Gobi pakora - intialaiset kukkakaalipakorat ja Saimaan juomatehtaan Marsalkka luomuvehnäolut

* * * 

For English please see here

* * * 

Intia on opettanut minulle kaksi asiaa: kukkakaalin syömisen ja Shah Rukh Khanin nerokkuuden. 

Ennen ensimmäistä Intian-reissuani en ymmärtänyt kummastakaan mitään. Kukkakaalin kohdalla se on tosin ymmärrettävää: näyttäähän se lääkäritietokirjasarjan sukupuolitautiosiosta peräisin olevalta opetusmateriaalilta (no mutta näyttäähän se). Bollywood-elokuvien ylitseampuva dramaattisuus ja elämää suurempien tunteiden kaoottinen esiinmarssitus taas sai minussa aikaan lähinnä migreenin. 

Intia muutti näistä molemmat. Siellä tutustuin aloo gobiin (miten jokin niin yksinkertainen voi olla niin hyvää?) ja Shah Rukh Khaniin - intialaisen elokuvan megatähdistä suurimpaan. Erityisen legendaariseksi miehen esittämät hahmot ovat tulleet jopa omalleni vertoja vetävästä epäonnestaan rakkaudessa. 

Hän ei taida saada sydämensä valittua omakseen missään elokuvassa, vaan joko hän tai hänen rakastettunsa aina kuolee, saattaen käyntiin sen noin 15-minuuttisen kohtauksen, minkä vuoksi en noista elokuvista tarpeekseni saa: Shah Rukh Khanin itkun. Hänen absurdin ylinäytellyt tunteenpurkauksensa ovat niin uskomattomia, että niille löytyy Youtubesta ihan omia koosteitaan (etkö usko? Tsekkaa vaikka tämä). 

Jokasyksyisten Rakkautta ja Anarkiaa- leffafestareiden Bollywood-leffojen sarjassa intialaisseurueet saapuvat paikalle laumoittain vain nauraakseen niille. Suurimmassa leffasuosikissani, kaikista perinteisistä Bollywood-kliseistä pilkkaatekevässä Om Shanti Om - elokuvassa SRK:n (kyllä, me tosifanit kutsumme häntä noin) roolihahmo mainitsee häntä haastattelemaan saapuneelle toimittajalle, kuinka hänen elokuvansa ovat sitä suositumpia, mitä useammin hän niissä kuolee, joten nyt tekeillä olevassa hänet on kirjoitettu kuolemaan peräti yhdeksän (!) kertaa. 

Pakora (tai bhaji), eli kikhernejauhopohjaisessa taikinassa kastetut ja rapeaksi uppopaistetut kasvisfritterit ovat Intiassa suosittuja snackseja etenkin monsuuniaikaan, jolloin itsekin maassa matkustin. Kun kauan odotettu sade vihdoin repesi, olin juuri dramaattisesti eronnut (Intia näköjään tarttuu...) poikaystävästäni ja pakannut kapsäkkini keskellä yötä riksakuskin kyytiin. Minä itkin, kuski itki... ja pian itki koko Intian taivaskin. (Riksakuski tosin itki vain, koska minä olin raivoissani pakottanut hänet ajamaan yksisuuntaista katua väärään suuntaan.) 

Nämä pakorat eivät välttämättä saisi ketään kyyneliin (vaikka olisihan se ihanaa nähdä SRK:n ainakin yrittävän sitä), mutta kyllä ne vain hyviä ovat. Tarjoile vastapaistettuina, jolloin ne ovat rapeimmillaan. 

Neljälle:

Kukkakaalipakorat

1 kukkakaalinpää, samankokoisiin kukintoihin leikattuna

Pakorataikina:

2 dl gram- eli kikhernejauhoja
1 dl riisijauhoja
2 tl suolaa
2 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
3 tl garam masalaa
1 tl chilijauhetta
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl ruokasoodaa
2 -2,25 dl jääkylmää (sooda)vettä

Paistamiseen: 1 l öljyä

Jos haluat kukkakaalista pehmeämpää, keitä kukintoja suolatussa vedessä muutaman minuutin ajan, mutta tämän vaiheen voi huoletta jättää välistäkin. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten vesi kunnes koossa on paksu taikina.

