torstai 31. tammikuuta 2013

Voittajan on helppo... ihmetellä

Ihan tässä joutuu henkeä haukkomaan- ruokahaastekisan voitto tuli kotiin ja vielä ensiyrittämällä. HUH. 

Iso kiitos osallistujille ja äänestäjille! Niin tiukka oli kisa, että voitto irtosi lopulta yhdellä äänellä. Nyt tiedän miltä Kimi Räikkösestä tuntuu...!

Sen verran ansiokkaassa seurassa tässä skabailtiin, että nöyräksi vetää. Suosittelenkin tsekkaamaan muidenkin osanottajien tuotokset

Täpärästi toiseksi tullut Chef Jonesin savuchili-vadelmahillo viekoitteli jo pelkällä kuvallaan. Ja Kulinaarimurujen possumaapähkinäcurryhän ei voi olla muuta kuin älyttömän hyvää. Yaelianin linssimuhennos puolestaan sytytti uudelleen innostuksen etiopialaiseen ruokaan - kunnollista sellaista olenkin viimeksi syönyt juuri Israelissa.


Täällä jäädään kuumeisesti pohtimaan helmikuun ruokahaasteen teemaa. Mennäänkö väreihin, tunnelmiin, makumaantieteeseen vai ruoka-aineeseen... Se selviää pian - seuratkaa tilanteen kehittymistä!
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Berenjena Frita con Miel de Cana - munakoisoa andalusialaisittain

Tapasvalikoima on Andalusiassakin laaja ja vaihteleva. Mutta tyypillistä Andalusian erikoisuuksille on runsaassa öljyssä paistaminen. Ja siitähän me tykätään.

Ei täällä olla ihan niin hifistejä alueellisen tuotannon suhteen kuin vaikka Italiassa, mutta etenkin Cordoban, Sevillan ja Granadan alue tunnetaan oliiviöljyistään, jossa ruoat usein paistetaan. Meidän keittiössämme käytetään tosin vanhasta tottumuksesta yleensä auringonkukkaöljyn kaltaista, neutraalimpaa tavaraa. Jota onneksi supermercadosta voikin roudata kotiin 5 litran kanistereissa. En ehkä edes tahdo tietää mitä valtimoissamme virtaa. Ja kuinka kauan...

Vaikka sanovathan nuo, että salaisuus on tarpeeksi kuumassa öljyssä, jolloin paistettavan ruoan pinta rapsakoituu, ilman että se imisi suuria määriä öljyä itseensä. Veikkaan silti, että "noilla" ei ole sydän- ja verisuonitautien lääkärin tutkintoa.

Tyypillistä paistetuille ruoille on se, että ne pyöritetään pelkissä jauhoissa jauho-kananmuna- leivänmuru-operaation sijaan. Tämä menetelmä tunnetaan nimellä a la andaluza. Näin saadaan aikaan ihanan rapeita pikkumustekaloja, kaloja ja... vaikka munakoisoja.





Testikeittiössä oli vuorossa yksi Herrasmiehen suosikeista: tuo la Cala de Mijaksen kohdalla mainittu Berenjena Frita con Miel de Cana. Tapaksista se on ehkä helpoin ja edullisin. 

Täällä se tarjoillaan paikallisen tumman ja paahteisen sokeriruokohunajan tai melassin kera, mutta siihen voi huoletta käyttää ihan tavallista hunajaa. Joskin tumma siirappi (tai sen ja hunajan sekoitus) lienee paras korvike. Vaikka munakoison luontainen makeus tulee kyllä paistettuna niin ihanasti esille, että nämä ovat melkoisen makoisia ihan sellaisenaankin!





2 annosta

1 keskikokoinen munakoiso ( reilun 300 gr painoinen)
n. 1 rkl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 l öljyä paistamiseen
hunajaa tai siirappia tarjoiluun

Leikkaa munakoiso n. 1/3 sentin siivuiksi (jos haluat tikkuja, leikkaa ne reilummiksi, n.  sentin viipaleiksi). Aseta siivut leivipaperille ja ripottele viipaleiden päälle reilusti suolaa. Anna hikoilla puolisen tuntia ja käännä. Suolaa toiseltakin puolelta ja anna hikoilla toiset puoli tuntia.

Kuumenna öljy kattilassa kuumaksi. Pyyhi munakoisoviipaleista pisaroinut neste huolellisesti talouspaperilla niin, että viipaleiden pinta on kuiva. Halkaise isommat viipaleet kahtia . Tikkuja halutessasi leikkaa viipaleet n. sentin paksuisiksi tikuiksi, Kierittele jauhoissa aina yksi satsi kerrallaan. Ravistele viipaleista ylimääräinen jauho ja pudota kuumaan öljyyn. 

