Aamiaispizza savulohella, pinaatilla, kananmunilla ja idioottivarmalla Hollandaisekastikkeella (gluteeniton, kosher)

For English please see here

* * * 

Pizzaa aamiaiseksi? Pizzabrunssi? Voi kyllä! Tämä aamiaispizza kylmäsavulohella, pinaatilla, kananmunilla ja idioottivarmalla Hollandaisella on täydellinen aloitus viikonloppuaamuun!

* * * 

Kulinaristin Göteborgia kartoittavassa blogipostauksessani olisin tietysti voinut mainita myös Tredje Långgatanilla sijaitsevan Brewers Beer Barin, joka on aika lähellä niiden ruutupaitaisten, risupartaisten ja ah, niin yksilöllisten hipstereiden taivasta. 

Vähintäänkin yhtä paljon kuin pienpanimo-oluiden valikoimastaan, on paikka tunnettu myös juureen leivotusta pizzastaan.  Antakaas kun vielä kertaan tuota hieman mielessäni. 

Juureen leivottua. 

Pizzaa.

Mmmmmm..... (olenko ainut, jolla kuola valuu tällä hetkellä kuin seniilillä rottweilerillä?)

Viikonloppuisin tarjolla on brunssi, jonka tarjonta koostuu tasan yhdestä ruokalajista: siitä pizzasta. Mutta aamiaisversiona. Pizzaa aamiaiseksi! Ja, tack!

Vaihtoehtoina on joko kaikki pitkäksi venähtäneen yön vauriot korjaavat tykötarpeet sisältävä English Breakfast tai mm. pinaatilla, ricotalla, artisokansydämillä varustettu ja Hollandaise-kastikeella kruunattu Florentine. 

Pizzabrunssi! Mikä nerokas idea! 

Kyllähän minä sitä pizzaa useinkin aamiaiseksi syön (etenkin sunnuntai-aamuisin sekä uudenvuodenkarkeloiden ja vappubakkanaalien kaltaisia juhlapyhiä seuraavina päivinä) mutta kuoleman kielissä kotiovelta konttaamalla noudettu kotiinkuljetus ei jotenkin kuulosta yhtään niin... hohdokkaalta.

Mutta siitähän se idea sitten lähti. 

Eikä parempaa aloitusta sunnuntaipäivään kyllä ihan heti keksi. Kaverit kylään, Mimosat lasiin ja brunssipizzat pöytään. Voin kertoa, että ensi viikon paikat keittiönpöytäni äärestä on jo varattu. Niin ruokaisiakin nämä ovat, että kahdella pizzalla ruokkii jopa kahdeksan ihmistä.

Pizzataikinan tekee muutamassa minuutissa edellisenä iltana jääkaappiin kohoamaan ja tuo idioottivarma Hollandaise-kastike hoituu sekin vain muutamassa minuutissa. Kastikkeen voi toki tehdä hyvällä omallatunnolla pussistakin, mutta mikäli sinulla on sauvasekoitin ja siihen sopivankokoinen korkeareunainen astia, ei ole mitään syytä olle tekemättä sitä itse, sillä juuri niin helppoa se on!

Luotto-ohjeeni pizzataikinaan löydät blogista täältä.

PS. Halutessaan kylmäsavulohisuikaleet voi lisätä myös vasta valmiiseen pizzaan! 

Kaksi pizzaa (4-8 hengelle)

Aamiaispizza Florentine savulohella, pinaatilla ja kananmunalla:

1 annos pizzataikinaa (ohje täällä)

täyte:

200 gr pinaattia

1 rkl cremè fraîchea/ smetanaa/ tuorejuustoa/ turkkilaista jogurttia

1 tl hienoksiraastettua sitruunankuorta

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

paistamiseen tilkka voita tai öljyä

100 gr kylmäsavustettua lohta

4 kananmunaa

Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Mikäli sinulla on pizzakivi, laita se uuniin tässä vaiheessa. Mikäli ei, laita uuniin uunipelti tai vaikka valurautapannu. Kun uuni on saavuttanut halutun lämpötilan, anna pizzakiven/ pellin/ pannun kuumeta vielä n. 45 minuuttia. 

Kuumenna hieman voita tai öljyä pannussa ja kuullota pinaattia kunnes se on muhentunut kasaan. Lisää sitruunankuori, créme fraîche ja mausta (varoen, sillä kylmäsavulohessa on jo reippahanlaisesti sitä suolaa). Sekoita tasaiseksi. 

