Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Juhannuskalenterin 23. luukku: paras parsa ja Wolfberger Riesling

* * * 

For English please see here


* * * 


Jos parsa alkaa tulla korvista ulos, niin kestä vielä hetki. Jos et taas ole parsalle koskaan lämmennyt (mitämitämitä?), niin jatka siinäkin tapauksessa lukemista. Tästä voi nimittäin tulla teidänkin uusi suosikkinne!

En tiedä, kuinka ahkeria parsanpurijoita Aasian mantereen asukkaat ovat, mutta todellakin toivon, että hekin tästä jalosta sesonkiherkusta pääsevät osallisiksi. Eihän voi olla sattumaa, että sanat parsa ja paras sisältävät täsmälleen samat kirjaimet?

Aasiasta on aikaisemminkin haettu inspiraatiota parsaövereihin tämän parsatempuran muodossa, mutta ei kyllä kakkoseksi jää tämäkään.

Tämän innoitus löytyi viimeviikkoiselta lounaala Tukholmasta, josta on kuvamateriaalia tulossa blogiin ihan tässä kohtsillään. Minulta kesti kolme päivää kammeta itseni sairasvuoteen pohjalta keittiöön näitä kokkaamaan ja wokkaamaan, mutta ellette te sitten häily lentokoneiden ilmastoinnin ja Suomen kesän (missä se on? MISSÄ?) seurauksena kuoleman ja Orange Is The New Black- maratonin rajamailla, niin ei tähän oikeasti saa viittä minuuttia kauempaa tuhraantumaan. 

Tarjoile alkuruokana sellaisenaan tai lisukkeena esim. grillatun possun kanssa.




Kolmelle

Aasialaisittan paistettua parsaa chilin ja valkosipulin kanssa: 

puntti parsaa
1 iso valkosipulinkynsi (tai kaksi normaalikokoista), hienonnettuna
1 iso punainen chili, hienonnettuna
1 tl hienonnettua inkivääriä
muutama rkl öljyä paistamiseen

Tarjoiluun: puntti korianteria hienonnettuna

Riisivinegrette:

1/4 dl riisiviinietikkaa
1/2 limen mehu
1,5 rkl rypsiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 tl hunajaa
1 tl miriniä (tämän voi tarvittaessa korvata tuplaamalla hunajan määrä)

Aloita tekemällä vinegrette. Sekoita ainekset yhteen ja tarkista maku. Jos haluat siitä makeampaa, lisää hunajaa ja/tai miriniä. Jos haluat miedomman makuista ja paksumpaa vinegretteä, lisää öljyä.

Trimmaa parsat poistamalla se kuiva pää ja leikkaa vinottain n. 5 cm pätkiksi.  Jos käyttämäsi parsat ovat paksuja, halkaise ne. 

Kuumenna öljy wokissa tai paistinpannussa. Lisää pannulle valkosipuli, inkivääri ja chili ja sitten parsat. Kypsennä viitisen minuuttia, kunnes parsa on sopivan kypsyistä.

Kaada kuumien parsojen päälle vinegrette ja korianterisilppu. Tarjoile.




Parsalla ja aasialaisella ruoalla on keittiömme lisäksi yksi toinenkin yhteinen nimittäjä: Riesling. Koska ne molemmat tykkää siitä ja me molemmat tykätään Rieslingistä, yhdistimme tähän ruokaan Wolfbergerin Rieslingin (11.50€). Toimii!




_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Salad Nicoise - vähän parempi Nizzan salaatti ja Meinklang Grüner Veltliner

* * *

For English please see here

* * * 

Kesä on täällä! Ja parsa! Ja kaikki ihanan tuoreet yrtit! Ja uudet perunat! Kesälomapäivätkin on varattu (vaikka molempien aloitettua juuri uuden työn, on budjetti varmaan sellainen, että riittää korkeintaan äkkilähtöön jokerimajoituksella jossain Albanian aurinkorannikolla...)

Sitä odotellessa voi fiilistellä kesää tällä ihanalla eteläranskalaisella kesäklassikolla,  Salad Niçoisella eli nizzalaisella salaatilla, joka iloittelee juuri sillä kauppojen ja torien ihanan tuoreella tarjonnalla. Tämä versio on tosin sellainen vähän parempi versio ja purkkitonnikalan sijaan siinä on yrttikuorrutuksella hunnutettua tuoretta tonnikalaa ja tomaatitkin saavat ihan uutta syvyyttä uunissa paahtamisella.

Aikaavievin osuus on juuri noiden tomaattien paahtaminen, mutta sen voi halutessaan tehdä jo vaikka edellisenä päivänä. Jos onnistut saamaan käsiisi oikein makeita tomaatteja, voi ne toki ajan säästämiseksi käyttää sellaisenaan - siinä tapauksessa puolet alla mainitusta määrästä riittää. Perunat ja parsat voi myös halutessan höyryttää.