Paista muutama minuutti, kunnes pinta on rapea ja kullanruskea. Nosta öljystä reikäkauhalla ja anna öljyn valua kauhasta ja nosta sitten viipaleet talouspaperin päälle valumaan. Levitä ne paperille mahdollisimman erilleen loppujen paistamisen ajaksi, jotta ne säilyvät rapeina.

Nauti sellaisenaan tai hunajan tai siirapin kanssa. 










Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 29. tammikuuta 2013

Viinistä viiniin Tunisiassa

Ruokaturistille Tunisia oli ainakin vielä toissavuonna hienoinen pettymys. Ravintoloita kyllä löytyi, mutta suurimmassa osassa taso on joko asiakaspalvelun tai ruoan laadun suhteen pettymys. 


Minulle tosin selitettiin, että tunisialaiset eivät juurikaan syö ulkona ja että suurin osa ns. paremmista paikoista on keskivertotunisialaisen hintatason ulkopuolella. Kotipuolen hintatasoon tottuneelle se oli hienoinen kulttuurishokki, sillä tippeineen (yleistymässä oleva käytäntö, suositeltava taso n. 10%) ja viineineen kolmen ruokalajin aterian hinta jäi kahdelta ihmiseltä reippaasti alle satasen.


Mutta sinnikkäästi jatkoin etsintääni, aina silloin kun kaduilla ei mellakoitu, kun kyynelkaasulta ja ulkonaliikkumiskiellolta ulkona pystyi ylipäätänsä liikkumaan ja kun mielenosoittajia ei ammuttu kuoliaaksi kotiovelleni...



Ja muutama helmi sieltä löytyikin- näistä lisää muu maailma-osiossa. Huomionarvoista on, että niin paljon kuin medinat (vanhat kaupungit) ovat toreineen näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja, ei niissä sijaitsevissa ravintoloissa useinkaan tarjoilla alkoholia. 




Roséviiniä, aikaisemmin vieroksumaani viiniperheen kummajaista kuitenkin opin  Tunisiassa juomaan. Ja vallan arvostamaan. Sittemmin maailmaa onkin katsottu vaaleanpunaisen lasin läpi ihan urakalla! Jo Mamie Lilyn,  Tunisin La Goulettessa sijaitsevan kosher-ravintolan valikoimissa oleva kosher-rosé oli hyvää. Mutta pankin räjäytti reissu Kurubis- viinitilalle Korbaan, Nabeulin lähelle. 







Mon Dieu! Sacre Bleu! Siellä tuotettu viini on ke-vy-es-ti Tunisian parasta. Suuri osa menee vientiin, joten suurten lentokenttien tax free- myymälöissä siihen saattaa törmätäkin. 






Viinitarhan omistajat ovat niin intohimoisia tuottamansa laadun suhteen, että ovat antaneet sitä Tunisiassakin vain parhaiden ravintoloiden käyttöön, tarkistettuaan ensin viinin säilytysolosuhteiden ja tarjoilun oikeellisuuden. 









Jälkiruokaviini on toinen vielä hakusessa oleva harrastus, mutta S de Kurubis on varmankin juuri sitä mitä taivaassakin tarjotaan. Ja siellähän Happy Hour kestääkin sitten ikuisuuden...




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 28. tammikuuta 2013

Cannolien kaipuu

Muutama vuosi sitten oli  töissä Tunisiassa. Sieltä rakastuimme Herrasmiehen kanssa italialaisravintolaan, joka voitti minut puolelleen jo hummeriakvaariollaan. Ja etenkin Luigin meille lähettämillä ilmaisilla shampanjoilla. Mutta viimeistään heidän joka päivä Sisiliasta tuoreina lennättämillä cannoleillaan... 

Aina emme tosin ravintolan eksentrisestä asiakaskunnasta päätellen olleet ihan varmoja siitä, olivatko nuo jälkiruokaherkut ainoa asia, mitä sinne Italiasta lennätettiin... ja toki voi olla, että tuo puhe Italiasta varta vasten lennätetyistä cannoleista oli pelkkää puhetta. Vaan onko sillä oikeastaan edes väliä - sen verran taivaallisilta ne maistuivat.

