Kevyempi Waldorfin salaatti (vegaani ja gluteeniton) eli selleri-viinirypäle-omena-fenkolisalaatti

* * * 

For English please see here

* * * 

Yksi reissuhistoriani hienoimpia hotelleja on varmasti ollut Rooman Waldorf Astoria. Jo sen nimi huokuu vanhan maailman glamouria, silinterihattuisia ovimiehiä, arvokasta ilmapiiriä ja timantteja kuorrutettuja perijättäriä sen asukkaina (voi myös olla, että olen viime aikoina katsonut ihan liikaa Hercule Poirotia...).

Vaan kyllä se näköjään kelpaa vähän paremmillekin ihmisille: itse ihmettelin hotelliin sisään mennessäni, miksi oville kerääntynyt ihmisjoukko kiljui ja niin kovasti halusi ottaa kuvia  - itse kun olin jättänyt tiarat ja timantit hotellihuoneeseen, joten eivät ne minua ainakaan miksikään perijättäreksi voineet luulla. Syy löytyikin hissiini astelevista (ja myönnettäköön, varsin salskeista) nuorista miehistä. Eli Juventuksen edustusjoukkueesta... (!!!)

Minun haaveissani on kuitenkin olemassa vain Yksi Oikea Waldor Astoria ja se, niinkuin niin moni muukin asia unelmissani (Lower East siden delit, Barney's, Waldorf Astorian legendaarinen sunnuntaibrunssi, Aamiainen Tiffanyllä-elokuvan maisemat, tuleva aviomieheni...) on New Yorkissa. 

Sieltä on kotoisin myös tämä salaatti, jota päädyin tekemään, kun soijabolognesesta ylijääneille sellereille piti keksiä joku hautuumaa. Itse kun en ole mikään sellerin suurin fani. Mutta kappas vain - ohuiksi suikaloituina yhdessä muiden ainesten kanssa olinkin myyty. Freesiä, nopeaa, helppoa ja hyvää. 

Alkuperäinen salaatti suorastaan peihtaroi majoneesissa, mutta tämä on siitä kevyempi ja raikkaampi versio.  Vähän rouheamman rakenteen halutessaan voi ainekset myös kuutioida. Lihansyöjät voivat halutessaan tuunata tämän ruokaisammaksi sekoittamalla joukkoon kanaa. 

PS. Kävisi tämä myös kinkunkin kylkeen vaikka joulupöytään... vink vink!

Kahdelle kolmelle, lisäkkeenä esimerkiksi grillatulle kanalle tai kalalle neljälle-kuudelle

Kevyempi Waldorfin salaatti:

3 sellerinvartta, ohuesti viistottain suikaloituna (käytä myös mahdolliset lehdet!)
2 isoa fenkolia, ohuina suikaleina
1 iso vihreä omena, ohuina suikaleina
200 gr vihreitä rypäleitä, halkaistuna
1 iso persiljapuska
130 gr pss saksanpähkinöitä


Kastike:

1/3 dl öljyä
1,5 tl sinappia
1 sitruunan mehu
1 tl hunajaa
suolaa, valkopippuria

Halkaise fenkoli, poista kova kanta ja uloimmat lehdet. Siivuta ohuelti ja yhdistä muiden ainesten kanssa. 

Sekoita kastikeainekset ja kääntele salaatin joukkoon. Tarjoile.

PS. Blogin tällä puolella syödään yhä salaattia(kin...) Lähi-idän auringossa - muista liittyä seuraan Instagramissa ja Twitterissä!

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

         

Fenkolinen lämmin punajuuri-perunasalaatti

Sotilasperheen lapsena asuin lapsuuteni suljetulla varuskunta-alueella, missä opin pitämään maailman luonnollisimpana asiana sitä, että sinne johtavien teiden porteilla seisovat vartijat tarkistivat jokaisen sisäänajavan henkilöllisyyden. Ja sitä, että lapsia ajelutettiin ympäriinsä panssarivaunuissa. 

Varuskunnan perheille ja lapsille järjestettiin ohjelmaa, mm. yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja. Palkintolusikkakokoelmani karttui kiitettävää vauhtia tuntiessani asiaankuuluvaa ylpeyttä taidoistani. Voitte ehkä kuvitella, kuinka maailmani järkkyi tajutessani, että niitä lusikoita annettiin ihan jokaiselle osanottajalle. Myös sille viimeiseksi tulleelle. Arvatkaa kelle.

Se maalilinjan ylittäneitä tervehtinyt Lauantaipussi oli aikaisemmin ilmeisesti minua sopivasti harhauttanut ja estänyt tajuamasta, että ei minun reisilihaksieni tyylinäytteitäni tultaisi arvokisoissa kaipaamaan. 

