keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Helsingin ravintolatarjontaa: Peninsula 1899

Jotkut bloggaajat ovat tehneet linjauksen, etteivät ravintoloista blogeissaan kirjoita; että ravintolaan mennään nauttimaan. Meillä tällaista ei ole tehty. En oikein osaa itseäni pois päältäkään kytkeä ja toisekseen kyllä minusta on kivaa jakaa vinkkejä (ainakin omasta mielestäni) kokeilemisen arvoisista ravintoloista. Pyrin myös perustelemaan näkemykseni niin, että lukijalle jää mahdollisimman uskottava ja kattava kuva kokemuksesta.

Tarkalleen ottaen kahta poikkeusta lukuunottamatta illallispöydässä on seuralaisen lisäksi istunut myös liki yhtä tärkeä elämänkumppanini Canon. Jos olen ravintolassa, jossa ammattilaiset tekevät kaikkensa tuodakseen pöytään annoksen joka ravitsee vatsan lisäksi myös silmiä ja sielua, haluan minä, että siitä mihinkään mediaan lähtevät kuvat myös tekevät heidän ammattitaidolleen oikeutta tavalla, johon huonosti valaistut, tuhruiset kännykkäkuvat eivät pysty. Tämäkin on toki vain tämän blogin linjaus.

Tästä (alunperin paljon pidemmästä) johdannosta päästäänkin itse asiaan. Eli tämänkertaiseen ravintola-arvosteluun. Yksi asia, josta aika lailla kaikilla tuntuu olevan konsensus on se, ettei kiinalaisia ravintoloita kovinkaan kummoisessa maineessa pidetä. Eivät ne ole ravintoloita, joihin mennään viettämään romanttista illallista tai ystäväporukan kanssa nauttimaan ateriasta pitkän kaavan mukaan. Ne ovat niitä joka naapurustosta löytyviä, huonosti valaistuja toistensa kopioita joiden kömpelöllä suomenkielellä kirjoitettuja metrin mittaisia ruokalistoja kukaan ei jaksa kahlata läpi ja niinpä jokainen päätyy ottamaan sen räikeänkeltaisen mainosjulisteen tarjouksen kolmesta pienestä paistetusta ruoasta. Mukaan, tietenkin.  Eivätpä ne kovaksi uppopaistetut kumipallot siinä ketsuppisessa hapanimeläkastikkeessaan sen paremmilta siellä ravintolassakaan maistuisi. 




Varovaisen innostuneesti kuitenkin väittäisin, että tuon ei tarvitse olla totta. Löysimme nimittäin Helsingistä loppukesästä paikan, joka on paitsi kiinalainen, myös Ihan Oikeasti Hyvä Ravintola: näköetäisyydellä Kauppatorista Grand Marinan vieressä sijaitseva Peninsula 1899





Toisin kuin kiinalaismatkailijat, paikallinen asiakaskunta ei paikkaa ole oikein löytänyt. Se on sääli, sillä itse ruoasta olimme Naapurinpojan kanssa kuulleet pelkkää hyvää.






Heti alusta oli selvää, että monikin asia on ravintolaa vastaan. Sijainti nyt ensimmäisenä. Kuten jo aikaisemmin olen todennut, ei se illallispaikkaa etsivä helsinkiläinen sen ydinkeskustan ulkopuolelle edes vahingossa eksy. 

Toinen asia on ravintolan koko. Siinä on kyllä sellaista jännää kiinalaisista elokuvista tuttua tunnelma, mutta (liian) massiivinenhan se on. Etenkin kun kiinalaisten ravintoloiden maineesta johtuen ei niihin ihmisiä riitä jonoksi saakka. 








Kolmas olivat ravintolan nettisivut. Sieltä ei löytynyt esimerkiksi sellaista perustavaalaatua olevaa informaatiota kuten vaikka... ruokalistaa hintoineen.  Sittemmin asia on onneksi korjattu.

Perillä hämmennyimme lisäksi vielä yhdestä asiasta. Tiedättehän kuinka kiinalaisten ravintoloiden kohdalla on jo vuosia puhuttu siitä Toisesta Listasta jota on tarjolla vain kiinalaisasiakkaille? Ainakin yhtä pitkään asiaa on väitetty urbaanilegendaksi. Täällä se sen sijaan oli totta (!). 