Tunisiaan voisin joku päivä palata ihan vain tuon ravintolan, Aux Bon Vieux Tempsin, takia. Mutta maailmanlaajuisen taloudellisen taantuman kourissa joutuu joskus ikävää lievittämään hieman kotikutoisemmin keinoin. Tänään cannoleja versioitiin niistä kauralastuista

Ne ovat taivuteltavissa cannolien putkilomaiseen muotoon heti uunista tullessaan. Anna niiden jäähtyä hetki pelliltä nostetun leivinpaperin päällä ja muotoile ne jonkin työkalun avulla putkiloiksi ja anna jäähtyä muotin ympärillä. Tai helpompi tapa on antaa keksien jäähtyä rauhassa, jonka jälkeen lämmität keksit yksi kerrallaan mikrouunissa 10 sekunnin ajan ja taivutat pehmenneen keksin muotin avulla rullaksi. Hyödyllinen vinkki: sujauta kämmenesi ja kuuman keksin väliin pala leivinpaperia.

Täydellisyyttä tavoittelevan ruokanatsin pyrkimykset pikkutarkkaan presentaatioon saavat joskus tragikoomisiakin piirteitä. Allaoleviin otoksiin vaadittiin muutama palovamma, lasten  (ei siis edes omien) muovailuvahapaketin minikaulin, kirosanoja, pippurituorejuustoa ja kaksi pilalle mennyttä taikinaa. Sivustaseuranneiden mielestä yritykset alkoivat lähestyä pakkomielteisyyttä, mutta minä sain yöni vihdoin nukuttua rauhassa...





Arvatkaa vaan, mitä meillä on syöty viimeiset kaksi päivää kun vihdoin opin nuo täydellisesti taivuttelemaan? No cannolejapa hyvinkin. Ei ehkä ikinä enään tarvitse Tunisiaan mennä...





Täyte

(5 cannolille)

100 gr maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
reilu 1 tl sitruunamehua

Tummaa suklaarouhetta koristeluun (halutessasi)

Sekoita ainekset keskenään ja pursota kauralastuista taivuttamiesi cannolien sisään.
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Aamiaista vuoteeseen

Sunnuntai-aamut ovat laiskottelua ja herkkuaamiaisia varten. Ja sunnuntaisin Herrasmies saa nauttia sen vuoteessa. 

Yksi ihanimmista aamiaisruoista on meidän köyhien ritareidemme amerikkalaisempi brunssiversio, jossa leivät uitetaan siellä muna-maitoseoksessa, paistetaan ja tarjoillaan sitten joko siirapin, hunajan tai tomusokerihunnun ja marjojen kera. Se on myös siskonlasteni suosikkialoitus päivälle. 

Jotain nämä 6- ja 9-vuotiaat ovat jo oppineet: kunnon köyhiä ritareita ei todellakaan paistetta muutamassa suihkauksessa terveysöljyruoanlaittokevytspraykorviketta. Vastaus siihen, mitä näihin tarvitaan, tulee näiltä kokkioppilailta samantien: "VOITA!"

Tämä on herkullinen tapa kierrättää hukkaan menossa oleva leipä (siitä kai se ranskankielinen nimitys pain perdu, hukattu leipä tuleekin?) - yleensä tähän meillä käytetäänkin ihan tavallista paahtoleipää.

Tänään tehtiin kookosversioita mustikoilla. Hyvää oli. Taitaa olla huomennakin sunnuntai...






4 annosta

4 paahtoleipäviipaletta
2 kananmunaa
n. 4 dl maitoa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kardemummaa (tai 1/2 tl kanelia)
1 reilu rkl kookoshiutaleita tai kookosjauhoa
1 rkl sokeria 

paistamiseen voita

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita maitoon. Lisää kookoshiutaleet tai -jauho sekä sokeri, vanilliinisokeri ja kardemumma. (Mikäli käytät kookosjauhoa, saatat haluta lisätä vähän enemmän sokeria).

Halkaise leipäviipaleet vinottain kahtia ja anna rauhassa liota munamaitoseoksessa.

Kuumenna voi pannulla ja paista viipaleet molemmin puolin kunnes ovat kauniin ruskeita.

Siivilöi päälle tomusokeria ja tarjoile mustikoiden kanssa.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 26. tammikuuta 2013

Leipää, suolaa ja viiniä

Kyllähän meilläkin yritetään linjoja vahtia ja ruokavaliota keventää ja hiilihydraatteja vähentää. Ja jossain päin horisonttia siintävien häidemmekin valossa olisi moinen ihan paikallaan. Käy muuten pian niin, etteivät molemmat mahdu samaan hääkuvaan. Minä en tosin taida tälläkään hetkellä mahtua hääpukuunikaan (kyllä- sellainen on ollut ostettuna jo vuoden, vaikka itse kosinta tapahtui vasta vuoden alussa).