Joulunaikaan kerholla puolestaan tarjottiin jouluateriaa, jolla tutustuin erinäisiin joulun perinneruokiin, joita ei meidän nirsoperheemme pöydästämme koskaan löytynyt. Niinkuin aladobiin, lipeäkalaan ja rosolliin. Eri hävittäjätyypit osaan vieläkin erottaa äänen perusteella, mutta mikään noista ei ole löytänyt tietään sydämeeni tai omiin juhlapöytäperinteisiini.

Punajuureen olen ylipäätänsä ihastunut vasta aikuisiällä ja nyt arvostankin sitä sen ansaitsemalla tavalla. Se myös tuunaa perunasalaatin jouluisen lämpimäksi ja muuallekin kuin vappupiknikille sopivaksi. Fenkoli tuo siihen lisää lämpöä ja tuloksena on lisuke, joka kelpaa myös punajuurta normaalisti karsastavalle Naapurinpojalle.  Vaikka yhä olemme eri mieltä oikeista suhteista. Hänen mukaansa perunaa ja punajuurta tulee olla puolet ja puolet, kun taas minun mielestä oikea suhde on kaksinkertainen määrä punajuuria perunoihin nähden. Fenkolinsiementen sijaan myös rosmariini (tai maustepippuri) käy hyvin. 

Punajuuri-perunasalaatti:

500 gr punajuuria

250 gr perunaa

125 gr omenaa

Kastike:

200 gr créme fraîchea

1,5 tl fenkolinsiemeniä jauhettuna

suolaa, mustapippuria

Paahda fenkolinsiement kuumalla kuivalla pannulla ja murskaa morttelissa. 

Kuori perunat ja punajuuret ja lohko samankokoisiksi paloiksi. Keitä perunat suolatussa vedessä ja höyrytä kuiviksi. Kuori ja lohko myös omena. 

Keitä tai paahda punajuuret (huomaa, että niiden kypsyminen vie liki tuplasti pidempään kuin perunoiden!) ja valuta. Säästä hieman keitinnestettä ja ohenna sillä tarvittaessa kastiketta - se antaa myös lisää väriä. (Keitinnesteen voi käyttää myös esim. punajuuririsottoon!)

Yhdistä peruna-, punajuuri- ja omenakuutiot. Sekoita kastikeainekset ja kääntele lämpimien kasvisten joukkoon. Tarjoile. Hyvää etenkin possun kanssa. Vaikka tämän appelsiini-neilikka-täytteisen kassler-rullan!

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Syysraviolit

Sain lukijalta tuossa taannoin blogin Facebook-sivun kautta palautetta. Raviolit ovat kuulemma ihan turhia. Ja pelmenitkin vaativat aivan liian paljon työtä (huomautan kuitenkin tässä vaiheessa, ettei kummankaan ohje ollut minulta...!). 

Itse olen ihan toista mieltä. Vaikka hovihankkijamme Hellan & Herkun valikoima ei ole koskaan pettänyt (vaan on käännyttänyt puolelleen pastojamme syömään kokoontunutta tuttavapiiriäkin!) on oman pastan tekeminen yksi parhaista asioista, joita keittiössä voi tehdä. Jos ei sitten hae kulinaarista inspiraatiota 9 1/2 viikkoa-elokuvasta...

Vaikka mikäs sitä on tehdessä kun välineet on kunnossa! Nykyään on tilanne sen(kin) suhteen aika radikaalisti eri kuin sitä ensimmäistä kertaa tehdessäni näitä pinaatti-ricotta-ravioleita varten. Nyt on jauhomäärän grammaalleen oikeaksi mittaava digitaalinen vaaka, taikinan vaivaamisen hoitava monitoimikone ja kaiken huippuna vielä pastakone. Ei ole kuulkaa enää rannekanavaoireyhtymistä tietoakaan! 

Jos ette kuitenkaan jaksa innostua ihan alusta saakka tekemisestä, niin oikotienä voi käyttää tuorepasta-lasagnelevyjä - Pasta factory Helsinki esimerkiksi tekee oivallisia sellaisia. Myös aasialaisten kauppojen pakastealtaiden wonton-levyistä löytyy helpotusta. 

Tämänkertainen pastamaraton meni muutenkin ihan kermapyllyilyksi: niin omenat, salvia kuin sienetkin ovat iki-ihanien kollegoiden sadonkorjuun tuloksia. Possumakkaroiden sijaan voi käyttää possun jauhelihaakin, jolloin mausteita (salviaa ja fenkolinsiemeniä) kannattaa lisätä reilummin. Jos makkarasi on kovin mausteista, ei niitä välttämättä tarvita lainkaan. Jauhelihaversioista tulee makkaramassan sisältävän rasvan vuoksi kyllä vähän kuivempia. 

Pastataikinan ohjeen löydät täältä. Tein 300 jauhogramman ohjeen, johon tällä kertaa meni kananmunien koosta johtuen kolmen kananmunan lisäksi yksi keltuainen. Kuuntele sitä taikinaa - kylä se kertoo, jos se liian kuivaa on ja tarvitsee lisää kananmunaa. Raviolien tekemisessä käytin halkaisijaltaan kahdeksansenttistä juomalasia, jolloin ravioleita tuli 32 kpl.

