keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluinen kassler-rulla

Sain joulun alla Snellmannilta lahjakortin, jonka avulla minun oli tarkoitus tutustua heidän uuteen, maailman suomalaisimmasta possusta tehtyyn ja täysin GMO-vapaaseen joulunkinkkuunsa. Vaan viiden kaupan kierroksen jälkeen luovutimme. Suomalaiset olivat nimittäin aloittaneet joulunaluslihahamstrauksensa tänä vuonna todella hyvissä ajoin eikä kinkkua löytynyt mistään. Niinpä käytimme lahjakorttimme mm. tähän niinikään GMO-vapaaseen, viljapossun kassleriin. Niinkuin kaikki liha, myös tämä tulee suomalaiselta perhetilalta. 

West Charkin Delitukun Glöden-ravintolassa syömämme kylkirullasyltyn jouluisten makujen muisto lämmitti vieläkin mieltä ja makunystyröitä ja niinpä kääräisimme possumme sisään neilikkaa ja maustepippuria. Ja appelsiininkuorta koska... no, joulu.

Onhan se kinkku toki joulupöydän kunkku mutta ei kyllä harmittanut kinkuttomuus sitten yhtään. Tykättiin. Ihan sikana! 

Ja vaikka se jokavuotinen kinkunpaistovalvojaismaraton onkin traditionaalisuudessaan varsin liikuttava tapa miehelle viettää jouluyönsä, niin tämä sen sijaan valmistuu vaivattomasti ihan muutamassa tunnissa. Ehkä sille miehelle löytyy käyttöä jossain muussa huoneessa...?

Kahdelle - kolmelle

800 gr kassleria
1 (pienehkön) appelsiinin kuori raastettuna
1,5 tl rouhittua neilikkarouhetta
1,5 tl maustepippurirouhetta
suolaa, pippuria

Paistamiseen: 4-6 siivua pancettaa (koosta riippuen) tai pekonia, oliiviöljyä, mustapippuria

Ota kassler huoneenlämpöön muutama tunti ennen paistamista. Leikkaa ylhäältä noin keskiväliin saakka viilto jatkaen sitä possun reunoille päin (älä kuitenkaan ihan reunaan saakka leikkaa), ylösalaisin käännetyn T-kirjaimen mallisesti. Avaa kassler levyksi ja nuiji tarvittaessa tasaisemmaksi. 

Rouhi neilikat ja maustepippuri ja hiero appelsiininkuoren kanssa morttelissa tahnaksi. Levitä se kasslerlevylle ja suolaa ja pippuroi reippaasti. Kääri rullaksi, kiedo pekonisiivut rullan päälle (tarvittaessa niitä saa hieman venytettyä leikkuulaudalla veitsen hamarapuolella) ja sido paistinarulla tiukaksi rullaksi. 

Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Paista 200-asteisessa uunissa ensin puoli tuntia, laske sitten lämpötila 130 asteeseen, peitä possu foliolla  ja jatka paistamista n. 2 - 2,5 tuntia kunnes kypsä. Jos muistat, valele välillä paistonesteillä.

Anna levätä uunista tulon jälkeen ainakin vartin, poista narut ja leikkaa siivuiksi. 





Tarjoile vaikka lämpimän punajuuri-perunasalaatin kera (resepti huomenna!) Tai paistinperunoiden ja mustaherukkakastikkeen kanssa. 

Mustaherukka-appelsiini-portviinikastike:

muutama rkl voita 
1/2 punasipuli
1/4 - 1/2 punaisesta chilistä (maun mukaan)
1 iso valkosipulinkynsi
2 siivua appelsiininkuorta
3 rkl fariinisokeria
1 appelsiinin mehu (1 dl)
1 sentin pala tuoretta inkivääriä
200 gr mustaherukoita (pakasteena)
2 oksaa rosmariinia
2 dl portviiniä
25-50 gr voita
suolaa, pippuria

Kuori sipuli ja lohko. Kuori valkosipulinkynsi ja murskaa hieman veitsen hamarapuolella. Halkaise chili ja heitä voin ja sipuleiden kanssa kattilaan kuullottumaan. Lisää sitten kattilaan fariinisokeri ja appelsiininkuori jatka paahtamista vielä hetki. Lisää sitten portviini, kiehauta ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää sitten kattilaan inkivääri, appelsiininmehu, rosmariini ja mustaherukat. Anna kuplia miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia, survo siivilän läpi, kaada takaisin puhtaaseen kannuun ja lisää voi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Viiniksi tälle(kin) possuherkulle (ihan niinkuin sille filippiiniläiselle possunkyljellekin!) käy kevyt, mutta hilloisan mehevä La Garnacha Salvaje del Moncayo, joka on parhaimmillaan hieman viilennettynä. On keveydessään muuten muutenkin varsin mainio viini!




___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti