torstai 16. toukokuuta 2013

Marokon värejä

Niin paljon kuin Andalusiassa riittää tutkailtavaa, niin käteväksi se tekee myös muuhun maailmaan suuntautuvat tutkimusretket - etenkin Pohjois-Afrikan. Muutaman tunnin ajomatkan päässä Malagasta sijaitsevasta Algecirasista tai Tarifasta pääsee lautalla  Marokon puolelle Tangiersiin tai Ceutaan parhaimmillaan alle tunnissa. 

Rajakaupunkeina ne eivät vedä vertoja Casablancan ja Marrakeshin kaltaisille paikoille, joskin niidenkin autenttisuuteen perustuva hurmaavuus on turistivirtojen kasvaessa epäilemättä jonkin verran kärsinyt. Vaikka Afrikan tähdestäkin tuttu Tangiers ei mikään kummoinen jalokivi olekaan, ja vaikka sen maine on mm. huumeiden salakuljetuksen vuoksi jopa epämääräinen, on sielläkin mahdollista raapaista pintaa Marokon värikylläisyydestä. 

Medinan sokkeloiset kujat tarjoavat paljon mahdollisuuksia hukata itsensä (ja lompakkonsa). Täältä kannattaa tuoda takaisin mm. noita perinteisiä nahkahihnaisia koreja, joiden kanssa sunnuntaitorien ostoskierroskin tuntuu taas vähän hauskemmalta. Myös keramiikka, etenkin taginet, ovat hyviä ostoskohteita, samoin kuin matot ja ne perinteiset rautaiset lyhdyt, joita löytyy montaa eri kokoa - isoimmillaan ne ovat yli metrin korkuisia. 








9 kommenttia :

  1. Kauniita kyllä nuo värit. Marokossa en ole käynyt, mutta Tunisiassa löytyy samoja tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan totta - Tunisiassa tosin tuli vain silloisesta tilanteesta johtuen kuvattua asioita, jotka eivät jälkeenpäinkään saa mieleen kovin iloisia muistoja... :-/

      Poista
  2. Tuollaisia värijauhepusseja katsellessa iskee sisustusvimma :)

    VastaaPoista
  3. Ihania värejä ja samanlaista löytää välillä täälläkin(Karmel-torin vieressä on marokkolainen kauppa..) Kauniit värit noissa jauheissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voih kuinka iskeekään taas kaukokaipuu sinne teidän nurkille... :-)

      Poista
  4. Suomesta ei saa väriä kuin tussien muodossa tiimarista :) kauniita kuvia jälleen

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit ja onnea tädille. Haaste sinulle blogissani.

    VastaaPoista