Kuumenna öljy isossa (innoitetussa) kattilassa. Upota kukinnot taikinaan niin että ne ovat täysin sen peitossa. Paista muutamassa erässä kunnes kullanruskeita. 

Valuta talouspaperin päällä ja tarjoile lime-korianteridipin kanssa. 

Lime-jalapeño-korianteri-valkosipulikastike:

2 korianteripuskaa
2 jalapeñoa
2,5 limen mehu
2 valkosipulinkynttä
4 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria

Soseuta ainekset tehosekoittimessa ja lisää tarvittaessa öljyä saavuttaaksesi halutun koostumuksen. Tarkista maku ja säädä kohdilleen suolaa ja/tai sokeria lisäämällä.

Muita kokeilemisen arvoisia dippikastikkeita ovat tsatsiki, intialainen raita tai tämä mango-chili-inkivääridippi.

Intialaisten makujen klassikkokumppani on vaalea olut ja juuri testiin saamastani Saimaan Juomatehtaan tuotepakkauksesta löytyi mm. tämä upea, jo huipputyylikkäällä ulkomuodollaan hurmannut luomuvehnäolut, jonka raikas hedelmäisyys olikin näiden lempeälle mausteisuudelle oikein toimiva kaveri. 

Muutenkin tämän lähituotantoa edustavan panimon lisäaineettomat (ja korkean kotimaisuusasteen omaavat!) tuotteet ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. 

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Bissli - israelilainen snacks uppopaistetusta pastasta

* * * 

For English please see here

* * * 

Jo Israelinreissuni alkumetreillä joku huomautti, kuinka "israelilaiset syövät koko ajan". Ja "silloin kun he eivät syö, he puhuvat ruoasta". Varsin totta se onkin: ulkona syödään paljon ja brunssipaikat täyttyvät viikonloppuisin äärimmilleen perheistä ja kaveriporukoista. 

Aterioiden välillä ja liikkeellä ollessa napostellaan snäcksein, jotka suurimmaksi osaksi koostuvat pähkinöistä ja siemenistä. Israelissa on kuitenkin kaksi paikallista ja varsin omaperäistä vähän epäterveellisempää snacksklassikkoa: Bamba ja Bissli.

Bamba on näistä suosituin ja muodostaa noin 25% koko maan snacksmarkkinoista. Se on juustonaksumaisen rakenteen omaava, maissista tehty maapähkinävoin makuinen snacks. Se on niin suosittua, että jossain vaiheessa sen väitettiin jopa olevan isralilaisten lasten pääasiallinen proteiniinlähde. Sen huimaa kulutusta on arvioitu myös selitykseksi pähkinäallergian harvinaisuuteen. 

Bissli on oma suosikkini ja niitä asioita, joita minun Israeliin päästyäni täytyy saada. Se taas on vehnäpohjainen ja käytännössä uppopaistettua pastaa.  Eri muodot kertovat, mistä mausta on kyse. Fusillinmuotoinen on grillimaustettua ja se kaikista suosituin. Sen lisäksi löytyy myös pizzan, tacon ja (koska Israelissa ollaan...) falafelinmakuista bissliä.

Juurikaan helpommin ei naposteluhimoa voi taltuttaa eikä raaka-aineitakaan ole oikeastaan kuin yksi: esikeitetty pasta.  Mausteita voi vaihdella täysin oman maun mukaan - kaikista helpoimmalla pääsee, kun käyttää valmiita tacomauste- tai grillimausteseoksia. 

Vehnäpastan sijaan voi käyttää myös gluteenitonta tai täysjyväpastaa. 

Helsingissä niin Bambaa kuin Bissliä löytyy myös Zaafranin kosher-delistä Kampista!

Bissli - israelilainen snacks uppopaistetusta pastasta:

250 gr fusillia (tai muuta kuvioitua kuivapastaa)

Grillimausteseos:

1,5 rkl sipulijauhetta

1,5 tl valkosipulijauhetta

1 tl chilijauhetta

1,5 tl pimentónia (voi korvata myös tavallisella paprikalla, mutta pimentön tuo myös sitä savuisuutta)

1,5 tl jauhettua korianteria

1,5 tl suolaa

1,5 tl mustapippuria

Paistamiseen: 1/2 l öljyä 

Esikeitä pastaa vähän yli puolet pakkauksessa annetusta keittoajasta, valuta ja levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivahtamaan noin kymmeneksi minuutiksi. 

