perjantai 30. toukokuuta 2014

Gluteenittomia muffinseja suolaisennälkään osa 2



Koska nykyään on liki väistämätöntä että juhlia järjestäessä sieltä löytyy ainakin yksi kasvissyöjä, oli paikallaan kehitellä Philadelphia-tuorejuuston suolaisia juhlatarjottavia etsivään reseptikilpailuun kylmäsavuporomuffinsien lisäksi myös kasvisvaihtoehto. Joka rakentui varsin välimerellisestä aurinkokuivattu tomaatti-basilika-oliviiyhdistelmästä. Ja ai jai - kelpaa muuten armottomimmalle lihansyöjällekin. Tiedän, koska ihan itse testasin!

Niin, ja ovathan nämä gluteenittomiakin!




Käyttämäsi muffinsipellin koosta tästä tulee 12-22 kpl

150 gr voita
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
200 gr Philadelphia valkosipuli ja yrtit-tuorejuustoa
1 dl maitoa
1 dl riisijauhoa
1,25 dl perunajauhoa
1,5 dl hienoksijauhettua polentaa/ maissijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieniksi kuutioituna (n. 12 kpl)
kourallinen basilikanlehtiä hienonnettuna (n. 1/2 dl valmista silppua)
1/2 dl mustia kivettömiä oliiveja kuutioituna (n. 8-10 kpl)
1/2 tl mustapippuria

Koristeluun: 200 gr Philadelphia valkosipuli ja yrtit-tuorejuustoa, kirsikkatomaatteja ja/tai basilikanlehtiä

Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Notkista tuorejuusto maidolla tasaiseksi ja vatkaa nekin voi-munaseokseen. Sekoita jauhot keskenään ja sekoita joukkoon myös sooda ja leivinjauhe. Kaada vähitellen muiden ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon sipulisilppu ja pororouhe. Mausta. Suolalle ei ole tarvetta, sillä sitä tulee jo oliiveista ja aurinkokuivatuista tomaateista sen verran reippaasti.

Lusikoi taikina muffinsivuokiin. Silikoninen on tässä ihan suvereenisti ykkönen - se ei vaadi voitelua eikä paperisia vuokia eikä siihen tartu mikään. Paista 200 asteessa muffinsivuokien koosta riippuen 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla - sisusta saa jäädä hieman kosteahkoksi. Anna jäähtyä ja koristele.




______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 29. toukokuuta 2014

Gluteenittomia muffinseja suolaisennälkään

Lähestyvä kesä tarkoittaa muutamaakin asiaa. Niinkuin grillikauden alkua. Ja erinäisiä juhlia. Ja nuo puolestaan tarkoittavat reseptikilpailuja! OivaPari-kisassa haettiin viinin kanssa naposteltavia herkkuja ja Kotitila.fi:n kisassa kehiteltiin grilliherkkuja possusta. Ja kyllä - taas kisataan! 

Tällä kertaa vuorossa on Philadephia-tuorejuusto, joka haastoi bloggaajat kehittämään tuorejuustoa reseptissä hyödyntäviä pikkusuolaisia kevään ja kesän juhliin. Ja voin kertoa, että pää oli seota ideoiden suorastaan tulviessa mieleen - suolainen kun on aina ollut se minun juttuni makean sijaan. 




Lopulta, viimeisimmältä Chez Mariukseen suuntautuneelta pyhiinvaellusmatkalta mukaan tarttuneen yltiösöpön minimuffinsipellin houkuttelemana, päädyin kehittämään nämä gluteenittomat minimuffinsit. Jotka ovat lisäksi yltiöhelppoja. Taikina valmistuu uunin lämmetessä ja sitä voi höystää ihan mielensä mukaan. Kylmäsavulohi esimerkiksi toimisi ruohosipulituorejuuston kanssa aivan loistavasti. Poron taas voi halutessaan korvata rapeaksi paistetulla pekonimurulla. Chorizo ja paahdettu paprika taas... no, eihän se voi olla kuin hyvää! Huomenna on tulossa vielä välimerellinen kasvisvaihtoehtokin!