Vaivaa taikina tasaiseksi, kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Tee sillä välin täyte. 

Täyte:

300 gr possumakkaroita (kuoristaan puserrettuina) tai possujauhelihaa
200 gr metsäsieniä (omani olivat kantarelleja, orakkaita ja suppilovahveroita. Kuulemma.)
1 isohko salottisipuli
7 salvianlehteä (hienonettuna vajaa 3 tl)
1 omena kuutioituna (100 gr)
1,5 tl fenkolinsiemeniä, paahdettuna ja hienonnettuna
suolaa, mustapippuria
ripaus muskottia (tai maustepippuria)

Paista sienet kuumalla pannulla kunnes niiden neste on haihtunut ja en alkavat saada väriä. Pyöräytä sitten voitilkassa ja siirrä odottamaan. Jätä puolet tarjoiluun ja hienonna loput krouveiksi paloiksi.

Kuori omena, poista ydin ja kuutioi vajaan sentin kuutioiksi. Ruskista kevyesti pannulla voissa ja siirrä syrjään odottamaan. 

Hienonna sipuli ja pehmitä pannulla. Lisää joukkoon possu ja ruskista. Lisää sitten mausteet, sienet ja omena. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.

Jaa raviolitaikina neljään osaan ja pidä loput kelmulla peitettynä yhtä osiota työstäessäsi etteivät ne kuivu. Aja se (pastakoneesi ohjeiden mukaan) ensin koneen läpi 5-6- kertaa sen suurimmalla säädöllä (omassani 7) jauhottaen kevyesti tarvittaessa. Ala sitten ajamaan ohuemmaksi säätäen asteikkoa alaspäin kertojen välissä. Itse lopetin kakkosen jälkeen. Levitä levylle vajaa ruokalusikallinen täytettä sopivin välein levyn puoleenväliin saakka. Sudi levyn reunat ja välit joko ylijääneellä valkuaisella tai vedellä ja käännä levyn toinen puolikas täytten päälle. Painele täytteen ympärys tiiviisti kiinni ja leikkaa haluamasi muotilla ravioleiksi. Jätä odottamaan kevyesti jauhotetulle tasolle keittiöpyyhkeellä peitettynä keittämistä ja toista sama lopun taikinan kanssa. 

Ylijääneet taikinat voi niiden koostumuksesta riippuen koota vielä kertaalleen toiseen kertaan kaulittavaksi, mutta eipä juuri enempään, koska sitten se alkaa jo repeillä.

Kuumenna iso kattilallinen suolattua vettä kiehuvaksi ja keitä raviolit kypsäksi, muutaman minuutin ajan. Nosta reikäkauhalla lautaselle ja tarjoile. Tai pyöräytä halutessasi pannulla ruskistetussa salvia-valkosipulivoissa.  Koristele lopuilla sienillä ja vaikka paahdetuilla pinjansiemenillä.

Mitäs sanotte? Inspiroiko? Indiedays Blog Wards-gaalan äänestys jatkuu vielä tämän viikon, joten jos et ole vielä äänestänyt, mukaan ehtii. Me olemme ehdokkaana inspiroivin ruokablogi-kategoriassa ja kaikkia ääniä tarvitaan - sen verran kovatasoisessa seurassa olemme! Äänestämään pääset tuota kuvaa klikkaamalla!

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

Possua ja omenaa

Indiedaysin ja Hackmanin kampanjan myötä sain testattavaksi All Steel-sarjan paistinpannun. Kampanja ei olisi voinut parempaan aikaan tulla, sillä Tukkataikuri kyseli jo kovasti vinkkejä uuden pannun hankintaan heidän vanhansa hajottua. "Jotain kunnollista, pliis."

No, valamiehistö on nyt kokoontunut ja saanut tuomionsa julkaisukuntoon. Tämä on paras koskaan käyttämäni pannu. Ja käy sitäpaitsi ihan kaikille liesille. 

Jos paistinpannua voi sanoa kauniiksi, niin sitä tämä on. Laadun tuntee jo sitä pidellessään. Ainoa miinus tuli sitä, että kyllä sillä vähän painoa on - ei ainakaan minun hauiksellani sitä juurikaan yhdellä kädellä nostella. Toisaalta - ehkä viinilasin kohottelu ei olekaan tarpeeksi kovaa treeniä ja järeämmät aseet ovatkin tervetulleita...?

Mikä tästä pannusta tekee niin erinomaisen, on sen pinnote. Ceratec© - pinnoite on ihan oikeasti tarttumaton, johtaa tasaisesti lämpöä ja antaa siten upean paistotuloksen. Ai mistäkö tiedän? No koska mehän laitettiin se heti tositoimiin!

