Ruokavuosi 2014

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Shampanja on jo jäissä ja kanapeet tuloillaan, joten nyt on aika katsastaa, mitä sitä onkaan kuluneen vuoden aikana tullut kokattua. Syväluotaavampi (ja ne shokkipaljastukset sisältävä) essee blogivuoden kohokohdista on tulossa muutaman viikon päästä blogin viettäessä 2-vuotispäiväänsä (!!!), mutta tässäpä kooste teidän lukijoiden suosikeistanne! Viime vuoden katsauksen suosituimmista postauksista löydät täältä.

1. Bataattiranskalaiset intialaisittain

Jaa-ah. No mitäs tähän sanoisi. Bataatti on hyvää. Ja erityisen hyviä nämä ranskalaiset olivat sen ankkaconfit-burgerin kanssa. 

2. Marokkolainen appelsiini-granaattiomena-pistaasisalaatti

Tämä Matkamessuilta mukaan napattu resepti on ihan loistava. Helppo, nopea, vain muutamasta aineksesta koostuva, niin kasvissyöjille, kosheria kuin gluteenitonta ruokavaliotakin noudattaville sopiva, riittävän kummallinen herättääkseen mielenkiinnon mutta niin herkullinen, että sitä haluaa lisääkin. Jo sen ihanat värit tuovat Marokon muistot eloon... Vink, vink: granaattiomena viettää juuri nyt sesonkiaan. joten viimeistään nyt kannattaa tälle antaa mahdollisuus!

3. Saksalainen perunasalaatti

Viime kesänä yltyi myös uuden perunan himo ennennäkemättömäksi, minkä seurauksena sitä syötiin blogissa vähän väliä. Tämä perunasalaatti nousi teidän ehdottomaksi suosikiksenne ja mikä ettei. Uutta perunaa, pekonia... eihän sillä voi vikaan mennä!

4. Savulohimousse

Tämä oli ihan vuoden ensimmäisiä postauksia ja keräsi kehuja useammaltakin sitä kokanneelta. On muuten omiaan vaikka uudenvuoden cocktailtarjoiluissa...!

5. Possua ja omenaa timjamisessa sinappi-kermakastikkeessa

Sesonkiruokaa parhaimmillaan - tämäkin. Yhden pannun ihme esitteli paitsi helpon ja rustiikkisen ihanan possuruoan, myös erinomaisen pannun joka nousi monipuolisuudellaan kertaheitolla suosikiksemme. Tulikos kellään siellä hankittua tuota Hackmanin uutuutta?

6. Polentaranskalaiset

Paremmassa muodossa en ole polentaa syönyt minäkään. Näitä on sittemmin tehty useampaankin otteeseen ja vieläkin uskallan väittää, että parempia ovat kuin 95 prosenttia oikeista ranskalaisista. Näihin ihastuttiin muuten myös Lumo Lifestyle-blogin puolella!

7. Sambousek - Lähi-idän lihapiiraat

Nämä jauhelihaherkut pääsivät finaaliin Kotitila.fi- palvelun järjestämässä, suomalaista laatulihaa juhlistavassa reseptikilpailussa. Me tuunasimme jauhelihan blogistakin tutulla Bokharat-mausteseoksella ja ma-shallah! Tämä katuruokaklassikko löysi uuden ystäväkunnan myös kaukana Pohjoisessa. Ja hei - äänestämään ehtii muuten vielä tänään - täällä.

8. Pähkinöillä, rusinoilla ja glögillä täytetty joululeipä

Reseptikilpailun satoa tämäkin, joskaan kovin suureksi hitiksi se ei äänestäjien keskuudessa noussut... Paavo Väyrysen tapaan syytän suosiolla vaikka äänestysväsymystä, sillä leipä itsessään oli niin hyvää että sitä tullaan ihan varmasti varioimaan blogissa vielä vastaisuudessakin!

9 . Punajuuririsotto 

Punajuureen ihastuin tänä vuonna ihan tosissani teidän lisäksenne minäkin. Vaikka epäilen hakukoneoptimointiyritykseni (postaus otsikoitiin kuitenkin miljoonayleisön kalastelun toiveissa nimellä "Alaston Tukiainen") vaikuttaneen asiaan, niin tätä reseptiä kehtaa kyllä suositella. Taisi olla itse asiassa yksi koko vuoden suosikeistani!