Käyttämäsi muffinsipellin koosta tästä tulee 12-22 kpl

150 gr voita
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
200 gr Philadelphia ruohosipuli-tuorejuustoa
1 dl maitoa
1 dl riisijauhoa
1,25 dl perunajauhoa
1,5 dl hienoksi jauhettua polentaa/ maissijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 dl kylmäsavupororouhetta (n. 50 gr)
1 dl hienonnettua punasipulia (n. 1/4 sipuli)
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl muskottipähkinää

Koristeluun: 200 gr Philadelphia ruohosipuli-tuorejuustoa, tuoreita yrttejä (esim. timjami)

Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Notkista tuorejuusto maidolla tasaiseksi ja kaada joukkoon. Sekoita jauhot keskenään ja sekoita niiden joukkoon myös sooda ja leivinjauhe. Kaada vähitellen muiden ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon sipulisilppu ja pororouhe. Mausta. Suolalle ei ole tarvetta, sillä kylmäsavuporo on itsessään sen verran suolaista.

Lusikoi muffinsivuokiin. Silikoninen on tässä ihan ykkönen - se ei vaadi voitelua eikä paperisia vuokia eikä siihen tartu mikään. Paista 200 asteessa muffinsivuokien koosta riippuen 15-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla - sisusta saa jäädä hieman kosteahkoksi. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi tuorejuustolla.




_____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

MIELEtön Kari Aihinen

Myös Miele kutsui bloggareita taannoin tutustumaan tuotevalikoimaansa ja MIELElläänhän minä menin - olihan meitä kokkauksessa opastamassa legendaarisen Savoyn MIELEtön Kari Aihinen. Kovin MIELEenpainuvia tai MIELEnkiintoisia vitsejä en minäkään tuosta nimestä saa enää väännettyä, joten jätetäänpäs nokkeluudet sikseen. 






Illasta erityisesti höyryuunin paistotulokset jäivät mieleen. Induktio-wokkitasoa (kukas sitä nyt ilman voisi olla...) ja vakumointiasemaakin enemmän kutkuttelemaan jäi myös viinicooler-valikoima. Ai että sommelier-setillä? No mikä ettei?




Mainitessani illan suunnitelmista blogin Facebook-sivulla sain välittömästi kommentin, jossa (toiveikkaasti?) kysyttiin, olinko kenties menossa miehen televisiossa parhaillaan pyörivään "Kaappaus keittiössä"- ohjelmaan. Niinno. Mitä tuohon sitten sanoisi...





Mutta onhan se ihana. Katsokaa nyt! Takana pitkä pätkä yhteistyötä Mielen kanssa.




Masterchefistäkin tutun Pitsi & Pippuri- Hanna hoiteli parsat ammattilaisen ottein. 





Enhän minä nyt ainakaan huonommaksi voinut jäädä, joten tekaisin sitten hollandaisen (lue: Karin ohjeiden mukaan, Karin valvomana ja Karin jo etukäteen tekemän reduktion pohjalle. Mutta ihan itse vatkasin ja vispasin. Hauis kiittää!)





Nimenomaan Aasian antiin erikoistunut Masutoaitemu-Riitta sai vastuulleen teriyaki-kastikkeen. Kuten arvata saattaa, hyväähän siitä tuli. Kuten huomaatte, aika sukkelaan ovat veitset meidänkin käsissämme työskennelleet. Voisi ihan luulla, että olisi aikaisemminkin tullut ruokaa tehtyä...!




Soul Kitchen- Anna puolestaan kokkasi ja wokkasi




Teriyaki-kastikkeella kruunattujen wokkivihannesten kanssa oli täydellisesti kypsennettyä kuhaa.




Minä otin hoidettavaksi jälkiruoan - suklaafondant-kakun. Ei muuten keittiön huonoin homma - siinä kun pääsee nuolemaan sen taikinakulhon...! Ja kyllä se vaan hyvää oli. Reseptin jaan kanssanne heti, kun olen sen saanut kotioloissa testattua!




Illan parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti mahdollisuus ajan kanssa istua alas ja vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia Karin kaltaisen pitkän linjan ammattilaisen kanssa. Priceless! Ja eihän me voitu olla utelematta, että mikä olisi seuraava unelma. Kirja? Oma ravintola...? Vaan eihän se mitään mennyt paljastamaan. Vai... menikö? Mitä tuosta hymystä sanotte?




_________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 27. toukokuuta 2014

Hyvää oloa Novelle.fi- sivustolta

Etkö saa tarpeeksesi ruokajutuista? Minun ruokajutuista? Etsitkö yhtä, kaikki hyvän olon rakennuspalikat valmiiksi koonnutta sivustoa? Mikä tuuri - minulla on sitten montakin hyvää uutista!

Jos et ole tutustunut vielä Novelle.fi- sivustoon, käypä kurkkaamassa! Sieltä löytyy eväitä hyvään elämään - sellaiseen sydäntä, sielua ja mahaakin ruokkivaan! Ai niin, ja on siellä uusi sisällöntuottajakin...minä!