Kolmelle, alkuruokana neljälle - viidellekin

Nizzan salaatti yrtikuorrutetulla tonnikalalla ja pahdetuilla tomaateilla

Paahdetut tomaatit:

500 gr kirsikkatomaatteja
muutama tl öljyä
1 rkl timjaminlehtiä
muutama valkosipulinkynsi
suolaa, pippuria

Paahdetut uudet perunat:

500 gr uusia perunoita
2 oksaa rosmariinia
suolaa, pippuria
öljyä

Paahdettu parsa:

puntti parsaa
öljyä
suolaa, pippuria

Yrttikuorrutettu tonnikala:

350 gr pala tuoretta tonnikalaa
suolaa, pippuria
reilu 1 dl hienonnettuja yrttejä (minulla rosmariinia, rakuunaa ja timjamia)

Lisäksi:

1 pieni punasipuli, ohuelti viipaloituna
4 keitettyä kananmunaa
kourallinen oliiveja
muutama kourallinen basilikanlehtiä

Salaatinkastike:

5 sardellifilettä
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl öljyä
1/2 tl balsamicoa
(suolaa, valkopippuria)

Sekoita kulhossa öljy, hienonnettu valkosipuli ja timjaminlehdet. Halkaise tomaatit  ja pyörittele seoksessa. Asettele leivinpaperille pellin päälle, suolaa ja pippuroi (varoen!) ja paahda 125-asteisessa uunissa koosta riippuen 3-3,5 tuntia. Anna jäähtyä ja valmistele sillä välin muut ainekset.

Nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Harjaa perunat ja koosta riippuen leikkaa puoliksi (tai neljään osaan, koosta riippuen). Laita ne uuninkestävään vuokaan rosmariinin kanssa, suolaa ja lorauta päälle reippaasti öljyä. Paahda, kunnes kypsiä ja saaneet väriä - koosta riippuen 30- 40 minuuttia. Kymmenen minuuttia ennen paistoajan päättymistä lisää uuniin parsat.

Leikkaa parsoista kuivat päät, lado uunivuokaan, suolaa ja lorauta päälle muutama rkl öljyä. Paahda (koosta riippuen) 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä ja valmista kastike.

Surauta kaikki sekaisin sauvasekoittimella tai, jos käytät morttelia, hiero ensin sardellifileet ja valkosipulinkynsi tahnaksi. Lisää sitten sitruunamehu, sekoita tasaiseksi ja lisää sitten öljy ja balsamico. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. 

Valmistele sitten tonnikala. Taputtele tonnikalan pinta kuivaksi. Pyyhkäise siihen hieman öljyä, suolaa ja pippuroi ja kierittele yrttisilpussa. Paista kuumalla pannulla riippuen kalan paksuudesta 1/2 minuutista muutaman minuuttiin / puoli niin, että kala jää sisältä vielä reilusti roseeksi. Anna levätä hetki ja kokoa sillä välin salaatin ainekset ja kastike. 

Leikkaa tonnikala haluamasi kokoisiksi siivuiksi ja lisää salaattiin. 




Klassinen kaveri tälle klassikkosalaatille olisi tietenkin eteläranskalaisen huvivenesataman viereisen bistron terassi ja lasi jäähdytettyä paikallista roséta. Tai rosékuohuva! 

Mutta tässä on toinen, ei niin perinteinen, mutta sitäkin onnistuneempi viinisuositus. 

Grüner Veltliner on Itävallan tunnetuin rypäle, ja tämä Meinklangin biodynaaminen viini on sen erinomainen edustaja. Siinä on upeaa aromikasta hedelmäisyyttä, mineraalisuutta ja pippurista hapokkuutta. Niinpä se komppaa niin salaatinkastikkeen, tomaatin ja sipulin hapokkuutta, mutta samalla tarjoaa tasapainoa tonnikalan ja kananmunan täyteläisyyteen. 

Viinin yrttisyys omiaan salaatin kesäisen yrttisyyden kanssa ja tämä viini viihtyykin erityisesti rakuunaa ja basilikaa sisältävien ruokien kanssa. 

Oiva viini kesän piknikeille ja juhliin tämä on myös sen vuoksi, että se sopii myös vegaaneille! Ja loistava hinta-laatusuhde myös: tämä on alle 11 euroa!




Paahtaminen tuo kasviksiin ja etenkin tomaattiin ihanasti makua ja syvyyttä  - kokeile vaikka tätä ihanaa keittoa! Tai paahdetusta paprikasta tehtyä muhammaraa tai salsa romescoa!


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


         


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 19. toukokuuta 2014

Pasta Primavera

Olimme taannoin sellaisissa Yhteiskunnallisesti Tiedostavien Ihmisten kansoittamissa tupaantuliaisissa, jossa en emäntää lukuunottamatta tuntenut ketään.  Ohimennen kuulin kuitenkin, kuinka jossain puhuttiin ruoasta. Huokaisin helpotuksesta, sillä ruoka-aiheiseen keskusteluun olisi minullakin jotain annettavaa. Huomattavasti enemmän kuin Israelin ulkopolitiikkaan tai Itä-Afrikan maaperän köyhtymiseen keskittyvään diskurssiin nyt ainakin. Mutta väärässä olin. 