10. Gluteeniton appelsiini-rosmariinikakku

Naapurinpoika on alkanut hienovaraisesti vihjailla että voisin yrittää löytää itselleni rosmariinin sijaan jonkun uuden harrastuksen. Mutta kun se vaan on niin hyvää! Ja käy myös makeisiin ruokiin, kuten tämä kärkikymmenikköön kiilannut kakkukin osoittaa. Mehevää, appelsiinista ja gluteenitonta. Siinä on muuten hakusana joka on kasvattanut tasaisesti suosiotaan läpi vuoden, joten kyllä keliaakikkoja tullaan hemmottelemaan ensi vuonnakin!

Näissä tunnelmissa päättyy ruokavuosi 2014. Kiitos kun olette olleet pöytämme ääressä, niin täällä, blogin Facebook-sivuilla, Instagramissa, Twitterissä kuin Pinterestissäkin. 

Se ihan kaikkein paras ja palkitsevin palaute on se teiltä saatu, etenkin kun joku on ihan oikeasti blogista jotain kokannut. Oletteko te jo intoutuneet jotain kokkaamaan? Ja onko niistä tykätty? 

Blogin Facebook-sivuilla on lukijoiden taholta virinnyt idea, jota aletaan heti vuoden alun jälkeen kehittelemään. Siellä on herännyt nimittäin toive päästä ihan reaalimaailmassakin kanssamme sunnuntailounastelemaan joten... mitäs te haluaisitte ensi vuonna pöydässä nähdä?

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Piparkakut 2014

Olen (varmasti myös kanssa-eläjiäni) hämmentävä yhdistelmä holtitonta hillittömyyttä, joka näkyy totaalisena kyvyttömyytenä kieltäytyä vielä yhdestä siivusta pizzaa (tai kokonaisesta lampaanreidestä) sekä perverssiä viehtymystä kaikkeen minikokoiseen, minkä ansiosta esimerkiksi Tukholman Grand Hotelin aamiaisella tarjolla olevat miniatyyri-Kalle's Kaviar-tuubit saavat äidinvaistoni herämään tavalla, johon edes nälkää näkeviä sudanilaislapsia esittelevät Unicefin mainoskampanjat eivät kykene (anteeksi Afrikka). 

Joten voitte kuvitella kuinka kovassa käytössä minimuffinsivuokani on. Sillä saa aikaan kaikenlaisia ihania pikkuherkkuja (joita voikin sitten hyvällä omallatunnolla kiskoa ainakin kaksinkertaisen määrän). Viime aikoina sillä on laitettu uuteen uskoon jo tähtitortutkin ja tällä kertaa vuorossa olivat piparkakut. Ja kyllä, ihan valmistaikinasta (täältä löydät tosin ohjeen ihan itsetehtyyn) !

Minä olen yksi syy siihen,minkä takia piparitaikinaa myydään ympäri vuoden. Yksi guilty pelasureni on jäinen piparitaikina. Ympäri vuoden. Suoraan paketista. Ja kelpaa se näköjään muillekin ylityöllistetyn orkesterimme jäsenelle. Niin leipuri (-kokki-kirjoittaja-kuvaaja-jälkikäsittelijä) kuin apukokki (-kuvausassistentti-veitsenteroittaja-tiskaaja-oikolukija) vetelivät raakaa taikinaa niin antaumuksella että lopullisia määriä lienee mahdotonta sanoa. Jotta nyt kuitenkin edes jotain tulisi sanottua niin arvioisin, että yhdestä puolen kilon taikinasta tulee ainakin kaksi minimuffinipellillistä piparikuppeja. Eli 24 kappaletta. 

Piparikupit:

500 valmista piparitaikinaa

ympyränmuotoinen muotti, esim. sopivan kokoinen juomalasi

Kauli sulanut taikina levyksi (ei kovin ohueksi tai se repeilee ja palaa helposti!) ja leikkaa siitä sopivan kokoisia ympyröitä. Asettele ne minimuffinivuoan pohjalle ja reunoilla ja tasoita reunat vaikka haarukan piikeillä tai pikkulusikalla tasaisiksi. Pistele pohja ja paista 200 asteessa kunnes valmiita; 5-7 minuuttia. Jos pohja kuitenkin on pullistunut, saa sen asettumaan kun ne ovat uunista tullessaan vielä pehmeitä: joko lusikalla tai morttelin huhmareella alas painamalla. Anna jäähtyä ja kumoa muoteistaan.  