Tiesin heti, mitä halusin uudella pannullani kokata. Oikein paksuja ja meheviä possunkyljyksiä. Omenoilla ja sipuleilla. Siideristä hieman hapokkuutta saavassa lempeän timjamisessa sinappi-kermakastikkeessa. Kaikki syksyn ihanat maut yhdessä annoksessa.

Helppoakin siis vielä: koko ateria valmistuu yhdessä ja samassa pannussa!

2-4 hengelle

Syksyiset possunkyljykset:

2 isoa (luomu)possunkyljystä, luullisia ja rasvareunuksellisia tai 4 pientä

8 pientä sipulia (varhais/ salotti/ paistisipulia)

2 omenaa

5 timjaminoksaa

1/2 dl kuivaa siideriä

1 rkl sinappia

2 dl kermaa

Ota liha huoneenlämpöön muutama tunti ennen kokkausta.

Esilämmitä uuni 220 asteeseen. Poista omenoista se siemenkota ja leikkaa ne isoiksi lohkoiksi (näin ne eivät ehdi mennä muusiksi kypsentämisen aikana). Kuori sipuleista se uloin, nahkamainen kerros.

Kori täynnä syksyistä inspiraatiota

Jos mahdollista, käytä luomupossua. Se kun on niitä eläimiä, jossa sen luomun ihan oikeasti maistaa. Niiden rasva myös sulaa ihan eri lailla. Mutta tulee tästä makoisaa mättöä ihan normiputtellakin!

Pyyhi possunkyljysten pinta kuivaksi talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi. Reippahasti. 

Ruskista sipulit voi-öljyseoksessa miedolla lämmöllä kunnes hieman pehmenneet - noin 10 minuuttia. Nosta ne sitten pannulta ja paista omenalohkoihin pikaisesti kullanruskea pinta. Nosta pois pannulta.

Paista sitten kyljyksiin kuumalla pannulla kaunis väri molemmin puolin. Ruskista ensin se rasvareunus miedommalla lämmöllä. Nosta sitten lämpöä ja ruskista kyljykset muutaman minuutin ajan molemmilta puolilta. Rasvaa tässä ei tuon nerokkaan pinnoitteen ansiosta tarvita, mutta kyllähän se pieni voinokare makua antaa...!

No katsokaa nyt! Onko kauniimpaa näkyä?

Nosta kyljykset pannulta ja kaada siideri pannulle. Lisää timjaminoksat ja kiehauta. Sekoita kerma ja sinappi keskenään ja kaada pannuun. Nosta kyljykset takaisin pannuun sipuleiden ja omenoiden kanssa, lusikoi hieman kastiketta kyljysten päälle ja nosta pannu uuniin (kyllä - pannu on myös uuninkestävä!) kypsymään loppuun. Paksuudesta riippuen tässä menee 6-10 minuuttia. Jos sinulta löytyy ihan lihalämpömittarikin, niin luota ihmeessä siihen. Haluttu sisälämpötila on sellaiset 63 astetta.

Anna levätä kymmenisen minuuttia uunista tulon jälkeen ja tarjoile. 

Ja mikä parasta - aterian jälkeen kokkikin saa ottaa ihan iisisti. Pannu on nimittäin kaiken lisäksi vielä konepesunkestäväkin! (Alkaako innostukseni kenenkään muun korvissa kuulostaa maanisuudessaan ihan TV-Shopilta?)

Lisää tietoa ja vinkkejä Hackmanin tuotteista löydät kätevästi heidän Facebook-sivuiltaan. Tuohon omaan ihmepannuuni ja muuhun All Steel- sarjaan voit puolestaan tutustua täällä.

*Yhteistyössä Hackmanin kanssa*

________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Sikamakeekaali

Keitoista tässä blogissa tykätään siinä määrin, että niille oli jossain vaiheessa viikosta pyhitetty kokonainen päivä: Soppasunnuntai. 

Ne ovat uskomattoman monipuolisia: tarvittaessa nopeita, toisinaan taas hitaasta haudutuksesta sielunsa saavia. Ne voivat olla kevyitä tai raavammankin miehen nälän tyydyttäviä. Inspiraatiota lautasmatkailuun löytyy mistä tahansa päin maailmaa aasialaisesta laksasta marokkolaiseen serroudaan. Gazpachon, salmorejon, ja ajo blancon kaltaiset kylmät keitot viilentävät kesähelteillä,ja paahdetun tomaattikeiton, aurinkoisen kanakeiton, tacokeiton, kaalikeiton ja borssin kaltaiset sopat puolestaan tuovat lohtua keskelle talvipakkasia. Jotkin, kuten vichyssoise ovat yhtä hyviä niin kylmänä kuin kuumana. Niihin on kätevä kierrättää erinäisiä tähteitä kuten minestrone ja italialainen hääkeitto osoittavat. Lisäksi ne ovat oivallinen keino salakuljettaa pinttyneimmänkin pekonirakastajan ruokavalioon niitä kasviksia - yksi suosikeistani on minttuinen hernekeitto.