Vastaisuudessa reseptejäni tulee löytymään sieltäkin. Pääpaino on gluteenittomissa, kasviksia ja keveyttä juhlistavissa herkuissa - sitä nautintoa unohtamatta. Kata siis pöytä omenapuun katveeseen, kutsu ystäväsi sen ympärille, avaa pullo viiniä ja liity joukkoon!



 ______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 26. toukokuuta 2014

Vieraskynä: Naapurinpoika avautuu

Aina silloin tällöin blogimaailmassa kiertävät haasteet singahtavat myös minun kohdalleni. Yleensä ne tähtäävät siihen, että bloggari paljastaa jotain uutta itsestään; raottaa sitä ovea maailmaansa ja päästää lukijan taas hieman lähemmäksi.




Vaikka blogini tasapainottelee yhä kasvukivuissaan ja hakee jalkojaan sen suhteen, kuinka paljon elämästäni siellä näytän, niin onhan tässä erinäisten elämänmuutosten myötä tullut jaettua teidän kanssanne aika paljon. Varmaan enemmän kuin aluksi olin ajatellutkaan. Ja sen myötä teille on tullut myös esiteltyä noita Brittibroidin, Tukkataikurin, Tsatsikimestarin, Kasvissyöjän ja Kissabloggarin kaltaisia tärkeitä ihmisiä, jotka sen ruokapöytäni ja elämäni kanssani jakavat. Tuoreimpana tuttavuutena teille esiteltiin helmikuussa Naapurinpoika, jonka rooli niin elämässäni kuin blogissa kasvoikin sitten odotettua nopeammin odotettua suuremmaksi.

Yli 400 blogipostauksen verran olette matkaa kanssani nyt tehneet. Nyt teen historiaa ja luovutan kynän jollekin toiselle. Hyvät naiset ja herrat: Naapurinpoika! 


*  *  *  *  *  *  *



Ilmoittaudun syylliseksi siihen, että fuusiokeittiömme pinta-alasta (tai oikeammin tilavuudesta) on ollut viime aikoina luvattoman suuri osuus varattuna johonkin, mitä voisi parhaiten kuvata dekadenssiin vajonneena kirjastona. Mitä se on kyllä ollutkin - muuttomme yhteydessä keräsin jostakin suunnattomia mielenvoimia karsiakseni kirjastosta ne teokset, joiden varalle minulla ei ollut suunnitelmia edes menneisyydessä.

Tuo menneisyys sisälsi joitakin riemukkaita hetkiä laadukkaan ruoan parissa. Toisinaan syötiin loistavasti, useimmiten herkullisesti, mutta yhtä kaikki aivan liian harvoin. Kirjallisuudessa pistin kuitenkin merkille vallankin Huovisen Veikon mielihyvällä laatimat ylistykset kulinarismille. Ne ovat joko lyhytproosan merkeissä tai päiväkirjan sivuille tallennettuja. Kaikkihan tietävät mainion veijariromaanin "Lampaansyöjät", joka suorastaan tihkuu mehukkaita kastikkeita, mureaa lihaa ja ylipäätään sellaista reippailumieltä, jonka toisinaan pelkään jo kadonneen ajastamme.

Mainiossa novellissaan "Juhla-ateria Tenkkelemäaavalla" Veikko vie itäiseen Lappiin helsinkiläisen loistoravintolan keittiömestarin, Topi Schroderuksen. Poromiehet ovat karskeja eränkävijöitä. Tästä syntyy jännite, joka saavuttaa huippunsa pian Kalttopää-Teroin ja Schoreduksen muutoin lyhyessä sananvaihdossa:

-Mitä sie nyt teet, kysyi Kalttopää-Teroi.
-Temperoin viinin, sanoi Schroderus.

Niinhän siinä käy, että poromiehet aikansa Schroderuksen aterioita nautittuaan saattavat hänet maantielle, ja maksavat lopputilin. Mutta tässä on kysymys kahden erilaisen maailman kohtaamisesta, ja vaikka minua voisi pitää lähempänä poromiestä kuin keittiömestaria, olen puolestani iloinnut lujasti niistä aarteista, joista olen sittemmin päässyt osalliseksi, ja joista tekin hyvät lukijat olette nähneet reseptien sekaan kätkettyjä valokuvia.