Valmiit piparikupit voi täyttää millä ikinä tahansa haluaa. Vaikka sillä homejuustolla ja hillolla. Tai luumurahkalla. Tai marjoilla (meillä mustikoita) ja valkosuklaa-mascarponekreemillä. Tai valkosuklaa-mascarponekreemillä ja hillolla (meillä itsetehtyä päärynä-rosmariini-mustapippurihilloa!) ...

Valkosuklaa-mascarponevaahto:

2 dl kuohukermaa

1,5 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria

1,5 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta

250 gr mascarponea

200 gr valkosuklaata

tarjoiluun: 250 gr mustikoita tai muita marjoja

Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta sitruunankuoriraasteella (jos käytät pursotinpussia ja tyllaa, raasta sitruunankuori todella hienoksi sillä se tukkii helposti tyllan!) ja vaniljalla. vatkaa pikaisesti joukkoon mascarpone.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja kääntele muihin aineksiin. Tarkista maku ja lisää sokeria halutessasi. Anna jäähtyä ja jähmettyä kylmässä. Täytä piparikupit kerroksittain marjoilla ja mascarponevaahdolla ja tarjoile. 

PS. Massa vain jähmettyy, mitä pidempään se kylmässä odottaa eikä vetistä piparikuppeja, joten nämä voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin etukäteen!


________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Cumberland-silakkaa

Kahden hengen juhlapyhäruokabakkanaaleissamme ei nähty kinkkua eikä laatikoita. Mutta silakasta ei tingitty. Ei, vaikka totaaliset kalapöytäöverit on vedetty kuukauden sisään niin MS Gabriellan joulupöydässä kuin Hangon Origossakin ...

Tällä kertaa vuorossa brittiklassikko Cumberlandinkastikkeesta innoituksensa saanut mustaherukkasilakka. Ja hei, arvatkaas huviksenne, koska nuo alla olevat kuvat on otettu? Kello yhdeltätoista. Illalla. Meille on tullut valo.

400 gr silliä (tai raakakypsytettyjä silakkafileitä - ohje täällä!)

Mausteliemi:

1,5 dl hyvää mustaherukkahyytelöä

0,5 dl punaviinietikkaa 

0,5 dl vettä

1 appelsiinin mehu (1 dl)

8 maustepippuria

1 laakerinlehti

1/4 dl portviiniä

1 pieni punasipuli kuorittuna ja ohuelti siivutettuna
2 siivua appelsiininkuorta

Mittaa kattilaan mustaherukkahyytelö, portviini, etikka, vesi ja appelsiininmehu. Kiehauta, nosta liedeltä ja lisää liemeen kevyesti murskatut maustepippurit ja laakerinlehti. Anna jäähtyä.

Rullaa silakat ja asettele lasipurkkiin kerroksittain punasipulin ja appelsiininkuoren kanssa. Kaada päälle liemi niin että silakat peittyvät ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään. 

______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Proper roasties

On yksi asia, mitä ilman englantilainen joululounas tai sunnutailounas tai viimeinen ateria tai, no... mikä tahansa ateria vain ei ole täydellinen. Se on proper roasties - kunnon paahdetut perunat. Ja vaikka ne ovatkin (kunigattaren puheen  ja Christmas crackereiden paperikruunujen viisituntiseksi venähtäneen joululounaan nostattaman hien värjäämien otsien (Peggyn pieni punainen keittiö- tiedät oikein hyvin mitä tarkoitan!) ohella se Olennainen Osa Onnistunutta Joulua, niin eivät ne oikeasti mitään ydinfysiikkaa ole.

Kuten missä tahansa perunaruoassa, tärkeintä on valita se oikea lajike. Näihin halutaan kiinteitä lajikkeita.