Siellä vaadittiin "merilevän viljelyn optimointia" ja hehkutettiin kuinka "raakaruoka on ihan parasta". Ja voihan  se toki noin ollakin. Mutta juuri nyhtölampaalla mahansa täyttäneen ja iltapäivänsä ankankoipia konfitoiden viettäneen karnivoori-omnivoorin korviin tuo särähti. Melkein yhtä paljon kuin sitä seuraava tervehdys: "hei, saisko teille olla jotain ruokaa? Ai niin, JA MEILLÄ EI SITTEN OLE LIHAA!"

Niinno. Ehkä sitä kasvisruokaa voisi useamminkin syödä? Ja siihenhän on Pasta Primavera ("kevätpasta") mitä ihanin.





Nimensä mukaisesti tämä italialainen klassikko juhlistaa kevään tuoretta satoa. Vaikka joskus näkee esim. kanalla vahvistettuja versioita, on pääpaino yleensä vihreissä vihanneksissa: herneissä, kesäkurpitsassa, parsassa, sipulissa, parsakaalissa... Lyhyttä pastaa (esim. penneä) käytettäessä on kasvikset tapana pilkkoa pienemmiksi kun taas pitkää (esim. tagliatellea) käytettäessä suikaloidaan vihanneksetkin yleensä nauhamaisiksi.

Kahdelle

1 annos tagliatellea tai pappardellea

1/2 punttia vihreää parsaa
1/2 kesäkurpitsa
100 gr herneitä
1/4 125 gr rasiasta pinaattia
1/4 tl muskottia
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 kevätsipulin varsi (n. 1 dl hienonnettuna) tai ruohosipulia
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl parmesaania
1/2 dl turkkilaista jogurttia (tai mascarponea tai lisää parmesaania)
suolaa (varoen), mustapippuria
1 dl  tuoreita yrttejä (hienonnettua lehtipersiljaa/basilikaa, minttua)

paistamiseen: nokare voita

tarjoiluun: kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä, parmesaania


Keitä pasta ohjeen mukaan. Kuori ja suikaloi sillä välin vihannekset. Kuullota valkosipuli ja sipuli voissa. Lisää sitruunankuoriraaste (jätä hieman koristeluun)  ja mehu. Anna kiehua hetken ja lisää pannulle sitten turkkilainen jogurtti (ja/ tai juusto) Mausta. Höyrytä vihannekset kypsiksi vaikka höyrytysosassa pastakattilan päällä. Lisää nekin pannulle ja kääntele sitten joukkoon pinaatinlehdet ja lopuksi valutettu pasta. Sekoita joukkoon yrttisilppu, tarkista maku ja tarjoile lopun sitruunankuoriraasteen, parmesaanin ja paahdettujen pinjansiementen kera.






___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Parsaa piirakassa

Leipominen on kivaa. Sen kuvaaminenkin on kivaa. Ja se syöminen, se se vasta kivaa onkin. Ihan niin kivaa ei ole siitä kirjoittaminen. Sanassa "piirakka" on vain jotenkin vähän tuhma soundi. Eikä "torttukaan" kovin illallispöytään soveltuvalta keskustelunaiheelta kuulosta. Eipä se englanniksi svengaa yhtään sen paremmin: "tart" kun tarkoittaa piirakan lisäksi myös hutsua.

Mutta kun parsat ovat alkaneet saapua kauppoihin, niin niistähän tullaan ottamaan kaikki ilo irti - on niitä sen verran odotettukin! Piirakkaa siis! Ja koska prosciutto on parsan kanssa aika lyömätön yhdistelmä, niin sitä sitten kanssa. Keväisen piristysruiskeen maut saavat taikinaan raastetusta 1/2 sitruunan kuoresta sekä täytteen mintusta. Jos minttu ei kolahda, voi sen korvata vaikka ruohosipulilla. Tai yrttisekoituksella.




Jo aikaisemmin dokumentoidun juustovammani vuoksi ei tuota ainesta keittiössäni ja kokkailuissani juurikaan nähdä, mutta mikäli sinua ei tuollainen fobia riivaa, niin mitä ihanimmalta kuulostaa ja näyttää myös tämä Suolaa ja Hunajaa- Jonnan taidonnäyte.

Piirakkapohjana käytin sitä voista ihanan täyteläisyytensä saavaa, lohi-pinaattipiiraasta tuttua reseptiä, mutta myös sadonkorjuupiiraaseen käytetty galette-pohja toimisi tähänkin. Reseptin löydät täältä.

Pohjan esipaistaminen on oikeastaan makuasia. Esipaistettuna tuloksena on rapeampi pohja, mutta esipaistamattomassa maku on pehmeämpi ja täyteläisempi.

Nypi pohjan ainekset yhteen ja anna levätä kelmuun käärittynä kylmässä puoli tuntia. Kaulitse sitten ohueksi levyksi ja nosta vuokaan. Anna jähmettyä kylmässä puoli tuntia. 

