Hävikistä herkuksi: makeat riisipuuroarancinit (gluteeniton)

For English please see here

* * * 

Makeat riisipuuroarancinit kierrättävät riisipuuronjämät unelmanpehmeäksi Hävikkiviikon herkuksi, jonka vuoksi kannattaa riisipuuroa kerralla keittää suosiolla isompikin satsi!

* * * 

Tänään alkoi Kuluttajaliiton vuotuinen Hävikkiviikko, jolloin pyritään herättelemään kuluttajien tietoisuutta ruokajätteestä ja sen minimoinnista. Mistään pienestä ongelmasta ei nimittäin ole kyse: pelkästään kotitaloudet heittävät vuosittain menemään syömäkelpoista ruokaa noin 140 miljoonaa kiloa. Eihän meistä kenelläkään ole varaa (tai toivottavasti intressejäkään?) tuolla lailla tuhlata? 

Niinpä tällä viikolla on ruokablogeissa luvassa erinäisiä hävikinminimointivinkkejä... ja niitä Hävikistä  Herkuksi- reseptejä. 

Tämänvuotinen Hävikkiviikko huipentuu muuten Hävikkiruokafestareihin (3.-4.9. Helsingin Korjaamolla, 3.9. Turussa ja Tampereella sekä 10.9. Kuopiossa). Lisää tietoa ohjelmasta löydät täältä.

Omalla kohdallani avainsanoja ovat suunitelmallisuus sekä edellisen päivän ylijäämäraaka-aineiden ja -ruokien kierrättäminen seuraavalle päivälle. Ylijääneet kasvikset surautetaan vaikka kasvissosekeitoksi tai ne päätyvät minestroneen tai shakshoukaan, leivänkannikat taas hienonnetaan korppujauhoiksi tai hyödynnetään vaikka panzanella-salaattiin. Ylijääneet ateriat voi koota pienempinä annoksia yhdessä muiden kanssa vaikka ex tempore-tapasfiestaksi ja puuronjämät löytävät uuden kodin esimerkiksi sämpylätaikinasta.

Tässäpä yksi varsin makoisa tapa hyödyntää ylijäänyt riisipuuro: makeat riisipuuroarancinit! Toinen vähintäänkin yhtä hyvä on tietysti Ahvenanmaan pannukakku. 

Puuronsyönnin psyykeä erityisemmin ymmärtämättä uskaltaisin väittää, että riisipuuro on niistä sellainen, jota harvemmin yli jää. Ehkä se on sen vaatima pidempi keittoaika tai se, että se mielletään meillä kerran vain vuodessa syötäväksi erikoisherkuksi? Nyt sitä kannattaa kuitenkin ihan luvalla keitellä kerralla isompikin kattilallinen, sillä nämä unelmanpehmeät riispuuroarancinit jatkojalostavat puuron ihan uudelle tasolle. 

Makeampaan versioon kannattaa perinteisen riisipuuron sijaan kokeilla vaikka tätä espanjalaista arroz con leche-reseptiäni. Toinen vaihtoehto on lisätä valmiiseen puuroon sokeria, vaniljaa ja hienoksi raastettua sitruunankuorta. Myös appelsiininkuori ja/tai kardemumma toimisivat tässä erinomaisesti. Ensi kerralla taidan vielä niitä alkuperäisiä arancineja jäljitellen piilottaa näiden sisään valkosuklaaganachesydämen...!

Maidottoman herkun tästä saa keittämällä puuron kokonaan kookosmaitoon, gluteenittoman puolestaan korvaamalla panerointivaiheessa vehnäjauhon kookosjauholla ja gluteenittomilla korppujauhoilla. 

Käytä jääkaappikylmää riisipuuroa, tähän tarkoitukseen kun se puuro saa olla vähän tymäkämpääkin. Nämä voi paneroida valmiiksi muutama tunti etukäteenkin - säilytä ne silloin paistamiseen saakka jääkaapissa. 

