torstai 30. toukokuuta 2013

Taramasalata

Lempihotellini Tukholmassa on myös yksi lempihotelleistani koko maailmassa: Grand Hotel, johon buukkasin meidät viikonlopuksi Herrasmiehen viisikymppisille. On se sen verran iso synttäri ja niin hieno mies, että sietää sitä juhlistaakin! Ja onhan Grand muidenkin maailmantähtien valinta heidän Tukholmassa ollessaan... 

Hotelli huokuu sitä vanhan maailman arvokkuutta. Siellä on myös aivan ihana kylpyläosasto, tunnelmallinen drinkkibaari, hurmaava iltapäivätee... ja ihan kuin tämä ei olisi tarpeeksi - siellä sijaitsee myös kaksi Michelin- tähdin palkittua ravintolaa. Minut hotelli voitti puolelleen viimeistään aamupalalla - tarjolla kun oli Kalles Kaviaria minituubeissa!

Minä rakastan mätitahnaa - asia, jota Herrasmiehen hienostuneet brittiläiset makunystyrät eivät kai koskaan kykene ymmärtämään. Tässä siitä kuitenkin astetta aikuisempi versio: taramasalata.

Tässä alkujaan kreikkalaisessa herkussa on nimensä mukaisesti kyse mätisalaatista. Perinteisesti tähän käytetään joko keltin, karpin tai turskan mädistä, mutta onnistuu tämä muistakin. Tänään kokeilin tähän sellaista vegaanimätiä ja hyvää tuli silläkin! Tarjoa rapsakan leivän tai keksien kera. Erinomaista myös näkkileivän kanssa!




Annoksesta tulee n. 2,5 dl taramasalataa.

1 ranskanleivän sisusta
(350 g leipä)
1 dl maitoa
1/2 pieni sipuli raastettuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
100 gr mätiä
1 iso keltuainen
1,5 rkl sitruunamehua
0,5 tl raastettua sitruunankuorta
1 dl oliiviöljyä
valkopippuria

Kaavi leivän sisusta ulos kuoresta (tee niistä vaikka korppujauhoja) ja anna liota maidossa noin 10 minuuttia. Purista ylimääräinen maito pois - seos saa olla melko tahnamaista. 

Sekoita leipäseos mädin, keltuaisen, sipulin, valkosipulin ja sitruunamehun kanssa tasaiseksi blenderissä. Sauvasekoitin lienee tähän kaikista helpoin ja tasaisimman lopputuloksen tuottava työkalu. 

Lisää öljy ohuena nauhana koneen käydessä. Lisää sitruunankuori ja mausta valkopippurilla. Mikäli seos on liian suolaista (käyttämästäsi mädistä riippuen) lisää hieman leipää (ja tarvittaessa maitoa ja/tai öljyä). 

6 kommenttia :

  1. Ou jee,mätitahna rokkaa! Aivan huippua. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin rakastan sitä Kallen kaviaaria;aina ollut herkkuani ja sitä roudaan myös tänne Suomesta vaikka lähistön jättimarketista saa ruotsalaista mätitahnaa muttei yhtä hyvää kuin se Kallen tahna.Taramasalataa syödään täälläkin paljon mutta sen nimenä täällä on ikra.Ooh,tuo viikonloppu kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - taas tuli opittua niitä vieraan kielen saloja joille on oikeasti tarvetta: ruokasanastoa :-)!

      Poista
    2. ;D Juu sellaiset sanat ovat aina hyödyllisiä;D

      Poista
  3. Viikonloppusuunnitelmanne kuulostaa ihanalta. Niin, ja mätitahnat ovat herkkua meistäkin.

    VastaaPoista