Yksi, kaksi, kolme - kolmen raaka-aineen helppo ja nopea viikuna-parmankinkku-mozzarellasalaatti (gluteeniton)

For English, please click here

* * * 

Tämä viikuna-parmankinkkumozzarellasalaatti on yhtä helppo kuin se on nopeakin. Ja herkullinenkin vielä!

* * * 

Helpoilla ja nopeilla uudenvuodenherkuillamme jatketaan. Nyt korotetaan panoksia eilisestä jo hieman - tässä on jo kolme raaka-ainetta!

Eipä tämäkään juuri reseptiä vaadi: siinähän on vain viikunoita, kinkkua ja hyvä ä mozzarellaa rucolapedille aseteltuna, hyvällä oliiviöljyllä ja mustapippurilla ryyditettynä. Vaan nätiltä näyttää ja hyvältä maistuu. 

Muistettava kuitenkin on, että mitä vähemmän ja mitä yksinkertaisempia aineksia, sitä suuremmalla syyllä niiden tulee olla hyvälaatuisia. Melko hyvää bufala- mozzarellaa Suomesta saa liki mistä tahansa supermarketista, samoin kuin varsin pätevää prosciuttoakin. Asiaansa vihkiytyneet italialaiset delit (tsekatkaa vaikka Casa Italia Bulevardilla!) nyt viimeistään valikoimallaan päivän pelastavat. Vaan viikunapa onkin viirun verran kinkkisempi.

Vaikka ne juuri nyt sesonkiaan viettävät ja niitä on varsin hyvin kaupoista saatavilla, ovat ne minulle kastanjan lailla jatkuva mysteeri. Tiedän, että niitä tuoreita, kypsinä upeissa lihaisanpunaisissa sävyissä hehkuvia ja makua suorastaan pursuavia viikunoita on olemassa koska olen niitä syönyt. Ei niitä vain Suomeen tunnu saavan: vaikka hedelmä olisi kuinka kypsä, jää maku aina vähän vaisuksi ja tuo kuorikin on paksu, mauton ja nahkainen. 

Tällä kertaa itkupotkuraivareilta keittiössä kuitenkin vältyttiin. Shampanja auttoi asiaa. 

8 kypsää, tuorettya viikunaa

100 gr prosciuttoa/ Parmankinkkua, Serranokinkkua

1 pallo (125 gr) bufalamozzarellaa

tarjoiluun: salaatinlehtiä, paahdettuja pinjansiemeniä (halutessasi), mustapippuria

Kastike:

1/2 dl öljyä

1/2 tl sinappia 

1/2 tl hunajaa (jos käytät Dijonia, lisää hunajan määrää)

Leikkaa viikunoihin ristiviilto liki kokonaan läpi. Purista pohjasta, jolloin ne avautuvat kukan lailla. Aseta salaatinlehdille. Leikkaa kinkkusiivut pitkittäin kahtia. Revi mozzarella kahdeksaan osaan ja ripottele kinkun kanssa viikunoihin. Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle. Rouhaise vielä perään mustapippuria ja jos haluat, pinjansiemeniä.

Nättiä kuin mikä. Ja alle viidessä minuutissa. 

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Kurpitsarisotto

Jos syksystä nyt jotain hyvää sanottavaa on keksittävä, niin onhan siinä se, että sään kylmetessä saa hyvällä omallatunnolla kaivaa esiin ne vähän tuhdimmat resepti-ideat. Kuten risotot. 

Sitten on se syksyn must have-hankintoja pullollaan oleva InStylen syyskuun numero. Ja se joka syksy päätään nostava himo paksuihin villapaitoihin ja skottiruutuun (kyllä, tänäkin vuonna). Viimeksi mainittujen ansiosta hankintaan meni esimerkiksi uusi viitta. Joka onkin Suomen sääolosuhteisiin mitä käytännöllisin hankinta: onhan sillä kaksi kertaa vuodessa sellainen noin kahden tunnin ikkuna jolloin se ei ole vielä liian talvinen, mutta onnistuu edes jotenkin pitämään supersankarikantajansa riittävän lämpimänä. Muotihommat jätän kuitenkin suosiolla Masutoaitemun Riitalle ja keskityn itse suosiolla ruokaan ja ruokabloggaukseen! Ja siihen risottoon. 

Oih, noita lempimaani lipun värejä! Ei, en tarkoita Makedoniaa.

