* * *
For English please see here
* * *
Lokakuu on suuressa maailmassa näköjään suurten kieltäymysten aikaa. On tupakanpolton lopettamiseen kannustavaa Stoptoberia ja tipattomaan kehoittavaa Sober Octoberia. Koska härkäpäisesti pyrin jatkuvasti haastamaan itseäni ja kaivamaan elämässä tietäni läpi sen paksuimman tiiliseinän läpi vaikka väkisin, työnsin soppaan lusikkani minäkin. Rajansa kaikella kuitenkin - onhan lokakuu myös Oktoberfestin aikaa. Sen sijaan minä, armoitettu lihansyöjä haastoin itseni (nyt syvä huokaus) lihattomaan lokakuuhun (ei sillä, että vanhanpiian taloudessa muutenkaan lihallisia iloja olisi..!)
Ajoitus ei olisi parempi voinut olla. Itse pyrin normaalielämässäni vastuulliseen lihankulutukseen ja eläimen monipuoliseen hyödyntämiseen sisäelimiä sekä niitä halvempia ruhonosia myöten. Näin eivät ole asiat HK:lla, joka nousi juuri otsikoihin (ja useammankin tuntemani lihansyöjän boikottilistalle) päädyttyään kuljettamaan kuormatolkulla teuraaksi ja ihmisten ruokapöytiin tarkoitettuja possujaan suoraan polttolaitokselle hävitettäväksi.
Rakastan lihassa ihan kaikkea - sen rakenteesta lähtien. Siihen vain on niin ihana upottaa nälkäiset hampaansa! Seuraavan kuukauden ajan matkaa kanssani tekevät kuitenkin Soyappétitin tuotteet, jotka ovat paitsi ympäristövaikutuksiltaan lihaa ekologisempi vaihtoehto, myös tarjoavat sitä kaivattua proteiinia. Lisäksi tuoteperhe on huikean kalsiumpitoinen, kuiturikas ja kolesteroliton. Katsotaan, miten käy.
Hyppäsin suoraan mukavuusalueeni ulkopuolisen maailman syvään päähän ja otin ensimmäisenä kokeiluun soijasuikaleet, joista tuli lempeän mausteinen punainen thaicurry - juuri omiaan kylmenevään syksyyn.
Paitsi että tämä sopii ihan kaikkiin ruokavalioihin, on tämä lisäksi helppo ja nopea. Ruoka on pöydässä alle puolen tunnin - varsinainen arjen sankari siis!
PS. Jos välttämättä haluat tehdä currytahnasi itse, löydät siihen ohjeen blogista täältä.
Kahdelle- kolmelle
Punainen thaimaalainen soijacurry:
125 gr soijasuikaleita
1,5 l kasvislientä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
4 cm pala inkivääriä
1,5 punaista chiliä (jätä loput tarjoiluun)
korianteripuskan varret
1 tl soijakastiketta
1,5 limen mehu
3 rkl punaista currytahnaa
1 rkl ketsuppia
400 gr kookosmaitoa (kermaista, täyteläistä sorttia)
korianteripuskan lehdet
kourallinen paahdettuja kookoshiutaleita( tai paahdettua sipulimurua)
loput limestä
loput chilistä, ohuesti viipaloituna
Keitä soijasukaleita kasvisliemessä 10 minuutin ajan. Valuta ja höyrytä kuivemmiksi.
Mittaa tehosekoittimeen loput ainekset kookosmaitoa lukuunottamatta ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Lisää sekoittimeen tarvittaessa muutama rkl kookosmaitoa seoksen notkeuttamiseksi.
Kaada mausteseos kuumalle pannulle ja lisää soijasuikaleet. Pyörittele muutaman minuutin ajan jotta mausteet imeytyvät suikaleisiin. Kaada pannulle sitten kookosmaito ja anna hautua kannen alla 15 minuuttia. Kääntele joukkoon hienonnetut korianterinlehdet, ripottele päälle kuivalla pannulla paahdettuja kookoshiutaleita, lorauta tuoretta limemehua ja tarjoile riisin kanssa.
Suhtauduin lopputulokseen naurettavan skeptisesti terveen uteliaasti, kierrellen ja kaarrellen lautasta ennen ensilusikallista muutamaankin otteeseen. Ja mikä oli tulos? Oijoi. Oijoijoi. Todella hyvää. Erinomainen, kanaakin mehukkaampi purutuntuma.
Armoitetun lihansyöjän arvio soijasuikaleista? Jatkoooooon!
PS. Jos aasialaiset maut uppoavat sinuunkin, kokeile soijasuikaleita kanan sijaan tässä ihanassa mango-chilikanan reseptissä tai nautasuikaleiden sijaan tässä lempeässä pähkinäkastikkeessa haudutettuna!