Sekoita mausteseoksen ainekset isossa kulhossa. 

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paista pasta muutamassa erässä kunnes kullanruskeaa. Valuta talouspaperin päällä ja pyörittele sitten mausteseoksessa. Tarjoile. 

Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Ruokamuistoja Tunisiasta: tunisialainen kalakefta

* * * 

For English please see here

* * * 

Tunisian taannoinen terrori-isku sai sydämen synkäksi ja ajatukset Välimeren väärälle puolelle. Arabikevään lisäksi Tunisia oli yhdessä vaiheessa elämääni myös minun kotini ja tulee aina olemaan minulle hyvin erityinen paikka. Jo senkin takia, että aika, jolloin siellä elin, oli niin kovin erityinen. Paitsi tuolle pikkuruiselle ( ja yleensä meillä päin maailmaa uutisotsikoissa vähäiselle huomiolle jäävälle) maalle, myös koko maanosalle.

Tämä heijastuu myös kuva-arkistooni tuolta ajalta - yleisen epävakauden myötä matkustelu maan sisällä jäi valitettavan vähiin, joten suuri osa kuvista keskittyy pääkaupungin mellakoihin ja Libyan rajan pakolaisleireihin. 

Mitään turisminelvytyspakettia ei niistä siis saanut koottua, vaikka juuri sitä maa kipeästi tarvitsisikin. Kerron teille sen sijaan siis omista ruokamuistoistani. Niitä kun löytyy!

Tunisiin muuttaessani oli minulla takataskussa jo valmiina 10 ravintolan lista, joista halusin aloittaa tutustumiseni uuteen kotiini. Suuri osa ei kuitenkaan ollut juuri mistään kotoisin, ja vähintään yhtä suuri osa tuntui olevan aina kiinni. Kunnianhimoinen suunnitelmani illallistaa pitkän kaavan mukaan joka perjantai-ilta jossain uudessa ravintolassa kuivui kokoon siis heti alkuunsa, ja päädyin viettämään joka perjantain samassa ravintolassa - pääkadun Habib Bourguiban sivukujilta löytyvässä Chez Nousissa. 

Jonnekin 50-luvun Pariisiin hellyttävästi jämähtäneen paikan seiniä koristivat kuvat siellä illastaneista menneiden aikojen suuruuksista Edith Piafista Humphrey Bogartiin, eikä äärimmäistä omanarvontuntoa henkivältä hovimestarilta vahingossakaan irronnut hymyä tai sopimattoman tuttavallista kommenttia.

Jokainen illallinen toisti samaa kaavaa: käveltyäni sisään tyhjään ravintolaan liikahti hovimestarin pää noin kahdeksasosatuuman verran nyökkäykseksi ja merkiksi siitä, että saapumiseni oli noteerattu (kuten sanoin, Jeeves oli suorastaan huikentelevainen tähän heppuun verrattuna!) "Notre princesse", sain minimaalisen kumarruksen kera tervehdykseksi, ja hän saattoi minut pöytääni antaen tarjoilijalle sanattoman signaalin tulla tuomaan minulle ruokalista. 

Ja joka kerta teeskentelimme, ettei tämäkään osa illasta toistunut muuttumattomana viikosta toiseen hänen kirjatessaan tilaustani: alkuun etanoita ja pääruoaksi Filet Chez Nous ("absolument pas bien cuit!") ja paikallista roséta palanpainikkeeksi.

Oli iltoja, jolloin mellakkapoliisi saattoi minut kotiin levottomuuksien taas vallatessa kadut; oli iltoja, jolloin ulkonaliikkumiskiellon vuoksi ei kotoa päässyt edes lähtemään. Jossain vaiheessa oivalsin, että monena iltana ravintolaa pidettiin todennänäköisesti auki vain minua varten.

