Vadelma-minttu créme brûlée- piiras

Joulupukki selvästikin lukee blogiani. Eikä hirveästi edes välitä siitä, etten joulua vietä. Vai miten muuten selitätte sen, että kuusenaluspaketeista kuoriutui tuossa taannoin mm. pastakone ja tohotin (ei-ruokabloggareille: se on sellainen minikokoinen kaasupoltin, jolla esim. crème brûléehen poltetaan se rapsakka pinta)? Pastakone saa odottaa suurta seurapiireille esittelyään uuden kodin keittiöön saakka, sillä minun kärsivällisyydelläni (olematon), hienomotoriikallani (kuten edellä) ja nykyisellä 1,5 neliön keittiölläni tuloksena olisi pappardellen sijaan todennäköisesti ruumiita. 

Ja (kauan odotettu ) keittiöremontti...

Tohotin sen sijaan vihittiin viimein käyttöön, kun piti tehdä tyttöjen iltaan Viinikauppiaan ja Suklaatehtailijan kanssa jälkiruokaa.  Sen Tallinnan lempileipomoni innoittamana tuloksena oli tämä vadelmainen créme brûlée- piiras, joihin minttu tuo hieman zönsekuaata. 

Aluksi tein pieniä, annoskokoisia piiraita, joiden viimeinen silaus toteutettiin Viinikauppiaan lasten kanssa illallispöydässä. Olivat muuten ihan innoissaan päästessään tohottamaan. Kaikesta vastuusta sanoudun luonnollisesti irti, mikäli nyt sattuisivat kasvamaan tuhopolttajiksi...

Pohjana toimi tuo jo tutuksi tullut ja nykyään jo ulkomuistista leipoutuva piiraspohja. Tällä kertaa käytin tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria, mistä johtuu tuo tavanomaista tummempi väri. Tuloksena on myös asteen verran toffeemaisen paahtunut maku. Ohjeen löydät esim. täältä.

Täytteen ohjeen puolestaan löydät tästä crème brûlée- reseptistä, jota tähän 28- senttiseen vuokaan tarvittiin 1,5- kertainen määrä. Pohjan esipaistamisen jälkeen annoin sen jäähtyä, ripottelin pohjalle 100 gr tuoreita vadelmia, 20 silputtua mintunlehteä sekä täytteen. Sitten uuniin 150 asteeseen n. 30 minuutiksi kunnes täyte on asettunut (se jähmettyy jäähtyessä entisestään). 

Anna jäähtyä huoneenlämmössä. Ripottele sitten päälle ruokosokeria (aika reilulla kädellä) ja tohota sydämesi kyllyydestä!

Muita kokeilemisen arvoisia komboja on esim. mustikka ja kardemumma! Hmmm.. mitenhän mansikka toimisi vaikka basilikan kanssa...?

Keväisessä täyteläisyydessään tämä on mitä onnistuneinen jälkiruoka vaikka sitä Jeesuksen ylösnousemusta juhlistamaan kerääntyneille pääsiäisvieraille!

__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      

Blogaanit irti

Bloggareita kuulee toisinaan kritisoitavan siitä, että kirjoitusten perusteella he elelevät ihan erillään todellisuudesta. Juostaan vaan pressistä toiseen lahjakasseja keräten, patsastellaan shampanjalanseerauksissa, nautitaan ilmaistarjoiluista ja Instagramissa ja Twitterissä maalaillaan ruusuista kuvaa siitä, kuinka kaikki vaan on niin helppoa ja ihanaa. Ja toki, toisinaan on sellaisia päiviä että on niin hauskaa, ettei sitä usko itsekään. Ylivoimaisesti suurimman osan päivistä täyttävät tosin kirosanat, ketjupolttaminen, räjähtävät kakkutaikinat, rikkinäiset uunit, ajan puute, huono valo, tietokoneongelmat ja leipäkokeilut, jotka vaatisivat moottorisahaa.  

Viime viikon keskiviikko ei onneksi ollut yksi noista päivistä. Päivä alkoi illallisella Vuoden Kokki- kisassa ja jatkui bloggaritapaamisella Scandic Marskin Nordic Bistro- menuun tutustuen. Paikalla oli vaikka minkä sortin blogaania eikä naurusta ja puheesta ollut tulla loppua. Kerrattiin kuulumisia, suunniteltiin seuraavia tapaamisia ja juhlittiin toistemme menestymisiä. Aveciksi lupautunut Naapurinpoika oli kaikennäköisistä Kammenpyörittäjistä, Apukokeista, Nirsoista, Laitakokeista ja iso Hoista kuullessaan ihan hämmästynyt: "Mitä? Onko meitä muitakin?" Menee varmaan vielä ja perustaa jonkun ammattiyhdistyksen...