Jos esipaistat pohjan, levitä pohjan päälle folioarkki ja sen päälle riisiä, kuivattuja papuja tms. ja esipaista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Nosta folio ja jatka paistamista vielä toiset 10 minuuttia. 

Levitä hieman jäähtyneelle pohjalle suikaloitu kinkku sekä minttu. Kaada päälle munamaito ja asettele täytteen päälle pätkityt parsat. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes täyte on asettunut.

Täyte:

50 gr prosciuttoa
1 puntti parsaa
(1 rkl hienonnettua tuoretta minttua)

Munamaito:

1/2 dl maitoa (tai juustoraastetta)
1 1/2 dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa (varoen, sillä kinkku on suolaista!), mustapippuria

Lasi jäähdytettyä valkoviiniä, muutama hyvä ystävä, aurinkoa, naurua... kohta se on täällä! Kesä!




Kyllähän tuo parsojen estetiikka hieman uunissa kärsii, joten jos haluat piiraasta ihan tanssiaisten kunigattaren, kannattaa täyte paistaa ilman parsoja ja asetella höyrytetyt parsat vasta liki hyytyneen pinnan päälle. Kasvisyöjät puolestaan voivat jättää prosciutton poiskin ja antaa piiraalle lisää makua käyttämällä täytteeseen juustoa.

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


       



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

perjantai 2. toukokuuta 2014

Parsatempura

Muutaman muun blogin kanssa meilläkin on otettu varaslähtö kevään parsakauteen. Kärsivällisyys kun ei muutenkaan ole niitä osaamiseni ydinalueita, niin en sitten jaksanut odottaa, että ne suomalaiset parsat kaupanhyllyille kolahtaisivat. 

Takaraivossa oli lisäksi pitkään kutkuttanut suunnaton tempuranhimo, joten sitä sitten siis. Ja paineitahan ei ollut: Emon vietyä taannoin Naapurinpojan parsaneitsyyden ei se saa siitä enää tarpeekseen. On ihan hämmästynyt kyseisen kasviksen "jopa lihaisasta monimuotoisuudesta". 

Ei se tempura aina onnistu ammattilaiskeittiössäkään, kuten El Chorron lounas osoitti. Käytetyistä kasviksista (ja koosta) riippuen kannattaa ne esikeittää ei-ihan-kypsiksi, koska kovimmat eivät ehdi kypsyä läpeensä tuolla öljyporekylvyssään. Kuivaa ne ennen tempurataikinassa uittamista. Taikinan täytyy myös olla tarpeeksi ohutta, jotta se ehtii kypsyä eikä jää sellaiseksi juustomaisen taikinamaiseksi sisältä. Lisäksi se kannattaa tehdä vasta ihan juuri ennen käyttöä. 

Rapsakan ilmavan lopputuloksen varmistamiseksi myös öljyn tulee olla tarpeeksi kuumaa - silloin se taikina alkaa kypsyä samantien öljyyn osuttuaan. Niinpä kotikeittiön rajallisen rasvakeitinkapasiteetin valossa ne joutuu paistamaan erissä, jottei öljyn lämpötila ehdi liikaa laskea. Muista tarkistaa öljyn optimaalinen kuumuus ennen jokaista erää (180° mikäli sinulla on siihen vaadittavat laitteet). Lisää uppopaistamisen saloista täällä.

Tempuran kanssa temppuillessa on lisäksi hyvä muistaa, että kuten kaikki uppopaistettu ruoka, se on parhaimmillaan ja rapsakoimmillaan vastapaistettuna. Mitä kauemmin se odottelee että saat kameran säädöt ja kuvakulmat oikein, sitä varmemmin se lötkähtää... Gluteenittomia näistä saa korvaamalla jauhot vaikka riisijauholla. Soodaveden sijaan voi puolestaan käyttää myös olutta!

Parsatempura:

500 gr puntti parsaa

Trimmaa parsat ja esikeitä (tai höyrytä) muutaman minuutin ajan. Upota jääveteen hetkeksi (tämä keskeyttää kypsymisen ja säilyttää niiden värin). Kuivaa. 


Tempurataikina:

3,5 dl vehnäjauhoja
1/4 dl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
1/4 tl kurkumaa
3 dl jääkylmää soodavettä

Sekoita taikinan kuivat ainekset yhteen ja ala sitten kaataa nestettä koko ajan sekoittaen. Sekoita nopeasti tasaiseksi, kasta parsat taikinaan ja paista erissä kuumassa öljyssä. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoile. Vaikka tuollaisen aiheeseen sopivan aasialaistyyppisen dipin kanssa. Tai miksi ei vaikka mango-chili-inkiväärimajoneesin kanssa!




Dippikastike:

1 dl soijaa
1/2 dl hunajaa
1 limen raastettu kuori ja mehu
1 tl raastettua inkivääriä
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
muutama tippa seesamiöljyä

Sekoita ainekset yhteen ja tarjoile tempuran kanssa. Grillikautta silmälläpitäen kannattaa ohje muuten laittaa talteen - se kun toimii mitä oivallisimmin myös marinadina!





