Onnekseni minut adoptoi eräs paikallinen perhe, jonka keittiössä perheen Nigellaa fanittavan äidin kanssa kokkauskerhoja toisillemme järjestimme. Hänestä kun oli ihana saada vihdoin "tytär" joka rakasti ruoanlaittoa. Niinpä hän lupasi opettaa minulle palestiinalaisia ruokia kunhan minä opettaisin hänelle... aasialaisia.
Fattoush on salaatti, jota paljon tein. Se on niin ihanan raikas ja kesäinen, mutta nuo paistetut pitaleivän riekaleet tekevät siitä vähän niinkuin arabialaisen version Caesar- salaatista. Tämä onkin oiva keino käyttää hieman kuivahtanut ja hukkaan menossa olevat pita-leipä. Alunperin tämä salaatti on ilmeisesti Libanonista, maasta, johon en ole vielä päässyt tutustumaan sen ruokakulttuurin ulkopuolella - sinne kun ei ole kauheasti Israelin leimoilla varustetulla passilla asiaa...
Salaatin Lähi-idän juurista kertoo paitsi tuo pita-leivän käyttö, mutta myös sumakki joka antaa salaatille ihan omanlaisensa säväyksen. Tomaatin ja kurkun yhdistelmä persiljan ja mintun kanssa on klassista Lähi-itää, mutta niiden lisäksi tähän voi käyttää mitä tahansa vihanneksia.
Pääruokana tästä riittää kahdelle, osana meze-ateriaa tästä riittäisi neljälle- kuudelle.
2 isoa tomaattia1/2 paprika
1 sipuli
1/2 isosta kurkusta
1 porkkana
kourallinen persiljaa
2 rkl silputtua minttua
suolaa, pippuria
1 rkl sitruunamehua
2 rkl öljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterinsiemeniä
1/2 tl valkosipulijauhetta
2 pitaleipää
vajaa 1 rkl sumakkia
Halkaise kurkku ja poista siemenet. Leikkaa haluamasi kokoisiksi lohkoiksi tai kuutioiksi. Tee samoin tomaatille ja paprikalle.
Leikkaa porkkana julienneksi tai höylää se mandoliinilla tai juustohöylällä lastuiksi. Leikkaa sipuli ohuiksi siivuiksi. Sekoita ainekset keskenään yrttien kanssa.
Halkaise pita-leivät ja leikkaa puoliskot haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Voitele ne öljyllä ja ripottele päälle mausteet sumakkia lukuunottamatta, mausta suolalla ja pippurilla ja paahda 200- asteisessa uunissa kunnes rapeita ja kullanruskeita. Sekoita sitruunamehu ja öljy ja kaada salaatin joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja ripottele sumakki ja pitalastut salaatin päälle.
Fattoush on kyllä hyvää. Syönyt oon,mutten koskaan tehnyt ite. Muutenkin tykkään gjosta tavasta syödä tuolla päin maailmaa. Paljon kaikkea,eikä ihmisillä ole kiire syödä.
VastaaPoistaAMEN :-)
PoistaTota pitää munkin testata joskus, kun se näyttää niin hyvältä.
VastaaPoistaon heleppoo kuin mikä!
PoistaFattoushia on tullut kerran tehtyä ja hyvää oli, tosin sumakki jäi meiltä puuttumaan.
VastaaPoistaon se kyllä! ja jo ne värit on niin kesäiset!
PoistaFatroushia olen syönyt ja tehnytkin joskus.Nyt yritän hieman välttää leipää (pakko mahtua kesävaatteisiin....;D) ja jos tekisin tuota jättäisin varmaan ne pitapalat pois;D Mulla oli sellainen mielikuva että fattoush olisi ollut alunperin Libanonista,mutta kaikkihan nuo ruuat ovat siirtyneet tällä alueella sinne sun tänne;D
VastaaPoistatiedän tun tunteen... ja tuo öljyssä paistaminen ei todellakaan ole se kaikista fiksuin tapa sitä leipää silloin syödä :-)
PoistaUps,niinhän sä olitkin tuolla maininut,,,olen nolo;D
VastaaPoistashum davar :-)
PoistaLeipäsalaatit ovat ihania - ihan uteliaisuudesta : oletko löytänyt sumakkia kenties täältä Helsingin suunnalta jostain ?
VastaaPoistaSuosittelen sitä Hauler Oriental Marketia Hakaniemessä. Muualta en tiedä mistä sitä voisi sitä edes etsiä - joitain vuosia sitten etsin ihan urakalla... ja tuloksetta :-/
PoistaHakaniemen hallissa on myös maustekauppa (Reinin lihan lähellä) josta sitä on löytynyt.