Niin, ja nautittiinhan me toki niistä antimistakin. Nordic Bistron nimellä kulkevaa linjaa on haettu kuulemma jo pidempään, ja nyt se alkaa olla siinä kunnossa, että sitä kehtaa jo mainostaakin.

Osa tarjolla olleista herkuista löytyy myös uudelta listalta. Niinkuin tuo unelmaisen pehmeä uuniomenapannacotta. 24 tuntia haudutettu porsaanposki samoin kuin ylikypsä karitsan entrecôte  eivät sen sijaan olleet ihan niin suussasulavan mureita kuin olisi voinut odottaa.

Lista itsessään on linjaltaan klassinen ja mutkaton ja sieltä löytyy ihan varmasti jokaiselle jotain. Vaikka ketjuun kuuluminen jotain sitoumuksia mukanaan tuokin, pyritään täällä elämään sesonkituotteiden ja paikallisten erikoisuuksien mukaan, mikä näkyy mm. juustotarjonnassa.

Hartwallilta oltiin kertomassa Uuden ja Vanhan maailman viinien eroista sekä viinin ja ruoan yhdistämisestä jonka jälkeen oppeja päästiin testaamaan ihan käytännössä. Meidän laseisssamme olivat edustettuna Chile sekä Italia Scandicin talonviinien muodossa. Antares Sauvignon Blanc hurmasi kukkaisuudellaan ja siitä tykättiin kovasti. Vähätanniininen ja pehmeä punainen, Perlage Merlot delle Venezie Organic puolestaan yllätti sopien erinomaisesti mm. kylmäsavulohen kumppaniksi.

Viinilista onkin laajuudessaan ilahduttava. Ilokseni huomasin viinilistalta löytyvän useampaa jälkiruokaviiniäkin - sherryissä löytyy mm. ihanaa Pedro Ximenesin Pemartin Creamiä. 

Kun koolla on mm. Hellan ja viinilasin välissä-Johannan, Kaikki äitini reseptit-Nannan, Sillä sipuli- pariskunnan Merituulin ja Jukan sekä Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikan kaltaisia loistoyksilöitä, niin eihän illasta voi tulla kuin hauska. Niin hauska, että eihän sitä malttaisi päättää sitten millään...!

Kotiinviemisiksi saimme mm. talon skumppaa (René Barbier Brut Reserva), jolla ilta potkaistiin käyntiinkin. Kauaa eivät pullomme ehtineet meillä tosin vanheta, sillä vain muutamaa päivää myöhemmin ne poksahtivat auki iloisten uutisten myötä, jotka blogin Facebook-seuraajille onkin jo paljastettu. Meillä juhlittiin nimittäin kihlajaisia!  Ja siltä varalta, että edes kysyä tarvitsee: kyllä, sapeloimalla tietysti!

Suurkiitos mukanaolleille ja Scandic Marskille  - lystiä oli!

___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Aasialaisia simpukoita

Vanhan kansanviisauden mukaan simpukoita ja ostereita tulisi syödä vain niinä kuukausina, joiden nimessä on "R"- kirjain. Nokkelimmat oivalsivatkin jo, että nyt puhutaan englanninkielisistä kuukausista. Olisihan se traagista, jos noita merenherkkuja pääsi nautiskelemaan vain keskellä marraskuuta...

Joidenkin mukaan ohje on jäljitettävissä jo muinaiseen latinaan, mutta viimeistään vuonna 1599 on se dokumentoitu englantilaisen Henry Butten keittokirjaan "Dyets Dry Dinner".

Perusteluina on käytetty kesäkuukausien lämpötiloja, jotka etenkin ennen kylmälaitteita olivatkin varmaan aika huono yhdistelmä tuoreiden merenelävien kanssa. Kesän lämpimät olosuhteet myös lisäävät myrkkyjä vesissä, joissa nuo osterit ja simpukat elelevät ja ruokailevat. Kesäkuukaudet ovat kuulemma myös etenkin ostereiden lisääntymisen aikaa, jolloin niiden energia kuluu perheenperustamispuuhissa (no, kyllähän me kaikki tiedämme kuinka uuvuttavaa se deittailu onkaan...), jolloin niiden liha jää helpoksi ohueksi ja mauttomaksi.