Ja Naapurinpojan arvio? "Jännittävän mereneläväistä". Ai niin, ja "parasta parsaa mitä olen koskaan syönyt"! Emo 0 - ruokabloggari 6!


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Oiva pari: Hauki-jokirapu-parsaterriini

Pernod Ricard kutsui bloggareita taannoin osallistumaan OivaPari-reseptikilpailuun, jossa mukana oleviin viineihin kehitetään kevään ja kesän juhlapöytiin sopivaa syötävää. Kunnianarvoisa Alex Nurmi valitsee ehdokkaista suosikkinsa, joista te sitten pääsette äänestämään voittajat!

Kilpailu potkaistiin käyntiin virtuaalisella viinitastingillä. Lähetti toi viinit kotiin ja minä tutustuin niihin internetin välityksellä järjestetyssä tasting-tilaisuudessa omasta sängystäni muiden osallistujien kanssa chättäillen. Helppoa, ja ah, niin hauskaa. 

(Kuvitelkaa Naapurinpojan reaktio hänen tullessaan väsyneenä kotiin rankan työpäivän jälkeen. Minä viinipullojen ympäröimänä, läppäriä polvillani tasapainotellen. "Jaahah. Minkäslainen päivä sinulla on ollut?" Selitä siinä sitten että "töissähän tässä ollaan...!")

Ensimmäisenä on vuorossa Castillo de Molina - viini. Castillo de Molinan Pinot Noir valitiin juuri vuoden viiniksi ja onkin sen seurauksena viety käsistä Alkosta joka niemestä ja notkelmasta. Varsin oivallinen viini se onkin!





Keväisenhempeissä tunnelmissa päädyimme Vuoden Viinit 2014- kilpailussa niinikään kunniamaininnalla palkittuun Castillo de Molinan Reserva Sauvingnon Blanciin, sillä mielessä kangastelivat keväisenkepeät maut. Haukea, jokirapua...ja parsaa! Voi kuinka tuota parsaa onkin odotettu! Reseptejä siitä luvassa siis roppakaupalla. Vaikka kyllä sitäkin on välillä saanut metsästää - ovat sen saapumista kauppoihin odottaneet näköjään muutkin...!






Terriinin voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä päivänä. Se on onnistunut valinta juhlapöytään vaikka sen voileipäkakun sijaan jo senkin takia, että se käy niin lihaa, gluteenia kuin hiilareitakin vältteleville - kovin suuri osa ihmisistä kun nykyään kuuluu ainakin johonkin noista...!





10-12 annosta

n. 600 gr haukea tai muuta valkoista kalaa
150 gr jokiravun pyrstöjä
2 salottisipulia (tai 1 pieni sipuli)
2 kananmunaa
2 dl kermaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 tl chilihiutaleita
iso kourallinen persiljan lehtiä
kourallinen tuoretta tilliä
4-5 vihreää parsaa (koosta riippuen)
1,5 tl suolaa
1,5 tl mustapippuria

Hienonna yrtit ja sipuli. Pehmitä sipulisilppua pannulla voissa tai öljyssä. Leikkaa parsoista kuivat, puumaiset päät pois ja keitä tai höyrytä niitä muutaman minuutin ajan. Upota sitten jääveteen (tämä lopettaa kypsymisen ja säilyttää sen kauniin vehreän värin). Jauha kala monitoimikoneessa (tarinoita siitä miten sitä ei kannata tehdä löytyy täältä...), lisää joukkoon kananmunat ja lopuksi kerma. Kääntele joukkoon valutetut ja karkeasti rouhitut jokiravunpyrstöt, sitruunankuori ja yrtit. Mausta. Varoen. Muista että terveydenhuoltoihmisten  psyyke ja tuoreimmat rajat suolan suosituskäytöstä paukkuvat varmaan punaisen puolelle jo jokirapujen liemen kohdalla.

Vuoraa leipä/terriinivuoka (omani oli kooltaan 22 cm x 10 cm) foliolla, niin että vuoan ulkopuolelle jää kunnolla foliota. Kaada puolet massasta vuokaan ja tasoita. Lado päälle parsat ja lopuksi loput terriinimassasta ja tasoita pinta. Käännä folio terriinin päälle, aseta sitä hieman isompaan uunivuokaan ja kaada vuokaan kiehuvaa vettä niin, että se ylettyy terriinivuoan puoliväliin. Paista 175 asteessa tunti. Anna jäähtyä ja sitten asettua kylmässä. Leikkaa terävällä veitsellä siivuiksi, tarjoile huoneenlämpöisenä ja nauti hyvässä seurassa jäähdytetyn valkoviinin kanssa. 










* Postaus toteutettu yhteistyössä Pernod Ricardin OivaPari-reseptikilpailun kanssa - viinit ovat maahantuojan lahjoittamia *

_________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kaikki uuden sadon herkut kerralla

Olen yrittänyt psyykata itseäni syömään enemmän kalaa. Hyväähän se on, ja kevyttäkin vielä. Jotenkin se ei vain koskaan herätä tiskillä, ruokalistalla, mielikuvissa tai kielen päällä samanlaisia intohimoja kuin liha. 