Toinen asia on keittää ne vain puolikypsiksi. Eli (riippuen siitä, kuinka pieniksi perunat on ennen keittämistä kuorimisen jälkeen lohkonut) suolatussa vedessä vajaa 10 minuuttia. Ennenkuin ne alkavat hajota pistettäessä siis. 

Tämän jälkeen tärkeää on höyryttää perunat kuiviksi. Vetisyys pilaa paitsi perunasalaatin ja muusin, myös paistinperunat, sillä siinä vaiheessa kun ne heitetään kypsymään loppuun kuumassa rasvassa, neste paitsi estää niitä rapeutumasta, saa myös rasvan lentämään ympäriinsä. Tässä vaiheessa perunoita voi höyryttämisen jälkeen halutessaan myös heilutella siivilässä, mikä rikkoo niiden pintaa ja edesauttaa pinnan rapeutumista.

Neljäs askel on rasva. Englannissa perinteisesti käytetään beef drippingsiä, eli esim. lihakauppiaan myymää naudan rasvaa. Laardi ajaa saman asian, mutta ihan parasta on omasta mielestäni ankan- tai hanhenrasva) jos sellaista sattuu käsiinsä saamaan. Stockmannilta sitä toisinaan tölkissä saa, mutta ainakin Anton & Anton myy suomalaisen Hauhalan Hanhifarmin rasvaa 115 gramman purkkiin purkitettuna. Tarvittaessa voi käyttää myös öljyä, vuoan koosta riippuen lorauta vuoan pohjalle silloin noin 1,5 sentin kerros. 

Rasva tulee kuumentaa uunissa uuninkestävässä astiassa niin, että se laitetaan kylmään uuniin, jonka jälkeen uuni lämmitetään melko lailla maksimilämpötilaansa (250-275º) jonka jälkeen odotetaan vielä ainakin parikymmentä minuuttia jotta rasva on varmasti tarpeeksi kuumaa. Tämän jälkeen vuokaan lisätään esikeitetyt ja kuiviksi höyrytetyt perunat ja valellaan niitä kuumalla rasvalla. 

Perunoita paistetaan uunissa 20-40 minuuttia välillä valelleen/ käännellen (varoen, sillä kuuma rasva on todella kuumaa!) kunnes niissä on kullankeltainen ja rapea ulkokuori. Nosta perunat reikäkauhalla talouspaperin päälle (rasvan jäähdyttyä ankan-/ hanhen-/ naudanrasvan voi siivilöidä ja käyttää uudestaan jääkaapissa säilytettynä!) ja valuta. Rouhi päälle suolaa ja hienonnettua tuoretta rosmariinia. 

Ja, kuten Gordon-setä sanoisi: "Perfect roasties - done!"

Ja mitä siis tarvitaan?

Neljälle hengelle lisukkeena:

400 gr perunoita, kuorittuna ja noin neljään osaan halkaistuna (koosta riippuen)
115 gr ankan/ hanhenrasvaa tai muutama desi öljyä
uunikestävä vuoka
2 oksaa tuoretta rosmariinia
sormisuolaa

Ja ohjeet? No nehän te jo saittekin!

Täydellisiä. Vaikka eivät luonnollisestikaan niin täydellisiä että vieläkin Nirsommalle Nirsosiskolle olisivat kelvanneet - jouluna kun kuuluu häneen mukaansa olla vain keitettyjä perunoita. Ja porkkanoita. Ja herneitä...

_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Kastanja ♥ pekoni ♥ ruusukaali

Yksi joulunajan saapumisen merkeistä Helsingissä on se Stockan eteen pajansa pystyttävä kastanjamies. Eikä siinä mitään, kastanjoista minä tykkään. Niiden paahtamisesta syntyvässä tuoksussa on jotain talvista. Ja... lohdullista. 

Kastanjat ovatkin mahtava raaka-aine: niistä kun saa niin suolaisia kuin makeita herkkuja. Niistä tehty tahna crème de marron on Bretagnessa suosikkitäytteeni paikallisille crêpeille, täyteyille ohukaisille. Mutta vähintäänkin yhtä paljon tykkään niistä lisukkeena: etenkin Ranskassa niitä tarjoiltiin paljon riistaruokien lisukkeena. (Pekoninkaltaisten) lardon-kuutioiden kanssa paistettuna, bien sûr. 