Selitys on tosin ihan varmasti paikkansapitävä: sieltä löytyy asioita, joita se "mutta-minähän-otan-aina-sitä-Kung Pao-kanaa"- asiakas ei tilaisi. Toisekseen se kiinalainen lista oli suunniteltu jaettavaksi koko pöytäseurueen kesken: Kiinassa kun ravintolaan mennään porukalla ja sitten tilataan pöytä täyteen eri vaihtoehtoja. 

Vaan se todellinen testi; paikan ruoka? No se vakuutti. Ihan kunnolla. Istuimme alas ravintolapäällikkö Sini Zhangin kanssa joka kertoi, että ravintolan tavoitteena on nimenomaan tarjota autenttista kiinalaista ruokaa sen vesitetyn tusinatavaran sijaan. Lähtökohtana on Sezhuanin alueen keittiö erikoisuuksineen. Näin talven tullen suosittelen paikan hot potia. Pitää muuten kylmän ja pöpöt loitolla...!

Annoimme Sinille vapaat kädet ruokalajien suhteen - ratkaisu johon olimme oikein tyytyväisiä. Aloitimme salaateilla (merilevää ja kanaa), joita saatelleen, paikan päällä alusta saakka tehdyn mausteöljyn 13 mausteesta tunnistimme ainakin kanelin. Vakaasti suosittelen kaikille muillekin: täällä kannattaa luottaa henkilökunnan asiantuntemukseen!






...ja sitten jatkoimme dimsumeihin. Hyviä!!! Kaupungin viikonloppubrunssitarjontaan piristystä kaipaaville tiedoksi, että täältä löytyy dim sum-brunssi! 







Hapanimelämikään ei ikinä päätyisi lautaselleni - niin ovat nuo tusinatavarakuppilat sen minulta pilanneet. Vaan tätä kaunista ja unelmankevyen rapeaa kala-annosta en olisi sellaiseksi edes tunnistanut. Oijoi, miten hyvää! Noita uppopaistettuja mungpapuvermisellejä on muuten meilläkin tulossa blogiin ihan kohta!





Tämä tulisessa kastikkeessa tarjoiltu nauta taisi olla meidän molempien suosikki. Maut niin kohdillaan!





Vaikka... kuka olisi arvannut että munakoisosta saisi aikaiseksi jotain näin hyvää?





PS. Ruoan lisäksi myös viinilistaan on panostettu!

Helsingin parasta kiinalaista. Aivan ehdottomasti. Ja samaa mieltä ovat myös Hannan Soppa ja Tiskivuoren emäntä. Käy ihmeessa tsekkaamassa heidänkin raporttinsa - siellä voit myös voittaa illallisen leidien ihastuttavassa seurassa!


__________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      







6 kommenttia :

  1. Komeat puitteet ravintolalla!Olen sina ihmellyt miksi Helsingistä ei millään löydy oikein hyvää kiinalaista ruokaa,joten kiva että tuollainen löytyy Helsingistä.Joillakin kiinalaisilla ravintoloilla Helsingissä on myös aika hyvän näköiset paikat'mutta sitten ne lounasbuffettien tarjottavat voivat olla tosi kamalia,kuten huomasin kesällä Kampissa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. annas kun arvaan... Tang Dynasty :-)? joo, se on kyllä mysteeri, miksi kunnolliset paikat ovat täällä noinkin harvinaisia. Kaihoisana olen muistellut Lontoonkin Chinatownia... Kyllä sieltäkin toki hävettävän huonoja buffet-paikkoja löytyy mutta saa sieltä hyvääkin.

      Poista
    2. Just se...poika halusi mennä sinne ja ruoka oli aika ala-arvoista...enkä ole muutenkaan Hesan kiinalaisissa koskaan saanut sellaista kiinalaista mitä.oli vaikka Nykissä.ja täälläkin parissa paikassa..

      Poista
  2. Ja uppopaistetut vermicellit ovat tosi ihania:) Itsekin olen pari kertaa kokeillut niitä:)

    VastaaPoista
  3. Miten kaikki ovat löytäneet Peninsulan yhtä aikaa. Tuntuu, että se tulee vastaan nyt kaikkialla. En tosin valita, koska tästä intoilusta innostuneena päätimme mennä testaamaan paikan.

    Minusta on hienoa, että jaksatte raportoida, vaikka itse teen sitä laiskanlaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä postaus on roikkunut muutamastakin syystä tuolla editoitavien pinossa jo loppukesästä - nyt sain vihdoin ryhdistäydyttyä. ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka - en olisi koskaan uskonut innostuvani kiinalaisesta ruoasta (Helsingissä) noin!

      Poista