Mutta niinhän se on, että uuteen taloon tuodaan leipää, jotta pöydässä olisi aina ruokaa, suolaa, jotta elämässä olisi aina makua ja viiniä, jottei elämästä puuttuisi juhlaakaan. Ja kyllähän noiden epäpyhä kolminaisuus toimii.

Herrasmies istutti allekirjoittaneelle yrttitarhan. Basilikat syötiin heti pois, korianteri ei selvinnyt myrskyistä ja minttu valtasi koko loppupalstan pohjoisafrikkalaisen diktaattorin kaltaisella ahneudella. Rosmariini sitä vastoin jatkaa voittokulkuaan ja rehottaa tällä hetkellä yli metrin korkuisena viidakkona. Joten sitä meillä sitten käytetään ja paljon. Ja mihinkäs se paremmin sopisi kuin leipään. Joten foccacciaa meillä leivotaan aika usein. Aina silloin kun ei karpata.  

Joskus sitä viedään naapurillemme Yläkerran Herrallekin, mutta ei se sielläkään kuulemma kauhean pitkään kestä.



Kuitujen vatsantoimintaa edesauttavista ominaisuuksista toisinaan innostuttuani olen yrittänyt korvata osan ohjeen jauhoista täysjyväjauhoilla, mutta koostumuksen ilmavuus tuolloin kärsii. Kyllä se silloinkin ihan hyvää oli . Mutta ei niin hyvää, että toista kertaa yrittäisin.


n. 16 palaa

3 dl vettä
1/3 palaa hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl merisuolaa
5 tl tuoretta rosmariinia hakattuna
6 kirsikkatomaattia
6 hillosipulia (tai mustaa kivetöntä oliivia)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja anna levätä n. 5 minuuttia kunnes vesi alkaa kuplia. Lisää sitten ensimmäinen desilitra jauhoja ja sekoita. Lisää sitten teelusikallinen suolaa, 3 tl rosmariinia ja loput jauhot. Vaivaa ruokalusikallinen oliiviöljyä taikinaan ihan lopuksi.

Kohota taikina peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa.

Vuoraa pelti tai suorakaiteen muotoinen vuoka (n. 25 cm x 35 cm) leivinpaperilla, kauli taikina ja aseta vuokaan. Anna kohota peitettynä uudestaan. 

Halkaise tomaatit ja painele ne vuorotellen hillosipuleiden (tai oliivien, kumpia sitten käytätkään. Minä käytän hillosipuleita. Herrasmies inhoaa niitä, mutta näin saan syödä ainakin ne ruudut...) kanssa leikkuupinta ylöspäin taikinaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä sekä reippaasti karkeaa suolaa ja loput rosmariinista.

Paista 225- asteisssa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä mielellään ritilällä jotta pinta säilyy rapsakkana.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

Kiitos kirnauskis!

Blogi on saanut Trio MiuMaulta allaolevan tunnustuksen. Epäilemättä palveluksistaan yhteiskunnalle ja yleiselle moraalille.


Me mitä nöyrimmin kiitämme!
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tammikuun ruokahaaste: chili

Huolimatta bloggausurani lyhyydestä olen jo onnistunut heittäytymään ruokabloggaajien kuukausittaisen ruokahaasteen pyörremyrskyyn. Tässä kuussa teemana on chili, ja meidän (luonnollisesti viime tipassa jätetty ehdokkaamme) on nuo meidän kookoskatkaravut mango-chilikastikkeella. 




Meitä (tai muita. Tai meitä) voi äänestää täällä.

Äänestysaika päättyy 30.1.2013.

Eli kiirettä ei ole. Kunhan äänestät välittömästi...
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

Kädentaitoja Fuengirolassa

Siskonlapseni ovat parhaimmillaan varsin hurmaava parivaljakko. Mutta ei niitä ihmisten ilmoille voi vielä viedä. Niiltä puuttuu vielä se sellainen kursailun taito. Nämä sanovat siekailematta suorat sanat ja palauttavat maanpinnalle kyllä varsin pikaisesti jos on vähääkään riskinä suuret luulot itsestään ja erinomaisuudestaan- oli aiheena sitten kädentaidot, ruoanlaitto tai huumorintaju.

Ja ettei tässä nyt turhaan ylpistyisi sorminäppäryydestään, liitän mukaan muutaman kuvan Fuengirolasta joulunpyhien aikaan. Joku oli siellä jaksanut rakentaa. Hiekasta. 