Niissä on ihanan pähkinäinen, hieman perunaa muistuttava maku maku ja rakenne. Ja kyllähän minä niitä mielelläni enemmänkin söisin. Mutta en syö. 

Ainakin Etelä-Euroopassa näitä on saatavilla valmiiksi paahdettuina ja kuorittuina. Voin luvata, että ette kovin usein kuule minun huutelevan vakuumipakattujen valmistuotteiden perään (etenkään nyt kun kastanjoita saa tuoreina liki mistä tahansa kulmakaupasta), mutta näiden kohdalla en tunne siitä edes huonoa omaatuntoa. Sen verran pirullisia paskiaisia nämä nimittäin ovat.

Itse paahtaminen ei ole kummoinenkaan juttu: Leikataan siihen pulleaan sivuun terävällä veitsellä ristiviilto, laitetaan uunipellille viiltopuoli ylöspäin 200 asteeseen noin 15 minuutiksi ja sitten kuoritaan. Mutta kun koskaan ei ole takeita siitä, mitä siellä sisällä piileskelee. 

Voin kertoa, että kun on kolme päivää paahtanut ja kynnenaluset verillä kuumia kastanjoita kilotolkulla kuorinut saadakseen kokoon edes muutaman sadan gramman edestä valmiita yksilöitä, niin naistenlehtien ohjeet "vinkki: hyvälaatuisista , tarpeeksi viileässä säilytetyistä kastanjoista kuori irtoaa helposti" eivät kauheasti henkistä harmoniaa synnytä. Minulla kun on aika rajalliset resurssit vaikuttaa siihen, kuinka vanhoja, huonolaatuisia ja väärin säilytettyjä ne S-marketin mollukat ovat.

En tiedä voiko yhdellä ihmisellä olla noin huono kastanjakarma (voi), mutta joka ikisellä kerralla kun olen kastanjoita itse Suomessa paahtanut, on suurin osa ollut joko homeisia, jo valmiiksi liian kuivia tai muuten vain pilalla. Joten jos paahdat kastanjasi itse, osta suosiolla enemmän kuin kuvittelet tarvitsevasi. Saadakseni kokoon allaolevan reseptin 250 grammaa valmiita kastanjoita tarvittiin kolme kauppareissua, kaksi raivokohtausta ja 1,5 kiloa kastanjoita. 

Älä kuitenkaan lannistu (ainahan ne voi ostaa valmiina siltä Stockan mieheltä!) - sen verran hyvä tämä lisuke on.  Luonnollisesti kastanja sai minun käsissäni kaverikseen pekonia, mutta näin joulunaikaan myös niinikään sesonkiaan viettävää ruusukaalia. Ja ikinä en ole näin hyvää ruusukaaliruokaa syönyt. Ehkäpä sitä tulee vastaisuudessa syötyä useamminkin kuin...kerran vuodessa?

Lisukkeena neljälle

1 pkt (140 gr) pekonia tai pancettaa

1,5 rkl voita

400 gr ruusukaalia

1 tl valkosipulijauhetta

250 gr paahdettuja, kuorittuja kastanjoita

suolaa, pippuria

tarjoiluun: 1/2 sitruunan kuori raastettuna

Jos paahdat kastanjat itse (huokaus), valitse kiinteitä, muttei liian kovia yksilöitä. Leikkaa terävällä (sahalaitaisella) veitsellä ristiviilto sen pulleaan sivuun. On leikattava tarpeeksi syvälle, jotta se viilto menee niin sen puisen ulkokuoren kuin sen karvaisen sisäkuorenkin läpi, mutta mahdollisimman vähän itse kastanjaan. 

Aseta viillellyt kastanjat uunipellille viiltopuoli ylöspäin ja paahda 200 asteessa 15-20 minuuttia. 15 minuutin kohdalla ensimmäiset ovat jo valmiita. Tämän tunnistaa siitä, että viiltokohta on avautunut, ja kastanjoista nousee paahteinen, makeahko tuoksu mutta ne eivät ole vielä kärähtäneet.