Kauli kohonnut pizzataikina ohuelti kahdeksi samankokoiseksi pohjaksi. Nosta ne pizzakivelle tai käyttämällesi vastineelle. Lusikoi pinaattiseos pizzapohjille, levitä lohisiivut päälle ja riko sopiviin väleihin 2 kananmunaa per pizza.

Paista uunista riippuen 6-10 minuuttia, kunnes kananmuna on hyytynyt ja reunat saaneet hieman väriä.

Tee sillä välin Hollandaisekastike.

Idioottivarma sitruunainen Hollandaisekastike:

2 keltuaista

1 rkl kylmää vettä

1 rkl sitruunamehua

(3/4 tl hienoksiraastettua sitruunankuorta)

ripaus suolaa

ripaus valkopippuria

ripaus cayennepippuria

110 gr voita sulatettuna

(1/2 rkl hienonnettua ruohosipulia)

Mittaa ainekset voita ja ruohosipulia lukuunottamatta sauvasekoittimen sekoitusastiaan. Sulata voi pienessä kattilassa. Sekoita keltuaiset muiden ainesten kanssa ja kaada joukkoon sitten kuuma voisula ohuena nauhana sauvasekoittimen koko ajan käydessä. Kääntele joukkoon ruohosipuli (mikäli käytät), tarkista maku ja mausta.

Lorauta kastiketta pizzan päälle ja nauti.

Mitäs sanotte? Pizzaa aamiaiseksi - kyllä vai ei? Mitkä olisivat teidän unelmatäytteet? 

PS. Mitkä ovat teidän kokemuksenne gluteenittomista pizzajauhoista? Mikä toimii parhaiten?

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?

         

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Pinaatti-kotijuustopizza

Vaikka blogissa on kokattu ruokia laidasta laitaan ja makumatkailtu ympäri maailmaa, on yksi raaka-aine loistanut poissaolollaan: juusto. Minä kun en ole sille koskaan lämmennyt. Erinäisten kotouttamistoimenpiteiden johdosta voin kuitenkin kertoa mm. mozzarellan integroituneen jääkaappimme kantaväestöön varsin menestykkäästi.

Valion ja Blogiringin yhteistyön kautta jatkoin ekskursiotani tutustumalla Valio Eila® Kotijuustoon. Tällä minulle täysin uudella tuttavuudella on varsin pitkä ja kunniakas historia: sen kaupallinen valmistus Valiolla aloitettiin jo vuonna 1951, joskin suomalaisessa kulinaarisessa kansanmaisemassa se on vakiinnuttanut paikkansa jo kauan tuota ennen. Onpa se kuulemma aikoinaan kelvannut jopa verojen maksuun!

Kotijuusto on ylpeästi sataprosenttisesti kotimainen. Tälle minäkin liputan estottomasti, mutta sen markkinointi "kotimaisena vaihtoehtona mozzarellalle" herätti allekirjoittaneessa kieltämättä skeptisyyttä. Mozzarellan, niinkuin kaikkien keittiöni raaka-aineiden suhteen kun olen varsin valikoiva. Mutta jo ensikokeilu hurmasi: miedon makunsa ja täyteläisen rakenteensa puolesta se on ihan uskomattoman monikäyttöinen. Ja sopii myös terveystietoiseen herkutteluun: vain 9 prosentin rasvapitoisuuden ansiosta sillä on mm. Sydänmerkki. Nykyään se on myös laktoositon, joten käy ihan kaikille. 

Kotijuusto käy sellaisenaan leivän päälle, salaattiin, marinoitavaksi, paistettavaksi... vain mielikuvitus on rajana. Me laitoimme sen todelliseen testiin: pizzaan. Joka muutenkin testasi allekirjoittaneen tottumuksia: se kun oli kasvispizza (!) Mutta lopputulos vakuutti meidät molemmat. Ja jos juustoa vihaava antikasvissyöjä sanoo noin, täytyy sen ihan oikeasti hyvää olla! Kokeilkaa vaikka itse!

Pakastepinaatin sijasta voit käyttää myös tuoretta pinaattia. Paista se silloin pikaisesti pannulla kokoon ja valuta ylimääräinen neste pois. Jos taas haluat täytteestä pinaattikeittomaisen täyteläisen, käytä siihen 150 gr pinaattia ja 1/2 prk tuorejuustoa.