Vähän toista kun ne oman lapsuuden huterat hiekkakakkuviritelmät...

Noiden muovituoppien funktio ei oikein koskaan meille selvinnyt. Vaan ei kai hiekka-aasinkaan suu tuohesta ole...?

(Tuossa enkelihahmossa on jotain pelottavaa. Ainakin allekirjoittaneen silmiin se näyttää ihan Keskustan kansanedustajalta...)




Possu poikineen.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 24. tammikuuta 2013

Aasiasta dippipurkkiin

Jättikatkaravut ovat täällä halpoja. Siis ihan älyttömän halpoja. Sen kokoluokan, josta Stockmannilla saa varautua maksamaan 40 euroa  kilolta, hinta laski juuri tuossa meidän kaupassamme (aivan mahtava kalatiski) alle 7 euroon. 

Niinpä joka kerta siellä käydessä mukaan tarttuu ainakin puolentoista kilon verran niitä, silleen "kaiken varalta". Ja ne ovat siis sitten niitä isoja. Maku niissä vaan on niin paljon parempi ja rakenne lihaisampi, että niitä Suomessa pizzaluokkana myytäviä toukkia en kelpuuta edes ihmisravinnoksi. 

Omani ostan kokonaisena ja raakana. Saan jonkinlaista meditatiivista nautintoa ("Zen ja suolenperkaus"- tulossa kirjakauppoihin isänpäiväksi)  kuorimisesta ja valmistamisesta ihan alusta saakka. Ja mitäänhän meillä ei hukkaan heitetä, joten etenkin kun kerralla on valmistumassa isompi satsi, keittelen kuorista nopeasti valmistuvaa äyriäislientä. Jota sitten käytän esimerkiksi Herrasmiehen rakastamaan, englantilaisesta kalapiiraasta tuunattuun hieman hovikelpoisempaan versioon (tästäkin lisää myöhemmissä blogeissa).

Ja katkaravut, kuten kala muutenkin, on todellista pikaruokaa. Hetkessä valmista ja kevyttä ja mitä niitä muita ylisanoja Kalantutkimuslaitos nyt käyttääkään.

Koska siellä pakastimessa siis aina lymyilee muutaman kilon verran noita valtamerien vallattomia veikkoja, etsin jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää niitä. Viimeeksi inspiraatiota haettiin jostain päin Pan-Aasiaa. Tuloksena oli kookoskatkarapuja mango-chilidipillä. Oli muuten hyvää. Allaolevaan reseptiin chilin määrää on hieman säädetty- rohkenen olettaa, ettei purppuranpunainen ole Herrasmiehen luontainen ihonväri.

Dippinä toiminut kastike on alunperin kehitelty mangochilikanaa varten, mutta oli sen verran hyvää, että sitä piti saada ihan sellaisenaan. Tällä ollaan myös mukana tammikuun chili-aiheisessa ruokahaasteessa





Neljälle  (Tai yhdelle allekirjoittaneen kaltaiselle ahmatille...)

24 raakaa jättikatkaravun pyrstöä
2 valkuaista
3 dl kookoshiutaleita

Kastike

1 reilu tl raastettua inkivääriä
1 reilu tl hienonnettua chiliä
1 reilu tl hienonnettua valkosipulia
1 limen raastettu kuori ja mehu
1/2 tl curryjauhetta
1 reilu tl tomaattipyrettä
3/4 dl kanalientä
1 mango soseutettuna (tuoreen voi korvata lastenruokasoseella, siinä tapauksessa 1,5 pientä purkillista)
reilu puoli tölkillistä kookosmaitoa
loraus soijakastiketta
kourallinen pilkottua kevätsipulia
kourallinen pilkottua tuoretta korianteria

Öljyä paistamiseen


Vatkaa valkuaisten rakenne kevyesti rikki, mutta ei niin että seos alkaa vaahdota. Kasta katkaravunpyrstöt seokseen ja pyörittele ne sitten kauttaaltaan kookoshiutaleissa. Tämän vaiheen voi tehdä jo etukäteen ja jättää kuorrutetut katkaravut jääkaappiin odottamaan paistamista. 

Tällä välin voitkin tehdä kastikkeen:

Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää sitten valkosipuli, chili, inkivääri. Pyörittele öljyssä hetki ja lisää curry ja sitten limen kuori ja mehu sekä kevätsipuli. Lisää seuraavaksi tomaattipyre, soija, kanaliemi sekä mangosose. Anna seoksen kiehua hetki ja lisää kookosmaito. Anna kiehua kokoon n. 10 minuuttia. Ei haittaa, vaikka se jää hieman löysäksi, jäähtyessään kastike saostuu. Kun koostumus on toivotun kaltaista, ota kattila pois liedeltä. Anna jäähtyä hieman ja lisää korianteri. 

