnaru ovat tässä epäilemättä paljon hyödyllisempiä apuvälineitä kuin paljaat sormet. Kääri se sitten folioon ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna levätä 10 minuuttia foliossaan. 

Tee sillä välin kastike. Keitä 6 aprikoosia n. 2 dl lihalientä, kunnes ne pehmenevät ja pullistuvat hieman. Pidä kattilaa silmällä, sillä aprikoosin sokerit tekevät liuoksesta siirappimaisen, jolloin se palaa helposti pohjaan. Kaada se blenderiin ja soseuta valkosipulitahnan kanssa tasaiseksi. Kaada pannuun loraus valkoviiniä ja 1 rkl voita makujen irrottamiseksi. Lisää sitten soseuttamasi aprikoosi-lihaliemi-valkosipulitahna ja sekoita tasaiseksi. Lisää mukaan rosmariini tai timjami ja kuumenna. Lisää sitten tuorejuusto (tai kerma tai jogurtti) ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehia hiljaisella lämmöllä n. 5 minuuttia.

Leikkaa possurulla siivuiksi ja kaada folioon mahdollisesti jäävä neste mukaan kastikkeeseen. 






Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pikniksämpylöitä aamutuimaan

Meidän kolkkamme Espanjaa on kuulemma ihan sen merelle tunkevan eteläkärjen  jälkeen tuulisin paikka Espanjassa. Ja kun täällä tuulee, niin se meteli pitää isonkin miehen hereillä. Ja silloin kun ei, niin sen ison miehen kuorsaus pitää vuorostaan muut hereillä. Niinpä toisinaan on vain pakko luopua haaveesta hyvinnukutusta yöstä (toinen vaihtoehto sisältää kirveen, joten ylösnouseminen lienee viisaampi ratkaisu) ja keksiä jotain muuta puuhaa. Kuten leipominen.

Anoppi on aina yhtä ihmeissään tätä todistaessaan "Eikö se tiedä, että kaupasta saa sitä leipää ihan valmiina?"  hän jaksaa ihmetellä. 

Ja saahan sitä. Mutta on siinä vastapaistetun leivän tuoksussa kuitenkin jotain niin taianomaista ja lohdullista, että kyllä sen vaivan viitsii nähdä.

Ajatuksena oli leipoa sitä rakastamaani serranokinkkua sämpylöihin. Mutta sitten se ajatus (univelkaisena , ylikierroksilla) alkoi elää ihan omaa elämäänsä ja keksin, että no samalla vaivallahan sinne sisään voisi leipoa kaiken mahdollisen antipasti-tarjonnan, mitä jääkaapista löytyy, niin että siitä tulisi sellainen pikniksämpylä! Ja toki niin voikin tehdä. Mutta esteettisyyden ja purismin ja sen rullan käärimisen helppouden nimissä ei siinä pelkässä kinkussa kyllä mitään vikaa ole...

12 kpl

Sämpylätaikina:

2 dl lämmintä vettä
1/4 pkt hiivaa
4,5 - 5 dl jauhoja
1 rkl öljyä
1 tl sokeria
1 tl suolaa
(halutessasi 1 rkl yrttejä, kuten rosmariinia)

Täyte:

6-8 (koosta riippuen) siivua serranokinkkua
1 rkl pinjansiemeniä
(ja/ tai halutessasi oliiveja, hillosipuleita, aurinkokuivattuja tomaatteja jne.)

Voiteluun: 

öljyä

Liuota hiiva ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Anna levätä hetken, kun hiiva alkaa toimia. Lisää sitten 1 dl jauhoja ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten suola ja loput jauhot. Kun taikina alkaa irrota käsistä, lisää öljy ja pyörittele tasaiseksi taikinaksi. Jätä peitettynä kohoamaan, kunnes taikina on kaksinkertainen eli noin tunniksi. 

Vaivaa sitten taikinasta ilmakuplat pois ja kaulitse n. 30 cm x 30 cm suuruiseksi levyksi jauhotetulla työtasolla. Siirrä leivinpaperin päälle. Ripottele pinjansiemenet taikinalevylle ja sitten kinkkusiivut tasaisesti levyn päälle. Rullaa taikina tiukahkoksi rullaksi. Leikkaa 12 osaan ja aseta palat leikkuupinta ylöspäin muffinsivuokaan. Anna kohota puolisen tuntia peitettynä. Voitele sitten öljyllä (tämä on hyvä keino käyttää esim. aurinkokuivattujen tomaattien ja muiden vastaavien purkkien pohjalle jäänyt öljy, jota ei koskaan kannata heittää pois koska siihen on ihanasti imeytynyt kaikki ne maut) ja paista 200 asteessa 15- 20 minuuttia.




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This