Anna jäähtyä muutaman minuutin kunnes sormesi kestävät käsitellä niitä - lämpiminä kuoriminen on helpointa. Kuori kastanjat vetämällä ulkokuori viiltokohdista poispäin ja irrota sitten myös se ruskea (mahdollisesti karvainen) sisäkuori niin että tuloksena on se vaaleankeltainen kastanja sieltä sisältä. Halkaise kahtia.

Paahda sillä välin kuutioitu pekoni pannulla. Aloita kylmällä pannulla nostaen lämpöä niin että ne alkavat irrottaa rasvaansa ja rapeutuvat. Kun pekoni on valmista, nosta ne reikäkauhalla odottamaan. Pekonirasvan määrästä riippuen lisää pannulle tarvittava määrä voita ja paista siinä halkaistut ruusukaalit leikkuupuoli alaspäin. Lisää valkosipulijauhe. Kun ruusukaalit ovat saaneet hieman väriä, lisää pannulle kastanjat ja pyörittele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla ja siirrä uuninkestävässä vuoassa 200-asteiseen uuniin. N. 15 minuutin jälkeen lisää vuokaan pekonimurut ja jatka paistamista viitisen minuuttia kunnes ruusukaalit ovat valmiita. 

Tarkista maku, suolaa ja pippuroi tarvittaessa ja ripottele päälle sitruunankuori. Tarjoile esim.paistin kanssa. Ja valkosipulisen cashewpähkinäkastikkeen...!

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Fenkolinen lämmin punajuuri-perunasalaatti

Sotilasperheen lapsena asuin lapsuuteni suljetulla varuskunta-alueella, missä opin pitämään maailman luonnollisimpana asiana sitä, että sinne johtavien teiden porteilla seisovat vartijat tarkistivat jokaisen sisäänajavan henkilöllisyyden. Ja sitä, että lapsia ajelutettiin ympäriinsä panssarivaunuissa. 

Varuskunnan perheille ja lapsille järjestettiin ohjelmaa, mm. yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja. Palkintolusikkakokoelmani karttui kiitettävää vauhtia tuntiessani asiaankuuluvaa ylpeyttä taidoistani. Voitte ehkä kuvitella, kuinka maailmani järkkyi tajutessani, että niitä lusikoita annettiin ihan jokaiselle osanottajalle. Myös sille viimeiseksi tulleelle. Arvatkaa kelle.

Se maalilinjan ylittäneitä tervehtinyt Lauantaipussi oli aikaisemmin ilmeisesti minua sopivasti harhauttanut ja estänyt tajuamasta, että ei minun reisilihaksieni tyylinäytteitäni tultaisi arvokisoissa kaipaamaan. 

Joulunaikaan kerholla puolestaan tarjottiin jouluateriaa, jolla tutustuin erinäisiin joulun perinneruokiin, joita ei meidän nirsoperheemme pöydästämme koskaan löytynyt. Niinkuin aladobiin, lipeäkalaan ja rosolliin. Eri hävittäjätyypit osaan vieläkin erottaa äänen perusteella, mutta mikään noista ei ole löytänyt tietään sydämeeni tai omiin juhlapöytäperinteisiini.

Punajuureen olen ylipäätänsä ihastunut vasta aikuisiällä ja nyt arvostankin sitä sen ansaitsemalla tavalla. Se myös tuunaa perunasalaatin jouluisen lämpimäksi ja muuallekin kuin vappupiknikille sopivaksi. Fenkoli tuo siihen lisää lämpöä ja tuloksena on lisuke, joka kelpaa myös punajuurta normaalisti karsastavalle Naapurinpojalle.  Vaikka yhä olemme eri mieltä oikeista suhteista. Hänen mukaansa perunaa ja punajuurta tulee olla puolet ja puolet, kun taas minun mielestä oikea suhde on kaksinkertainen määrä punajuuria perunoihin nähden. Fenkolinsiementen sijaan myös rosmariini (tai maustepippuri) käy hyvin. 

Punajuuri-perunasalaatti:

500 gr punajuuria

250 gr perunaa

125 gr omenaa

Kastike:

200 gr créme fraîchea

1,5 tl fenkolinsiemeniä jauhettuna

suolaa, mustapippuria

Paahda fenkolinsiement kuumalla kuivalla pannulla ja murskaa morttelissa. 