12 kpl

Makeat riisipuuroarancinit:

n. 3 dl kylmää riisipuuroa

2 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

2 dl korppujauhoja

paistamiseen: öljyä

tarjoiluun: kaneli-sokeriseosta

Ota riisipuurosta noin ruokalusikallisen kokoisia annoksia ja pyörittele palloiksi. Siirrä kylmään odottamaan, kun valmistelet panerointiin tarvittavat ainekset.

Mittaa vehnäjauho omaan kulhoonsa ja korppujauhot toiseen. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kolmannessa kulhossa. 

Pyörittele riispuuroarancinit ensin jauhoissa, sitten munaseoksessa ja lopuksi korppujauhoissa. Jokainen vaihe on syytä tehdä huolellisesti, sillä tavanomaisten, risotosta tehtävien arancinien lailla nimenomaan panerointikerros suojaa täytettä purskahtamasta ulos. 

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa 180-asteiseksi. Paista riisipuuroarancinit muutaman pyörykän erissä kullanruskeiksi. Nosta ne reikäkauhalla kattilasta, valuta nopeasti talouspaperin päällä ja pyörittele halutessasi kaneli-sokeriseoksessa. 

Nauti. Ja ota vähän lisääkin.

Mitkä ovat teidän hävikinminimoimisvinkkinne? Ja tuleeko teillä riisipuuroa syötyä muulloin kuin jouluna?

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Pariisin Ville on Porvoon helmi

For English please see here

* * * 

Jos hotelli voi olla rakkautta ensisilmäyksellä (ja sehän voi!), on boutiquehotelli Pariisin Ville Porvoossa juuri sitä.

* * * 

Pariisin Ville Porvoossa on hotelli, josta olin haaveillut sen avautumisesta lähtien (kyllä, minä todella rakastan hotelleja. Juuri noin paljon). Porvoo on minulle kaupunki, joka täytyy kokea ainakin kerran kesässä, mutta eihän siitä koskaan saa tarpeekseen pelkän päiväreissun aikana. 

Niinpä tänne kannattaa tulla suosiolla vaikka romanttiselle minilomalle ja usko pois: tätä hotellia parempaa vaihtoehtoa ei siihen löydy.

Heti käveltyäni sisään vain kymmenen huonetta käsittävän hotellin aulaan, tiesin vierailustani tulevan hyvä. Todella hyvä. 

Taustalla soljuva tunnelmallinen jazz, juuri sopivassa määrin krumeluuria ja eleganssia yhdistelevä sisustus ja ystävällinen palvelu tempaisivat välittömästi mukaansa toiseen maailmaan; maailmaan, jossa ei ole koskaan liian aikaista shampanjalle ja elämästä osataan nauttia. 

Nimensä niin hotelli kuin sen omistajiensa ravintola Sicapelle on saanut toiselta häpeilemättömältä hedonistilta, kuvanveistäjä Ville Vallgreniltä (1855-1940).

"Välitön, kovaääninen, impulsiivinen ja omalaatuinen viinikulttuurin ja hyvän ruoan ystävä", luonnehtii miestä hotellin nettisivu, kovin tutun kuuloisesti...!

(Sicapelle oli muuten Villen lemmikkipossu, joten omalaatuisuudessaan hän vie voiton allekirjoittaneestakin.)

Hotellin yhteydessä toimiva viinibaari on keskittynyt Keski-Euroopan pientilojen laatutuotantoon. Pääpaino on luomussa ja biodynaamisuudessa.

Hotellin omaperäinen ilmapiiri syntyy sen huolella mietityistä yksityiskohdista, jotka jatkuvat yleisistä tiloista sen yksilöllisesti sisustettuihin huoneisiin (hinnat 135€- 290€ / yö).

Jokainen huone koostuu makuuhuoneen lisäksi erillisestä olohuoneosiosta. Osassa huoneista (kuten seinänaapurillani Hannan Sopan Hannalla), on oma saunakin. 

Yhdessä jopa erillinen, parvekkeellinen saunaosasto. 