Ajatustasolta olen saanut itseni nyt tarttumaan toimeen... kerran. Jos koskaan mielin mahtua siihen hääpukuuni, olisi syytä jatkaa yrityksiä.

Tulipahan tosin taas opittua, että niin ihastuttava kuin "kuinka vaikeaa se nyt voi olla"-asenne sinällään onkin, niin rajansa silläkin. Asenteella on allekirjoittanut toki oppinut lukemaan hieroglyfejä ja perkaamaan mustekaloja ammattilaisen lailla, mutta kala olikin sitten jotain ihan muuta. Ylpeys ei antanut kalakauppiaan siivota kalaa puolestani koska "kyllähän itseäänkunnioittava ruokabloggari nyt sellaisen osaa". No niinpä. Siinä Etu-Töölön  seitsemännen kerroksen kesäparatiisiin laiturinnokassahan teen sitä itsepyytämilleni Ahdin antimille harva se päivä.

Kävi ilmi, että kyseisessä askareessa on selvästi kaksi koulukuntaa: "googlaa ja tee itse perässä" sekä "älä googlaa ja itke itsesi uneen" (tässä yhteydessä ei jaeta palkintoja niille, jotka arvasivat, kumpaan allekirjoittanut kuuluu). Tukka täynnä ruotoja, silmät täynnä suomuja ja muutaman viinilasillisen voimin siitäkin selvittiin. Kuha 0 - ruokabloggari 6. 

Kuhafileet taputtelin kuiviksi, suolasin ja pippuroin ja paistoin pannulla voissa, johon olin lisännyt muutaman valkosipulinkynnen ohuina siivuina. Paista ensin nahkapuoli alaspäin muutaman minuutin ajan kunnes väri alkaa muuttua himmeän valkoiseksi. Käännä sitten ja paista vielä noin minuutin ajan. Lorauta perään hieman sitruunamehua ja varhaissipulinvarsihakkelusta.

Kuhan kylkeen tehtiin sitä perunapaistosta, johon Mechessä ihastuin. Se oli lisäksi sikäli loistokas annos, että se yhdistää niin paljon uuden sadon herkkuja: on uusia perunoita, uutta sipulia, parsaa... ja pekonia tottakai, joka maistuu aina, vuosikerrasta riippumatta. Olisin tähän käyttänyt mieluusti favapapuja, mutta ne olivat päässeet loppumaan. Käytin niitä korvaamaan vähintäänkin yhtä loistokkaita edamame- papuja, joiden hennon pähkinäisestä makeudesta en saa tarpeekseni, mutta toki tähän kävisivät myös uuden sadon herneet.




Neljälle

15 uutta perunaa
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
140 gr pekonia
250 gr parsaa
150 gr edamame-papuja
kourallinen varhaissipulin varsia silputtuna
1/2 sitruunan raastettu kuori
suolaa, mustapippuria

Napsaise parsoista kuivat päät irti. Leikkaa ne sitten muutaman sentin mittaisiksi palasiksi. Harjaa perunat ja halkaise ne kahtia. Keitä kypsiksi vähässä vedessä ja höyrytä samalla parsa ja edamame-pavut. Paloittele pekoni ja paista pannulla kunnes rapeaa. Nosta pekoni pannulta ja riippuen pannuunjääneen pekonirasvan määrästä lisää tarvittaessa hieman voita. Kääntele joukkoon valkosipuli ja perunat ja anna niiden saada hieman väriä. Lisää sitten parsa ja edamame. Mausta suolalla (varoen, koska annoksessa on myös pekonia), pippurilla ja sitruunankuorella. Heitä lopuksi perään sipulinvarret ja tarjoile. Erinomaista kalan kanssa. Nimenomaan kuhan. Etenkin sellaisen itseperkaamasi ja-suomustamasi.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Parsaa, risottoa, sitruunaa ja katkarapuja

Parsalla jatketaan tänäänkin - vuorossa risotto. Eihän se nyt ehkä ihan sitä kevyintä ruokaa kesään ole mutta... onhan se hyvää!

Jos tähän käyttää kuorimattomia, raakoja jättikatkoja, niin niiden kuoret kannattaa hyödyntää keittelemällä niistä liemi, jota voi sitten jatkaa joko kalaliemellä tai hummerifondilla (2 rkl fondia puoleen litraan vettä).Pidä liemi kuumana kattilassaan risoton valmistumisen ajan.

Kolmelle-neljälle

3,5 dl risottoriisiä
9-12 dl kala/ äyriäislientä
3 salottisipulia/ 1 pieni sipuli/ 1/2 isosta sipulista
1 iso valkosipulinkynsi/ 2 pientä
1 reilu rkl voita + lisää lopuksi
1 nippu parsaa (n. 1/2 kg)
1/2 kg jättikatkarapuja
1 dl valkoviiniä
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 reilu rkl ruohosipulisilppua

Kuullota sipulisilppu ja hienonnettu valkosipuli voissa. Lisää sekaan risottoriisi ja kuullota, kunnes läpikuultavaa. Lisää sitten valkoviini. Kun se on imeytynyt, ala lisätä kuumaa kala/äyriäislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita säännöllisesti. Rakenteeltaanhan tämä saa jäädä löysäksi.

