10 parasta foodie-elokuvaa sairaspäivien iloksi

For English please see here

* * * 

Mitä tekee foodie sairaana, kun ruokakaan ei maistu? No katsoo sitä! Tässä top 10 ruokarakastajille suunnatuista elokuvista.

* * * 

Kulunut viikko on kulunut sängynpohjalla. Flunssa eskaloitui (taas) tapansa mukaan keuhkoputkentulehdukseksi, jonka aggressiivisuudelle häviäisi Wimbledonin kaksinpeleissä John McEnroekin.

Päivien koostuessa yrityksestä olla hukkumatta omaan räkäänsä (jota ihminen voi näköjään tuottaa ihan käsittämättömiä määriä!) on energia ollut aika vähissä, jollaisiksi ovat jääneet myös viikon kokkailut. 

Jo sängystä ylöspääseminen osoittautui sellaiseksi yli-inhimilliseksi ponnistukseksi, että vasta neljäntenä päivänä kykenin zombiemaisessa tilassani hoippumaan tien toiselle puolen kauppaan hakemaan jäätelöä kurkkua rauhoittamaan. 

Tuossa muuten näkee, kuinka kaukana valmiista maailma vielä on. Kaikenlaista muuta elämänlaatua parantavaa viihdykettä saa internetistä tilattua luottokortin avulla kotiovelleen (pizzaa, intialaista ruokaa, lentolippuja Afrikkaan, prostituoituja...), mutta jäätelöä ei. 

Varsin pian kävi selväksi, että kaikki to do-listalla oleva saisi nyt kiltisti väistyä odottamaan ensi viikkoa, jolloin toivon mukaan taas a) jalkani kantavat ja b) kykenen maistamaan jotain.  

Ensi alkuun yritin käyttää kaiken tämän yllättävän vapaa-ajan rakentavasti. Totuus on kuitenkin, että keskittymiskyvyn ollessa luokkaa näkkileipä (ja silmien pysyessä auki noin 20 minuuttia kerrallaan), saa haaveet kaikista venäläiskirjallisuuden klassikoiden perusteella tehdyistä, arviolta noin kolme viikkoa kestävistä elokuvasovituksista haudata aika äkkiä. Myös Holokaustidraamojen suhteen raja tulee vastaan yllättävänkin pian.

Palasin siis hakemaan lohtua tosirakkaudestani ruoasta. Tässä lista suosikkifoodie-elokuvistani. 

1. Syö juo mies nainen (1994)

Klassikkojen klassikko ja ensimmäisiä ruokaelokuvarakkauksiani. 

Eläkkeelle jäänyt kokki-isä yrittää pitää perhettään koossa viikottaisten aterioiden myötä. Pieteetillä valmistettuja aterioita, joissa silmä lepää. 

Ja jos latinokeittiö on sydäntäsi lähempänä...

* Tsekkaa myös:

Tortilla Soup (2001)

Edellä mainitun elokuvan pohjalta tehty meksikolaisvivahteinen amerikkalaisversio. Ei se alkuperäiselle vertoja vedä, mutta Hector Elizondo.

2. Suklaata iholla (1991)

Laura Esquivelin ihanaan Pöytään ja vuoteeseen-romaaniin perustuva elokuva, jossa tässäkin iloitellaan estottomasti lihallisilla nautinnoilla (sanan jokaisessa merkityksessä) tavalla, jonka etelä-amerikkalaiset niin osaavat. 

Dysfunktionaaliset perhesuhteet ovat olennainen osa tätäkin elokuvaa, ja niitä koetetaan vaihtelevalla menestyksellä paikkailla ruoalla kommunikoinnilla ja saman pöydän ääreen kokoontumisella. 

3. Julie & Julia (2009)

Kahden eri aikana eläneen naisen elämää ja rakkautta ruokaan kartoittava elokuva siitä häpeilemättömästä nautinnosta, jota ruoka meistä joillekin on. 

Riemastuttava elokuva siitäkin huolimatta, että niin Amy Adamsin bloggarihahmon reppanamaisuus kuin Meryl Streepin näyttelemän Julia Childin hahmon ylitseampuvuus (jota Mme Child tosin oli itsekin) käyvät väliin ainakin omille hermoilleni. 