PoistaAivan totta! tuo paikka olikin ihan unohtunut! Kiitos tästä :-)
PoistaRuoka näyttä ihanalta ja ihan varmasti myös maistuu niin sinulle kuin ystävillesi.Sen syvällisemmin ottamatta kantaa Lähi-idän tilanteeseen totean vain,että kärsimystä ja nälkää on kakkialla, niin Suomessa, Israelissa, Palestiinassa. Juuri viime viikolla vein 20kg:n säkin thai-riisiä ja muutakin ruokaa myanmarilaiselle 6 henkiselle perheelle täällä Suomessa, sillä työttömillä vanhemmilla ei tahdo löytyä rahaa perheen elantoon. Pari kesää sitten olin TellAvivissa auttamassa köyhien soppakeittiöllä, jonne vanhat mummot tulivat jonottamaan heinäkuun helteessä klo 10, kun ruokaa tarjottiin klo 17. Tarjottava ateria oli heidän viikon ainoa lämmin ateria ja vatsalaukku oli kutistunut niin, että he eivät pystyneet syömään kuin osan ja osan he laittoivat rasiaan kotiin vietäväksi.
VastaaPoistaEn sen kummemmin aiokaan politiikkaan mennä - se kun aina eri katsantokantoineen varsin loputon suo. Ja oikeassa olet siinä, että kärsimystä, hätää ja väärinkäytöksiä löytyy ihan kaikkialta - joskus tuntuu että alati enenevässä määrin. Toivottavasti siis kaikki jolla on mahdollisuus auttaa edes pieneltä osaltaan käyttävät sitä mahdollisuutta :-) Tämän blogin tehtävä on lähinnä jakaa matkamuistoja ja etenkin matkoilta mukaan tarttuneita ruokalöytöjä.
PoistaEi mitään uutta Länsirannalla-kuvasi olivat todella rajuja ja se johdatti ajatukseni kärsimys-teemaan ja siksi kirjoitan tämän kerran vielä aiheesta. Myanmarilaisen perheen isä on viettänyt yli 30vuotta pakolaisleirillä Myanmarin ja Thaimaan rajalla.Suomessa joitakin vuosia asuneena isä kuitenkin voisi muuttaa vaikka heti takaisin pakolaisleirille, sillä hänelle on kärsimys asua Suomessa.Näennäinen hyvinvointi ei siis takaa ihmisen onnellisuutta. Minä voisin saada hänestä myös rajuja kuvia kärsivän ihmisen ilmeistä, eleistä,kaipuusta, häpeästä.Juuri luin aamullisen sanomalehden,jossa aukeaman juttu Intian lapsista, joita siepataan,silvotaan,raiskataan, lähetetään prostituoiduiksi,myydään sisäelimiä ym.kauheuksia.Sinulla on ystäviä Länsirannalla,palestiinassa ja tietenkin ystävyyden kautta saa uutta näkökulmaa asioihin ja mielipiteet muokkautuvat. Itselläni on kokemus naapurissa asuvasta nepalilaisesta naisesta, johon olen tutustunut ja sitä kautta saanut näkökulmaa Nepalin oloihin,kulttuuriin,ruokaan ja tottakai ystävyys on muokannut ajatuksiani myötämieliseksi aasialaisia kohtaan ja kaikkialla kiinnitän huomiota, mitä Nepalista kirjoitetaan tai Myanmarista. Kärsimystä löytyy siis kakkialta ja ihminen murtuu sen ajatuksen kanssa, jos sitä liikaa pohtii, sillä niin vähän yksi ihminen voi tehdä. Mutta tehkäämme tänään parhaamme,missä ikinä kuljemmekin, kunpa emme kulkisi kenenkään ohi, vaan pysähtyisimme, antaisimme vaikkapa edes hymyn, sillä jo se voi olla tarpeeksi jollekin ihmiselle tänä päivänä.
VastaaPoistaNuo kuvat ovat minulle tärkeitä ja taltioivat minulle tärkeitä ja myös ajatteluani haastaneita hetkiä. Ja verrattuna joihinkin muihin (esim. Tunisiassa kotiovelleni kuoliaaksiammutuista mielenosoittajista) nuo eivät ole edes "rankkoja" - mutta tämä blogi ei ole niille paikka. Kyllä, minulla on ystäviä niin palestiinalaisalueilla kuin Israelissakin. Alueilla viettämäni aika, tutkintoni, työhistoriani sekä vapaaehtoistyöni ovat aantaneet minulle mahdollisuuden oppia konfliktin molemmista puolista vaikka en tuon "molempien puolten"- ilmaisun vastakkainasettelusta pidäkään. Helpointahan (joskaan ei kovinkaan hedelmällistä) tuollaisten asioiden käsittely onkin silloin, kun sokeasti vain haluaa oppia ja ylläpitää vain toisen osapuolen mielipiteitä. Vaikeaksi se muuttuu silloin, kun haluaa ymmärtää asiaa laajemminkin - silloin kun joutuu sellaiselle epämukavuusalueelle, jossa mikään ei olekaan enää niin mustavalkoisen yksinkertaista. Tuo alue ongelmineen vain on minulle edellämainituista syitsä se kaikista tutuin, minkö vuoksi en ole kokenut olemaan oikea ihminen tuomaan tässä, henkilökohtaisessa ja muihin asioihin painottuvassa blogissani esiin kaikkia ihmisoikeuksiin kohdistuvia loukkauksia. Kunnioitain sitä, että sinulla on esim. Nepalin tilanteesta enemmän tietoa, josta puolestaan minä voisin oppia varmasti paljonkin. Ja tuo Myanmarin tilanne on tosiaan kauhea (oletan että tuttavasi ovat kereneitä, joiden tilanen on entistä heikompi, haavoittuvaisempi ja marginalisoidumpi?) Ja olen sitä mieltä että mahdollisuuden myötä tulee velvollisuus, eli ehkä sinunkin ajatusmaailmaasi henkivästi kaikilla niillä, joilla on mahdollisuus auttaa ja edesauttaa muutosta, on myös velvollisuus se tehdä.