Aikanaan tilanteen rauhoittuessa löysin muista Tunisin naapurustoista muutaman varsin erinomaisen ravintolan, joista enemmän blogin ruokamatkavinkit-osiossa. Pääsääntöisesti tarjonta ei kuitenkaan hurmannut. Trendikkäämpien, kalliimpien ( ja ulkomaalaisten suosiossa olevien)  kaupunginosien ravintolat tarjosivat vesitettyjä tulkintoja eurooppalaisista keittiöistä, mutta oikeasti hyvää paikallista ruokaa ei oikein saanut mistään. 

"Tunisialaiset syövät kotonaan, eivät ulkona ravintoloissa", sain kuulla. Epäilemättä myös taloudellisilla tekijöillä oli syynsä: Helsingin hintoihin tottuneelle edullinen hintataso olikin paikallisen kukkarolle varmasti jotain ihan muuta. Edullisuudesta johtuen keskivertotunisialaisen ruokavalio sisältääkin paljon tärkkelystä: kuskusia, muita paikallisia viljoja ja pastaa. Ja Ranskan siirtomaa-ajan perintönä patonkia. Paljon patonkia.

Lauantai-aamupäiväni vietin puolestaan aina tutkaillen Marché Centralin, Tunisin katetun keskustorin tarjontaa, josta mukaan lähtivät tarvikkeet lauantailounaaseen, jotta pikkuruisessa keittössäni asetuin syömään pikkuruiselta ranskalaiselta parvekkeelta Tunisin kattojen ylle avautuvaa näkymää ihaillen. Lounas oli muuten aina äyriäisiä: tutuksi tulleet myyjät kuin aina saivat minut ylipuhuttua. "Mutta madame, ainahan te jättikatkojamme ostatte! Ja entäs mustekala? Kuinka monta kiloa tällä viikolla laitetaan?" 

Ottaen huomioon Tunisian sijainnin rannikolla ja tuoreen kalan saatavuuden, oli hämmästyttävää, kuinka huonosti sitä oli saatavilla ravintoloissa. Yleisimmin käytetty kala oli purkkitonnikala(!) Erityisen traagista tämä oli Bizerten kaltaisissa idyllisissä rannikkokaupungeissa, joiden rantaravintoloissa olisi ollut potentiaalia niin paljon parempaankin. 

Paremmissa ravintoloissa saattoi löytää muutakin, tosin kielitieteilijää yhtä hämmentävin tuloksin. Mullo, dorado ja merluza (kummeliturska) olivat tuttuja jo Espanjasta, mutta loup de mer , meren susi oli uusi tuttavuus. Onneksi on Google translate. Meriahvenhan se.

Kalakeftat ovat kuitenkin Tunisiassa suosittu ruoka, johon ei voi olla törmäämättä. Kullankeltaisen värinsä ja aromaattisen makunsa ne saavat juustokuminasta ja kurkumasta. Tavallisesti niihin käytetään myös aika lailla jauhoja, mutta omani saavat täydellisen kiinteän ja koossapysyvän rakenteensa perunasta. Korppujauhojakin on vain puolisen desiä, ja niinpä nämä sopivat gluteenittomia korppujauhoja käyttäen myös gluteenittomaan ruokavalioon. 

Ja koska harissa on Tunisialle sama, mitä piri piri-kastike Portugalille ja Sriracha Thaimaalle, ei ateriaa (ja elämää!) ole ilman sitä. Niinpä tein näiden varsin lempeän makuisten kalapyöryköiden kaveriksi harissa-jogurttikastikkeen. Ja katoin pöytään  uudet pohjois-afrikkalaiset lempilautaset. Oh, là là.

20 kpl

Tunisialaiset kalakeftat:

300 gr valkolihaista kalaa

1 iso peruna

1/2 pienehkö sipuli, hienoksi silputtuna

1/ tl kurkumaa

1/2 tl juustokuminaa

iso kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna (2 rkl hienonnettuna)

1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori

1/2 dl korppujauhoja

1 kananmuna

suolaa, pippuria

Paistamiseen: 1/2 l öljyä

Höyrytä peruna kypsäksi. Suolaa ja pippuroi kalafileet ja höyrytä nekin. Anna jäähtyä.

Kuullota sipulisilppu öljytilkassa kunnes pehmeää ja läpikuultavaa. Lisää joukkoon kurkuma ja juustokumina ja kuullota niitäkin aromien irrottamiseksi muutaman minuutin ajan. 