Kaikki täällä tehdään vähän paremmin - kylpyhuoneen varustelusta ja minibaarin valikoimasta lähtien. 

Ainut miinus tuli wifistä, jota kukaan meistä ei saanut toimimaan kunnolla. 

Se vähän paremmin tekeminen näkyy myös aamiaisella, josta Instagrammasin ehkä ihan täydellisen eteerisen aamiaiskuvan, tuon matkabloggaajien Pyhän Graalin. 

(Nyt tosin vähän hävettää tuokin tunnustus...)

Pieni mutta laadukas kattaus on lähituotantoa: Huovilan leipomoa, Lihapuoti HEREKiä, Malmgårdin kartanoa, Porvoon paahtimoa...

Ja hei - jos et raaski jättää huonettasi, tulee aamiainen myös sinun luo! 

Halutessaan aamiaisen saa (shampanjalla!) myös huoneeseen tarjoiltuna (kahdelta hengeltä yht. 65€).

Hotelli on herättänyt ihastusta myös ainakin Dinner 4 U 2 - blogissa.  Onko paikka teille tuttu? Mitä tykkäsitte?

* Hotelliyöpyminen oli osa TasteHousePorvoon SMAKU-kierrosta* 

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Postikortti Porvoosta - olisitpa täällä

For English please see here

* * * 

Porvoo hurmaa historiallaan, arkkitehtuurillaan, ravintoloillaan, kahviloillaan, joenvarsinäkymillään ja piparkakkucharmillaan.

* * * 

Hei älskling,

terveiset Porvoosta. Tämä on yksi niitä paikkoja, jonne sinut halusin viedä, mutta aika pääsi (taas) loppumaan kesken. 

Et tainnut uskoa hehkutustani siitä, kuinka ihastuttava vanha Porvoo onkaan? Mutta usko pois, on se. Katso nyt vaikka. 

Olet ehkä ehtinyt jo huomata, että Helsingillä ei ole sellaista vanhaa kaupunkia, johon esimerkiksi Tallinnassa ja Tukholmassa ihastuimme? Niinpä tätä markkinoidaan kuulemma ulkomaalaisille turisteille "Helsingin vanhana kaupunkina". 

Porvoo onkin muuten Suomen toiseksi vanhin kaupunki (joskaan Helsinki ei ole se vanhin, vaan Turku).

Ja aika kevyesti ehkä myös ihanin. 

Porvoo perustettiin jo keskiajalla (kyllä, se on jopa sinua vanhempi!) ja 1380-luvulla siitä tuli yksi Suomen kuudesta kaupunkioikeudet saaneesta kaupungista. Vaikka tämä on tänään tällainen tunnelmallisuuden tyyssija, on täällä kuule draamaakin riittänyt: tanskalaiset merirosvot tuhosivat kaupungin 1500-luvun alussa ja samaisen vuosisadan lopussa sen polttivat venäläiset. Kahdesti. 

1600-luvulla täältä käytiin vilkkaasti kauppaa Tallinnan kanssa - mm. koko Hämeen turkiskauppa kulki tätä kautta. 

(Oh, muistatko sen viikonloppumme Tallinnassa? Paras Vironreissuni koskaan ♥)

Tästä piparkakkumaisesta pikkukaupunkicharmista ei uskoisi, että 1700-luvun puolivälissä Porvoo oli koko maan suurimpia kaupunkeja. 1700-luvun alussa venäläiset polttivat taas kaupungin maan tasalle, ja 1760 kalankeittohommista alkanut palo tuhosi 2/3 kaupungin silloisista rakennuksista (paljosta vetoa tuossa on ollut taas ruokabloggari asialla...!) 

Nykyisen vanhan kaupungin ihanat puutalot on rakennettu tuon jälkeen. 

Tässä kaupungissa on pastellinvärisine taloineen ja kapeine mukulakivikatuineen sitä ihanaa eteläruotsalaista satukirjafiilistä, jota niin rakastan. 