PoistaRuokablogissasi olleiden Länsirannan kuvien herättelemänä kysyn sinulta, että oletko työsi puolesta saanut kosketuksen ko.alueeseen ja onko se tullut sinulle tärkeimmäsi asiaksi, jota haluat ajaa? Mikä juuri tästä kohteesta tekee sinulle tärkeän? Ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu, rajuja sellaisia ympäri maapalloa. Itsellä on muutama ystävä Kiinassa ja varmaan varmasti tiedät tilanteita sieltä. Itse koen naisten ja lasten aseman eritoten vaikeaksi, räikeitä juttuja mm.Aasiassa, Afrikassa. Nämä ovat suuria kysymyksiä ruokablogissa selvitettäväksi, mutta sinun kuvasi kuitenkin ajatteluttavat kovasti.
PoistaHei, kyllä. Niinkuin sanoin, tutkintojeni, työkokemukseni ja vapaaehtoistyöni kautta olen erikoistunut nimenomaan tuohon alueeseen, joskin ihmisoikeudet ovat minulle yleisestikin tärkeä teema, jonka puolesta olen seurannut mm. arabikevään maiden, Afganistanin sekä Pohjois-Korean tilannetta niin muun työkokemukseni kuin niiden järjestöjen, joissa vapaaehtoistyötä teen, kautta myös niistä muille tahoille kirjoittaen. Tässä ruokablogissani tarkoitukseni on viedä lukijoita makumatkoille niihin maihin, joissa olen aikaa viettänyt antaen vähän myös johdatusta taustoihin. Olen kiitollinen, että kuvat ajatuksia herättävät.
PoistaKuvat ovat vahvoja vaikuttajia. Sinunkin ihanat ruokakuvat saavat veden herahtamaan kielelleni ja rajut Länsi-rannan kuvat saivat aikaan sen, että näin yöllä paljon unia, josta olen oikeastaan kiitollinen, koska en ole aikoihin saanut mieleeni ainuttakaan unta. Tietenkin se on pelottavakin ajatus, mitä kuvat saavat alitajunnassamme aikaan ja mainosihmiset sen varsin hyvin tietävät, miten kuvilla poraudutaan mielen sopukoihin. Vielä lyhyesti siitä, että velvollisuus tuo sanana mieleen pakon ja pakko ei sovi omaan pirtaani. Auttaminen lähtee omasta vapaasta tahdosta ja parasta se tietenkin on, jos itsellä on edes pienen pieni häivähdys sen toisen tilanteesta tai tunnetilasta, silloin auttaminen lähtee sydämestä. Mutta nyt lähden istuttamaan ostamiani orvokkeja ulos. Suomessa on aurinkoisen keväinen sää ja lupaus kesästä. Ruoanlaitto on myös mielessä, katsotaan, pystynkö loihtimaan pikkuisenkaan sinun mallintamiasi herkkuja. Mukavia viikonlopun päiviä! S
VastaaPoistaHei vaan. Tämä blogi painottuukin rakkauteeni ruokaan, kartoittaen taustoja, missä olen uusiin makuelämyyksiin törmännyt, sekä valokuvaukseen, toiseen rakkaaseen harrastukseen, jota nyt sitten ruokakuvauksen parissa pyrin kehittämään. Toista tuosta asiasta sen verran, että ehkä tuossa on semantiikasta kyse ja niistä konnotaatioista, mitä kukainen niihin sanoihin sitten liittääkään. Tottakai auttamisen tulee olla vapaaehtoista - oma tarkoitukseni oli vain ilmaista sitä että itse koen niin paljon kiitollisuutta niin paljosta ja koen että minulla on paitsi halua, myös mahdollisuus auttaa joissain asioissa joten koen, että silloin hedelmällinen tapa kääntää se kiitollisuus potentiaalisesti muitakin hyödyntäväksi asiaksi on tehdä jotain, millä voin saada aikaan parannusta myös muiden, vaikeampien tilanteiden kanssa painivien ihmisten parissa. Onnea orvokeillesi :-)!
Poista