Pizzataikinan ohje on jo täältä tuttu. Itse valmistin sen kaksi päivää etukäteen jääkaappiin tekeytymään. Riippuen pizzojesi koosta ja ohuudesta tulee tästä kolmesta neljään pizzaa.

Pizzapohja:

1/4 - 1/2 pkt tuorehiivaa (riippuen nostatusajasta)

2,5 dl kädenlämpöistä vettä

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

5,5 - 6,5 dl hienoja (durum)vehnäjauhoja

Murustele hiiva veden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jos kohotat pizzaa yli neljä tuntia, 1/4 pkt hiivaa riittää. Lisää sitten suola ja öljy ja lopulta jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa tasaiseksi, pehmeäksi ja kulhon reunoista irtoavaksi taikinapalloksi, peitä kelmulla ja anna kohota muutaman tunnin tai jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään.

Jos kohotit taikinasi kylmäkohotuksella, ota kohonnut pizzataikina huoneenlämpöön, jaa taikina kolmeen tai neljään, vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja muotoile tasaisiksi taikinapalloiksi. Jätä pellille kelmun ja keittiöpyyhkeen alle nousemaan huoneenlämmössä vielä tunniksi. Laita pizzakivi (tai uunipelti) uuniin, kuumenna se 250 asteeseen ja anna pizzakiven/ uunipellin kuumeta vielä 45 minuuttia siitä, kun uuni on saavuttanut lämpötilan. Tee sillä välin täyte. 

Täyte:

300 gr pakastepinaattia

1/4 prk Valio maustamatonta tuorejuustoa

1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta

1/4 tl muskottipähkinää

suolaa, pippuria

1 pieni punasipuli

1-1,5 prk Valio Eila Kotijuustoa (riippuu pizzojen määrästä)

2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

Sulata pinaatti ja purista siitä ylimääräiset nesteet pois. Sekoita se tuorejuuston kanssa, lisää joukkoon sitruunankuoriraaste ja muskotti. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuori ja siivuta punasipuli renkaiksi. 

Levitä pinaattitäytettä pizzapohjalle jättäen muutaman sentin reuna. Murustele kotijuusto käsin pinaattitäytteen päälle ja lado sen päälle punasipulirenkaat.

Paista, kunnes juusto ja reunat ovat saaneet hieman väriä - 6-8 minuuttia. Ripottele pizzan päälle pinjansiemenet ja tarjoile. 

Viinisuosituksena tälle kävisi varmasti se mustekalapastasta ja sherrymustekaloista tuttu Planetan Etna Rosso, mutta myös tämä toinen italialainen natiivirypäle. Apulian alueelle tyypillinen Primitivo on samaan aikaan kepeä ja marjaista makeuttakin omaava, mutta hapokkuudessaan varsin pirteä tuttavuus. Maanläheisyyttä ja mausteisuuttakin löytyy, mutta Etna Rosson lailla tämä on punaviini, joka kantaa myös kesään. Ja erinomainen pizzaviini!

Lisää bloggarikollegoiden reseptejä löydät täältä!

Yhteistyössä Valio ja Blogirinki

_______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

         

Pasta Primavera

Olimme taannoin sellaisissa Yhteiskunnallisesti Tiedostavien Ihmisten kansoittamissa tupaantuliaisissa, jossa en emäntää lukuunottamatta tuntenut ketään.  Ohimennen kuulin kuitenkin, kuinka jossain puhuttiin ruoasta. Huokaisin helpotuksesta, sillä ruoka-aiheiseen keskusteluun olisi minullakin jotain annettavaa. Huomattavasti enemmän kuin Israelin ulkopolitiikkaan tai Itä-Afrikan maaperän köyhtymiseen keskittyvään diskurssiin nyt ainakin. Mutta väärässä olin. 

Siellä vaadittiin "merilevän viljelyn optimointia" ja hehkutettiin kuinka "raakaruoka on ihan parasta". Ja voihan  se toki noin ollakin. Mutta juuri nyhtölampaalla mahansa täyttäneen ja iltapäivänsä ankankoipia konfitoiden viettäneen karnivoori-omnivoorin korviin tuo särähti. Melkein yhtä paljon kuin sitä seuraava tervehdys: "hei, saisko teille olla jotain ruokaa? Ai niin, JA MEILLÄ EI SITTEN OLE LIHAA!"

Niinno. Ehkä sitä kasvisruokaa voisi useamminkin syödä? Ja siihenhän on Pasta Primavera ("kevätpasta") mitä ihanin.