Ja hei, sinäkin pärjäisit täällä sillä hassulla kielelläsi: liki kolmas porvoolaisista on ruotsinkielisiä (vielä 1960-luvulla he olivat enemmistö!)

Vaikka tänne pääsee meiltä Helsingistä bussilla alle tunnissa, en minä ehkä raaskisi tulla tänne vain päiväreissulle, sillä sen verran paljon täällä on nähtävää. Ja ihasteltavaa. Ja syötävää!

Toisin sinut yöksi vaikka Pariisin Villeen, aivan ihanaan boutiquehotelliin ihan vanhan Porvoon sydämessä (odotas kun pääsen kertomaan sinulle siitä!)

Yksi asia, joka tästä kaupungista tekee niin mahtavan, on sen uskomaton ravintolatarjonta, josta olisi liki mahdotonta valita kahdenkaan päivän reissun lounas-ja illallisvaihtoehdot. Zum Beispiel, Sinne, Sicapelle ja Meat District sinun nyt olisi ainakin koettava. 

Niin, no näithän sinä ne SMAKU- kierroksen kuvat. Huikea kattaus, eikö? Olisit viihtynyt. Kävin muuten katsastamassa myös pian avautuvan Brasserie L'Amourin ja hyvältä kuulostaa sekin. Aikovat Porvoon parhaaksi ravintolaksi!

Arvaan jo mitä ajattelet ja samaa ihmettelen minäkin: miten vain 50 000 asukkaan kaupungissa riittää kysyntää näin monelle loistopaikalle? Mutta juuri siksi ravintoloitsijat kuulemma uskaltavat näitä riskejä ottaa: mitä enemmän on laadukasta tarjontaa, sitä enemmän on kysyntää ja sitä enemmän se hyödyntää kaikkia. Ja valtaosa asiakaskunnasta tulee sieltä pääkaupunkiseudulta. 

Jag vet, jag vet. Tiedän käyttäväni tuota "ihana"-sanaa suorastaan holtittomasti, mutta sitä tämä paikka on. Ihana. Siis ihan kaikki täällä: kaupatkin. Ihania! Ja minähän en niissä normalisti jaksa edes notkua.

Vanhasta kaupungista löytyy toinen toistaan ihanampia antiikkia sekä sisustus- ja keittiötilpehööriä myyviä kauppoja, joten minun kaltaiseni krooninen kuvaustarvikehamstraaja on täällä ihan taivaassa. 

Tykkäsitkö muuten niistä käsintehdyistä suklaista, joita sinulle tuliaisiksi toin? Täältä nekin tulivat;  Petri's Chocolate Roomista. 

Heillä on kauppa myös Fiskarsissa, joka on toinen paikka, jonne sinut mielelläni joku päivä veisin. 

Älä huoli, kyllä minä jättäisin reippaasti aikaa myös Porvoon tunnelmallisissa pikkukahviloissa notkumiseen. Tiedänhän minä, miten sinä siitä tykkäät kun tulet sieltä Ruotsin fikapääkaupungista. 

Tiedätkö, mille muulle jättäisin vieläkin enemmän aikaa? Kainalossasi kävelyyn ja pyörryksiin pussailuun. Tämä kaupunki saa ihmisen tuntemaan itsensä ihan vastarakastuneeksi. Jota toki olenkin. 

Muistatko Runebergin? Sen Suomen kansallisrunoilijaksikin tituleeratun? Jonka niminen katu siellä Töölöössä on? Hän vaikutti elinaikanaan paljon täällä Porvoossa, mutta hänen vaimonsa Fredrika (opettaja muuten hänkin) tekee sitä vieläkin. 

Fredrika nimittäin kehitti miehelleen leivoksen, jota Runebergien kotitalon vieressä sijaitsevassa Ani's Cafessa tehdään yhä sillä alkuperäisellä reseptillä. On muuten paras Runebergintorttu, jonka olen koskaan syönyt!