Kuori perunat ja punajuuret ja lohko samankokoisiksi paloiksi. Keitä perunat suolatussa vedessä ja höyrytä kuiviksi. Kuori ja lohko myös omena. 

Keitä tai paahda punajuuret (huomaa, että niiden kypsyminen vie liki tuplasti pidempään kuin perunoiden!) ja valuta. Säästä hieman keitinnestettä ja ohenna sillä tarvittaessa kastiketta - se antaa myös lisää väriä. (Keitinnesteen voi käyttää myös esim. punajuuririsottoon!)

Yhdistä peruna-, punajuuri- ja omenakuutiot. Sekoita kastikeainekset ja kääntele lämpimien kasvisten joukkoon. Tarjoile. Hyvää etenkin possun kanssa. Vaikka tämän appelsiini-neilikka-täytteisen kassler-rullan!

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Jouluinen kassler-rulla

Sain joulun alla Snellmannilta lahjakortin, jonka avulla minun oli tarkoitus tutustua heidän uuteen, maailman suomalaisimmasta possusta tehtyyn ja täysin GMO-vapaaseen joulunkinkkuunsa. Vaan viiden kaupan kierroksen jälkeen luovutimme. Suomalaiset olivat nimittäin aloittaneet joulunaluslihahamstrauksensa tänä vuonna todella hyvissä ajoin eikä kinkkua löytynyt mistään. Niinpä käytimme lahjakorttimme mm. tähän niinikään GMO-vapaaseen, viljapossun kassleriin. Niinkuin kaikki liha, myös tämä tulee suomalaiselta perhetilalta. 

West Charkin Delitukun Glöden-ravintolassa syömämme kylkirullasyltyn jouluisten makujen muisto lämmitti vieläkin mieltä ja makunystyröitä ja niinpä kääräisimme possumme sisään neilikkaa ja maustepippuria. Ja appelsiininkuorta koska... no, joulu.

Onhan se kinkku toki joulupöydän kunkku mutta ei kyllä harmittanut kinkuttomuus sitten yhtään. Tykättiin. Ihan sikana! 

Ja vaikka se jokavuotinen kinkunpaistovalvojaismaraton onkin traditionaalisuudessaan varsin liikuttava tapa miehelle viettää jouluyönsä, niin tämä sen sijaan valmistuu vaivattomasti ihan muutamassa tunnissa. Ehkä sille miehelle löytyy käyttöä jossain muussa huoneessa...?

Kahdelle - kolmelle

800 gr kassleria

1 (pienehkön) appelsiinin kuori raastettuna

1,5 tl rouhittua neilikkarouhetta

1,5 tl maustepippurirouhetta

suolaa, pippuria

Paistamiseen: 4-6 siivua pancettaa (koosta riippuen) tai pekonia, oliiviöljyä, mustapippuria

Ota kassler huoneenlämpöön muutama tunti ennen paistamista. Leikkaa ylhäältä noin keskiväliin saakka viilto jatkaen sitä possun reunoille päin (älä kuitenkaan ihan reunaan saakka leikkaa), ylösalaisin käännetyn T-kirjaimen mallisesti. Avaa kassler levyksi ja nuiji tarvittaessa tasaisemmaksi. 

Rouhi neilikat ja maustepippuri ja hiero appelsiininkuoren kanssa morttelissa tahnaksi. Levitä se kasslerlevylle ja suolaa ja pippuroi reippaasti. Kääri rullaksi, kiedo pekonisiivut rullan päälle (tarvittaessa niitä saa hieman venytettyä leikkuulaudalla veitsen hamarapuolella) ja sido paistinarulla tiukaksi rullaksi. 

Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa ensin puoli tuntia, laske sitten lämpötila 130 asteeseen, peitä possu foliolla  ja jatka paistamista n. 2 - 2,5 tuntia kunnes kypsä. Jos muistat, valele välillä paistonesteillä.

Anna levätä uunista tulon jälkeen ainakin vartin, poista narut ja leikkaa siivuiksi. 

Tarjoile vaikka lämpimän punajuuri-perunasalaatin kera (resepti huomenna!) Tai paistinperunoiden ja mustaherukkakastikkeen kanssa. 