Koska kurpitsakuume ei osoita laantumisen merkkejä, oli vuorossa kurpitsarisottoa. Josta taisi kertaheitolla tulla jopa kurpitsagnocchit täyteläisessä lohdullisuudessaan päihittävä uusi kurpitsasuosikki. Kurpitsan lempeä makeus kannattelee morcillankin kaltaisia vahvojakin makuja, joten päädyin tarjoilemaan omani rapeaksi paahdetulla serranokinkulla. Toki tähän voisi ruokalajin italialaisia juuria kunnioittavaa prosciuttoakin käyttää, mutta itse satun tykkäämään tuosta serranokinkun syvemmästä mausta. Pekoni käy myös. Jos oikein haluaa kanssaruokailijoita ihastuttaa esiinpanolla, voi ne paahtaa uunissa salmorejosta tutuilla kinkkukiharoiksi.

Reilu annos kahdelle, kohtuullisempi kolmelle, alkuruokana jopa neljälle

500 gr kurpitsaa (puolet esim. 1,4 kg painoisesta hokkaidokurpitsasta)

muutama rkl öljyä

1/2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna

1/2 tl juustokuminaa jauhettuna

1/2-1 tl chilihiutaleita (maun mukaan) tai tuoretta punaista chiliä

suolaa, mustapippuria (reippaasti)

1 salottisipuli

voita

1,5 dl hyvää risottoriisiä

1 dl valkoviiniä

0,5 - 0,75 litraa kana- tai kasvislientä

kourallinen salvianlehtiä

100 gr ricottaa

(parmesaania maun mukaan)

Halkaise kurpitsa, poista siemenet (kannattaa säästää muuhun käyttöön!), kuori kurpitsa ja lohko. Kuumenna öljy pienessä kattilassa ja lisää mausteet. Pyörittele hetki aromien irrottamiseksi ja kaada kurpitsalohkojen päälle. Suolaa ja pippuroi ja paahda 200-asteisessa uunissa kunnes lohkot ovat pehmeitä; koosta riippuen 15-25 minuuttia. Ala tehdä tällä välin risottoa. 

Kun kurpitsa on valmis, soseuta puolet ja leikkaa toinen puolikas haluamasi kokoisiksi pieniksi kuutioiksi. Paahda serranokinkkuviipaleet kunnes rapeita - noin 10 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja murenna haluamasi kokoisiksi lastuiksi.

Hienonna sipuli, kuullota se voissa ja lisää riisi. Anna senkin kuullottua hetki ja lisää sitten valkoviini. Anna sen imeytyä ja ala sitten lisätä lientä muutama desi kerrallaan. Pidä liemi kuumana toisessa kattilassa ja lisää uusi satsi aina vasta kun edellinen on imeytynyt. Kun riisi on liki juuri oikeankypsyistä (anna risoton jäädä löysäksi, sillä se asettuu hyvin pian muutenkin!), sekoita joukkoon salvia, vähän myöhemmin kurpitsasose ja -palat sekä juusto(t). Tarjoile. Nopeasti. Vaikka rapeaksi paahdettujen serranokinkkulastujen tai pekonin kera. Possutonta ruokavaliota noudattavat voivat käyttää tekstuuria antamaan vaikka kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Viininä toimisi vaikka Soave Classico. Minä tosin kokeilin Lindeman's Early Harvestin Semillon Sauvignon Blancia (Alkossa 9,98€), eikä sekään hassumpi yhdistelmä ollut. 

Varhaisen sadonkorjuun ansiosta viiniin  ei ehdi kerääntyä niin paljon sokeria, mitä kautta alkoholi (ja kalori)pitoisuus jää tavanomaista alhaisemmaksi. Siitä löytyy kuitenkin esimerkiksi blogissa aikaisemmin testattuun, Jacob's Creekin kokonaan alkoholittomaan Unvined Rieslingiin verrattuna enemmän hapokkuutta, joten siinä on ryhtiä myös kevyeksi ruokajuomaksi, vaikka omimmillaan seurustelujuomana onkin. Sen hapokkuus tasapainotti risoton kermaisuutta herukkaisen yrttisyyden puolestaan kompatessa annoksen salviaisia sävyjä. Ei hassumpaa lainkaan!

Terveisiä muuten eduskuntaan: viinitarhan perustanut Henry John Lindeman oli viinin terveysvaikutuksista vakuuttunut lääkäri joka vakaasti uskoi, että "viini on tarkoitettu tuomaan iloa ja onnea".

Ja kyllä, pullo on saatu blogin kautta tuotenäytteenä. Ja ei, siihen ei ole sisältynyt minkäänlaista velvoitetta kirjoittaa siitä mitenkään päin mainoksenomaiseksi tulkittavasti.