(Hei - olisiko muuten mahtavaa, jos sinullakin olisi nimikkoleivos! Mitähän siinä olisi? Muuta kuin mätitahnaa...?) 

Kahvilan pihalla alkavat omenat jo kypsyä - kesä alkaa olla lopussa täälläkin.

Vielä aurinko kuitenkin paistaa kirkkaasti ja ah, niin lämpimästi, saaden uskomaan näiden loppukesän päivien kestävän loputtomiin. 

Illan hämärtyessä veisin sinut kävelylle rantaan, jossa joesta nouseva sumu kietoo kaiken vieläkin taianomaisempaan tunnelmaan. Puristaisin tiukasti kättäsi ja kuiskaisin sinulle, kuinka onnellinen olen juuri tässä, juuri nyt, juuri sinun kanssasi. 

Niin ja vielä illan viiimeiselle Pariisin Villen viinibaariin. Sieltä löytyy hei sitä Vilmartin shampanjaa, josta tykkään. 

Ja aamulla lupaisin olla potkimatta sinua heti hereille ja aamiaiselle. Loikoilisin vain vieressäsi, hengitystäsi kuunnellen, ihosi tuoksua ihastellen... yhä kädestäsi kiinni pitäen. 

Olisitpa täällä. Minulla on ikävä sinua.

XOXO

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

SMAKU - 22 uutta syytä rakastua Porvooseen

For English please see here

* * * 

SMAKU - Taste of Porvoo kerää ensimmäistä kertaa yhteen koko Porvoon ravintolatarjonnan. Tuloksena on jopa Taste of Helsingin ja Turku Food Walkin haastava foodietapahtuma.

* * * 

Ollakseen niinkin pieni kaupunki, saa Porvoo kehuskella suorastaan absurdin tasokkaalla ja monipuolisella ravintolatarjonnallaan. Porvoolaiset itse ovat tosin ilmeisen huonoja syömään ulkona, ja ehkä yllättäenkin pääosa asiakkaista tulee pääkaupunkiseudulta. Ja mikäs siinä - idyllisempää päiväretki- tai minilomakohdetta saa hakea. Bussilla hurauttaa sinne alle tunnissa ja nyt, Onnibussinkin aloitettua liikennöinnin sinne, jää yhdensuuntaiselle lipulle halvimmillaan hintaa euron. Johon hintaan ei ihminen Helsingissä pääse edes Jakomäkeen.

Erityisen kiinnostavan kaupungin ravintolavalikoimasta tekee se, että Turun lailla ketjuravintolat loistavat täällä poissaolollaan. Sen sijaan yrittäjävetoisissa ravintoloissa panostetaan säännönmukaisesti sesonkituotteisiin ja laadukkaaseen lähituotantoon. 

Nyt ravintoloitsijat ovat yhdistäneet ensi kertaa voimansa - tuloksena on viime viikon maanantaina alkanut ja lauantaina 27.8. Kulttuuritalo Grandissa huipentuva SMAKU - Taste of Porvoo. Kahden viikon ajan 14 mukana olevaa ravintolaa tarjoaa yhteensä 22 maisteluannosta, joista kukin kustantaa 5€. Rahalleen saa täällä vastinetta ja taso on paikoin huikea. Eikä annoskoossa ole todellakaan pihistelty.

Tapahtuman myötä Porvoo pyrkii nostattamaan profiiliaan nimenomaan ruokamatkailukohteena. Porvoon pieni koko tekee kaupungista myös erinomaisen kätevän kohteen: muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ravintolat ovat käytännössä vain parin minuutin kävelymatkan päässä toisistaan.

Kävin VisitPorvoon vieraana tutustumassa festivaalin tarjontaan ja sukat pyörivät jaloissa vähän vieläkin. 

Yksi eniten odottamiani pysähdyksiä oli Zum Beispiel, jonka mm. mätiä, punajuurta, ja kauden kasviksia sisältävä haukiröra oli paitsi henkeäsalpaavan kaunis, myös makujensa puolesta yksi kierroksen ehdottomia suosikkeja. 