Muussaa peruna haarukalla, sekoita joukkoon sipulisilppu, persilja, sitruunankuoriraaste sekä korppujauhot. Sekoita sitten hyvin joukkoon kananmuna ja lopuksi kala (se saa jäädä vähän rouheammiksi paloiksi).

Tarkista maku, suolaa ja pippuroi ja pyörittele 20 pyörykäksi. Litistä niitä hieman, uppopaista kuumassa öljyssä ja valuta talouspaperin päällä ennen tarjoilua .

Tarjoa sitruunalohkojen ja/tai harissa-jogurttikastikkeen kanssa. 

Harissa-jogurtikastike:

250 gr turkkilaista jogurttia

1,5 tl harissa-tahnaa

1/2 sitrunan kuori ja mehu

1/2 tl kuivattua minttua (ja/tai 1 rkl hienonnettua persiljaa)

suolaa, pippuria

Sekoita ainekset keskenään, anna mielellään maustua jääkaapissa puolisen tuntia, tarkista maku ja suolaa ja pippuroi vasta sitten. 

PS. Tunisiassa on pitkät perinteet myös viinintuotannossa ja maasta löytyy varsin kelpoa rosé-viiniä, jopa kosherversiona. Suurin osa viinitarhoista sijaitsee muutaman tunnin päässä Tunisista Cap Bonin alueella. Näistä ihan ykkönen on Korbassa, Nabeulin lähellä sijaitseva Kurubis, jonka upeisiin viineihin pääsin viinitilakierroksella tutustumaan. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen paikka jos siellä päin satut liikkumaan!

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Juhannuskalenterin 11. luukku: Karitsan kateenkorva tartar-kastikkeella

* * * 

For English please see here

* * * 

Olen elämässäni syönyt kateekorvaa kahdesti. Toisella kerralla se oli juuri sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: mehukasta ja kermaisen täyteläistä. Toisella kertaa se oli sitä, mitä se ilmeisesti useimmiten on: paksusti paneroitua ja kuivaksi paistettua, jolloin se tuo mieleen lähinnä viikon vanhat kalapuikot.

Itse en ole kateenkorvia koskaan tehnyt enkä muista niihin kaupoissa tai kauppahalleissa edes törmänneeni. Tähän tuli tervetullut muutos saatuamme Familian viimeisimmässä lähetyksessä myös paketin karitsan kateenkorvia. Doing ja boing sanoivat ruokahullun silmät ja sydän.

En aio valehdella: työtä ja aikaa nämä vievät. Mutta niiden mieto maku ja mehukas rakenne ovat kyllä varsin ainutlaatuisia. Kateenkorva on siis (nuorten) nisäkkäiden rintaontelosta löytyvä rauhasmainen elin. Jossain luin sen rakennetta verrattavan aivoihin, joka tosin sekään ei varmaan ole omiaan herättämään kovinkaan kiihkeän positiivisia mielikuvia. Jos kuitenkin olet avarakatseinen herkuttelija ja uskot kestävämpään lihansyömiseen eli koko eläimen hyödyntämiseen (jota epäilen ja toivon sinun olevan, koska luet tällä hetkellä minun, etkä vaikka Johanna Tukiaisen blogia!), suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä herkkua tämä on!

Karitsan kateenkorva on kuitenkin sen verran pienikokoista, että ajatukset leivittämisestä sai hylätä samantien. Niinpä tyydyin kiehauttamisen jälkeen  kierittelemään ne maustetuissa jauhoissa ja paistamaan niihin pannulla väri ja rapea pinta.

Itse maku näissäkin on mieto, mutta mehukas ja täyteläinen, joten lisukkeeksi suosittelen jotain ärhäkämpää ja hapokkaampaa, kuten vaikka tätä unelmaista tartar-kastiketta. Myös tämä piccata-kastike toimisi! Itse kevensin tartar-kastiketta korvaamalla puolet majoneesista turkkilaisella jogurtilla, mutta toki sen voi tehdä kokonaan majoneesistakin. Yrtteinä voi käyttää joko pelkästään persiljaa tai osan voi korvata tillillä tai rakuunalla. 