Sesonki jatkuu siis vielä huhtikuun, joten kiiruhtakaahan kaupoille nautimaan valikoimista! Kiitettävästi suomalaisetkin ovat simpukat näemmä löytäneet - yksi blogin lukija oli hämmästyksissään löytänyt niitä jopa Rovaniemeltä. Useammin kuin kerran ovat simpukat päässeet niitä etsiessäni loppumaan, ja olenkin oppinut soittamaan ja varaamaan niitä etukäteen...! Onneksi on tuo Museokadun Anton & Anton!

Tähänastisista simpukkasessioista ovat ne espanjalaiset, sahramista, chilistä, Serranokinkusta, valkosipulista ja sherrystä makunsa saavat simpukat olleet ihan ehdoton suosikki. Yksi kaikkien aikojen lempiruoistani jopa. Tänään vuorossa oli laksan hengessä tehty aasialainen kookosmaitokastike eikä kyllä kauas kärjestä jää tämäkään...!

Kahdelle- kolmelle

1 kg simpukoita
1 reilu tl sitruunaruohotahnaa (tai muutama sitruunaruohon varsi)

1-2 chiliä (koosta ja kitalakesi turnauskestävyydestä riippuen)

3 isoa valkosipulinkynttä

5 sentin pala inkivääriä

1 tlk kookosmaitoa

1/4 dl kalakastiketta

1/8 dl soijakastiketta

1/4 dl ruokosokeria (tai palmusokeria)

2 salottisipulia
öljyä paistamiseen

tarjoiluun: tuoretta korianteria, limenlohkoja

Tee ensin liemi. Lisää kattilaan ohuesti siivutettu inkivääri, chili, valkosipuli, sekä sitruunaruohotahna ja kookosmaito. Jos käytät tuoretta sitruunaruohoa, trimmaa päät ja runno varsia hieman veitsen hamarapuolella jotta ne antavat makuaan paremmin. Anna kiehua kannen alla parikymmentä minuuttia. Siivilöi. Kuullota pannussa ohuelti siivutettu salottisipuli ja kaada liemi takaisin kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.

Harjaa ja huuhtele simpukat. Kaada ne kastikkeeseen kypsymään kannen alla noin viideksi minuutiksi. Ravistele muutamaan otteeseen. Heitä pois ne, jotka eivät ole auenneet. Ripottele päälle tuoretta korianteria ja chiliä ja tarjoile limelohkojen kera.

______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Päärynäjuustokakulla anopin suosioon

Noniin. Uuden rakkauden myötä on elämään tullut paljonkin uusia asioita. Niinkuin ne kitarat ja vahvistimet. Että voikin yhteen kotiin mahtua latureita ja sähköjohtoja ja kaapeleita... Onneksi kohta on tulossa myös uusi koti (oikealla keittiöllä! Jonne mahtuu jopa ruokapöytä!! Ja astianpesukone!!! Ja ihan oikea uuni!!!! Ei ole riemulla rajaa!!!!!), joten pitihän tämänkin jossain vaiheessa tapahtua: sen ensimmäisen anoppilavierailun.

Tunteet olivat ilmeisen pelonsekaiset molemmin puolin. Anoppi kun taitaa ihan oikeasti lukea blogiakin. Ja oli huolissaan siitä, että "mitä sille ruokabloggarille oikein uskaltaa tarjota?" Oli kuulemma lopulta alkanut kyseenalaista jopa sitä, osaako edes kahvia keittää oikein (!) Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun tuohon huoleen olen törmännyt, joskin harvemmin se ihan tuollaisiin mittakaavoihin on mennyt. Ihan turhaa se huoli on - jos ruoka on rakkaudella tehtyä, on se aina hyvää. Eikä mikään Michelin-kokki taitaisi syrjäyttää isäni spagettia jauhelihakastikkeella lempiruokarankingistäni! (Ei sillä, Askin ja Chef & Sommelierin arvoisa väki - olen enemmän kuin halukas kokeilemaan sitä. Yhteystietoni löytyvät täältä).

Ja sotaanhan ei soitellen lähdetä. Eikä moiselle ensivierailulle ilman kakkua kainalossa. Konsultaatiokierroksen jälkeen päädyin juustokakkuun. Jonka kuori saa (jouluisen) makunsa piparkakkumurusta ja ruskistetusta voista, joka antaa sille ihanaa pähkinäisyyttä. Täytteen voi halutessaan tehdä kokonaan tuorejuustosta tai puolestaan kokonaan turkkilaisesta jogurtista. Päärynäisyyttä voi lisätä marinoimalla noita päärynäsiivuja hetken aikaa ennen täyttämistä roiskauksella Xanthéa. Ja tietysti tämän voi halutessaan tehdä myös omenoista, jolloin tarvittavaa potkua löytyy Calvadoksesta. Persikka ja vaikka rommi voisi olla muuten myös aika mielenkiintoinen yhtälö...!

