sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Cumberland-silakkaa

Kahden hengen juhlapyhäruokabakkanaaleissamme ei nähty kinkkua eikä laatikoita. Mutta silakasta ei tingitty. Ei, vaikka totaaliset kalapöytäöverit on vedetty kuukauden sisään niin MS Gabriellan joulupöydässä kuin Hangon Origossakin ...

Tällä kertaa vuorossa brittiklassikko Cumberlandinkastikkeesta innoituksensa saanut mustaherukkasilakka. Ja hei, arvatkaas huviksenne, koska nuo alla olevat kuvat on otettu? Kello yhdeltätoista. Illalla. Meille on tullut valo.





400 gr silliä (tai raakakypsytettyjä silakkafileitä - ohje täällä!)

Mausteliemi:

1,5 dl hyvää mustaherukkahyytelöä
0,5 dl punaviinietikkaa 
0,5 dl vettä
1 appelsiinin mehu (1 dl)
8 maustepippuria
1 laakerinlehti
1/4 dl portviiniä
1 pieni punasipuli kuorittuna ja ohuelti siivutettuna
2 siivua appelsiininkuorta

Mittaa kattilaan mustaherukkahyytelö, portviini, etikka, vesi ja appelsiininmehu. Kiehauta, nosta liedeltä ja lisää liemeen kevyesti murskatut maustepippurit ja laakerinlehti. Anna jäähtyä.

Rullaa silakat ja asettele lasipurkkiin kerroksittain punasipulin ja appelsiininkuoren kanssa. Kaada päälle liemi niin että silakat peittyvät ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään. 




______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. se on sellainen Fedja-sedästä tuttu kotiaurinko :-) No ei vaiskaan vaan Verkkokaupasta hädissään löydetty päivänvalolamppu. Kokeillaan miten tuolla saisi elämänlaadun paranemaan!

      Poista
  2. Minä opin vasta tänä vuonna syömään silliä ja nyt en meinaa saada siitä tarpeekseni. Pitääpä testata tämmöistä mustaherukkaversiotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi olkoon :-) me taas emme näemmä saa tarpeeksemme siitä mihinkään vuodenaikaan ;-)

      Poista
  3. Mä odotan joka joulu mummon tekemää valkosipuli-smetanasilliä eikä se petä koskaan <3 (sillifileitä,smetanaa,ranskankermaa,valkosipulia murskattuna ja tilliä ) parasta seuraavana päivänä maalahden limpun päällä ja vaikka onkin kunnon kalorikasa niin sen kanssa en kitsastele :D ja kala ja maitotuotteethan on terveellisiä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa ihanalta ja eipä tuollaisilla raaka-aineilla huonoa taitaisi aikaiseksi saadakaan ;-)

      Poista