Mustaherukka-appelsiini-portviinikastike:

muutama rkl voita 
1/2 punasipuli

1/4 - 1/2 punaisesta chilistä (maun mukaan)

1 iso valkosipulinkynsi

2 siivua appelsiininkuorta

3 rkl fariinisokeria

1 appelsiinin mehu (1 dl)

1 sentin pala tuoretta inkivääriä

200 gr mustaherukoita (pakasteena)
2 oksaa rosmariinia

2 dl portviiniä

25-50 gr voita

suolaa, pippuria

Kuori sipuli ja lohko. Kuori valkosipulinkynsi ja murskaa hieman veitsen hamarapuolella. Halkaise chili ja heitä voin ja sipuleiden kanssa kattilaan kuullottumaan. Lisää sitten kattilaan fariinisokeri ja appelsiininkuori jatka paahtamista vielä hetki. Lisää sitten portviini, kiehauta ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää sitten kattilaan inkivääri, appelsiininmehu, rosmariini ja mustaherukat. Anna kuplia miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia, survo siivilän läpi, kaada takaisin puhtaaseen kannuun ja lisää voi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Viiniksi tälle(kin) possuherkulle (ihan niinkuin sille filippiiniläiselle possunkyljellekin!) käy kevyt, mutta hilloisan mehevä La Garnacha Salvaje del Moncayo, joka on parhaimmillaan hieman viilennettynä. On keveydessään muuten muutenkin varsin mainio viini!

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Juhlaruokaa tarjoo kunnon väki

Viime vuoden tapaan ei blogiin ehditty edes adventtikalenteria tempaista. Muutenkin kaikki juhlavalmistelut jäivät joko olemattomiksi tai viime tippaan. Edes latkeja en ole ehtinyt tekemään (ja niitä syön sentään ympäri vuoden!) ja piparitaikinakin tuli suosiolla kaupasta. 

Tulevaa joulupyhähysteriaa ennakoiden hiljennyimme viikonloppuna Naapurinpojan kanssa viettämään ihan omia juhlapyhiä ihan kaksistaan. Tarkoituksena oli rentoutua ja nauttia yhdessäolosta, kiireettömyydestä, hyvästä ruoasta ja viinistä...

...annetaan tuon ajatuksen lämmittää rakkaudentäyteisellä raukeudellaan teidänkin mielikuvianne vielä hetki...

...mutta erinäisten keittiökatastrofien saattelemaksi kulinaariseksi joukkotuhoksihan se meni. Mitä älyttömimmät epäonnistumiset seurasivat toisiaan allekirjoittaneen kielenkäytön äityessä paikoitellen sellaiseksi, että naapurit varmaan ajattelevat että meillä asuu vähintäänkin Tourettesta kärsivä punk-bändi. Kuka olisi esimerkiksi arvannut että joku niinkin viattomalta kuulostava asia kuin kastanja saisi aikaan suorastaan silmitöntä raivoa?

Vaan kyllä me jotain saatiin aikaiseksikin ja ainakin tällaisia reseptejä on odotettavissa ihan lähiaikoina blogissakin:

Tulossa mm. niksit Niihin Täydellisiin Paistettuihin Perunoihin (meidän salainen ainesosamme: hanhenrasva!)...

Fenkolinsiemenistä vielä enemmän lämpöä saavaa, lämmintä punajuuri-perunasalaattia...

Mm. appelsiininkuorella ja muilla joulunaikaan kuuluvilla härpäkkeillä täytettyä possunniskaa...

Vuoteen 2014 tuunatut piparit jotka tähtitorttujen lailla saivat uuden ilmeen minimuffinsivuoissa paistettuina...

... ja se vuoden pakollinen ruusukaalilisäke.

Ja sitä silliä nyt tietenkin. Tänä vuonna pöytään päätyy portviinillä terästettyä mustaherukkasilliä.

Ja on täällä muutakin pikkelöity - näistä tuli lisuke kengurucarpacciolle!

Nyt kuitenkin kaikille oikein ihanaa, rentouttavaa, rakkaudentäyteistä, levollista ja tietysti hyvän ruoan täyteisiä juhlapyhiä!

_______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?