Pohja:

300 gr piparkakkumuruja

115 gr ruskistettua voita

Hienonna piparimurut tehosekoittimessa. Sulata voi ja anna sen ruskistua niin, että siitä alkaa nousta pähkinäinen aromi. Sekoita piparimurujen joukkoon tasaiseksi, märkää hiekkaa muistuttavaksi seokseksi. Vuoraa 20 - senttisen (korkeareunaisen) irtopohjavuoan reunat ja pohja leivinpaperilla ja painele seos sen pohjalle ja reunoille (n. 5 sentin korkeudelle) tiiviiksi, ohueksi levyksi. Anna jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Esipaista kymmenisen minuuttia 175 asteessa ja anna jäähtyä. Tee sillä välin täyte.

Täyte:

100 gr maustamatonta tuorejuustoa

150 gr turkkilaista jogurttia

3/4 dl sokeria

1/2 tl vanilja-aromia 

3/4 tl kardemummaa

1/2 sitruunan raastettu kuori

1 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoa

2 kananmunaa

2-3 päärynää (koosta riippuen)

Vatkaa kananmunat kevyeksi vaahdoksi ja sekoita sitten joukkoon muut ainekset. Vatkaa (sähkövatkaimella, jotta saat mahdollisimman tasaisen lopputuloksen!) tasaiseksi ja kaada n. 1/3 jäähtyneelle pohjalle. Kuori päärynät, halkaise pitkittäin ja poista siemenkodat. Siivuta n. 3 mm paksuisiksi siivuiksi pitkittäin ja, aloittaen ulkoreunalta ja edeten kakun keskelle päin, asettele ne sitten lomittain samansuuntaisesti juustokakkumassan päälle pystyyn. Älä menetä hermojasi, jos täydellinen ruusuke ei ihan heti muotoudukaan, välejä on helppo tilkkiä kunhan suurin osa siivuista on saatu aseteltua. 

Tuo ruusuke on toki sen verran nätti itsessäänkin, että voi sen jättää myös näkyviin, jolloin reunoista kannattaa tehdä matalammat ja tehdä täytettä vain puolen annoksen verran. Kaada sitten loput juustokakkumassasta siivujen päälle ja paista 175 asteessa n. tunti. Suunnilleen puolessa välissä peitä vuoka foliolla, jottei se saa liikaa väriä. Katkaise lämpö ja anna kakun olla uunissa vielä toinen tunti.

Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja asettua vielä kylmässä muutaman tunnin ajan tai vaikka seuraavaan päivään. Ja jotta saisi vähän lisäjännitystä elämään, kannattaa se kakku kuvausvaiheessa vielä rikkoa, mennä ihan psykoosiin ("ei tuota voi kenellekään tarjota! KENELLEKÄÄN! ETENKÄÄN TULEVALLE ANOPILLE!!"), varastaa naapuritalon pihalta oksia ja yrittää niillä epätoivoisesti peittää ne ongelmakohdat. Sitten onkin aika pistää mekko päälle, hyperventiloida hieman, hymyillä ja toivoa parasta...!

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Streat Helsinki 2014

Noin miljoonan muun kanssa olimme siellä mekin. Helsingissä ensimmäistä kertaa järjestetyillä, katuruokaa juhlistavalla Streat Helsinki-festareilla. Tätä oli odotettu. Yleisöä oli lämmitelty tunnelmaan jo Gastro 2014- messujen yhteydessä järjestetyllä seminaarilla torstaina sekä perjantai-illan avajaisbileillä Teurastamolla.

Ja kun lauantai-aamukin valkeni mitä täydellisen aurinkoisena, olivat fiilikset korkealla. Kartta oli tulostettu, tarjontaan tutustuttu ja suunnitelma laadittu.

(Elämysten)nälkäistä väentungosta oli ruokkimassa 37 eri pistettä. Osa Helsingistä tuttuja ravintoloita, osa muualta Suomesta saapuneita pientuottajia, osa mm. Ruotsista saapuneita yrittäjiä. Gastroenterologisen kapasiteetin rajallisuuden vuoksi (jopa ruokabloggarilla on vain yksi vatsa...) Street Gastron, Twisted Street Kitchenin, Cholon ja Fafa'sin kaltaiset vanhat suosikit jätimme väliin keskittyen uusiin tuttavuuksiin. 