Tarjoile jäähtyneenä katkarapujen kanssa.

Kuumenna  vajaa litra öljyä paksupohjaisessa kattilassa. Kun öljy on tarpeeksi kuumaa, paista katkaravut muutaman minuutin ajan, kunnes ne saavat hieman väriä. Paista 4-5 katkaravun erissä, jotta öljy säilyy tarpeeksi kuumana. Valuta paistetut katkaravut talouspaperin päällä.

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tie miehen sydämeen


Kun Herrasmies vihdoin pääsi kotiin epäonniselta Englanninreissultaan, ei hän ollut hyvällä päällä. Ei todellakaan. Mutta koska tie vihaisen(kin) miehen sydämeen vie vatsan kautta, tein kardemummaisia appelsiinikauralastuja, hänen lempparipikkuleipiään. 

(Kyllähän Herrasmies väittää, ettei makean perään ole, mutta näitä on tehtävä aina tuplasatsi...)





(n. 20 kpl)

75 g voita tai margariinia
2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 tl kardemummaa

Sulata voi ja sekoita kaurahiutaleisiin. Lisää sokeri, vanilliinisokeri, appelsiininkuori ja kananmuna. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe sekä kardemumma lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna odottaa jääkaapissa, kunnes uuni on lämmin (180°).

Lusikoi leivinpaperille reilun teelusikallisen verran taikinaa, n. 9/ pellillinen. Lastut leviävät uunissa, joten jätä niiden väliin reilusti tilaa. 

Pidä taikina jääkaapissa aina edellisen pellillisen paistuessa.

Paista 180° vajaa 10 minuuttia, kunnes reunat ovat saanet kauniin kullanruskean värin. Lastut palavat herkästi, joten muista vahtia!

Nosta leivinpaperi pelliltä ja anna lastujen jäähtyä, jolloin ne rapsakoituvat. Nauti!
Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

Lunta tupaan

Herrasmies oli työreissulla Englannissa joka (taas kerran) oli ajautunut kaaokseen.  Kadut olivat tukossa, lennot peruttu, lentokentät suljettu... ja kaikki koska satoi lunta.



Tuhansien muiden lailla hän oli jumissa kentällä vailla tietoa siitä, koska hän pääsisi maasta pois.



Samaan aikaan kun ystäväni Englannissa valittivat kauheaa pakkasta (-2), Suomessa elämä jatkui niinkuin ennenkin (-20). Ihmiset käyvät töissä, lennot lähtevät ajallaan ja Helsinki-Vantaa osoittaa taas kerran, miksi se on yksi maailman ykköslentokentistä. Suomalaista ei pysäytä ei jää, ei lumi eikä veli venäläinen...



Tämäpä sitten innosti minua tarttumaan saksiin ja treenaamaan edvardiaanisia saksikäsitaitojani niiden lumihiutaleiden muodossa, jota silloin lapsena askarreltiin. Tulokset ympärilläsi. Sakset eivät livenneet käsistä. Mopo sen sijaan taisi.






Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 22. tammikuuta 2013

Revuelto de Esparragos y Gambas - andalusialainen munakokkeli

Tänään on luvassa sitä Fuengirolassa syötyä parsa-jättikatkarapu-munakokkelia. Ja koska tänään on (taas) sellainen päivä, että vähennämme hiilihydraatteja (Paha peruna! Paha pasta! Paha patonki!), niin tämä on tehty ilman niitä siinä annoksessa mukana olleita paistettuja perunoita, mikä on ilmeisesti se hieman tyypillisempi tapa joka tapauksessa.  Ja koska jätin perunat pois, niin laitoin mukaan vielä lisää katkarapuja. Että se siitä itsehillinnästä...

Muutenhan tämä on toki juurikin sellainen ruoka, että sinne pannunpohjalle voi heitellä melkolailla mitä tahansa sieltä kaapinpohjalta sattuu löytymään. Savulohi kävisi tuon parsan kanssa oivallisesti. Ehkäpä sahramihippusen kanssa...? Parsankin voisi halutessaan korvata vaikka herneillä.

Tähän kannattaa käyttää niitä pieniä vihreitä parsoja. Jos niitä ei löydy, niin käytä vapaasti niitä isoja- siinä tapauksessa ne kannattaa ensin esikeittää.