__________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

      

Parsaa piirakassa

Leipominen on kivaa. Sen kuvaaminenkin on kivaa. Ja se syöminen, se se vasta kivaa onkin. Ihan niin kivaa ei ole siitä kirjoittaminen. Sanassa "piirakka" on vain jotenkin vähän tuhma soundi. Eikä "torttukaan" kovin illallispöytään soveltuvalta keskustelunaiheelta kuulosta. Eipä se englanniksi svengaa yhtään sen paremmin: "tart" kun tarkoittaa piirakan lisäksi myös hutsua.

Mutta kun parsat ovat alkaneet saapua kauppoihin, niin niistähän tullaan ottamaan kaikki ilo irti - on niitä sen verran odotettukin! Piirakkaa siis! Ja koska prosciutto on parsan kanssa aika lyömätön yhdistelmä, niin sitä sitten kanssa. Keväisen piristysruiskeen maut saavat taikinaan raastetusta 1/2 sitruunan kuoresta sekä täytteen mintusta. Jos minttu ei kolahda, voi sen korvata vaikka ruohosipulilla. Tai yrttisekoituksella.

Jo aikaisemmin dokumentoidun juustovammani vuoksi ei tuota ainesta keittiössäni ja kokkailuissani juurikaan nähdä, mutta mikäli sinua ei tuollainen fobia riivaa, niin mitä ihanimmalta kuulostaa ja näyttää myös tämä Suolaa ja Hunajaa- Jonnan taidonnäyte.

Piirakkapohjana käytin sitä voista ihanan täyteläisyytensä saavaa, lohi-pinaattipiiraasta tuttua reseptiä, mutta myös sadonkorjuupiiraaseen käytetty galette-pohja toimisi tähänkin. Reseptin löydät täältä.

Pohjan esipaistaminen on oikeastaan makuasia. Esipaistettuna tuloksena on rapeampi pohja, mutta esipaistamattomassa maku on pehmeämpi ja täyteläisempi.

Nypi pohjan ainekset yhteen ja anna levätä kelmuun käärittynä kylmässä puoli tuntia. Kaulitse sitten ohueksi levyksi ja nosta vuokaan. Anna jähmettyä kylmässä puoli tuntia. 

Jos esipaistat pohjan, levitä pohjan päälle folioarkki ja sen päälle riisiä, kuivattuja papuja tms. ja esipaista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Nosta folio ja jatka paistamista vielä toiset 10 minuuttia. 

Levitä hieman jäähtyneelle pohjalle suikaloitu kinkku sekä minttu. Kaada päälle munamaito ja asettele täytteen päälle pätkityt parsat. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes täyte on asettunut.

Täyte:

50 gr prosciuttoa

1 puntti parsaa

(1 rkl hienonnettua tuoretta minttua)

Munamaito:

1/2 dl maitoa (tai juustoraastetta)

1 1/2 dl kermaa

2 kananmunaa

suolaa (varoen, sillä kinkku on suolaista!), mustapippuria

Lasi jäähdytettyä valkoviiniä, muutama hyvä ystävä, aurinkoa, naurua... kohta se on täällä! Kesä!

Kyllähän tuo parsojen estetiikka hieman uunissa kärsii, joten jos haluat piiraasta ihan tanssiaisten kunigattaren, kannattaa täyte paistaa ilman parsoja ja asetella höyrytetyt parsat vasta liki hyytyneen pinnan päälle. Kasvisyöjät puolestaan voivat jättää prosciutton poiskin ja antaa piiraalle lisää makua käyttämällä täytteeseen juustoa.

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


       

Oiva Pari: piirun verran parempia pizzoja

Nyt on vuorossa Pernod Ricardin OivaPari- reseptikilpailun kolmas ja viimeinen viini ja sen myötä viimeinen kisareseptimme. Ja mahdollisesti jopa paras. Tämä on nimittäin yksi ihan parhaita asioita joita keittiöni on koskaan tuottanut. Kunnia tuotekehittelystä täytyy kyllä antaa Naapurinpojalle, josta on tässä muutaman kuukauden kuluessa kuoriutunut niin mitä kiitollisiin koekaniini, mitä oivallisin edustusvaimo, mitä mainioin ravintolakriitikko ja melkoinen visiönääri ihan tuolla keittiön puolellakin! Mm. kilpailun edellinen osuus, 1865- viinin pariksi kehitetty nyhtölammasburgeri syntyi hänen ideastaan. Nyt miehen innovaatiolla ei ole rajaa: seuraavaksi hän kuulemma aikoo lanseerata kaiken tämän nyhtämisvillityksen innoittamana kaikkien kasvisyöjien iloksi riuhtosellerin (!) Sitä odotellessa siis...!

