Helsingin ravintolatarjontaa: Meche

Synttärisangrioiden ja tapaksien jälkeen olikin hyvä jatkaa matkaa... syömään. Kokeiluvuorossa oli vihdoinkin ihan tuohon omille nurkille avattu Meche. 

Kun taustajoukoissa pyörii niinkin nimekästä väkeä kuin Michelin-tähdellä palkitun Olon Pekka Terävä, niin olivat odotukset korkealla tämän "konstailematonta, laadukkaita raaka-aineita tarjoilevan korttelikapakan" suhteen.  



Ja emme me kyllä pettyneet.

 

Kun mukana on joukko ruoasta innostuneita ystäviä, tarjoaa se mahdollisuuden ajan kanssa tutkailla listan antimia, nauttia ja väitelläkin niistä.




Niinpä alkuun kävimme vaatimattomasti läpi... koko alkuruokalistan. 

Karitsatartar oli valitettavasti ehtinyt loppua, mutta makuaisteja hellivät monet muut herkut. Kuten tuo kuvassa näkyvä ibericokinkku. Sen laatu oli ilmiselvää ensi puraisusta.

Ihan ensimmäisenä alkuruokalistalta huomioni varasti kateenkorva, jota usein ei listoilla näy. Pahimmillaan se on kuivakkaa, kalapuikkomaista känttyä. Parhaimmillaan se on juuri sitä mitä se oli täällä: suussasulavan pehmeää. Punasipulilisäke antoi annokselle luonnetta jättäen silti tilaa kateenkorvan hienovaraisuudelle. Ehdottomasti yksi illan tähtiä.

 

Kautta listan annokset olivat niin kauniita ja pitivät huolen siitä, että niin vatsa, sielu kuin silmät tulivat ravituiksi. Tässä esimerkiksi parsaa ja XO- juustoa.

Kateenkorvan lisäksi illan mieleenpainuvimpia annoksia oli merirapu, joka pääraaka-aineensa merellisellä makeudella ja lihaisuudella iloitellen herätti ihastuneita huokauksia ympäri pöydän. 

Talon ranskalaiset (rapeita päältä, ilmavan kevyitä sisältä)  olivat niin hyviä, että niitä otettiin toinenkin kierros.

Silmiähivelevän keväisen kauniin ja keveän kieliannoksen maut olivat tasapainossa, mutta kieli oli sitä prässättyä sorttia, josta tietenkin jäi puuttumaan se ihana mureus, johon taas tuossa taannoin kielessä ihastuin.

Siitä Malagan Michelin-tähdellä palkitun keittiömestarin tapas-baarista muistuttavalla tavalla simpukat tarjoiltiin hauskasti purkista. Osa seurueesta oli sitä mieltä, että niiden maku oli tympeän säilykemäinen, ja vaikka se ei illan parasta antia ollutkaan, olivat simpukat kuitenkin lihaisia ja mehukkaita. Tykkäsin.

Siedätyshoito alkaa ehkä tuottaa tulosta, sillä yksi illan lempiannoksistani oli punajuurta vuohenjuustolla. Minun mielestäni maut olivat tasapainossa ja myös tekstuurien puolesta annos oli onnistunut. Osa taas oli sitä mieltä, että punajuuret olivat hieman liian etikkaisen makuisia. 

En ole oikein oppinut ihan täysin luontevaksi ravintolassa tuon kamerani kanssa. Asiaa ei varmaan tosin auta sekään, että sillä on melkoisesti kokoa... Mutta koska otosten taso ei olisi varmasti miellyttänyt terävien lausuntojen perusteella myöskään Herra Terävää, eivät lohiceviche ja frittata paprikalla tallentuneet blogiin, mutta lautasillemme kyllä. 


Lohi oli hyvää ja lopputulos oli kermaisen täyteläinen. Olen vain itse jotenkin onnistunut kyllästämään itseni lohella niin, ettei se minuun tehnyt sellaista vaikutusta kuin muihin. Frittata sen sijaan oli kaikkien mielestä hieman turhan kapriksinen. Leipä täällä puolestaan on todella hyvää ja sitä voi ostaa myös kotiinviemisiksi. 

Nälkähän tässä vaiheessa ei missään nimessä enää ollut, mutta pitihän sitä pääruokaosastoakin kokeilla. Verkkosivujen listalla mainitun vasikanniskan sijaan listalta löytyi vasikan entrecôtea. Kasvisvaihtoehtona oli pinaatti-ricottaravioleja, joka kuulosti niin hyvältä, että olin valmis ottamaan sitä. Onneksi yksi seuralaisista muistutti, mitä herkkua suomalainen siika (päivän kalavaihtoehto) onkaan ja siihen päädyttiin. Kala oli kauniisti kypsennettyä ja sen mukana tullut pekoni-parsa-herne-perunapaistos oli kaikkien mieleen. Tätä tehdään kotonakin! Ja tulipahan taas opittua, että sitä kalaa pitäisi valita useamminkin.

Jälkiruokaosastolta otimme crème brûléeta, raparperia mantelikakulla ja juustovalikoiman. Crème brûléen sitruunasorbetti jakoi mielipiteitä - osa oli sitä mieltä, että se oli liian hallitseva. Minusta se taas oli aivan loistava ja tasapainoinen annos, jossa sitruuna tasapainotti ihanasti vanukkaan kermaista täyteläisyyttä. 

Kaiken kaikkiaan ravintola oli juuri niin hyvä kuin odotinkin. Ruoka oli hyvää, viinisuositukset onnistuneita ja ravintolan tunnelma tyylikäs ja viihtyisä olematta turhantärkeä. Mutta ehkä parasta koko illassa oli henkilökunnan asiantunteva ja ystävällinen palvelu - suosittelen! 

On aina yhtä ihanaa olla koolla ruoasta innostuneella ystäväporukalla, jonka kanssa antimista pääsee paitsi nauttimaan, myös keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä. Makuasiat kun on... no, makuasioita. Herrasmiehen, ruoan ja sen Andalusian antimien lisäksi kyllä tämä blogi taitaa olla myös rakkauskirje noille ystävillenikin - ympäri maata ja maailmaa!

Seurueen kasvissyöjistä ja viime hetken suunnitelmista johtuen pöytäämme ei päätynyt sitä paikan erikoisuutta: kokonaista possunpäätä, jota mm. Sillä sipuli- blogissa olen kateellisena huokaillut. Tämä herkku pitää tilata kolme päivää etukäteen, mutta kuulemani mukaan se on juuri niin ihanaa miltä kuulostaakin!