Kateenkorvia peittää sellainen kalvo, jonka kuoriminen homman isoin urakka on. On oma asiasi, irrotatko kalvot liotuksen vai vasta keittämisen jälkeen. Liotuksen kylmä vesi saa kateenkorvia puhdistaessaan aikaan sen, että kalvo on helpommin havaittavissa, mutta ainakin omasta mielestäni itse irrottaminen onnistuu helpoiten keitetyistä kateenkorvista. Niissä se kalvo erottuu sameana kerroksena kateenkorvan pinnalla. PS. Varaudu siihen, että kalvoa irrottaessasi kateenkorvat helposti hajoavat pienempiin osiin. Käyttökelpoisia silti kaikki!

Karitsan kateenkorvat:

Alkuruokana esim. salaattipedillä neljälle

500 gr karitsan kateenkorvaa

Liota kateenkorvat runsaassa kylmässä suolatussa vedessä (muutama litra vettä + muutama rkl suolaa) 2-3 tunnin ajan, kunnes vesi on valutettaessa täysin kirkasta. Vaihda vesi puolen tunnin välein. 

Kateenkorvien keittoneste:

3 litraa vettä

3 valkosipulinkynttä hieman runnottuna

1 rkl kokonaisia mustapippureita

3 rkl suolaa

2 laakerinlehteä

Mittaa ainekset kattilaan ja kiehauta. Lisää joukkoon sitten valutetut kateenkorvat ja keitä juuri ja juuri poreilevassa vedessä noin seitsemän minuutin ajan, kunnes kateenkorvat tuntuvat kiinteiltä. Nosta liemestä ja anna jäähtyä. Kaikista nopein vaihtoehto on upottaa ne jääveteen. Jos et siistinyt kateenkorvia ennen keittämistä, tee se nyt.

Leivittämiseen: muutama dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta (esim. riisi-)jauhoja, suolaa, pippuria

Paistamiseen: ruokaöljyä tai voita (tai näiden sekoitusta)

Kierittele kateenkorvat maustetussa jauhoseoksessa ja paista (joko pannulla tai uppopaista öljyssä) niiden pintaan kaunis väri. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoa tartar-kastikkeen kanssa.

Tartar-kastike:

1 dl majoneesia

1 dl turkkilaista jogurttia

1,5 rkl hienonnettuja pikkukurkkuja (tai suolakurkkua)

1,5 rkl hienonnettuja kapriksia

1,5 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta

0,5 tl pikkukurkkujen nestettä

2 rkl hienonnettua, tuoretta persiljaa

0,5 tl- 1 tl sinappia

suolaa, valkopippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna mielellään maustua kylmässä puolisen tuntia. Tarkista sitten maku ja suolaa ja pippuroi maun mukaan. 

Viinisuosituksia meillä ei tällä kertaa ole vain yhtä tai kahta vaan peräti kolme: niin hyvin kaikki viikonlopun lounaalle avaamamme pullot tämän herkun kaveriksi kävivät. Ehkä meillä oli tuuria? Ehkä alamme ihan tosissamme oppia jotain? Ehkä sillä ei edes ole väliä...?

Valkoisista paras vaihtoehto oli tämä: italialainen Sartorin Marani Appassimento (11.99€). Sen sitruunaisuus heräsi eloon tartar-kastikkeen kanssa piristäen kokonaisuutta erinomaisesti. 

PS. Lue lisää viinistä ja sen Garganega-rypäleestä edellisestä blogipostauksestamme, jossa tämä osoittautui erinomaiseksi paritukseksi myös mango-chilikanallemme!

Vaan huono ei ollut tämäkään: chileläinen Viña Tarapacán Reserva Chardonnay (9,99€) (kyllä: Chardonnay näyttää tehneen kevään myötä paluun keittiöömme pitkällisestä maanpaostaan!) 

Viini heräsi eloon hieman hengitettyään ja sen rotevampi olemus ja hienoinen tammisuuden mukanaan tuoma mausteisuus antoi koko annokselle ihan eri lailla ryhtiä ja mielenkiintoa. 

Tämä oli toinen suosikkimme: Vuoden Viinit 2015- kisassa omassa sarjassaan parhaanakin palkittu Brancott Estate South Island Pinot Noir (13,08€).