"Ei täällä katteita laskeskella", nauroi ravintolan omistajapariskunnan Leena Simojoki ihmetellessämme annoksen kokoa ja tasoa. "Tämä on mahtava tapahtuma ja tuo sellaista näkyvyyttä, ettei sille hintaa voi laittaa."

Paikka kannattaa muuten laittaa muistiin jo heidän leipänsä ja sen kanssa tarjoiltavan, maailman parhaaksikin valitun oliiviöljyn vuoksi.

Toinen niinikään innolla odotettu kohde oli Sinne - se kun on jo sen verran tuttu eikä koskaan petä. Ei koskaan. 

Taattua laatua se oli tälläkin kertaa: kokonaisuuden puolesta testattujen ravintoloiden kiistatonta kärkeä.

Sinneltä löytyy kaksi SMAKU-annosta: koomisesti nimetyt Sillä Sipuli sekä Marja Tyrni. 

Sipuliannoksen upea ulkomuoto sai pöytäseurueemme Instatilit itkemään ja sen syvänmuheva, pitkään haudutettu sipuliliemi sai aikaan liki saman reaktion myös syöjissä. Annos on muuten myös vegaani. 

Syötävää taidetta parhaimmillaan oli myös jälkiruoka-annos, joka yhdisti eri tekstuureja ja makupareja tavalla, jonka Sinne niin suvereenisti osaa. Tyrni ja lakritsi. Vielä parempi yhdistelmä kuin minä ja George Cloooney.

Myös Sicapelleltä oli oikeutettua odottaa paljon. Ensimmäinen, sinänsä kaunis annos (vuohenmaitojogurttia ja kasvimaata) jäi kuitenkin kokonaisuutena vähän mitäänsanomattomaksi jogurtin happamuuden dominoidessa annosta jättäen kasvisosuuden yrtteineen turhan vaisuun rooliin. 

Sitä seurannut annos, spelttiä ja pistaasia sen sijaan pysäytti. Mikä makujen syvyys! Mikä ihana pähkinäisyys! Mitkä mahtavat tekstuurit! Mikä upea kypsyys! Sicapellestä löytyi myös päivän mielenkiintoisin viiniparitus. 

Slovenialainen valkoinen alkuviini oli, no, niinkuin ne nyt tuppaavat olemaan: perin persoonallinen. Sen rautaisuus ja popcorninjyvien voista paahteisuutta henkivä maku oli kuitenkin spelttirisoton pähkinäisyyden kanssa kotonaan. 

Sicapellessä kasvispainotteinen lähituotanto otetaan todella vakavissaan: jo tällä hetkellä kesäisin raaka-aineiden paikallisuusaste on yli 90 %, mutta tavoitteena on täydet 100%. 

Ja siinä, missä muualla kosiskellaan asiakaskuntaa matalan kynnyksen rentoudella ja katuruokaviboilla, ei Sicapelle siekaile: ravintolaa viedään häpeilemättä fine diningin suuntaan. "Ei se tosin tarkoita miljoonaa pistettä lautasella", huomauttaa ravintolan omistaja Riku Stenros. "Se fine dining syntyy nimenomaan huippulaatuisisista raaka-aineista ja osaavista käsistä". 

Lihansyöjää lemmiskelevän Meat Districtin takaa löytyy Sicapelleäkin pyörittävä pariskunta Riku ja Johanna Stenros, jotka niin Pariisin Ville- ja Onni-boutiquehotellien kuin Johan's-kesäravintolan myötä ovat luoneet Porvooseen melkoisen vaikuttavan imperiumin. 

Meat Districtin SMAKU-annos oli Bosgårdin tilan naudasta tehty tartar. Eikä mikä tahansa tartar. Yksinkertainen ulkomuoto piti sisällään erinomaisen suolan ja hapokkuuden liiton, joka kiilasi iloisesti tartar-rankingini kolmoseksi (ykkösen löydät täältä, kakkosen puolestaan täältä)

Myös täällä panostetaan luomuun, artesaanioluisiin... ja niihin alkuviineihin. 