Niinpä molemmista kauppahalleista löytyvä Marc Aulénin Soppakeittiö on tullut vuosien varrella tutuksi. Ja aina pöytään on päätynyt se Suomen parhaaksi ylistetty bouillabaisse. Nyt Kruunuhaassa Qulma-ravintolaa pyörittävä Marc on koonnut soppansa kirjaksi, jonka sain Gummerukselta tervetulleena lahjana. Arvosteluni kirjasta löydätte täältä.

Tämän kirjan resepteihin tullaan keittiössäni ihan varmasti palaamaan useampaankin otteeseen. Kirjasta löytyy myös ohje siihen legendaariseen kalasoppaan, mutta tällä kertaa testattavaksi valikoitui kirjoittajan itsensä mielestä paras hänen keksimänsä soppa: Sikamakeekaali. Ja sen kaveriksi tuo Nordic Dynamite.

Meillä soppasavotta alkoi sillä, että Naapurinpoika juoksutettiin hakemaan tarpeeksi isoa kattilaa. Kirjassa kun ei anneta infoa siitä, kuinka monelle hengelle resepti on. Varautukaa siis isolla kattilalla. ISOLLA. Tästä nimittäin rittää ainakin kymmenelle nälkäiselle hakaniemeläiselle...

Sikamakeekaalikeitto:

n. 1 kg possunlapaa tai muu luullinen lihaisa pala
300 gr sipulisuikaleita
900 gr punakaalisuikaleita
rypsiöljyä paistamiseen
3 rkl sormisuolaa
3 rkl balsamietikkaa
3 litraa sameaa ja mielellään hapokasta omenamehua

Paista possu öljyssä kauniiinväriseksi ja lisää sormisuolaa ja mustapippuria. Laita kattilaan. Paista sipulit kullanvärisiksi ja lisää kattilaan. Paista kaalisuikaleet ja lisää kattilaan. Lisää muut ainekset ja keitä hiljalleen noin kahden tunnin verran. Tällöin lihan pitäisi irrota luusta helposti. Nosta lihapala reikäkauhalla, irrota lihat ja leikkaa tai revi sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita palat takaisin keittoon. Olut sopii erittäin hyvin juomaksi keiton kanssa.

Nordic Dynamite:

3 rkl sitruunamehua
0,7 litraa sameaa, mielellään hapokasta omenamehua
2 dl rusinoita
2 dl puolukoita tai karpaloita
1 tl inkiväärimurskaa
10 habanerochiliä, kanta poistettuna ja puolitettuna
10 ruskeaa sokeripalaa

Keitä aineksia noin 20-25 minuuttia. Soseuta hienoksi. Säilyy hyvin jääkaapissa.

Ja se lopputulos? Jännä. Talvipakkasilla lämmittävä keitto, jossa yhdistyy monta loistavaa asiaa: noiden halvempien ruhonosien hyödyntäminen, yksinkertainen raaka-ainelista ja helppous. Ja tuo Nordic Dynamite kyllä komppaa keittoa antaen sille upeaa täyteläisyyttä. Lisäksi se sopii niin hiilareita karttaville kuin gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Ja jos kasvissyöjät söisivät lihaa, kävisi tämä heillekin. Ja monen muun keiton lailla tämä on sellainen soppa, että se vain paranee seuraavina päivinä kun tuo liha on saanut imeä itseensä noita liemen makuja. Suosittelemisen arvoinen, ihan niinkuin kirjakin!

Kulmakarvojen nostelua sekä silmien pyörittelyä herättäviin ja jotenkin aina kontekstin (ja ymmärryksen) rajoja rikkoviin spontaaneihin kommentteihin erikoistunut Naapurinpoika heittäytyi soppansa äärellä vallan lyyriseksi.

"Tampere. Tämä maistuu Tampereelle. Pyynikin rannoilla savua taivaalle puskeville savupiipuille. Ja tikkailla kiipeileville työmiehille." Pikainen Päätalo-Töölö-käännössimulaattori avasi tämän olevan erittäin hyvä asia. Joskin siihen viittasi myös se, että tässä vaiheessa oli menossa jo neljäs lautasellinen.

Myös Nordic Dynamite otettiin vastaan ilolla. "Niin, no tämä keittohan on sellainen tumman nahkainen. Bassosävytteinen. Johon tuo relissi tuo ihan uuden diskantin." (Alatte ehkä ymmärtää sen silmien pyörittelyn...?)

Viikonloppuna menemmekin testaamaan Marcin keitoksia ihan livenä - lauantaille on nimittäin buukattu Qulman brunssi!