Eläköön kokkaus ja bloggaus! Eläkoon nautinto!

*Tsekkaa myös:

Haute Cuisine (2012)

Jos ranskalainen keittiö puhuttelee sinua (et porquoi pas?) on tämä ranskalaisen keittiön perinteiden ja paikallisten tuotteiden ylistys sinulle.

4. Big Night (1996)

Draamaa, komediaa, melankoliaa, intohimoa.... ja ruokaa, ruokaa, ihanaa italialaista ruokaa. 

Kahden veljeksen italialaisravintolan kohtalonhetkiä seuraavan elokuvan vähäeleisyydessään haikeankaunis loppukohtaus osoittaa kuitenkin, että perhe joka syö yhdessä, pysyy yhdessä. 

* Tsekkkaa myös:

Dinner Rush (2000)

Niinikään italialaisravintolan draamaan keskittyvä elokuva, josta löytyvät kaikki odotettavissa olevat klassikot/ kliseet järjestäytyneestä rikollisuudesta lähtien.

When do We Eat (2005)

Vaikka ruokaporno ei tässä olekaan varsinaisesti pääroolissa (ja Holokaustireferenssejäkin on vain yksi), ansaitsee tämä elokuva paikkansa minun listalla. 

Dysfunktionaaliset perhesuhteet ja pyrkimys parantaa niitä yhteisellä aterialla ovat näköjään kaikkia kulttuureita yhdistävä tekijä. Ehkä siinä kiteytyykin koko elämä?

Tässä vuorossa on erään juutalaisperheen Pesahin seder-ateria. Ensi vuonna Jerusalemissa? Ensi vuonna ei ollenkaan? Oy vey.

5. Today's Special (2011)

Raakaan ravintolamaailmaan sijoittuu tämäkin luomisen tuskaa käsitteleva elokuva. Muita olennaisia mausteita ovat omien kulttuuristen ja kulinaaristen juurien löytäminen, oman paikkansa etsiminen, hullu perhe, masala.. ja rakkaus. 

*Tsekkaa myös:

The Lunchbox (2013)

Tässä on toinen rakkaudella ja ajan kanssa valmistetuilla intialaisen keittiön antimilla hekumoiva elokuva, jonka jälkeen talouteemme hankittiin jopa tiffinboxit.

6. Mostly Martha (2001)

Saksalainen romanttinen draamakomedia pelkästään ruoanlaitolle elävän keittiömestarin oppitunneista elämässä; kontrollin luovuttamisesta ja elämänilon löytämisestä. 

*Älä tsekkaa:

Amerikkalaiset tekivät tästäkin oman; "No reservations"-nimellä ilmestyneen; Catherine Zeta Jonesin ja Aaron Eckhardtin tähdittämän, mutta varsin hengettömäksi jäävän version. 

7. Burnt (2015)

Tämä Michelin-ravintoloiden maailmaa, sen suuria egoja, heidän tinkimätöntä intohimoaan ja armotonta ammattitaitoaan sekä  jatkuvaa kilpailua käsittelevä elokuva  on foodieille sellaista silmäkarkkia (muutenkin kuin Bradley Cooperin muodossa!) että huh, huh.

* Tsekkaa myös:

Chef (2014)

Toinen ylpeyttä, lankeemusta ja sitä seuraavaa nousua käsittelevä elokuva, jossa intohimo löytyy uudestaan kuubalaisrytmien karkeloista ja katuruoasta.

8. Herkullinen elämä (2014)

Alkuperäisen kirjan jo sinällään herkullisen tarinan paikoin turhan Hollywoodkarkkimaisesti tulkitseva elokuva vetää mutkia tarpeettomankin suoriksi, mutta on viipyilevän kuvauksensa ansiosta ruokarakastajalle sellaista iloa, että ansaitsee paikkansa listalla. 

Upeat roolisuoritukset ovat juuri mitä voi odottaa: ei kai Helen Mirrenin tai Om Purin rooleihin olisi voinut ketään muuta laittaakaan?

* Tsekkaa myös:

Chocolat (2010)

Edellisen elokuvan ohjaajan Lasse Hallströmin toinen ja samanlaista diabeteksen aiheuttavaa sakkariinisuutta tihkuva  leffa.

Tämänkin elokuvan pelastavat paitsi loistavat näyttelijäsuoritukset, myös sen tarjoama visuaalinen ilo. 