Huovinen kirjoitti poikkeuksellisen runsaasti ruoasta. Esimerkiksi novellissaan "Elämää lihakaupoissa" on kuvattuna maailma, joka on lähellä ihmistä, maailma joka saa ihmisen hyrisemään onnesta ja olisi oikein käytettynä tae maailmanrauhasta. Annetaanpa Veikolle puheenvuoro:

"Hyvin varustettu lihakauppa on inhimillisen kulttuurin kaikkein rohkaisevimpia ja rehevimpiä ilmentymiä. Tekisi mieli väittää, että lihakauppa on elämänläheinen paikka, koska sieltä saa tärkeitä ravintoaineita. Lihapuoti on aikansa ja kansansa kuvastin. En tiedä onko joku sanonut: Hyvä lihakauppa, mukava kuningas, onnellinen kansa."

Keittiömestareista, Veikko Huovisesta ja liha-alan vähittäiskaupasta siirrymme likemmäksi tätä päivää ja niitä ilmiöitä, jotka liittyvät siihen millainen on elämä ruoanlaittoon ja ruokaan intohimoisesti suhtautuvassa taloudessa. Se tarkoittaa aivan samaa kuin taiteilijan ateljee, jonka etuoikeutettuna saan nähdä päivittäin, ja joka yllättää minut alati ei vain taideteoksin mutta myös luomistyönä, sellaisena joka innoitti minut näkemään hänessä samurain ja miksi minulle oli välittömästi selvää, että tahdoin osoittaa tämän hänelle laadukkain keittiöveitsin.

Kun tässä yhteydessä käytän feodaalisen Japanin historiallista arvonimeä, teen sen koko sydämestäni. Olen toki harrastusteni kautta perehtynyt aihepiiriin, en käytä sanoja varomattomasti. Muistan sen aamun: heräsin joutilaana, kuuntelin keittiöstä kuuluvia ääniä, avasin silmäni ja näin elävästi edessäni Tomoe Gozenin.

Syystä että olen kiinnittänyt huomiota ruokavaliooni, voin myös ilokseni mainita että korkealuokkaisista raaka-aineista valmistettu ruoka on ihmiselle erittäin terveellistä, ja että vaikka syön säännöllisesti tavalla jota voitaisiin kutsua runsaasti onnellisuutta herättäväksi, on tämä myös käytännössä heijastunut varsin myönteisesti habitukseeni ja yleiseen olemukseeni.


Olen täysin vakuuttunut siitä, että terveellinen ruoka on juuri tätä. Se on intohimolla ja vakaumuksella valmistettua, se on ennen muuta taidetta, kunnianteko sille että ihminen on keksinyt syödä muutoinkin kuin henkensä pitimiksi. Olisi vaikeaa kuvitella esimerkiksi Ranskan hovia ilman että siellä nautittaisiin hyvästä ateriasta. Tai mitä olisi aatelisperheen sunnuntai, jos ravinnoksi tarjottaisiin vetisiä turnipseja, joita sitten jäystettäisiin sitä mukaa kun haaleaa vettä hörpittäisiin säröisistä emalimukeista.

Ruoka on kerrassaan ihmeellinen asia, jonka eteen on toisinaan hyväksi nähdä paljonkin työtä. Se työ palkitsee runsaasti tekijänsä, ystävät ja läheiset. Ja kun olen saanut kokea sen yhteisöllisyyden, joka blogosfäärissä vallitsee ja saanut tavata muutamia verrattomia ihmisiä, en voi kuin toivoa vastaavaa jatkossakin.

-Naapurin Poika.





____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 24. toukokuuta 2014

Helsingin ravintolatarjontaa: Ragu

Varoitus: seuraava postaus sisältää tolkuttomasti kuvia, yletöntä fiilistelyä ja viljelee mielikuvituksettomuudessaan suorastaan tympeän kliseisiä fraaseja kuten "henkeäsalpaavan kaunis" ja "henkäyksenkevyt". Niin, ja on sinne tainnut hieman jumalanpilkkaakin livahtaa...





Vietimme muutama päivä sitten kaivattua treffi-iltaa ihmetellen, miten paljon kuluneisiin neljään kuukauteen onkaan ehtinyt mahtua. Ja sitä, miten Helsinkiin on taas ehtinyt ilmestyä uusi ja houkutteleva ravintola kuin vaikka kuinka monta on jo ennestäänkin kokeilematta.

Kaiken tämän valossa kutsu tulla tutustumaan Raguun oli todella tervetullut ja enemmän kuin paikallaan. Ihan vain jo senkin takia, että on ihan terapeuttista päästä keskustelemaan muistakin aiheista kuin kulmaraudoista, Ikean ostoslistoista, kenkähyllyistä, rokokoosta, sohvapöytien olennaisuudesta ja sistustustyynyjen potentiaalisesti olemattomasta funktionaalisuudesta.