Yksi kierroksen kovimmista yllättäjistä oli Vanha Laamanni. Myönnän, että odotin vähän sellaista aikansa elänyttä pippuripihvipaikkaa, mutta pöytään kannettu savukurpitsakeitto pikkelöidyillä sienillä oli innovatiivisuudessaan yksi päivän onnistuneimpia annoksia. 

Myös täällä on tarjolla kaksi annosta - toinen oli kolmesta pienestä makeasta (piparminttukonvehti, omenavaahtokarkki sekä mustikkafinancier) palasta koostunut jälkkäri, joka ei kuitenkaan yltänyt kollegansa tasolle. 

Takaisin sokerinhuuruisille juurilleen palanneen Cafe Postresin jälkiruoassa (ruskistettua voita ja pinjansiemeniä) sen sijaan ei ollut valittamista. 

Tänne kannattaa poiketa paitsi paikan tinkimättömän tuotekehittelyn seurauksena syntyvän jäätelön, myös täytettyjen leipien vuoksi.

Yllättämään pääsi myös jo upeilla jokinäkymillään vaikutuksen tekevä Fryysarinranta, joka on ottanut kantaakseen Porvooseen vuosien saatossa rakennetun etanaperinteen.

Juureen leivottu, ihanan kuohkea pekoninen etanavohveli oli erikoinen ja onnistunut annos. Ehdottomasti vitosen arvoinen tämäkin.

Olin ennakkoon vähän pelännyt Turun Food Walkissa esiintyneen kaltaisia tason notkahduksia eri ravintoloiden kesken, eikä Alba Rion saaristolaisleipä savulohimoussella geneerisyydessään erityisemmin herättänyt kiinnostusta. Moussen ilmavuus sai meistä kuitenkin varsin kiitollisen yleisön balsamicosiirapin antaessa annokselle onnistunutta särmää.

Ravintoloitsijoille on annettu vapaat kädet annostensa suunnittelussa, mutta turhan samanlaisilta annoksilta oli onneksi vältytty. Pikkuriikkisen, vain 24 asiakaspaikan Eloisan SMAKU-annokset ovat talon suklaakakku sekä Toast Skagen, jossa ei ollut kyllä mitään erityistä. Mutta vitosen annokseksi sai rahalleen taas kyllä koon puolesta vastinetta. 

Nimenomaan viinibaarina profiloitunut Eloisa yllättää historiallaan - alkujaan rakennus on nimittäin toiminyt yleisenä käymälänä ja varaputkana (!).

Tapahtuma on otettu hyvin vastaan niin ruokailijoiden kuin ravintoloitsijoiden keskuudessa, eikä synergiaeduilta voi välttyäkään. Tapahtuman saavuttama näkyvyys ja mielenkiinto ylittävät moninkertaisesti sen, mihin yhdelläkään ravintolalla olisi yksinään ollut resursseja. 

Kokeilematta jääneistä muutamasta ravintolasta (rajansa ruokaihmiselläkin...!) erityisen mielenkiintoiselta kuulosti Kannonnokka ja Vanha Navetta (SMAKU-annoksina villisikarillette ja porkkanapyre sekä lettuterriiniä ja puolukkaa).

SMAKUn tavoitteena on herätellä paitsi niitä porvoolaisia, myös pääkaupunkiseutua. Ja kyllä kuulolla kannattaakin olla - sen verran kovatasoista osaamista Porvoosta löytyy. Ensi viikonloppuna siellä vietetään SMAKUn loppuhuipentuman lisäksi myös Moon River- sekä Skålfest-festareita, joten tulossa on ihan superviikonloppu! Kyllä nyt kannattaa viimeistään niitä bussilippuja alkaa varailla...!

* Yhteistyössä Visit Porvoo ja SMAKU- Taste of Porvoo 2016*

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!