Varaa seuraksi ISO laatikko suklaata (mielellään Petri's Chocolate Roomista!)

9. Jiro dreams of sushi (2011)

Häikäisevä dokumenttielokuva alansa häikäisevästä mestarista. Vain 10-paikkaista sushiravintolaansa tokiolaisella metroasemalla pyörittävä Jiro Ono on ensimmäinen kolme Michelin-tähteä saanut sushikokki ja kansallinen legenda. 

Miehen omistautuneisuus asialleen saa hiljaiseksi, vaikka ei olisi sushin saloihin vihkiytynytkään. 

* Tsekkaa myös:

Spinning Plates (2014)

Kylmiä väreitä herättävä elokuva, joka esittelee kolmea huippuravintolaa ja huikeita lahjakkuuksia niiden takana. 

Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon työtä, kehittelyä, vaivaa ja aikaa ollaan valmiita laittamaan yhden mestarillisen, muutamassa sekunnissa katoavan suupalan valmistamiseen? 

Paljon. 

Chef's Table (2015 -)

Huippuravintoloitsijoille omistettu; Netflixistä löytyvä ja ihailtavalla antaumuksella tehty TV-sarja, joka viimeistään osoittaa, mitä aisteja järisyttävää taidetta ruoka tällä tasolla parhaimmillaan on. 

10. Foodies (2014)

Tämä dokumentti tarjoaa puolestaan vilkaisun sinne salin puolelle ja niihin asialleen kaikkein omistautuneisimpiin ruokarakastajiin. 

Se, onko harrastus ja intohimo jo joidenkin kohdalla lipsahtanut tympeän maun suuhun jättäväksi itseriittoiseksi snobismiksi, on toki katsojan (kateellisessa?) silmässä.

Kuinka moni listan antimista on tuttuja? Jäikö listalta puuttumaan jotain olennaista? Vinkkaa ihmeessä omat suosikkisi alle!

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Ravinteli Bertha - osoitus siitä, että Tampere on muutakin kuin wingsejä ja mustaamakkaraa

For English please see here

* * * 

Ravinteli Bertha Tampereella hurmaa tyylikkäällä sisustuksellaan, rennolla ja asiantuntevalla henkilökunnallaan, mielenkiintoisilla viineillään sekä niin lihaa kuin kasviksia monipuolisesesti hyödyntävällä ruokalistallaan.

* * * 

Viihdyn yksin välillä liiankin hyvin. En minä sano, että se seura aina kovin kummoista on, mutta hyvin me pärjäämme. Olen toki tähän ikään ehtinyt huomaamaan, että on siinä parisuhteessakin puolensa. Niiden itsestäänselvien syiden lisäksi (on kivaa nukkua jonkun toisen kanssa ja... no, puida Valioliigan siirtoikkunoita...) tässä ovat omat suosikkini:

-  on joku, jonka kanssa olla tiimi. Joku, jonka kanssa sulkeutua siihen yhteenkuuluvaisuuden ja ylenkatseellisuudensekaiseen ihanaan kuplaan ja valittaa koko muun maailman typeryydestä

- pyykinpesukerrat harvenevat puoleen entisestä, kun voi omien sukkien loppuessa lainata varastaa sen toisen sukkia

- vaatevarasto kaksinkertaistuu. Tämä tosin toimii ainoastaan, mikäli haaveenasi on aina ollut pukeutua yksinomaan puolustusvoimien boksereihin ja merivoimien T-paitoihin. 

- Ravintolassa pääsee kokeilemaan aina tuplasti annoksia. 

Minut tuntien arvasitte varmaan, että tuo jälkimmäinen syy on tällä hetkellä se elämänlaatua kaikista eniten  parantava tekijä (älkää tosin kysykö, mitä minulla on tätä kirjoittaessani päälläni...)

Löysin itseni reilu viikko sitten Tampereelta; kaupungista, jonka kulinaarinen anti maailmalle on tähän mennessä koostunut verestä tehdystä makkarasta ja kanansiivistä. Erityisemmin en voi sanoa myöskään olevani vaikuttunut heidän tavastaan puhua, jota he itse ilmeisesti pitävät kovinkin koomisena. 