Pinot Noir on rypäle, jossa vallitsevista preferensseistämme poiketen suosimme uuden maailman tuotoksia - niistä kun löytyy sellaista lämpöä, keveyttä ja marjaista täyteläisyyttä, joka meihin ja kokkaamiimme ruokiin erityisesti vetoaa. Etenkin Uusi-Seelanti on osoittautunut hyväksi kohteeksi (suosikki? mm. Lähi-idän makujen kanssa oivallisesti toimiva Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir).

Pinot Noir on ihastuttavaa paitsi sellaisenaan, mutta esimerkiksi juuri tartar-kastikkeen hapokkaiden ja suolaisten elementtien kanssa se pehmenee aivan mahtavan harmoniseksi ruokaviiniksi. Muista siis tämä, jos etsit viiniä ruokaan, joka sisältää suolakurkkuja, kapriksia, oliiveja tai vaikka chiliä. 

Yhteistyössä:

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Marinoitu kotijuusto

Ensimmäisen Valio Eila®- kotijuustokokeilumme, pinaatti-kotijuustopizzan, onnistuneiden tulosten rohkaisemina jatkoimme ideointia perinneherkun päänmenoksi. Jos siitä kerran mozzarellan korvaajaksi on pizzassakin, niin entäs... marinoituna? Antipastityyliin?

Juurikaan kovempaan testiin ei olisi juustoparka voinut joutua - lounaalle oli nimittäin saapumassa Tsatsikimestari - tuo italialaisen keittiön lahjomaton konossööri.

Neidin uusi tiukka ruokavalio on väliin aiheuttanut melkoista päänvaivaa - ei gluteenia, ei rasvaa, ei hiilareita... mutta kotijuusto oli tähänkin pulmaan oiva ratkaisu: se kun on paitsi vähärasvainen (9%), myös runsasproteiininen (13%)!

Vaikka tämä kannattaa tehdä jääkaappiin maustumaan mielellään jo edellisenä päivänä, ei tämä resepti juuri helpompi ja nopeampi voisi olla: herkku on purkissa viidessä minuutissa. 

Reseptin varioinnissa vain mielikuvitus on rajana: mm. tuore basilika ja oregano toimivat yhtä hyvin. Öljyksi käy maun mukaan joko oliiviöljy, rypsiöljy tai näiden sekoitus. Kesän piknik-koreissa tätä tullaan meillä näkemään ihan varmasti. Ja hei - nämä ovat myös ihania  (ja ihan takuulla tervetulleita!) ruokalahjoja!

Käytettyjen ainesten tarkka määrä vaihtelee käyttämäsi purkin koon mukaan. Allaolevalla reseptillä täytettiin meillä kaksi purkkia.

250 gr Valio Eila Kotijuustoa

1 (luomu)sitruunan kuori suikaleina

4 isoa valkosipulinkynttä, ohuina siivuina

1 pieni chili, siivutettuna

2 rosmariininoksaa

3 rkl tuoreen timjamin lehtiä 

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia mustapippureita

lisäksi öljyä (n. 1/2 litraa)

Valuta kotijuusto ja leikkaa sentin kuutioiksi. Ripottele päälle suola.

Asettele juustokuutiot kerroksittain lasipurkkeihin mausteiden kanssa. Kaada lopuksi päälle öljyä niin että juusto peittyy. Heiluttele purkkia, jotta juusto maustuu kauttaaltaan ja anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään, muutaman kerran purkkeja marinoitumisen aikana käännellen.

Tarjoile rapeakuorisen leivän kanssa.

Ai että kelpasivatko? Olisi pitänyt tehdä suosiolla tuplasatsi...

Lisää (meidän ja muiden) bloggareiden reseptejä Valio Eila® Kotijuustolle löydät täältä!

Yhteistyössä Blogirinki ja Valio

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Helppoa kuin heinänteko - yhden raaka-aineen parmesaanikeksit

For English, please click here

* * * 

Nämä helppoakin helpommat yhden raaka-aineen parmesaanikeksit valmistuvat hetkessä! Täydellistä juhlatarjottavaa siis!