Mikäli niitä perunoita tähän laittaa (ja miksi ei laittaisi!), suosittelen paistamaan ne ensin pannulla rapeiksi öljyssä ja hyppysellisessä paprikajauhetta . Chilin määrää voi säädellä käyttämäsi paprikan tulisuuden mukaan. Kahden hengen annokseen riittää yksi sellainen vähän isomman kokoinen peruna joko kuutioituna tai pienehköinä, n. reilun puolen sentin siivuina. Kokkeliin ne kannattaa käännellä mukaan vasta viimeisenä, etteivät turhaan nuukahda.





(kahdelle)


6 keskikokoista kananmunaa (tai 4 todella isoa)
1 kourallinen kevätsipulia (tai puolikas sipuli)
14 (raakaa) jättikatkaravun pyrstöä  (jos käytät perunoita,10 riittää) 
24 pientä vihreää parsaa (tai n. 8 kpl esikeitettyjä isoja)
1 tl hienonnettuja chilejä
1 tl jauhettua valkosipulia
1 kourallinen persiljanlehtiä
suolaa ja pippuria


Vatkaa kananmunat kevyesti kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla. Jos käytät kevätsipulia, lisää ne munien joukkoon. Mikäli käytät tavallista sipulia, lisää se ohuina siivuina pannuun parsojen kanssa.

Napsaise parsoista kuivat päät tarvittaessa pois ja leikkaa 2-3 osaan riippuen käyttämiesi parsojen koosta. Kuumenna öljy pannussa ja lisää mukaan parsat ja valkosipulijauhe.

Kun parsat ovat hieman pehmenneet, lisää mukaan nokare voita, chilit sekä katkaravut, suola ja pippuri.

Kun katkaravut ovat kypsyneet, kaada joukkoon kananmunaseos ja nosta pois liedeltä. Sekoita rauhallisesti pohjaa myöten- kanamunat kypsyvät jälkilämmössä kuivumatta liikaa. Mikäli käytät perunoita, kääntele myös ne mukaan tässä vaiheessa. 

Sekoita joukkoon lopulta  persilja (ei turhan hienoksi hakattuna) ja tarjoile!




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 21. tammikuuta 2013

Makeaa mahan täydeltä

Etenkin öisin tuuli on yltynyt täällä niin kovaksi, että ilman Herrasmies-Turvamiehen rauhoittavaa läsnäoloa en olisi uskaltanut nukkuakaan. Sen verran äänekästä on tuo myllerrys ja ulvonta, että jopa Herrasmiehen suihkumoottoria muistuttava kuorsaus on sen rinnalla pienempi paha. 

Vaan kovin oli pahaaenteilevän näköinen taivas Mijasissa vielä päivälläkin...

Mijas on kylä, joka on joskus ollut perinteisen pittoreski valkoisiksi maalattujen kivitalojen ja appelsiinipuiden reunustamine kapeine mukulakivikujineen. Nykyään se on japanilaisten turistibussien suosiossa oleva pysähdyspaikka samoine geneerisine matkamuisto- ja nahkatuotekojuinen mitä löytyy niin täältä kuin Välimeren toisen puolen rannikkokylistä. Mutta onhan tämä päiväretkikohteena toki kätevämpi kuin Tunisia/Marokko/ Egypti. 

Mijas on tunnettu paikallisesta hunajastaan (läheisen Arroyo de la Mielin kylän nimikin tarkoittaa hunajaista jokea), joten sitä täältä kannattaa ostaa. Se on tummaa, paahteista, paksua, makea... aivan ihanaa siis.

Mijas on nykyään myös "maailman pienimmän suklaatehtaan" koti. Mayan Monkey myy käsintehtyä suklaataan kylän keskustassa sijaitsevassa pikkupuodissaan, jossa järjestetään myös suklaanvalmistustyöpajoja.  Mayojen maailmanloppu saattoi jäädä toteutumatta, mutta ennustus minusta ja Herrasmiehestä kädet kyynärpäitä myöten suklaassa näyttää hyvinkin todennäköiseltä...!

Nämä korkean kaakaopitoisuuden suklaat ovat juuri niin ihania kuin arvata saattaa. Meidän suosikki on suolapähkinä. Ja chili-inkivääri. Ja kookos. Ja...