Ludviginkadulle huhtikuussa avattu Ragu on mm. Sassossa, Sipulissa ja Fishmarketissa kannuksensa hankkineen Antti Asujamaan ensimmäinen oma ravintola. Toinen keittiömestari, Erno Kemi on lisäksi kerännyt oppia Michelin-tähdellä palkitussa Demossa.









Sisustus on levollisen tyylikäs. Tunnelma vaihtelee ravintolan eri osissa säilyen konstailemattoman selkeänä, mutta tarjoten viehättäviä yksityiskohtia.







Sesonkien mukaan elävä ruokalista on tyylikäs sekoitus välimerellisyyttä ja skandinaavisuutta. Nimensä mukaisesti tarjolla on myös halvemmista ruhonosista pitkään hauduttamalla valmistettuja herkkuja, joihin olen myös blogissani yrittänyt lukijoita innostaa. Jättäkää suosiolla ne sisäfileet sinne kaupan hyllylle  - niistä saa aikaiseksi niin suussasulavia ja ronskeja herkkuja!

Luomuviinejä lukuunottamatta kaikki viinit ovat italialaisia. Viinilista on mietitty ja sitä kehitetään koko ajan. Tarjolla on sellaisiakin erikoisuuksia, joita Alkosta ei saa - mm. ravintolan omia viinejä.





Italiasta ovat myös ravintolan kauniit lasit.




Meidän elämysmatkamme alkoi shampanjalla (mites muutenkaan...!). Myös Alkon valikoimista löytyvä Jacquessonin Cuvee no 736 oli kuiva ja hapokas mutta korkeahkon Chardonnay-pitoisuuden (53%) varsin kepeä valinta. Viimeaikaisten shampanjatastingien opit ovat ehkä jopa alkaneet mennä perille: kiinnitin huomiota niin "viehättävän pieniin kupliin" kuin "tuoksussa havaittavaan briossisuuteenkin" (!)




Leipien (foccacciaa, oliiviöljyllä leivottuja muffinseja, pehmeää mallasleipää, i-h-a-n-a-n rapsakan ohutta fenkolinäkkäriä) kanssa tuli maa-artisokka-vuohenjuustomoussea, oliivi-tomaattitahnaa, ruskistettua voita (kuulitteko, kuinka antaumuksella huokaisin tuota kirjoittaessani?) ja raparperihilloketta. Joka oli muuten ihan pökerryttävän hyvää.




Annoimme ilomielin keittiölle täysin vapaat kädet. Makumatkamme alkoi suussasulavan makealla vasikkacrudolla. Jonka lisäksi lautaselta löytyi mm. sitrusmajoneesia, paahdettuja pikkusipuleita, marinoituja kirsikoita ja hyytelöityä keltuaista. Ja katsokaa nyt: mitä muuta sanaa tuosta voi käyttää kuin henkeäsalpaava? 




Annoksen kanssa saimme maistella kahtakin viiniä. Pinot Noir (joka on tainnut monipuolisuudessaan nousta ihan suosikkipunaisekseni) komppasi annoksen kirsikoita loistavasti ja toi ketunleivän pippurisuuden ihan uudella tavalla esille. 




Mutta ehkä vieläkin parempaa oli (niinikään Pinot Noir) rosé. Siinä oli maltilinen hapokkuus, mutta sellainen ryhdikkyys, että se toimi useammankin illan aikana nautitun keittiön taidonnäytteen kanssa. Mm. alkuruokamme sitruunamajoneesi oli sen kanssa mitä parhain yhdistelmä.




Sitten taimenpastramia mm. paahdettujen varhaisperunoiden ja avokadomoussen kanssa. Taimen (Ahvenanmaalta) oli ihan täydellistä. Miksi minä en syö kalaa useammin? Miksi se ei kotikeittössäni maistu (tai näytä!) tältä? 




Taimenen kanssa meille talon omaa Chardonnaytä. Ja oli se Chardonnayksi hyvää. Minä vain olen saanut kyseisestä rypäleestä sellaisen yliannostuksen, että olen tainnut juoda loppuelämänikin kiintiön jo täyteen. Se rosé toimi muuten myös tälle, antaen annokselle uudenlaista luonnetta. Siinä kun oli Naapurinpojan mukaan "selkeästi Itämereen vivahtavaa merellisyyttä". Ja kyllä se tuntui tietävän mistä puhuu: viinin tuoksussa todella  oli upeaa merellisyyttä.