Kun riisi alkaa olla kypsää (n. 20 minuuttia) kääntele joukoon katkaravut ja anna niiden kypsyä risoton kuumuudessa. Tai (mikäli käytät raakoja) grillaa ne erikseen kypsiksi kevyesti öljyssä, suolassa, pippurissa ja sitruunamehussa käänneltyinä ja lisää risottoon lopuksi. 

Napsaise parsasta puumainen osa varren alaosasta pois ja leikkaa muutaman sentin pätkiksi. Höyrytä tai keitä vähässä vedessä kypsiksi (n. 5 min.) Kääntele risoton joukkoon. Lisää ennen tarjoilua sekaan reilu nokare voita, mausta suolalla ja pippurilla, kääntele joukkoon ruohosipuli  ja sitruunankuorisilppu. Nauti. Jäähdytetyn valkoviinin kera. Aurinkoisella terassilla.



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Soppasunnuntai: parsaa ja ripaus curryä

Vaikka sesonkiruokaan olisi ihana pyrkiä, olisi todellisuus Suomen kaltaisessa maassa melko surullinen. 

Niinpä ainakin itse joudun tekemään myönnytyksiä ja mieliteot vievät toisinaan voiton ekologis-eettisestä pohdinnasta vaikka siitä, minkälainen hiilijalanjälki sillä ostamallani, Perusta lennätetyllä kurpitsalla on. 

Mutta voi sitä riemua, kun Suomessa koittaa kesä ja kauppojen hyllyt notkuvat muutaman viikon ajan oman maan tuotannosta. 

Uusien perunoiden lisäksi ei ole ehkä toista tuotetta, jonka sesonkia meidän keittiössä odotetaan sellaisella hartaudella kuin parsaa. Nimenomaan vihreää parsaa. 

Sitä onkin viime aikoina pistetty vähän joka paikkaan, niin perunasalaattiin kuin frittataankin. Niinpä se on päätähtenä myös tämän viikon soppasunnuntaissa - kaverinaan harvemmin parsan kumppanina nähty curry.

Kahdelle

1/2 kg vihreää parsaa
1/2 sipuli (tai 1 pieni)
1 tl curryjauhetta
4-4,5 dl kanalientä
1 dl kermaa
loraus sitruunamehua
suolaa, pippuria

Leikkaa parsoista puumaisimmat osat varresta veks. Kuori varret halutessasi (minä en) ja paloittele parsat muutaman sentin mittaisiksi palasiksi. Säästä muutama latvakappale koristeluun ja höyrytä ne kypsäksi samalla kun keitto kiehuu. Kuumenna nokare voita tai öljyä, lisää sipulihakkelus ja curry. Pyörittele hetken aikaa ja lisää paloiteltu parsa. Kun ne ovat hieman pehmenneet, lisää muutama desi kanalientä. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes parsat ovat kypsiä (10-15 minuuttia). Soseuta ja lisää tarvittaessa lisää kanalientä. Kaada takaisin kattilaan, lisää loraus sitruunamehua, kerma ja mausta. Koristele niillä säästetyillä parsannupuilla ja tarjoile. 



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Eggs Benedict ilman Benedictiä

Ruokablogosfäärissä useaan otteeseen mainitusta  McGeen helpommasta hollandaise-kastikkeesta innostuttuani päätin pistää ohjeen testiin. Sunnuntain kunniaksi kun aamiaiseksi haluttiin jotain vähän hienompaa, joten päädyin Eggs Benedictiin. Josta jätin leivän pois ja korvasin sen grillatulla parsapedillä. Ja kinkun sijaan käytin kylmäsavustettua lohta, jota täältä löytyy hämmentävän hyvin. Joten eihän se lopputulos sitten mikään Eggs Benedict ollutkaan...Vaan ehkä Eggs Atlantic, joka osissa maailmaa myös Eggs Hemingwaynä tunnetaan.


Uppomunia meillä on tehty useamminkin, joskin kanamunien keittoveteen lisättävä (Herrasmiehen inhoama)  viinietikka meillä korvataan reippaalla suolamäärällä, joka kuulemma hoitaa saman asian, eli auttaa pitämään sen kananmunan rakenteen koossa. Koska kuitenkin neuroottisuudessani pyrin symmetrisyyteen (ja piakkoin epäilemättä psykiatriseen hoitoon), kokeilin jonkin maan Masterchefistä nappaamaani kikkaa: vuoraa muki kevyesti öljytyllä tuorekelmulla ja riko kananmuna siihen. Pyöräytä näin muodostuva pussi sitten napakasti kiinni ja pudota poreilevaan veteen ja anna sitten kypsyä haluttuun kypsyyteen (3-4 minuuttia).