(kuvat Mayan Monkey Mijas)







Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 19. tammikuuta 2013

Hiekkaa varpaissa ja aurinkoa hiuksissa

Tänä vuonna talvi on ollut ihanan lempeä. Muutama vuosi sitten talvi oli niin sateinen, ettei espanjalaisista talonrakennustaidoista ollut paljoakaan vastusta. Kaikilla tuttavillani oli homeongelmia ja meilläkin meni kolmannen kerroksen katot uusiksi.


Tammikuinenkin aurinko saa mittarin kiipeämään parhaimpina päivinä jopa +24. Siitä on talvi aika kaukana...


Tuttavamme osti juuri perheelleen lomapaikan Calahondasta. Kävimme tutustumassa alueeseen (lue: vakoilemassa) ja päätimme päivän La Cala de Mijasin rantahietikon avojalkaiseen autuuteen.


Rannalta löytyy myös paljon ravintoloita, joiden sijainti on suorastaan typerryttävän täydellinen. Valitettavasti ruokatarjonta ei sitä ole. Suututtaa suorastaan, ettei omistajilla ole riittävää ymmärrystä, vaikka tympeille purkkitonnikalan ryydittämille salaateille ja vettyneille pizzoillekin löytyy näköjään yhtä ymmärtämätön (ja lähes poikkeuksetta englantilaisista turisteista koostuva) yleisönsä. 


Paras ratkaisu onkin karistaa rantahiekat jaloistaan ja suunnata kylään päin, jossa jo muutaman kadun päästä löytyy paikallisväestön kansoittamia pikkuravintoloita. Eivät ne mitään design-ihmeitä ole eikä palvelukaan aina ole sen täsmällisempää kuin rantaravintoloissa, mutta ruoka onkin sitten sitä itseään: konstailematonta ja paikallisia raakaa-aineita, etenkin kalaa ja muita mereneläviä, juhlivaa. 


idfish


Viileän roseviinipullon äärellä usko maailmaan taas palautui kummasti. Hintataso tässäkin paikassa oli suomalaiseen, turhauttavien tusinaketjuravintoloiden tasoon tottuneelle suorastaan pökerryttävä: viinipullomme ja neljästä annoksesta koostuva lounaamme jäi kahveineen reilusti alle neljänkympin.

Tortillitas de Camarones (pienistä katkaravuista tehdyt pannukkakkuset) sekä toinen andalusialainen erikoisuus, Berenjena Frita con Miel de Cana (hunajan kanssa tarjoiltava paistettu munakoiso) olivat täällä erityisen hyviä. Tokihan Herrasmies vihanneksensa kiltisti  syö- kunhan ne joko uppopaistaa tai tarjoilee pekoniin käärittynä...





Myös tähän annokseen testikeittiössämme tullaan palaamaan ihan varmasti...


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

torstai 17. tammikuuta 2013

Andalusian talvi

Valo täällä, kuten kuvista näkyy, on vielä kylmä, mutta auringossa on lämmintä.

Rannikko on sesongin ulkopuolella kovin hiljainen. Rannat ovat tyhjiä. Veneet nukkuvat talviuntaan ja hylätyt vesiliukumäet tuskin enään muistavat heinäkuun helteissä kiirineitä riemunkiljahduksia.




Myös Fuengirolan rantakadun karusellihevoset odottavat ratsastajiaan kovin yksinäisinä.





Karuselleissa on jotain kovin pariisilaista ja vanhaa maailmaa henkivää- tai ehkä allekirjoittaneen romantiikannälkäinen sielu on vain ohjelmoitu näkemään tuota kaihoisaa kauneutta missä tahansa?


Sisuksia nakertava kaihomielisyys voi toki olla merkki jostain muustakin - kuten nälästä. Lounaalle siis!


Tie vei tuttuun ravintolaan Fuengirolan keskustan tuntumassa, Nuestra Señora del Rosario Coronada-kirkon aukion kulmassa. Listalta löytyy niin kylmiä ja lämpimiä annoksia  (myös modernimmalla ja aasialaisellakin twistillä- suosittelen ankkaa mandariinikastikkeessa ja häränhäntä-wontoneita!) kuin päivän erikoisuuksia. 



Tänään se oli Revuelto de Esparragos con gambas: munakokkelia, johon vihreän parsan kanssa oli käännelty mukaan myös paistinperunoita ja jättikatkarapuja. Hyvä keino käyttää sunnuntailounaalta tähteiksi jääneet perunat... tai no olisi, jos niitä koskaan meillä yli jäisi. Tätä kokeillaan kotioloissa heti kohta!


Ja viini on hyvää (ja halpaa!) Nykyisin Albariño tuntuu olevan vastauksemme kaikkiin maailman ongelmiin...!



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This