*Kirja saatu blogin kautta arvostelukappaleena*

______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

    

Hillohommissa: uuniomenaa, vaniljaa ja inkivääriä

Mikään uraauurtava pioneeri en (taaskaan) ole, sillä tämän vinkin bongasin Kokit ja Potit- blogista. Ja vaikkei se hilloaminen (ajatella, että minä tuollaisiakin sanoja nykyään ihan sujuvasti käytän. On tämä bloggaus tehnyt minusta melkoisen martan...) mitään tähtitiedettä olekaan, niin "unohda uuniin puoleksitoista tunniksi ja ota sillä välin vaikka vähän viiniä"- metodi on silti aika lailla sitä perinteistä houkuttelevampi. Ja jestas. Sehän oli parasta omenahilloa koskaan! Eivät ne ihan tyhjiä siellä Kokkipottilassa puhuneet kertoessaan uunihauduttamisen tuottavan tiiviimmän, suorastaan toffeisen makuista hilloa. Sillä juuri sitä se on. Nyt vain pitäis keksiä, mihin tätä käyttää...! Ideoita?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ainut nyrkkisääntö on se, että hillosokeria tulee puolet omenoiden määrästä. Oman makunsa mukaan lisään voi lisätä kanelitangon, inkivääriä, vaniljatangon, kardemummaa, tähtianista tai, niinkuin jossain oli säväytetty: sahramia.  Minä laitoin muutaman sentin pätkän inkivääriä ohuehkoiksi siivuiksi leikattuina sekä kolmen vailjatangon kuoret, joista siemenet oli raaputeltu muuhun leivontaan. Siemenineen käytettynä allaolevaan satsiin riittäisi varmaan yksikin.

Muutama asia hillohommissa täytyy muistaa:

Käyttämiesi tölkkien täytyy olla puhtaita. Ennen täyttämistä ne ja kannet täytyy lisäksi desinfioida - itse kylvetän niitä hetken kiehuvassa vedessä isossa kattilassa. 

Hillo täytyy purkittaa kun se on vielä kuumaa ja purkit täytyy täyttää piripintaan, jottei niihin jää ilmaa, jossa ne pieneliöt pääsisivät sitten mellastamaan. 

Sitten purkkien annetaan jäähtyä huoneenlämmössä jonka jälkeen ne siirrettään kylmään. Sen kannen sisän painunut kansi kertoo siitä, että hillo on jäähtyessään synnyttänyt halutun tyhjiön, joka takaa sen, ettei hillo lähde homehtumaan tai käymään. Edes vieraissa.

Ja nyt - hilloamaan! Lopputulos on suunnilleen 1/3 alkuperäisestä määrästä.

800 gr omenoita

400 gr hillosokeria

3-5 sentin pala inkivääriä

kolmen vaniljatangon kuoret TAI 1 vaniljatanko halkaistuna

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Halkaise omenat, poista siemenkota ja lohko puolikkaat (koosta riippuen kahteen tai kolmeen osaan. Levitä uunivuokaan tai pataan ja kaada sokerit ja mahdolliset muuta mausteet päälle ja sekoita. Anna muhia uunissa tunnin- puolitoista. Välillä saa käydä sekoittamassa jos tahtoo. Mutta ei ole pakko. Ota sinä sillä välin vaikka viiniä. Ja äimistele Beverly Hillsin täydellisten naisten ääliömäisyyttä (ei tuokaan pakollista ole).

Nosta vuoka uunista, poista vaniljatangot/ kanelitangot/ inkiväärisiivut ja surauta tehosekoitimella haluamasi tasaiseksi koostumukseksi. Kaada purkkeihin (katso ohjeet ylempää). Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sitten viileään. 

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Omena-frangipaanipiiras

Omena on sellainen asia, ettei niitä ole viime viikkoina tarvinnut kaupasta ostaa - niitä kun ovat niin kollegoiden kuin kavereidenkin puut väärällään. Ja ruokabloggarihan kiittää! Omenapiirakka kuitenkin kaipasi vähän jotain uutta, joten tekaisin siihen frangipaanitäytteen. Jonka valmistus olikin malliesimerkki siitä pieteetistä, jolla siinä minikeittiössäni samaan aikaan kokataan, kuvataan, sommitellaan, suunnitellaan, kiroillaan kapasiteetin rajallisuutta... ja kirjoitetaan. Toisinaan tuo viimeinen on vähän lapsipuolen asemassa kun ei tuo multitasking (taloushallinnon ja "yksi viinilasillinen on ihan tarpeeksi"- ajattelun lisäksi) näytä ihan niitä omimpia hommiani olevan.

Johonkin minä tuon täytteen muistan kirjoittaneeni. En tosin sitä, että mihin. Mutta näinhän se suunnilleen meni... Osan jauhoista voi muuten korvata kaurajauhoilla, mutta 1 desiä enempää ei kannata laittaaa,  sillä pohjasta tulee kauran erilaisen rakenteen vuoksi helposti hiekkainen ja hauras.

