Lokakuun ruokahaaste: tulokset

Tiukan äänestyksen jälkeen tulokset ovat nyt tässä. Voittajaksi itsensä kirivät  Grillataan ja chillataan- blogin Cosmopolitan- macaronit , toiseksi tuli Sokerivaltakunnan tuorekookos-luumurahkakakku ja kolmannen paikan vei  Keittiökameleontin Roosa nauha- pasta.

Lokakuun pinkki ruokahaaste
Selection		Votes
Appelsiineja ja hunajaa: pinkit piparit	2%	4
Kulinaarimuruja: punaviinimarjapuuro	1%	1
Epatrendikas ruokablogi: kotitekoinen umami katkaravuista	2%	3
Ja kaikkea muuta: melkein roosat porkkanamuffinsit	0%	0
Onko nalka: suklaa-punajuuripalaset	5%	10
Habanerokitchen: pinkki pannacottapiirakka	2%	4
Huvilaelamaa ja mokkiruokaa: pinkit kuppikakut	1%	2
Soppasirkus: vadelma-suklaamaljat	2%	3
Keittiossa, kotona ja puutarhassa: punajuuri-aura-voileipakakku	4%	8
Sokerivaltakunta: tuorekookos-luumurahkakakku	34%	62
Keittiokameleontti: roosa nauha-pasta	7%	13
Pata porisee: puolukkarahka	1%	2
Grillataan ja chillataan: cosmopolitan-macaronit	39%	73
185 total

Roosa nauha-keräys puolestaan tuotti 40  €. Kiitoksia osallistujille! 

Nyt jäämmekin odottamaan, mitä jännittävää voittaja marraskuulle keksiikään...!

Tässä vielä voittajalle!

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

             

Lehtikaalipastaa

Jääkaapin perälle oli unohtunut puolikas lehtikaalin pussi. Sitkeä sissi se on - en edes muista sitä ostaneeni... Johonkin sekin oli hävikkiä uhmaten laitettava ja kun pastaakaan ei ole viime aikoina tullut tehtyä, niin tulipahan sekin epäkohta korjattua. Ei tämä oikein carbonaraa ole, joten en sitä siksi kutsu. Siinä se lähtökohta kuitenkin oli, sen lehtikaaliquichen vivahteilla. Niinpä sinne livahti mm. timjamia, joka on ikkunalaudalla odottaessaan ylittänyt elinennusteensa jo roimasti. Yleensä kun asuntooni saapuvat yrtit menettävät elämänhalunsa jopa nopeammin kuin emäntänsä...

Uskoisitteko, jos sanoisin, että tein tälläkin kertaa pastan itse? No ok, en minäkään. Mutta sen voin kertoa, että Barillaa se ei ole. Viimeaikaisten johtotason aivopierujen jälkeen jätän ne suosiolla Italian superheteroille ja übermaskuliineille mammanpojille. 

Kerman voi toki korvata parmesaanilla. Jos sitä sattuu löytymään. 

Reilu annos kahdelle tai vähän tolkumpi kolmelle

2 annosta pappardellea tai tagliatelleä

4 lehteä lehtikaalta

1 pkt (140 gr) pekonia

2 isoa valkosipulinkynttä

2 keltuaista

2 dl kermaa (tai parmesaaniraastetta)

1 tl sinappia

muutama rkl timjaminlehtiä

(suolaa), pippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuutioi pekoni haluamasi kokoisiksi siivuiksi ja paista pannulla rapeiksi. Nosta se sitten pannulta ja valuta talouspaperin päällä.  Jätä pannuun muutama rkl pekoninrasvaa. Ja miedolla lämmöllä paista siinä ohuiksi siivutetut valkosipulinkynnet.

Poista lehtikaalista kova keskiruoti ja halutessasi myös muut ruodit. Siivuta haluamasi levyisiksi suikaleiksi. Lisää ne pannulle. Lisää myös hieman pastan keitinvettä ja hauduta lehtiä viitisen minuuttia (jos haluat pehmeämpää, jatka vielä toiset kymmenen minuuttia). Lisää sitten timjaminlehdet.

Vatkaa keltuaisten rakenne rikki ja lisää niihin sinappi, (parmesaaniraaste) ja kerma. Mausta varovasti, sillä pekonissa ja parmesaanissa on suolaa aika lailla.  

Valuta pasta ja lisää pannulle mukanaan loraus keitinvettä. Pyörittele hetki ja kaada joukkoon kermaseos. Nosta pois liedeltä (pastan kuumuus kypsentää keltuaiset ja liedeltä nostaminen estää niiden kokkeloitumisen), sekoita ja tarjoile.  Itse ripottelin päälle vielä Cacio e Pepe- blogin  carbonara- ohjeen mukaisesti paahdettua mustapippuria.

Tätäkin arkiruokaehdokasta voi äänestää Fiskarsin 20 minuutin ruokahaasteessa kisan Facebook-sivulla!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Caponata, capisci?