Sitten saimme siikaa. Oi, miten hyvää sellaista! Sen kanssa tuli oliiviöljyyn tehtyä hollandaisea, ihanan täyteläistä katkarapufregolaa (risotto on saanut haastajansa!) ja käsinkosketeltavalla kunnioituksella käsiteltyjä kevätvihanneksia, joiden tuoreus suorastaan säkenöi. Ai tuo muru vai? No oliivilakritsia tietty (parsatuhka on niin passé...)!




Sen suositusviini oli meille ihan uusi tuttavuus: yksi Italian sadoista kotoperäisistä rypäleistä, Arneis. Tätä piemontelaista vintiötä (rypäleen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti tuota!) pidetään vaikeana kasvattaa, mutta lopputuloksena on kuivia ja aromaattisia viinejä. Jännä tuttavuus. Myös joku hapokkaampi ja sitruksisempi viini toimisi, tuoden annoksen täyteläisyydelle hieman kontrastia.




Sitten pöytään saapui tämä sankari. Viinin (saatavilla myös Alkosta) mausteiset aromit herättivät välittömästi mielenkiinnon ja sen tummia marjoja henkivä maku nosti odotukset pääruoan suhteen pilviin...




... joka on juurikin se, minne päädyimme. Pöytään tuotiin tämä purkki, jonka avatessa ilmoille puuskahti savuinen pilvi. Niin, että niitä elämyksiä kaikille aisteille sitten!




Savun aromi kuljetti minut samantien lapsuuteeni ja isovanhempieni joen rannalla sijaitsevaan rantasaunaan ja purkin sisältö, 18 tunnin ajan haudutettu karitsanlaparagú; sielua syleilevän lohdullinen annos vain jatkoi tuota tunnelmaa. Puhdasta rakkautta! Haudutusliemen punaviini antoi ragúlle upean marjaisuuden, jota niin sen kanssa tarjoiltu viikunahilloke kuin viinikin kauniisti tukivat. Ehdottoman täydellinen viinipari. Ragùn kanssa tuli parsarisottoa, jossa parsa oli uskallettu jättää ylikypsentämättä. Oma suosikkini ragúlle on kuitenkin aina polenta.

Ihan yhtä suuren vaikutuksen annos teki myös pöydän toisella puolella: "onko tämä nyt sitä Jumalan karitsaa?" sieltä kysyttiin.





Jo tässä vaiheessa ei hymistelyllemme ollut tulla loppua kun fiilistelimme ateriamme kaarta. Tuo karitsa... ihan jumalainen päätös. Niin, paitsi että sittenhän tuli vielä jälkiruoka! Suklaaganachea ja appelsiinia neljällä lailla. Iik, miten herkkä annos. Ja herkullinen. 




Sen kanssa maistelimme uutta jälkiruokaviinituttavuutta: Moscato-rypäleestä tehtyä Maculan Dindarelloa (löytyy myös Alkosta). Raikas ja hedelmäinen olematta liian makea. Ihan täydellinen sitruksisten ja vähän hapokkaampien jälkiruokien kaveriksi.





Kahvin kanssa vielä portviinin valmistusmenetelmällä tehtyä Recioto della Valpolicellaa. Rypäleitä (Corvina, Molinara, Rondinella) kuivataan vähintään 100 päivää ja tuloksena on tumman täyteläinen, makea ja runsaan hillomainen. Ei paahteisuutta, muttei liiallista makeuttakaan. 




Ehkä tuosta rivien välistäkin tuli jo selväksi, että meistä pidettiin e-r-i-n-o-m-a-i-s-t-a huolta. Jo tuttavapiiristä kerätyissä ennakkoraporteissa kehuttiin palvelun mutkattomuutta, länsäolevuutta ja ehdotonta asiantuntevuutta ja ihan samaa mieltä olimme myös me.  Se(kin) täällä osataan, isolla sydämellä. Niin keittiöstä kuin salihenkilökunnasta huokuu tinkimätön ammattitaito, kunnianhimo, ylpeys omasta osaamisesta ja innostus työhönsä. Tunnustan: menin ihan halaamaan henkilökuntaa - niin onnistuneen illan he tuottivat. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen paikka. Me tulemme palaamaan. PS. OTTAKAA SITÄ KARITSAA!



*Postaus toteutettu yhteistyössä Ravintola Ragun kanssa*


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This