Nimensä mukaisesti tämä italialainen klassikko juhlistaa kevään tuoretta satoa. Vaikka joskus näkee esim. kanalla vahvistettuja versioita, on pääpaino yleensä vihreissä vihanneksissa: herneissä, kesäkurpitsassa, parsassa, sipulissa, parsakaalissa... Lyhyttä pastaa (esim. penneä) käytettäessä on kasvikset tapana pilkkoa pienemmiksi kun taas pitkää (esim. tagliatellea) käytettäessä suikaloidaan vihanneksetkin yleensä nauhamaisiksi.

Kahdelle

1 annos tagliatellea tai pappardellea

1/2 punttia vihreää parsaa
1/2 kesäkurpitsa
100 gr herneitä
1/4 125 gr rasiasta pinaattia
1/4 tl muskottia
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 kevätsipulin varsi (n. 1 dl hienonnettuna) tai ruohosipulia
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl parmesaania
1/2 dl turkkilaista jogurttia (tai mascarponea tai lisää parmesaania)
suolaa (varoen), mustapippuria
1 dl  tuoreita yrttejä (hienonnettua lehtipersiljaa/basilikaa, minttua)

paistamiseen: nokare voita

tarjoiluun: kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä, parmesaania

Keitä pasta ohjeen mukaan. Kuori ja suikaloi sillä välin vihannekset. Kuullota valkosipuli ja sipuli voissa. Lisää sitruunankuoriraaste (jätä hieman koristeluun)  ja mehu. Anna kiehua hetken ja lisää pannulle sitten turkkilainen jogurtti (ja/ tai juusto) Mausta. Höyrytä vihannekset kypsiksi vaikka höyrytysosassa pastakattilan päällä. Lisää nekin pannulle ja kääntele sitten joukkoon pinaatinlehdet ja lopuksi valutettu pasta. Sekoita joukkoon yrttisilppu, tarkista maku ja tarjoile lopun sitruunankuoriraasteen, parmesaanin ja paahdettujen pinjansiementen kera.

___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Lohi-pinaattipiiras

Sen vaniljakastiketortun pohjan voinen täyteläisyys vei ajatukseni voitakinakuorisiin pasteijoihin, jotka ovat niiiiin hyviä (voi = hyvää). Etenkin rakastan muna-riisi-pasteijoita, josta kypsyi idea tähän. Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, ja niinpä lukiossa sai tämä hikipinko ensimmäistä kertaa elämässään kokea, miltä tuntuu saada nelonen. Matematiikastahan se. Ja lyhyestä. Jo yläasteen matematiikanopettajani oli tosin vakaasti sitä mieltä, että ilman pitkää matematiikkaa ei ihmisestä tule mitään. Saattoi olla kyllä oikeassa - ei tämä urakehitys nyt kovin ohjuksen lailla ole edennyt... 

Mutta seuraavanlaiseen funktiolaskentaan minunkin taidelukion käyneet humanistinaivoni kykenevät: jos muna+pinaatti = hyvää ja pinaatti+lohi = hyvää niin silloinhan muna+pinaatti+lohi- yhdistelmän täytyy = hyvää, eikö? No, niinkuin lopputulos todistikin, näinhän se on! Lisäksi heitin mukaan sitruunasilakoista ylijääneen sitruunankuoren, joka puolestaan käy niin loheen kuin pinaattiinkin joten pakkohan sen oli tässäkin toimia!

Toki tähän voisi käyttää mitä tahansa piirakkapohjaa haluaa, mutta kyllä viime aikojen piirakkapyrhällysten jälkeen tämä martta uskaltaa väittää, ettei kaupan taikinoille mitään tarvetta ole - sen taikinan tekeminen kun vie vain muutaman minuutin ja aineksetkin kaikilta löytyy melko varmasti jo kaapista. Toinen, vähemmän voinen (mutta yhtä helppo!) on se sipuligaletesta peräisin oleva, sadonkorjuupiiraaseen ja lehtikaaliquicheenkin käytetty pohja. 

Entisestään tuota pohjan nyppimistä helpottaa tämä vinkki: se jääkaappikylmä voi kannattaa raastaa raastinraudan isoimmalla osiolla raasteeksi suoraan kulhoon - johan nyppiytyy!

Pohja:

3,5 dl jauhoja

125 gr voita

3-5 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot ja voi sekaisin murumaiseksi seokseksi. Tämä tulisi tehdä mahdollisimman nopeasti, jottei taikina ehdi lämmetä liikaa. Lisää sitten vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes seos alkaa muotoutua koossapysyväksi taikinaksi. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia. 