Ettei elo ihan pelkiksi pulliksi, kakuiksi ja piirakoiksi menisi niin pitäähän sitä välillä ihan oikeatakin ruokaa tehdä. Kaupasta oli tarttunut mukaan tumman purppuraisina houkuttelevasti kiilteleviä munakoisoja ja caponataanhan ne tiensä löysivät. Ja kah - taas on uusi kasvisruoka blogissa! Eikä ole gluteenista ja hiilareistakaan tietoa! 

Caponata on italialainen tomaattinen munakoisopaistos/ salaatti, joka nautitaan pääsääntöisesti huoneenlämpöisenä. Joko sellaisenaan (jonkun ihanan rustiikkisen vaikkakin epäterveellisen valkoisen leivän kanssa!) tai lisäkkeenä tai antipasto-pöydässä. Ainekset ja valmistus ovat yksinkertaisia, mutta kuten monissa yksinkertaisissa resepteissä, on tässäkin juju, sillä vähän aikaahan se vie: ensin kun nuo munakoisot pitää itkettää ja sitten paistaa ja sitten vielä hauduttaa tomaattien kanssa.

Epäilemättä tämäkin on juuri sellainen perinneresepti, josta kaikilla on mielipiteensä ja lempparinsa. Varioikaa siis vapaasti. Tosin ainakin sen Jamie Italiassa- ohjelman perusteella italialaiset ovat vielä niin perinteissä pitäytyvää kansaa, ettei klassikoiden kanssa kyllä siellä pelleillä, joten kanelinkäyttöni saisi siellä varmaan mammojen ja nonnien karvat pystyyn. Mutta muun Välimeren alueen keittiöissä olen oppinut sen, että kaneli ja tomaatti ne yhteen sopii!

Pääruokana tästä riittää kahdelle, lisukkeena noin kolmelle

1 iso (reilu 500 gr) munakoiso

2 sipulia

1/2 rkl kanelia

3 isoa valkosipulinkynttä

400 gr tomaattimurskaa

1 reilu tl punaviinietikkaa

1 reilu tl sokeria

1/2 prk mustia oliiveja

1 dl pinjansiemeniä

suolaa, pippuria

iso kourallinen persiljaa

Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele päälle reippaasti suolaa ja anna itkeä puolisen tuntia. Käännä ja toista toisellekin puolelle. Pyyhi sitten pinta huolellisesti kuivaksi ja paista pannulla öljyssä erissä. Valuta talouspaperin päällä. Leikkaa sipuli paksuiksi siivuiksi ja paista sitäkin pannulla. Lisää sitten hienonnettu valkosipuli ja kaneli. Lisää seuraavaksi tomaattimurska, viinietikka ja sokeri ja sekoita. Lopuksi lisää pannulle munakoisot ja paista miedolla lämmöllä ilman kantta välillä sekoittaen kunnes seos on kuivahkoa , liki tunnin. 

Noin puolen tunnin päästä lisää joukkoon myös valutetut, huuhdotut oliivit.  Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Ennen tarjoilua sekoita joukkoon persiljanlehdet sekä paahdetut pinjansiemenet ja tarkista maku. Mausta tarvittaessa (varoen suolan kanssa, sillä oliivit ovat jo melkoisen suolaisia!)

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Vaniljakastiketorttu

Jälkiruokien suhteen Herrasmiehen mielipiteet ovat aika lahjomattomia. Joskin varsin johdonmukaisia. En ole tainnut koskaan tehdä mitään, johon tuomio ei olisi ollut "vaniljakastikkeen kanssa tämä olisi vielä parempaa". Ei siis ihme, että yksi hänen suurista herkuistaan on tämä torttu. Englanniksi tämä klassikko tunnetaan nimellä baked egg custard. Tai egg custard. Ainekset ovatkin juuri noin yksinkertaiset: Kermaa ja kananmunaa. Siinäpä se. 

Clafoutiksen ja flanin lailla tämänkin syömisen suhteen on kaksi koulukuntaa: toiset tykkäävät tästä hieman lämpimänä ja sisältä yhä hieman hyllyvänä. Toiset taas tykkäävät tästä jäähtyneenä ja kokonaan hyytyneenä.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä, joskin oma piirasvuokani oli sen verran siinä käytettyä isompi, että tein sen 1,5 kertaisena. Alkuperäisessä ohjeessa ei yllättäen käytetty lainkaan sokeria, joten kokeilin sen poisjättämistä. Pohja on onnistunut, mutta koska siitä puuttuu se sokerin tuoma makeus, muistuttaa se minua voin juurikin voitaikinalle antamasta täyteläisestä mausta, jonka seurauksena käyttäisin tätä ehkä itse mieluummin suolaiseen piirakkaan. Mielessä muhii jo ajatus lohipiiraasta...!