* * * 

Blogivuoden ensimmäinen resepti ei voisi helpompi ja nopeampi olla: siihen kun sisältyy vain yksi (tai halutessaan kaksi) raaka-aine. Ja kaikista maailman asioista se on vielä juusto!

Paitsi helppoja ja nopeita, ovat nämä myös oiva ensiapu vaikka juhlatarjoiluihin: nämä kun käyvät keksien ja muiden sensellaisten korvikkeesta myös keliaakikoille. Kosheria viettäville nämä eivät tosin suurta ilosanomaa heidän ruokavaliorajoitteisiinsa tuo, sillä Ainoa Oikea Parmesaani on Parmiggiano Reggianoa ja tulee siis tietyltä Emilio Romagnan alueelta Italiasta (ihan niinkuin Ainoa Oikea Shampanja tulee Champagnesta - luulivat amerikkalaiset sitten mitä tahansa!) ja kosher-parmesaania ei maailmasta enää Fanticinin perheen eläköidyttyä juustotehtailusta saa. 

Oma juustovammaisuuteni on jo kaikkien lukijoiden tiedossa ja siltikin olen sitä mieltä, että ostakaa mieluummin sitä oikeaa parmesaania sen "parmesaanina" myytävän muovipussitavaran sijaan. Se voi kuulostaa hifistelyltä, mutta ei se sitä ole. Todennäköisesti sitäpaitsi huomaatte, että kun ostaa sitä juustotiskiltä juuri sen tarvittavan määrän, ei se tule edes kalliimmaksi kuin se näennäisedullinen sahanpuru, josta suurin osa ehtii homehtua ennen seuraavaa esiinottoaan. 

On siinä eroja. Elettyäni vakiintuneissa parisuhteissa jo monen monta vuotta, elän Tsatsikimestarin kautta sinkkuelämän sattumuksia, suurella uteliaisuudella noita ihmisyyden ilmiöitä seuraten. "Ei se olisi voinut toimia sen miehen kanssa", uskoutui hän kerrankin. "Se oli niitä ihmisiä, joilla on jääkapissa muovipussijuustoa". 

200 gramman palasta tulee raastettuna tarpeeksi koosta rippuuen 24-30 keksiin

Parmesaani-rosmariinikeksit:

200 gr pala parmesaania

hienonnettua tuoretta rosmariinia tai (mustia) seesaminsiemeniä

Raasta parmesaani kulhoon. Lusikoi leivinpaperille noin ruokalusikallisen verran juustoa ja tasoita halkaisijaltaan 5-6 senttiä oleviksi levyiksi. Ripottele päälle joko rosmariinia tai seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa 5-6 minuuttia, kunnes juusto on sulanut, muttei ottanut vielä juurikaan väriä (liikaa paistuessaan näihin tulee kitkerä, liian paahtunut maku).

Anna jäähtyä ja tarjoile. Joko sellaisenaan drinksujen kanssa naposteltavina tai päällystä haluamallasi lailla. Esim. rucolanlehdillä, tryffelimajoneesilla ja carpacciosiivuilla, kuten meillä uutenavuotena. 

Juuri uunista tultuaan ovat nämä vielä pehmeitä, mikä tarkoittaa, että ne ovat kauralastujen lailla muotoiltavissa; esim. tyllan ympärillä pieniksi tuuteiksi, tangonmuotoisen esineen ympärille putkenmuotoisiksi tai esim. minimuffinsivuoan pohjien päällä pieniksi annoskupeiksi. Jo jäähtyneet lastut voi lämmittää pikaisesti uunissa tai mikrossa.

PS. Ei sitä juustonkannikkaakaan kannata hukkaan heittää! Parmesaaninkannikoiden hyötykäyttöönkin löytyy blogimaailman viisailta kollegoilta kokemusta; Suvi Sur Le Vif opettaa sen antavan syvyyttä mm. minestroneen, Perunabluussia-blogissa sillä loihdittiin lihakeittoon uutta ulottuvuutta ja Heleen's Hobbies-blogissa on sitä niinikään käytetty niin keitoissa kuin kastikkeissa!

PPS. Lisää helppoja ja nopeita reseptejä arjen iloksi löydät täältä Pöytään puolessa tunnissa- osiosta!

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?