Vaihtoehtoja oli niin Lähi-idän, Meksikon kuin Kaukoidänkin twistillä ja myös kasvissyöjät oli kaikkialla otettu huomioon. 

Aloitimme Liesikiesin hauki-jokirapu- sekä härkäslidereillä. Etenkin hauki-jokirapu oli ihanan freesi.

Suurta iloa herätti myös Saltin, yhden Tallinnan lempiravintolani, mukanaolo. Vasikkatäyteinen kaalikääryle oli Saltin tapaan samaan aikaan perinteinen mutta hienostunut, lohikevätrulla ihanan raikas. Jos Tallinnassa satutte liikkumaan, on tämä ravintola ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Suosikikseni nousi kuitenkin suomalaista tuotantoa liputtava Skibibi Bros & Co (miten en ole heistä aikaisemmin kuullutkaan?). Ihanan pehmeän karamelisoiduista sipuleista tehdyn kastikkeen saattelemat hiiligrillatut kanansydämet tarjoiltiin mm. lehtikaalista tehdyn kasvismyslin (!) kanssa. Annokset maut ja tekstuurit olivat niin kohdallaan! Myös Naapurinpoika oli suorastaan haltioitunut muikkutempurarieskastaan.

B-Smokery oli ihan ensimmäisten kokeiltavien listalle merkitty piste. Eikä pettänyt. Tahko Pihkalan nimellä kulkeneessa, 10 tuntia haudutetusta brisketistä kootussa leivässä oli makua ja kokoa.

Tapahtuma ei olisi voinut olla onnistuneempi. Keväisessä auringonpaisteessa paistatteleva Helsinki näytti taas parhaat kasvonsa. Niin kojujen myyjät kuin musiikki loivat hyvää fiilistä, joka ei voinut olla tarttumatta myös yleisöön. 

Niin mahtavaa kuin syömämme ruoka olikin, Streat Helsingin paras anti oli juuri tuossa fiiliksessä. Yhteisöllisyydessä. Järjestäjien tavoitteena oli ollut tuoda ihmisiä yhteen ja saada heidät innostumaan. Siinä oli onnistuttu. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja useampaankin otteeseen pääsimme todistamaan varsin epätyypillistä käyttäytymistä täysin ventovieraiden ihmisten aloittaessa juttelun keskenään!

Kaikki tapaamamme ihmiset olivat tyytyväisiä päivään joskin ei se skeptisyyskään täysin päässyt unohtumaan. "Eiköhän tähänkin joku viranomainen vielä jotain kieltoja ja rajoituksia keksi", muistutti eräskin mies. Sääli se kyllä olisi. Tämä oli yksi niitä päiviä, jolloin Helsinki oli parhaimmillaan. Eurooppalainen, hauska kaupunki, jossa ihmiset viihtyvät - juuri tällaista Suomeen kaivataan lisää!

Ja voi, kuinka sydäntä lämmittikään seurata ihmisten innostusta. Kuka olisi odottanut, että helsinkiläisellä katuruokafestareilla pääsisi näkemään, kuinka ihmiset jonottavat ostereita? Ostereita!

Richard McCormick, yksi niistä helsinkiläisen foodieskenen sankareista,  joiden ansiosta Helsingissä päästään nauttimaan Taste Of Helsingin ja tämän kaltaisista tapahtumista oli Streat Helsingissä pistänyt pystyyn osteribaarin. Jossa ostereita avaamaan oli päässyt myös toinen helsinkiläisen ruokakulttuurin tehopakkaus, Ville Relander.

"Ennenkuulumatonta!" nauroi pöydässämme istunut ranskalainen. "Mitä Helsingille on oikein tapahtunut? Tässä se ranskalainen istuu syömässä fish & chipsejä kun suomalaiset jonottavat ostereita!" Jotain absolument mahtavaa, sanon minä. 

Ette kai te vain luulleet, että olisimme saaneet jo tarpeeksemme? Ehei. Vielä oli kokeiltava Richard Mccormickin Burger jointia, josta mukaan päätyi Lähi-idän makuja pursuava ankkaconfit-burger (ankkaconfit! Burgerissa!). Ooh.

Tässä vaiheessa raja tuli vastaa meilläkin. Joskin olisihan sieltä kokeiltavaa löytynyt lisääkin. Esimerkiksi lampaanpääburgereista emme olleet kuulleetkaan ennenkuin vasta kotiinpalattuamme ja muiden raportteja seuratessamme. Ensi vuonna taas, Helsinki, eikö vaan?

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?