Pohja:

3,5 dl jauhoja

125 gr voita

3-5 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot ja voi sekaisin murumaiseksi seokseksi. Tämä tulisi tehdä mahdollisimman nopeasti, jottei taikina ehdi lämmetä liikaa. Lisää sitten vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes seos alkaa muotoutua koossapysyväksi taikinaksi. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia. 

Kaulitse se sitten ohueksi levyksi ja kaulimen ympärille käärittynä nosta varoen piirakkavuokaan. Tasoita reunat ja siirrä kylmään odottamaan kunnes täyte on valmis.

Täyte:

4 kananmunaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
7 dl kermaa
1 vaniljatanko

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Vatkaa munat ja keltuaiset kevyesti. Kasta pullasuti seokseen ja voitele piiraspohja sillä. Tämä sulkee piirakkapohjan pinnan. Halkaise vaniljatanko , raaputa siemenet ulos ja sekoita kermaan. Heitä myös kuoret sinne. Kun kerma kiehahtaa, anna sen jäähtyä. Nouki sitten vaniljatangon kuoret pois. Vatkaa sokeri muna-keltuaisseokseen. Sekoita sitten koko ajan vatkaten joukkoon myös kerma. Kaada piirasvuokaan ja siirrä varoen uuniin. Paista 10 minuutin ajan ja laske sitten lämpötila 180 asteeseen. Paista vielä 20 minuuttia, kunnes täyte on asettunut. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Vaikka tämä on melkoinen retroherkku, on tuo Pacman-asettelu kyllä puhdas vahinko.

Mieleen tuli yksi idea: jos minulla se tohotin olisi, olisin crème brûléen innoittamana ripotellut päälle sokeria ja tohottanut sitten kaasupolttimellani tuohon ihanan rapean kuoren, joka olisi kompannut tuota täytteen kermaista täyteläisyyttä aika onnistuneesti...!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         

Viiniä, ruokaa ja hyvää elämää

Helsingissä vietetään parhaillaan Viini, ruoka ja hyvä elämä- messuja, joten jos teillä ei ole tälle päivälle muita suunnitelmia, suosittelen ehdottomasti Messukeskusta!

Aamukymmeneltähän ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä alkoholi on shampanja, eikö niin? Niinpä aloitimme Mumm Cordon Rougella ja jatkoimme mm. Dom Perignonin kautta Gratiot Pillièreen. Mutta tiedättekö mitä? Sen Carelian shampanjan jälkeen mikään ei tunnu enää miltään. Yritystä kyllä oli, mutta niinkuin jouduin Carelian osastolla ammattimaisesti  (!) analysoimaan, niistä puuttui se yksisarvisuus. Kommentti sai osakseen hyväksyvän nyökkäyksen: "se Vilmart on meillä tällä hetkellä kellarissa."

Tästä se lähtee... taas.

Kyllä minäkin tuollaisen joulukuusen huolisin...

Opimme myös uusia asioita. Ja lanseerasimme päivittäiseen sanankäyttöömme uuden sanan: sapeloinnin. Joka muuten tulee tehdä sillä hamarapuolella. Pääsimme todistamaan Masutoaitemu- blogin ihanaisen Riitan suoritusta. Ja tyynellä tyylikkyydellä homma hoitui ihan ensiyrittämällä. Huomatkaa, kuinka bloggarilla ei mennyt pisaraakaan hukkaan!

Shampanjoiden jälkeen tie vei saksalaisiin valkoviineihin ja sitten punaisiin. Päivän suurimpia yllättäjiä oli tämä kalifornialaisten osastolta bongattu kuningas. Alkon tilausvalikoimasta (15.50€) löytyvä Elvis kantaa manttelinsa tuomat odotukset kunnialla - tämä loistavan tasapainoinen, pehmeän täyteläinen Cabernet Sauvignon toimisi ruoan kuin ruoan kanssa.

Ja koska teemana oli kuitenkin hyvä elämä, oli tarjolla myös varsin houkutteleva valikoima ruokaa. 

Lihattoman lokakuun autuaasti sivuuttava makkararakastaja oli taivaassa...

Kotiinviemisiksi tarttui mm. erinäisiä ihmeitä Tanniselta. Useassa blogissakin kehuttua chili-mansikkahilloa ei valitettavasti oltu ehditty saada valmiiksi, mutta mm. savustettua valkosipulihilloketta ja palkittua tyrnikastiketta maistellessa suru siitä unohtui aika nopeasti.

Ja makeanhimoon löytyi useampaakin lääkettä. Nuo appelsiininmakuiset mantelipikkuleivät Italiasta veivät sydämeni (ja haaveet supermallisääristä!) mennessään. 

Muiden maailman gastronomiajättiläisten lailla myös Englanti oli edustettuna mm. näiden upeiden hillojen ja marmeladien muodossa. Kokeilkaa vaikka päärynä-inkiväärihilloketta heidän "maailman parhaaksi" mainostamansa cheddarin kanssa!

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?