Kaulitse se sitten ohueksi levyksi ja kaulimen ympärille käärittynä nosta varoen piirakkavuokaan. Tasoita reunat ja siirrä kylmään odottamaan kunnes täyte on valmis.

Täyte:

200 gr lohta
1/4 purjoa tai 1/2 sipuli
100 gr pinaatinlehtiä
2 tl sitruunankuorta
isohko ripaus muskottia
suolaa, pippuria
2 keitettyä kananmunaa
tilliä maun mukaan

Leikkaa lohi vajaan puolen sentin viipaleiksi. Siivuta käyttämäsi sipuli ohuiksi viipaleiksi. Poista pinaatinlehdistä kova varsi ja isommista lehdistä myös se keskiruoti. Pehmitä sipuli pannulla (ilman rasvaa, sillä piirakkaan tuleva lohi on jo sen verran rasvaista ettei enempää tarvita - lisää tarvittaessa tilkka vettä etteivät ne jämähdä pannuun kiinni). Kun ne ovat pehmenneet, lisää muskotti ja sitruunankuori. Lisää sitten pinaatti ja kypsennä puolisen minuuttia, kunnes ne ovat juuri ja juuri menneet kasaan. Suolaa ja pippuroi ja nosta seos pois pannulta. Anna jäähtyä, purista ylimääräinen neste ja pilko pienemmäksi. 

Munamaito:

2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
1/2 dl maitoa
1,5 dl kermaa
suolaa

Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Ennen kun sekoitat siihen muut ainekset, voitele sillä piirakkapohjan pohja ja reunat. Tämä muodostaa pintaan kalvon, jonka ansiosta täyte ei imeydy siihen tehden siitä vetistä. Lisää kananmuniin sitten muut ainekset.

Aseta sipuli-pinaattiseos piirakkapohjalle. Murustele sitten päälle keitetty kananmuna ja sen päälle lohiviipaleet. Jätä viipaleiden väliin hieman väliä, jotta munamaito pääsee myös pohjalle. Ripottele tilli lohen päälle. Tillin myös ripotella kananmunien päälle lohen alle, jolloin ulkomuodosta tulee vähemmän hörselöinen. 

Kaada sitten päälle munamaito ja paista 200 asteessa 20-25 minuuttia kunnes täyte on asettunut. Anna jäähtyä ja tarjoile.

__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         

Soppasunnuntai: Pinaattikeitto

Jotkut asiat vain kuuluvat yhteen. Syistä, joita kukaan ei enää edes muista. Miksi torstai on hernekeittopäivä? Ja miksi hernekeiton jälkeen tulee aina pannaria? Miksi karjalanpiirakka maistuu parhaalta nimenomaan munavoin kanssa? Samanlainen on pinaattikeiton mysteeri - miksi sen kanssa tarjotaan aina keitettyä kananmunaa? 

Pinaatti on kyllä mainio raaka-aine: täynnä rautaa ja muita hivenaineita. Ihan niin rautaista se ei sentään ole kuin Kippari-Kallen supervoimat antaisivat ymmärtää...

Pinaatti on tosin siitä jännittävä (tuo on deitti-ilmoitusmaailmasta tuttu eufemismi "mielisairautta lähenteleville identiteettiongelmille")  lehdykkä, että raudan lisäksi se sisältää myös runsaita määriä oksaalihappoa, joka vaikeuttaa tuon raudan imeytymistä. Oksaalihappo myös sitoo kalsiumia, minkä vuoksi pinaattiruoat usein tarjoillaan maitotuotteiden kanssa. Kuten vaikka ne pinaatti-ricotta-raviolini. Ja tämä pinaattikeitto. 

Neljälle

50 gr voita
4 reiluhkoa rkl vehnäjauhoa
1 l maitoa

1/2 tl muskottia

suolaa
150 gr pakastepinaattia

Sulata voi kattilassa. Lisää siihen vehnäjauho ja anna sen kypsyä viitisen minuuttia. Lisää sitten kuumennettu maito koko ajan sekoittaen. Kun seos on tasaista, lisää muskotti ja pinaatti. Jatka keittämistä vielä viitisen minuuttia ja mausta suolalla. 