Viimeinen kilpailuviini Gato Negron Cabernet  Sauvignon on Suomen myydyin viini ja syystä: se on helposti juotava ja tanniineiltaan sen verran pehmeä, että se on helppo yhdistää moniinkin ruokiin. Meillä syntyi heti ajatus yhdistää sitä pizzaan. Kevään ja kesän juhlia ajatellen päätimme kuitenkin tehdä niistä sormisyötäväksi sopivan minikokoisia ja täytteisiin panostamalla vähän tavanomaista parempia. Prosciuttoa, joka ankkaconfit-salaatin makumuistojen innoittamana sai kaverikseen päärynää, halloumisalaatista ylijääneitä kuivattuja karpaloita korostamaan Gato Negron marjaisia sävyjä ja paahdettuja pinjansiemeniä antamaan rapsakkuutta. Vähän rucolaa antamaan keväistä vihreyttä, sekä päärynän hedelmäisyyttä tasapainottavaa pippurisuutta ja rosmariiniöljyä antamaan hieman jotain extraa. Nämä ovat muuten pizza biancoja, eli valkoisia pizzoja. Tomaattikastiketta ei näissä ole siis lainkaan. 

Pizzataikinan voi muuten briossitaikinan lailla tehdä jääkaappiin kohoamaan jo edellisenä päivänä, jolloin hiivan määrän voi vähentää jopa puoleen. Rosmariiniöljyn voi puolestaan tehdä jo viikkoja etukäteen.

2 normaalipizzaa tai 15 kpl minipizzoja

Pizzapohja:

1/4 - 1/2 pkt tuorehiivaa (riippuen nostatusajasta)

2,5 dl kädenlämpöistä vettä

1 tl suolaa

2 rkl (rosmariini) oliiviöljyä

5,5 - 6,5 dl hienoja (durum)vehnäjauhoja

Murustele hiiva veden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten suola ja öljy ja lopulta jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa tasaiseksi, pehmeäksi ja kulhon reunoista irtoavaksi taikinapalloksi, peitä kelmulla ja anna levätä jääkapissa muutaman tunnin tai vaikka seuraavaan päivään.

Prosciutto-päärynä-brie-pizzat:

300 gr brie-juustoa

150 gr prosciuttoa

1 päärynä

1/2 dl kuivattuja karpaloita

tarjoiluun: 1/2 dl paahdettuja pinjansiemeniä, rucolanlehtiä, (rosmariini)oliiviöljyä

Rosmariiniöljy:

2,5 dl oliiviöljyä
2 oksaa rosmariinia

Kuumenna öljy kattilassa rosmariinin kanssa miedolle lämmölle, niin ettei se vielä poreile (muuten rosmariini palaa ja antaa öljylle kitkerän maun). Anna jäähtyä ja pullota. Säilyy huoneenlämmössä

Leikkaa prosciutto koosta riippuen pitkittäin kahteen tai kolmeen suikaleeseen. Kuori päärynä, halkaise pituussuunnassa, poista kova ydin ja leikkaa siivuiksi. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla kunnes ne saavat kauniin kullanruskean värin. Anna jäähtyä.

Jaa taikina kolmeen osaan ja kukin niistä viiteen pieneen taikinapalloon. Kaulitse ohuiksi pyörylöiksi. Levitä niiden keskelle muutama siivu brie-juustoa, 1-2 siivua (koosta riippuen) päärynää. Ripottele päälle karpaloita ja aseta päälle prosciuttosiivu.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Jos sinulla on pizzakivi, laita se uuniin tässä vaiheessa. Jos ei, laita käyttämäsi uunipelti uuniin kuumenemaan - tämä edesauttaa pohjan rapsakoitumista. Nosta pizzat kuumalle uunipellille leivinpaperin päälle ja paista n. 7 minuutin ajan. Entisestään rapsakkuutta saa, jos pizzapohjat pistelee ja esipaistaa muutaman minuutin ajan ennen täytteiden lisäämistä - tällöin brie ei myöskään ehdi palaa ennenkuin pohja on kypsä.

Ripottele valmiiden pizzojen päälle muutama rucolanlehti, paahdettuja pinjansiemeniä ja kruunaa vielä koko komeus pienellä lorauksella öljyä.  Parhaimmillaan kaveriporukan kanssa jaettuna ja hedelmäisen, pehmeätanniinisen punaviinin kanssa. Hei, miten olisi vaikka Gato Negro!

Blogia pidempään seuranneet tietävätkin jo täällä dokumentoidun juustokammoni. Mutta aijai. Kyllä lehmät nyt lentävät ja helvetissä varmasti järjestellään luistelukilpailuja - näistä en nimittäin saanut tarpeekseni. Kokeilkaa vaikka - ihan naurettavan hyviä!

* Postaus toteutettu yhteistyössä Pernod Ricardin OivaPari-reseptikilpailun kanssa - viinit ovat maahantuojan lahjoittamia *

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?