Pian kävi tosin selväksi, ettei Tamperekaan ollut kovinkaan vaikuttunut allekirjoittaneesta. "No moro. Mitennii sää et tiädä missä Päijanne on? Ootsää muka jostai Helsingistä vai? Kato, tuu meidän baariin, hei! Meiltä saa nääs kaikkee perseestä perämoottoriin!"

Vaikka reissun syyt olivatkin ihan muualla kuin kulinaristiretkeilyssä (jätin jopa kamerani kotiin!), oli selvää, että ohjelmaan oli saatava vähän sitäkin. Valinta osui viime vuoden Taste of Helsingistä kummallisuudellaan (savupekonikinuskia, suklaamoussea ja naudanverimarenkia) mieleen jääneeseen Ravinteli Berthaan. 

Töölöläiset niskakarvani pystyyn nostattavasta nimiväännöksestään (ravinteli?) huolimatta valinta oli onnistunut: kompakti lista ja kaksi suuta tarkoittivat sitä, että neljän ruokalajin aterialla (52€/ hlö, kuusi ruokalajia 66€) saimme syödä koko listan läpi. No moro! 

Kylkeen otimme myös viinipaketin (43€/ hlö), joista minä otin omani puolikkailla kaadoilla. Tämä pääsi tarjoilijalta tosin unohtumaan ja minullekin kaadettiin täydet kaadot. 

"No mutta, juot sen, mitä juot, eikö niin", pahoitteli tarjoilija virheensä huomattuaan. Eikä veloittanut kuin sen puolikkaan verran. Reilu meninki. Tykättiin. 

Alkuun paahteisuudella ja kepeydellä ihastuttanutta shampanjaa, jota Berthasta saa ainoana koko maasta. Tämäkin informaationmurunen olisi epäilemättä huomattavasti relevantimpi, jos muistaisin, mitä se shampanja oli. Tuossa on (kai) yksi niitä parisuhteessa olemisen huonoja puolia: sitä on ihan liian täpinöissään siitä ihmisestä kiinnittääkseen huomiota asioihin, joilla ennen oli oikeasti väliä. Niinkuin viiniin. 

Muikku, peruna, tilli- annos hurmasi ulkonäöllään ja kesäisillä mauillaan. Niinikään persoonallinen viiniparitus (itävaltalainen Grüner Veltliner-Riesling - Sauvignon Blanc-Chardonnay-blend Stammerdorfer Gemischter Satz Satellit 2015) toimi. 

"Tässä haisee bensa", kommentoi seuralainen viinin laatu-Rieslingille tyypillisiä petrolisia sävyjä. 

Vuohenjuusto-ruusu-punajuuri oli myös "ja minähän en kasvisruokaa syö"- koulukuntaa tunnustavan seuralaisen mieleen. 

Tämän viiniparitus oli illan onnistuneimpia - Chilen Maule-laaksosta peräisin olevan Rucahue Pinot Noir Reservan vivahteikkuus komppasi etenkin annoksen ruusuisia sävyjä kauniisti kuin mikä.

Toinen alkuruokakierros alkoi possu-durum-köynnöskranssiannoksella, jonka syvät maut kirvoittivat allekirjoittaneessa illan toisen spontaanin "voi luoja"- huokaisun. Hiljaiseksi se veti seuralaisenkin. 

Langhe Dolcetto DOP Visadi oli kelpo kaveri.

Nauta, kanttarelli ja tattari-annoksen sisältö riemastutti minua seuralaisenkin edestä: siitä kun löytyi mm. naudansydäntä. Koko ruhon hyödyntämiseen Berthassa suhtaudutaankin samanlaisella intohimolla kuin meillä kotona. 

Etelä-afrikkalaisen Lammershoekin Lam Pinotage oli jännittävä uusi tuttavuus: puolukkaisessa kepeydessään ja hapokkuudessaan se toi mieleen lähinnä eurooppalaiset Pinot Noirit.

Pääruoissa oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli (dum, dum, duuummmm...) kasvisannos. Spelttiä, tattia ja sipulia sisältänyt ruokalaji ei ollut sieltä kauneimmasta päästä, mutta (molemmat yllättäen) yksi illan suosikeista, joskin voi olla, että pöydässä käytiin seuraavanlainen keskustelu:

"Et sitten kerro kenellekään, että söin vapaaehtoisesti kasvisruokaa. Etenkään Kissabloggarille!"