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Conejo al ajillo - kaniconfit sevillalaisittain

Siskonlapset saivat jokin aika sitten näännytystaistelun jälkeen tahtonsa perille ja talouteen muutti Onni-kani. Ja mitä minulle sanottiin? "Ei, ennenkuin edes kysyt sitä, et saa pistää sitä pataan". No enhän minäkään nyt ihan kaikkea söisi... ei, kylläpäs söisin. 

Kania syödään Andalusiassa ja etenkin Sevillassa paljon. Siellä sitä myös viimeksi söin. Ja sellainen tarttui mukaan myös kotiinviemisiksi. Jonkin verran on noita alkanut näkyä myös Suomessakin, joskin hinta (18 € Suomessa, 6 € Espanjassa) kyllä taas entisestään syventää kaukokaipuutani. 

Ja ei, ennenkuin edes kysytte sitä, "ennen" - kuvaa ette kanista saa. Sen kynittyä sikiötä muistuttava ulkonäkö kun ei ole ihan sieltä kaikkein hellyttävimmästä päästä. Ja koska sillä on vielä se pääkin mukana, on se ruho paloiteltava ennenkuin mihinkään varsinaisiin kokkaushommiin edes päästään. Tähän ohjeet löytyvät kätevästi Youtubesta!

Conejo al ajillo on yksi suosituimmista kaniruoista. Siinä kani paistetaan valkosipulin uuttamassa öljyssä. Ilmeisesti kanin maun voimakkuus riippuu paljolti siitä, mistä päin se on, mutta yllättävän mieto se on - ei lainkaan niin riistainen mitä kenties jopa toivoisin. Sitä reisikoipea lukuunottamatta hirveästihän ei siinä syötävää kyllä ole ja se vähäkin on kovin rasvatonta ja luista. Vähän niinkuin supermallia söisi. Niinpä päädyin muutaman vuoden takaisen Good Food- lehden ohjeiden inspiroimana hauduttamaan sen öljy-viiniseoksessa confit- tyyliin. 

Toisaalta bongattujen Michael Psilakiksen ohjeiden mukaan tuo kani kannattaisi suolata yli yön sekoittamalla 3 rkl suolaa 1 rkl sokeriin ja hieromalla seos kanin pintaan. Tämän jälkeen sen annetaan palvaantua yön yli kylmässä, huuhdellaan ja pyyhitään kuivaksi. Minun suunnitelmalllisuuteni ei ihan noin pitkään kestänyt. Kaninpalat voisi sen lohkomisen jälkeen varmaan myös kylvettää suolavedessä puolisen tuntia ennen paistamista, vai mitä sanoo keittiöauktoriteettini Chef Joonas?

Sevillalaista teemaa jatkaen tarjosin sen kanssa alueelle tyypillistä kikherne-pinaattipaistosta.

Pääruokana tästä riittää kahdelle, tapaksina neljälle

1 kani

suolaa, pippuria

hieman jauhoja 

öljyä ruskistamiseen

Confit-seos:

0,5 l oliiviöljyä (ei extra virgin)

0,5 l valkoviiniä
1 sitruunanmehu

2 laakerinlehteä

2 valkosipulia

5 rosmariininoksaa

Suolaa ja pippuroi kani hyvin. Kierittele se sitten jauhoissa ja ravistele ylimääräiset pois (jauhot voi jättää poiskin, mutta kyllä se sitä ruskistumista helpottaa). Paista öljyssä pannulla lihoihin erissä kauniin ruskea paistopinta. Halkaise valkosipulit kahtia. Laita ne kattilaan muiden confit-ainesten kanssa ja kuumenna hiljalleen poreilevaksi. Asettele kaninpalat seokseen niin, että ne peittyvät. Kypsennä 2 tuntia kannen ollessa raollaan. Tarkista välilä, että kattilassa on vielä tarpeeksi nestettä ja etteivät kanit ole jämähtäneet pohjaan kiinni.

Kikherne-pinaattipaistos:

2 tlk kikherneitä

300 gr pinaattia

1 sitruunan kuori raastettuna

2 valkosipulinkynttä

ripaus muskottia

suolaa, pippuria

Valuta ja huuhtele kikherneet. Kuori ne (kuori lähtee nipistämällä). Leikkaa pinaatista kannat ja isoimmista lehdistä myös se kova keskiruoti. Kuumenna pannussa hieman öljyä ja lisää siihen hienonnettu valkosipuli sekä puolet sitruunankuoresta. Pyörittele niitä hetki öljyssä ja lisää kikherneet. Kypsennä kunnes ne ovat läpeensä kuumia ja lisää sitten muskotti ja pinaatinlehdet. Jatka kypsentämistä kunnes lehdet ovat pehmentyneet. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile lopun sitruunankuoriraasteen kanssa. Niin, ja sen kanin.