Pohja:

3,5 dl jauhoja

125 gr voita
1/2 rkl kardemummaa

1 dl sokeria

3-5 rkl kylmää vettä

Nypi ainekset (vettä lukuunottamatta) nopeasti yhteen murumaiseksi seokseksi. Lisää sitten vettä hiukan kerrallaan, kunnes massa alkaa pysyä koossa. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia.

Kauli sitten ohuehkoksi taikinaksi ja siirrä varovasti kaulimen ympärille rullattuna vuokaan. Tai painele irtovuokapohjan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa sitten uunissa niin, että asetat pohjan päälle hieman sitä isomman folioarkin, jonka päälle laitat painoksi joko keraamisia paistopapuja tai kuivattuja herneitä/ papuja. Paista 200-asteisessa uunissa (kiertoilmauuniin riittää 180°) n. 20 minuuttia ja nosta sitten pois uunista. Poista herneet ja paista pohjaa vielä sellaisenaan toiset 5 minuuttia. Levitä sitten täyte hieman jäähtyneelle pohjalle ja jatka paistamista, kunnes piiras on kypsä. Jos näyttää, että pohja alkaa tummua liikaa, peitä reunat uudestaan foliosuikaleilla.

Täyte:

1,5 dl mantelijauhoa

3/4 dl sokeria

1 tl vanilja-aromia tai manteliaromia

1 kananmuna

3 rkl voita

2-4 omenaa (koosta riippuen)

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä esipaistetun ja hieman jäähtyneen pohjan päälle. Asettele omenasiivut massan päälle ja paista uunissa kunnes piiras on kypsä, n. 25-35 minuuttia. Vielä kauniimman pohjan saisi länsinaapurin leipuri-Leilan ohjeiden mukaan sekoittamalla 1 ruokalusikallisen aprikoosimarmeladia ruokalusikalliseen vettä. Sivele piirakan pinta kiilteellä ja paista uunissa vielä muutama minuutti.

Tuo vuoka on kyllä niin ihana. varoitan jo tässä vaiheessa, että tulette näkemään sitä blogissa useinkin! Mutta minikeittiöni minimittasuhteet pääsivät yllättämään (taas). Tuo vuoka on nimittäin 36 cm pitkä. Juurikin niinkuin uunini on leveä. Mikä tarkoittaa, että vaikka sen sinne uuniin saa, niin ei sitä sieltä pois kyllä saa. Muutamalla riuskalla (!) iskulla (!!) seinään (!!!)  sain taivutettua vuoan pituudesta muutaman ratkaisevan millin pois. Veikkaan että oli näillä hauiksilla helpompi urakka kuin uunin laventaminen. Mutta lukijat - älkää kokeilko tätä kotona. Kokeilkaa sen sijaan tätä hassunhauskaa Niksipirkan suosittelemaa kansanviisautta: MITATKAA SE UUNI ENNEN SINNE KAUPPAAN MENOA.


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Soppasunnuntai: Vichyssoise

Andalusian auringossa on kuumaa. Niiiiiiiiiin kuumaa. 

Tukan liimautuessa rastoja muistuttavaksi pesäksi ja kasvojen hikoillessa sellaisissa purppuran sävyissä ettei niitä löydy edes Tikkurilan värikartasta huomaan miettiväni, mihin se vaaleaihoisen naisen viehätys noissa eteläisissä maissa oikein perustuu. 

Ainakaan oman Schengen-viisumini tuoksu ei ole niin vastustamaton että onnistuisi peittämään heti ammukymmeneltä pettäneen Rexonan... (eiiiiiiii - minusta on tullut se ihminen jota vihaan lentokoneessa!)

Ennen ensimmäistä Israelinreissuani silloinen hepreanopettajani epäili minun olevan hullu. Hän kun israelilaisena ei olisi sinne heinäkuun hellelukemiin lähtenyt ei sitten millään. Ja melkoinen koettelemus se toki olikin. Mutta aina vain veri vetää sinne takaisin. 

En tiedä alkaako ikä sitten jo painaa, mutta en muista aikaisemmin näin paljon elokuun mittarilukemia tuskastelleeni. Herrasmies täällä toistaiseksi kokotoimisesti asuvana on onnistunut akklimatisoitumaan kenialaisen maratoonarin tasolle. "Mitä - eihän täällä ole kuin 34 astetta!" 

Niin. Varjossa. Ainut lohtu tässä on, että kyllä tässä paisteessa rusketuksen saa hankittua. Vaikka ei sitä Suomeen palattua varmaan villapaidoissa pääsekään erityisemmin esittelemään. Ja ihosyöpäänhän sekin johtaa.

Positiviisen ajattelun lisäksi tämä kuumuus on hetkellisesti tappanut innostuksen keittiössä. Niinpä on aika vetäistä hihasta vielä yksi kylmä keitto: vichyssoise, se niistä kaikista klassisin. Se kun valmistuu ihan itsestään ja säilyy kylmässä hyvin, odottelusta vain parantuen. 