(125 gr kypsentämättömiä soijasuikaleita vastaa n. 400 gr kana- tai lihasuikaleita)
(125 gr kypsentämättömiä soijasuikaleita vastaa n. 400 gr kana- tai lihasuikaleita)
* Yhteistyössä Blogirinki ja Soyappetit*
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Aurinkoinen :) Herkullisen oloinen resepti.
VastaaPoistakukaan ei ole ehkä yllättyneempi kuin minä siitä miten hyvää tää oli :-)
PoistaIhanan näköinen ja kuuloinen resepti. Mulla olisi tuolla kaapissa soijasuikaleita, joten voisinpa kokeilla tätä!
VastaaPoistaIso peukku :-) Oli naapureilla varmaan ihmettelemistä kun ruoan kuvattuani kiertelin ja kummastelin sitä ennenkuin rohkaistuin maistamaan. Ja sitten vain palasin hakemaan lisää ja lisää kunnes kaikki oli syöty ...!
PoistaHa ha :) Osaan kuvitella :)
PoistaOma suhteeni kasvisruokaan on ollut huomattavasti lämpöisempi kuin sulla, mutta soijasuikaleita en oel koskaan onnistunut saamaan hyviksi. Jos sä ihastuit niihin, uskaltaudun koittamaan tätä.
VastaaPoistaJa näyttähän se ihan törkeen hyvältä.... ;)
joo, tätä uskaltaa suositella ja isosti. ja hei, kokeiles tosissaan tuohon meidän rakkaudenlapseen magochiliinkin :-)
PoistaMinulla on aina lihaton kuukausi(muut jutut kuten kala ja äyriäiset kyllä kelpaavat)
VastaaPoistaThaicurryt ovat ihania,itsekin on tullut viime aikoina postattua sellaisista kun maistuvat jopa kuumalla säällä:)
Eiköhän nuo kotiudu täälläkin ihan vakituisempaan käyttöön :-)
PoistaKuulostaapa ja näyttää hyvältä :) Kannattaa soijatuotteiden lisäksi käyttää esim. linssejä, papuja, seitania ja pähkinöitä, jos soijasta tulee vatsanpuruja. Itse en kestä suurissa määrin prosessoituja soijatuotteita (kuten nuo soijasuikaleet), mutta esim. tofu ja tempeh eivät aiheuta vatsanpuruja :) Pähkinöitä olen oppinut käyttämään lähiaikoina runsaasti raakakakuissa ja linsseistä saa vaikkapa ihanan tomaattikeiton. Odotan innolla sun uusia reseptejä ja kannustan jatkamaan lihatonta lokakuuta vaikka koko loppuelämän :D
VastaaPoistakiitos vinkeistä :-) linsseistä tykkään kyllä todella paljon x
PoistaVannoutunut lihansyöjä testannut! Herkullista! Soijasuikaleita en valuttanut/höyryttänyt tarpeeksi, joten lopputulos ei ollut läheskään yhtä täyteläinen kuin kuvassa, lievästi sanottuna tuli aika vetistä... Mutta hyvää sekä riisin että nuudelin kanssa. T Pauliina
VastaaPoistaihana kuulla <3
PoistaToinen vannoutunut lihansyöjä testannut ja olihan hyvää! Ainoastaan, "lämmitin" ns. riittävästi tuossa haudutusvaiheessa kun tein kesken etätyöpäivän tätä ja arvaahan sen kuin kävi... Mutta onneksi maku silti säilyi :) Teen uudestaankin! Sitä vaan mietin, onko soijan valmistaminen yhtään egologisempaa kuin lihan...? Kuuklaan :) Anyway, kts taas! -Elina
VastaaPoistano sehän se suuri kysymys on... kyllä se kuulemma ympäristövaikutuksiltaan lihaa ystävällisempää on ja ainakin Soyappétitin soija on vielä Euroopassa viljeltyä ja siltä osin GM-vapaatakin. Proteiini-, kivennäisaine- ja kuituitoisuudeltaan kyllä pieksee lihan ravintoarvoissa koska vain!
PoistaPS: Lisää pohdintoja aiheesta täällä: http://www.andalusianauringossa.com/2015/10/lihaton-lokakuu-miten-meni-noin.html
Ah! Voisin itkeä onnellisuudesta! Kiitos!!!
VastaaPoistaEkaa kertaa ikinä kokeilin soijasuikaleita tällä reseptillä, ja voi hyvä luoja miten hyvää!!! Lisäksi että en syö lihaa, mulla on ketogeeninen ruokavalio, joten tää oli superhelppo nuokata (jätin mm. ketsupin pois) Oiettä, jatkoon!! P.s. tein kukkakaaliriisiä lusäksi.