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Pinaatti-ricotta raviolit

Ne Mechen pinaatti-ricotta raviolit herättivät ihastusta, joka oli yllättävää: ne kun ovat pastaa, jota väitän yrittäväni välttää, kasvisruokaa, jota en oikein suosi ja kaiken lisäksi aikalailla olennainen ainesosa on juusto, jota en noista  viimeaikojen aktiivisista yrityksistäkään huolimatta ole oppinut rakastamaan. 

Ja sitten ruokabloggareiden kuukauden ruokahaasteen teemaksikin läpsähti pinaatti. Joten pakkohan niitä oli tehdä! Pastataikinaahan en toki koskaan ollut itse alusta alkaen tehnyt, mutta niiden pelmenien jälkeen ei oikein ollut tekosyitä olla sitäkin opettelematta.

Lähtököhtana oli joskus vuosia sitten opittu resepti, eli yksi iso kananmuna jokaista 100 grammaa 00- jauhoja kohden. Tuo on varmaan peräisin Jamie Oliverilta, joka vuosia sitten TV- ruutuihin pelmahtaessaan vakuutti, että pastan tekeminen itse on paitsi hauskaa, myös helppoa. En ole varma, allekirjoitanko kumpaakaan. Mutta kyllä siinä hien pintaan saa. Etenkin jos urakkaan ryhtyy ilman monitoimikonetta TAI pastakonetta. Se pelmenitaikina oli huomattavasti helpommin valmistuva ja työstettävä - ensi kerralla käytän ehkä suosiolla sitä...

Ensin mietin, että käyttäisin pinaattia myös taikinaan, jolla siitä saisi lystikkään vihreän. Muistan kuitenkin yhä pikkuveljeni syntyäpäivän vuosien takaa (veli on nyt 22), jolloin kakkua tehdessäni heittäydyin hulvattomaksi elintarvikevärien kanssa. Niinpä juhlat koostuivat itkevistä lapsista, jotka rukoilivat, ettei heidän tarvitsisi ottaa kakkua...

Tästä reseptistä saa 32 kappaletta ravioleja. Ja rannekanavaoireyhtymän. 

Pastataikina:

300 gr 00- jauhoja

3 isoa munaa

1.5 tl suolaa

Kaada jauhot ja suola joko pöydälle tai isoon kulhoon. Tee niiden keskelle aukko ja riko siihen kananmunat, joiden rakenne on kevyesti vatkattu rikki. Keskeltä aloittaen sekoita ne jauhojen joukkoon vähitellen. Vaivaa taikinaksi. Aikansa se vie ja treenistä se käy. Kun koossa on tasainen, kimmoisa taikina, kääri se tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Tee sillä välin täyte.

Täyte:

250 gr ricottaa

150 gr pinaattia (itse käytin pakastettua)

1 sitruunan kuori

ripaus muskottia

suolaa, pippuria

Mikäli käytät pakastepinaattia, anna sen sulaa ja valuta se sitten hyvin. Mikäli käytät tuoretta, paista lehdet kypsiksi, hienonna ja purista ylimääräinen neste pois. Sekoita muihin aineksiin. 

Jaa taikina neljään osaan.  Kauli ohueksi käyttäen joko pastakonetta (vaihtaen joka kerralla asetusta isommaksi niin, että tuloksena on ohuenohut taikina) tai kaulinta ja hauista. Ilman pastakonetta se on helpointa, kun taikinan ensin pyörittelee tangoksi ja alkaa sitten kaulia sitä ohueksi. Lusikoi levylle teelusikallinen täytettä, kastele täytteen ympärys kostutetulla sormella ja levitä toinen levy päälle. Painele täytteen ympärys tiiviisti kiinni ja leikkaa sitten haluamaasi muotoon. Itse leikkasin ne keväisissä tunnelmissa piparkakkumuotilla kukan muotoon. 

Keitä ravioleja, kunnes ne nousevat pintaan - noin kolmisen minuuttia. Pyörittele voikastikkeessa ja tarjoa timjamin ja parmesaanin kera. 