Joissain resepteissä näkee kermaa käytettävän yhtä paljon kuin kanalientäkin, mutta minulle se oli vähän liikaa. Kun kuitenkin pitäisi yrittää bikineissä edes jotenkinpäin siedettävältä näyttää... Talven varalle muistutus: keiton voi myös tarjota kuumana. Jolloin sen seuraksi on vaikea keksiä mitään houkuttelevampaa kuin rapsakaksi paahdettu pekoni...

Kahdelle (pienempänä alkuruoka-annoksena neljälle)

3 reilua rkl voita

2 purjoa

3 pienehköä perunaa (jos ne ovat isohkoja, kaksikin riittää)

1/2 l kanalientä

1 timjaminoksa

2 dl kermaa

ripaus muskottia

suolaa, pippuria

kourallinen ruohosipulia
1 keltainen omena

Halkaise ja huuhtele purjo ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja kuutioi perunat pieniksi. Kuullota purjosilppu voissa, mutta varo ettei se saa väriä. Lisää sitten perunat ja timjaminoksa ja pyörittele niitä noin minuutin ajan. Kaada sitten perään kanaliemi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä - kuutioiden koosta riippuen 30-35 minuuttia. Poista timjaminoksa ja soseuta keitto. Lisää kerma ja kuumenna. Mausta muskotilla (varoen, tosin. Liika muskotti saa keiton maistumaan saippuaiselta. Vielä enemmän sekoittaa pään sairaalakuntoon) suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä (vaikka seuraavaan päivään) ja tarjoile ruohosipulisilpun kera.

Valkoisen gazpachon hedelmäisyydestä innostuneena itse tykkään ennen tarjoilua sekoittaa keittoon yhden, blenderissä soseuttamani omenan, joka tuo keittoon hieman hapokkuutta ja raikkautta. Koska omenat tummuvat nopeasti, ei tätä kannata kuitenkaan kovin paljon etukäteen tehdä.

Pähkinäistä omenaleipää

Jo jonkin aikaa nenässäni oli jostain syystä leijunut ihanan makea omenantuoksu. Joten siitä innostuneena kotiinviemisiksi oli torilta kertynyt kasa omenoita. Ja sitten maaliskuun ruokahaasteen teemaksikin valikoitui... omena! Mitä kosmista kohtalonvoimaa! Omenaa siis!

Koska kyse on kuitenkin ruokahaasteesta, aloin tuskailla, että olisiko mahdollista saada aikaan jotain luovempaa kuin se ainainen omenapiirakka (joka toki on klassikko ihan syystä). Joten päätin yrittää hyödyntää sitä... leipään.

Ideana oli sellainen irlantilainen soodalla kohotettava nopeasti valmistuva limpuntekele. Koska se ei vaadi kohottelua ja odottelua, on se nopeatekoinen, joten mahdollinen katastrofikin olisi nopeasti siivottavissa silmistä pois. Vaan ei siitä katastrofia tullutkaan. Vaan varsin makoisa ja mausteinen leipä. Josta oli puolet huvennut ennenkuin se olisi ollut edes tarpeeksi jäähtynyttä leikattavaksi...

1 limppu

3 omenaa

1,5 rkl appelsiininkuorta

80 gr saksanpähkinöitä 
(karkeasti paloiteltuna)

6-7 dl dl täysjyvävehnäjauhoja

(itse korvasin puolet kaurajauholla)

reilu 1 tl suolaa

2 rkl öljyä

1 reilu tl kanelia

reilu 1/2 tl inkivääriä

reilu 1/2 tl maustepippuria

1 tl mustapippuria

reilu 1 tl ruokasoodaa

Kuori ja raasta omenat hienoksi raasteeksi. Sekoita niihin mausteet, öljy ja pähkinärouhe. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet (aloita 6 desillä vehnäjauhoja ja lisää määrää tarvittaessa ainesten yhdistämisen jälkeen). 

Lisää kuivat aineet omenaseokseen ja lisää tarvittaessa jauhoja, kunnes tuloksena on suunnilleen käsistä irtoava taikina. Työstä se jauhotetulla työtasolla rouheaksi taikinaksi (älä vaivaa - taikinan ei tulekaan olla tasainen ja elastinen) ja paista joko sellaisenaan limppuna tai leipävuoassa. Jos käytät leipävuokaa, rasvaa ja jauhota se. Koristele halutessasi saksanpähkinöillä ja paista 180- asteisessa uunissa 50 minuuttia.

Eli tällä olemme siis mukana tämän kuukauden ruokahaasteessa!

Anna jäähtyä hieman, leikkaa siivuiksi, ota kaveriksi voita ja hykertele sille, miten houkuttelevasti se sulaa uunitureen leivän päälle...

Niin, ja selvisi se omenantuoksun mysteerikin aikanaan. Ei siinä mistään sielujen synergiasta ja Universumista ollutkaan kyse- alkuperäksi paljastui IKEAsta roudaamani säästöpakkaus tuoksukynttilöitä...