Tämän kanssa tarjoiltu viini oli Montenidolin 100% Vernaccia. Kuiva, runsas ja upean aromaattinen. 

Toinen pääruoista iloitteli taas niillä vähemmän käytetyillä ruhonosilla, joihin seuralainen ei ole (vielä...) ihan niin ihastunut. Mustakaali, nauta ja nauris- annoksesta löytyi niin hitaasti haudutettua potkaa kuin naudankieltä. 

Tämän kanssa nautimme Selvapiana's Chianti Rufinaa vuodelta 2013.

Jälkiruokaosasto avattiin piimä, mustaherukka ja herukanlehti-nimisellä annoksella, jonka kakku sai hempeänvihreän värinsä juuri herukanlehdistä. Oivaltavaa ja oivallista. 

Uusi-seelantilaisen Seifriedin upean konsentroitunut mutta kypsän hapokas Sweet Agnes Riesling oli toimiva kumppani.

Kauas ei pudonnut omena, kaura ja katajanmarja-annoskaan, joskin kastikkeen paahteisen makeuden kylkeen olisin kaivannut jotain Pedro Ximénezin kaltaista sen kanssa tarjotun Barbeito Delvino Reserva Madeiran sijaan. 

Palvelu pelasi läpi aterian, viinivalinnat olivat mielenkiintoisia ja toimivia ja ruoka oli todella hyvää. 

Menisin toistekin! Menkää tekin!

Löytyykö sieltä ravintolavinkkejä Tampereelle - seuraava reissu odottaa nimittäin muutaman kuukauden päässä. Onko Ravintola C:stä kellään kokemuksia?

__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Ahvenanmaa on historiaa, yllätyksiä, loistavia ihmisiä ja luovaa hulluutta

For English please see here

* * * 

Ahvenanmaan eri saarilla on kaikilla ihan oma tunnelmansa. Niiltä löytyy historiaa, nähtävyyksiä, loistavia ihmisiä  ja luovaa hulluutta.

* * * 

Maarianhaminan ja Havsviddenin väliin jää paljon nähtävää, ja varsin pian käy selväksi, miksi Ahvenanmaa on niin suosittu kohde polkupyörämatkailijoille. Ensi kerralla hyppään pyörän selkään minäkin ja pistän viilettäen pitkin ja poikin Ahvenanmaan upeita maisemia. Aurinko kasvoja lämmittäen, tuulenvire hiuksissa tuivertaen. Eväskorin kanssa, tietenkin. 

Jos oma pyörä ei sattunut mukaan, voi niitä vuokrata myös paikan päältä Ro-No Rentiltä Maarianhaminan Länsisatamasta (hinta alkaen 10€/ pvä tai 50€/vko). Hotelli Arkipelagissa yöpyvien on lisäksi mahdollista lainata pyörä hotellilta.

Ahvenanmaa hurmaa merellisillä maisemillaan, joiden ihasteluun pyöränselkä onkin ihan paras tapa. 

Eri saarten ja luotojen välimatkat taittuvat nopeasti. Ne myös yllättävät persoonallisuudellaan: jokaisella on ihan oma vibansa.

Ja niitä yllätyksiä Ahvenanmaa on täynnä. Keskeltä ei-mitään löytyy mitä ihastuttavampia helmiä; niinkuin vaikka tämä Lemlandissa sijaitseva  kahvila Stickstugan.

Toinen hykerryttävä tuttavuus oli Gölbystä löytyvä englantilaissyntyisen keraamikon verstas Judy's. 

Antiikkiiliike? Työpaja? Käsityöpuoti? Vintagekauppa? Kahvila? Kyllä. Ja vielä vähän enemmän. 

Juuri tämä ahvenanmaalaisissa on niin riemastuttavaa: joka puolella törmää intohimolla omaa juttuaan tekeviin luoviin ihmisiin. Vähän hulluihinkin. Niin sen tosin täytyy Stallhagenilla tapaamani Christianin, 17. polven ahvenanmaalaisen mukaan ollakin: "jos joku ei ole ainakin vähän hullua, ei sitä kannata tehdäkään!" 

Itse mies on perustanut mm. rockfestivaalin pubinsa rantaan. 