Voikastike:

4 reilua ruokalusikallista voita

1 iso valkosipulinkynsi

1 sitruunan kuori
(ja loraus mehua)

suolaa, pippuria

Sulata voi kattilassa. Kuori valkosipulinkynsi ja iske sitä veitsellä niin, että se hieman murskaantuu ja antaa enemmän makua. Kuori sitruunankuori kuorimaveitsellä isoiksi lastuiksi. Lisää molemmat voihin ja anna sen maustua noin viiden minuutin ajan. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile. 

Niin ja tällä siis ollaan mukana kuukauden ruokahaasteessa, jota tässä kuussa emännöi varsin ansaitusti viime kuun voittaja Keittiössä, kotona ja puutarhassa- blogi.

Turkin herkkuja: Sigara börek

Jo aikaisemminkin blogissa on sivuttu tämän ruokabloggarin pimeää salaisuutta: sitä, etten syö juustoa. (Voin jo melkein kuulla lukijoiden silmien pöyristyneen pyörityksen: "mikä se sellainen ruokabloggari on joka ei juustoa arvosta?!") Ja kyllähän minä sen tiedostan. Tuolla on ilmeisesti olemassa ihan kokonainen kulinaarinen universumi, johon en ole tutkimusmatkaani suunnitellut.

Yksi mieleenpainuvimpia koskaan syömiäni aterioita oli illallinen Chez Dominiquessa, jonne Herrasmies vei minut kolmikymppisiäni juhlistamaan. Olihan se noloa joutua kieltäytymään kun se juustotarjotin kannettiin pöytään...

Juustosnackseista sen sijaan en saa tarpeekseni. Ja halloumiakin olen oppinut syömään. Ja mozzarellaa. Kunhan se ei ole sulanutta. Ja Turkissa, kuten kerroin aikaisemmin, yksi suosikkimezeistäni on sigara börek: pinaatilla ja fetajuustolla täytetty filotaikinarulla. Ehkä minulla siis on vielä toivoa...?

Ja toki niitä sigara börekejä piti turkkilaiseen iltaamme tehdä.

Mutta enhän minä filotaikinasta mitään ollut koskaan tehnyt. Ja en minä kyllä oikein vakuuttunut siitä ollut. Nähtyäni sitä niin monessa kokkiohjelmassa valmistettavan, luulin tietäväni, mitä odottaa. Hakaniemen metroaseman etnisestä kaupasta ostamani kolmionmuotoiset filotaikinalevyt eivät sellaisia olleet. Ne olivat paksumpia ja kuivempia. Eikä niitä saanut rullattua tiukoiksi sikarinnäköisiksi paketeiksi. Ehkäpä levyt eivät olleet hyviä? Ehkä niiden voitelussa ennen käsittelyä ei sitä kirkastettua voita voi korvata öljyllä? Ehkä vain olen... huono?

Mutta jos näiden sikareiden rullaustaidosta voi mitään päätellä, niin sen, että ei näillä kädentaidoilla tehtäisi Turkissa varmaan kovinkaan suurta vaikutusta potentiaalisiin aviomiehiin. Joten samaisesta syystä jäisin varmaan vanhaksipiiaksi Kuubassakin. On se hyvä että minulla tuo Herrasmies on... Vieraat näistä kyllä tykkäsivät. Kovasti. Näihin kannattaa ostaa sitten hyvää fetaa - ei mitään vinkuvaa kumilelua.

n. 18 kpl

265 gr pinaatttia (tuoreen puutteessa käytin tölkissä myytäviä säilöttyjä lehtiä)

hyvää fetajuustoa (omani oli kuutio kooltaan n. 10 cm x 15 cm x 4 cm)

sitruunamehua

filotaikinalevyjä

kirkastettua voita

öljyä paistamiseen

Pidä filotaikinapaketti peitettynä aina yhtä levyä työstäessäsi - muuten ne kuivuvat. Itse käytin valmiiksi kolmionmuotoisia filotaikinalevyjä, kooltaan n. 20 cm x 25 cm. Penslaa levy kirkastetulla voilla ja levitä levylle n. 1,5 tl murennettua fetaa ja toinen samanlainen pinaattia. Käännä reunat sivusta täytteen päälle ja rullaa pituussuunnassa tiukaksi kääröksi. Pidä myös valmiiksi käärityt rullat peitettynä ennen paistamista. Paista muutaman rullan erissä kuumassa öljyssä, valuta talouspaperin päällä ja tarjoile. 

Ainiin - joissain versioissa pinaatin sijaan käytetään persiljaa.