Parsat olivat meillä noita hentoisia yksilöitä, joten grillasin ne uunissa kevyesti öljyllä sipaistuna viitisen minuuttia. Niitä pienempiä yksilöitä menee 12 kpl ruokailija, normaaleja laittaisin 6. 

Kylmäsavulohta käytin yhden ison siivun per annos.

Hollandaise-kastiketta tein puolikkaan annoksen, eli halutessasi neljälle, tuplaa allaolevat määrät.

2 keltuaista
125 g suolatonta voita kuutioituna
1 rkl vettä
sitruunamehua
suolaa

Laita keltuaiset, kuutioitu voi ja vesi paksupohjaiselle paistinpannulle. Lämmitä varovasti jatkuvasti vatkaten. Kun voi sulaa, kastike alkaa paksuuntua. Älä nosta lämpöä: pannun reunojen pitäisi pysyä niin viileinä, että niihin voi tarttua paljain käsin. 

Kun voi on kokonaan sulanut, nosta lämpö keskilämmölle ja vatkaa voimakkaasti, kunnes kastike tiivistyy. Jos kastikkeesta alkaa nousta höyryä, ota pannu levyltä, mutta älä lopeta vatkaamista.

Kun kastike on paksuuntunut sinua miellyttävään muotoon, lisää sitruunamehua, sekoita ja mausta ripauksella suolaa. 


Laita grillatut parsat lautaselle pediksi. Nosta päälle kylmäsavulohi ja sen päälle uppomuna. Kruunaa hollandaise- kastikkeella, ripottele päälle ruoho- tai kevätsipulisilppua ja nauti!











Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

tiistai 22. tammikuuta 2013

Revuelto de Esparragos y Gambas - andalusialainen munakokkeli

Tänään on luvassa sitä Fuengirolassa syötyä parsa-jättikatkarapu-munakokkelia. Ja koska tänään on (taas) sellainen päivä, että vähennämme hiilihydraatteja (Paha peruna! Paha pasta! Paha patonki!), niin tämä on tehty ilman niitä siinä annoksessa mukana olleita paistettuja perunoita, mikä on ilmeisesti se hieman tyypillisempi tapa joka tapauksessa.  Ja koska jätin perunat pois, niin laitoin mukaan vielä lisää katkarapuja. Että se siitä itsehillinnästä...

Muutenhan tämä on toki juurikin sellainen ruoka, että sinne pannunpohjalle voi heitellä melkolailla mitä tahansa sieltä kaapinpohjalta sattuu löytymään. Savulohi kävisi tuon parsan kanssa oivallisesti. Ehkäpä sahramihippusen kanssa...? Parsankin voisi halutessaan korvata vaikka herneillä.

Tähän kannattaa käyttää niitä pieniä vihreitä parsoja. Jos niitä ei löydy, niin käytä vapaasti niitä isoja- siinä tapauksessa ne kannattaa ensin esikeittää.

Mikäli niitä perunoita tähän laittaa (ja miksi ei laittaisi!), suosittelen paistamaan ne ensin pannulla rapeiksi öljyssä ja hyppysellisessä paprikajauhetta . Chilin määrää voi säädellä käyttämäsi paprikan tulisuuden mukaan. Kahden hengen annokseen riittää yksi sellainen vähän isomman kokoinen peruna joko kuutioituna tai pienehköinä, n. reilun puolen sentin siivuina. Kokkeliin ne kannattaa käännellä mukaan vasta viimeisenä, etteivät turhaan nuukahda.





(kahdelle)


6 keskikokoista kananmunaa (tai 4 todella isoa)
1 kourallinen kevätsipulia (tai puolikas sipuli)
14 (raakaa) jättikatkaravun pyrstöä  (jos käytät perunoita,10 riittää) 
24 pientä vihreää parsaa (tai n. 8 kpl esikeitettyjä isoja)
1 tl hienonnettuja chilejä
1 tl jauhettua valkosipulia
1 kourallinen persiljanlehtiä
suolaa ja pippuria


Vatkaa kananmunat kevyesti kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla. Jos käytät kevätsipulia, lisää ne munien joukkoon. Mikäli käytät tavallista sipulia, lisää se ohuina siivuina pannuun parsojen kanssa.

Napsaise parsoista kuivat päät tarvittaessa pois ja leikkaa 2-3 osaan riippuen käyttämiesi parsojen koosta. Kuumenna öljy pannussa ja lisää mukaan parsat ja valkosipulijauhe.

Kun parsat ovat hieman pehmenneet, lisää mukaan nokare voita, chilit sekä katkaravut, suola ja pippuri.

Kun katkaravut ovat kypsyneet, kaada joukkoon kananmunaseos ja nosta pois liedeltä. Sekoita rauhallisesti pohjaa myöten- kanamunat kypsyvät jälkilämmössä kuivumatta liikaa. Mikäli käytät perunoita, kääntele myös ne mukaan tässä vaiheessa. 

Sekoita joukkoon lopulta  persilja (ei turhan hienoksi hakattuna) ja tarjoile!




Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This