Ihan niinkuin sanoin: vähän hullujahan nuo ovat. Mutta sillä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Velvollisuudentunnosta katsoimme asiaksemme tutustua ruokakulttuurin lisäksi myös ihan oikeaan kulttuuriin historiallisten nähtävyyksien muodossa. Kuten Bomarsundin linnoitukseen Sundissa. 

Kriminsodassa tuhoutunut, venäläisten etuvartiokseen rakennuttama Bomarsund oli aikoinaan koko Ahvenanmaan suurin rakennus. Sodan jälkeen Ahvenanmaa demilitarisoitiin, minkä jälkeen linnoituksia ei tänne ole enää pystytelty.

Osa linnoitusta ja sen ympärille rakentunutta kaupunkimaista yhteisöä on myös Notvikin torni, joka tykkeineen puolusti linnoituksen pohjoista sisääntuloväylää, jonka venäläiset luulivat olevan ainoa reitti, jota pitkin sotalaivat saattoivat Bomarsundiin hyökätä. 

Vaan väärässä oli veli venäläinen: vihollinen saapuikin kaakosta Ängösundin väylän kautta.

Dasvidanija, dorkat!

Vierailu on paikallaan jo merelle ja saaristoon avautuvien hulppeiden näkymien vuoksi. 

PS. Molempiin vapaa pääsy.

Ehkä ainut asia, jota kumpikaan meistä Ahvenanmaalta etukäteen tiesi oli Strömsö-sarjan myötä paatuneimmankin peräpohjolalaismörön hyväntuulisuudellaan hurmanneen Michael Björklundin Smakbyn. 

Mutta koska sinnehän ne kaikki päätyvät, jatkoimme me pyrkimyksiämme osoittaa, että on Ahvenanmaalla muutakin nähtävää. Niinpä päätimme sinnikkäästi keskittyä siihen hengen ravintoon ja historiannälän tyydyttämiseen. 

Siihen erinomainen kohde on Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo. Helsingin Seurasaaren tavoin se koostuu muualta (Ahvenanmaalta) tuoduista rakennuksista, joilla on pyritty luomaan 1800-luvun jälkipuoliskon talonpoikaistunnelmaa. 

Vapaa pääsy tännekin, lisää tietoa museon sivuilta täältä.

Ihan sen vierestä löytyy toinen mielenkiintoinen kohde ja yksi Ahvenanmaan tunnetuimmista nähtävyyksistä: Kastelholman linna. 

1300-luvun lopulla rakennetussa linnassa ovat asuneet Ruotsin kuninkaallisista niin Kustaa Vaasa, Suomen herttua Juhana III kuin Eerik XIV vaimonsa Kaarina Maununtyttären kanssa  - jälkimmäiset kaksi tosin Eerikin veljen vankina. 

1619 tulipalo vaurioitti linnaa pahoin, mutta sitä tuolloin isännöinyt käskynhaltija yritti vielä kunnostaa linnan entistäkin ehompaan kuntoon. 

(Olisiko muuten pikkuisen päheä titteli tuo käskynhaltija? "Hei, olen Erja, käskynhaltija ja ruokabloggari. Hauska tavata." Mitenhän sellaiseksi pääsee? Niin, ja olisiko käskynhaltijalla kätyreitä? Olen aina halunnut itselleni sellaisia!)

Seuraava tulipalo vuonna 1745 tuhosi linnan liki kokonaan. 

Eri ikäiset vierailijat on otettu huomioon - pikkuväki esimerkiksi pääsee pukeutumaan prinsessaleikkeihin. Me, hiukan päälle 120-senttiset saimme tyytyä vain ihailemaan niitä, vaikka tiaratkin meillä olisi ollut omasta takaa.

(Tuo ei muuten ole vitsi: siinä missä muilla on ehkä vieraspyyhkeitä, on Kissabloggarilla luonani oma vierastiara.)

Hienot ovat näkymät täältäkin...

...viereiselle joelle ja ympärillä kumpuileville vehreille maalasmaisemille...

... ja kappas vain: sinne Smakbyhyn. 

No, ehkä tämän rupeaman jälkeen oli jo ihan oikeutettua omistautua sille, minkä osaamme parhaiten: kulinaristiretkeilylle. Ja kyllähän tässä vaiheessa päivää alkoi ruumiskin sitä ravintoa kaivata. 

Smakbyn sijainti ei siis voisi juuri otollisempi olla. Ja onhan se ruokamatkailijalle ihan ehdoton ykköskohde. Paitsi paikan päällä tislatuille alkoholeille rakentuvien cocktailiensa vuoksi...

...myös erinomaisen, konstailemattoman ruokansa ansiosta.

Ei muuten kannata antaa sen Micken lupsakkuuden hämätä: mies on alansa huippua. Vuonna 2011 hän edusti Suomea Bocuse d'Or-kisoissa kisaten komeasti Suomen tuohonastisen historian parhaimpaan sijoitukseen sijalle viisi. 

Paremmaksi on pistänyt tuonkaan jälkeen vain viime vuonna neljänneksi rankattu Matti Jämsén.

Niin, ja jos tarvitsee lisää syitä suunnata tänne, niin onhan niillä vielä se tislaamo, jonne pääsee myös tutustumaan. 

Mukaanviemisiksihän ei tuotteita voi ostaa (koska Suomi...), mutta tiistaista lauantaihin järjestetään täällä drop in-tastingejä (25€/ hlö). 

Ei täältä toki tyhjin käsin (tai vatsoin) täydy lähteä - ravintolan yhteydestä löytyy nimittäin myös ihastuttava, paikallisia tuotteita myyvä puoti. 

Ja pian täältä ei tarvitse poistua lainkaan: Smakby on kuulemma avaamassa myös omaa majataloaan. 

Oma majatalo on suunnitteilla myös toisessa ruokamatkailijan unelmakohteessa: Stallhagenin panimolla. 

Panimon yhteydessä toimii myös nose to tail- ajattelua noudattava gastropubi ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat juuri ruokamatkailijoille suunnatut kierrokset, joilla tutustutaan ravintolan raaka-aineiden takaa löytyviin tuottajiin ja kokataan yhdessä huippukokkien kanssa. 

"Niin no, eihän meistä kumpikaan oikein olutta juo", yritimme vastustella, kun sitä meille tarjottiin. No eipä!

Vastaan ei tullut ainoatakaan olutta, josta emme olisi tykänneet. Voin kertoa, että nyt sitä tulee tilattua aina, kun sitä vastaan tulee. Mantereelta Stallhagenia löytyy reilusta 50 ravintolasta 18 paikkakunnalta. 

Uutuuksia, paikoin varsin veikeänkinkuuloisia tuodaan markkinoille mutaman kuukauden välein. Me ihastuimme mm. vadelmastoutiin ja mustikka-aleen. 

Ehkä suurimmaksi suosikiksemme nousi kuitenkin hedelmäisellä pehmeydellään ja raikkaudellaan yllättänyt Historic Beer 1843, joka hurmaa myös tarinallaan.

Sen resepti on rekonstruoitu maailman vanhimman säilyneen oluen pohjalta, joka löydettiin shampanjalastistaan kuuluisuuteen nousseesta, Silverskärin edustalta löytyneestä hylystä.

Drick mindre, drick bättre. 

"Juo vähemmän, mutta juo parempaa", muistuttaa Stallhagenin portin teksti lähtiessämme. Hyvä pointti. Tuo, niinkuin moni muukin Ahvenanmaalla oppimamme tulee jäämään mieliimme vielä pitkäksi aikaa. 

Ahvenanmaa on löytänyt paikkansa sydämissämme enkä malta odottaa, että pääsemme palaamaan tänne. 

Toivottavasti nautitte Ahvenanmaan kierroksesta yhtä paljon kuin mekin? Mikä oli teidän mielestänne sen parasta antia? Ahvenanmaan sielua hellivät maisemat? Maarianhaminan puuhuvilat? Pääkaupungin nähtävyydet ja ravintolat? Vai sittenkin Havsviddenin hulppea luksusmökkiloma?

Kommentoimalla tätä postausta osallistut reseptejä ja iloa 30 ahvenanmaalaisravintolasta tarjoilevan Matglädje på Åland-kirjan arvontaan, joten muistathan liittää kommenttiisi myös yhteystietosi. Arvonta suoritetaan 11.9.2016.

* Yhteistyössä Visit Åland * 

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!