sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Soppasunnuntai: harira

Marokon mauissa mennään myös tämän viikon soppasunnuntaissa: vuorossa on Marokon lahja keittokulinarismille, harira. 

Heikkoina hetkinä haluaisin ajatella, että matkustan oppiakseni jotain ihmisyydestä. Ja haastaakseni itseni, ennakkoluuloni ja mielipiteeni uusien paikkojen ja vaikeidenkin tilainteiden edessä, pakotettuna oivaltamaan kuinka vähän tiedänkään ja kuinka väärässä saatan jopa joskus olla. Mutta kyllähän se on se ruoka joka minua vie. 

Kun vihdoin sain Herrasmiehen houkuteltua reissulle Marokkoon, oli haaveenani tietysti päästä Marrakeshiin. Eikä vähiten sen legendaarisen Jemaa el-Fnaan torin vuoksi. Logistisista syistä päädyimme kompromissiin eli Tangieriin. Mutta yhdestä tavoitteesta en ollut valmis luopumaan: hariraa piti saada.

Harira on etenkin Ramadanin aikaan suosittu tuhti keitto joka lämmittää vatsaa ja mieltä. Reseptejä on tässäkin perinneherkussa yhtä monta kuin on syöjää, mutta se on inkiväärin ja kanelin lämmittämä, tomaattipohjainen keitto, jossa on ainakin linssejä ja kikherneitä, mutta toisinaan jopa vermiselliä tai riisiä. Lihana tässä käytetään yleensä lammasta. Se on useimmiten pitkään haudutettavia, halvempia osia kuten potkaa, mutta kärsivällisyyden, mukavuudenhalun ja painekeittimen puutteessa minä käytin tähän lampaan jauhelihaa, jolloin keitto on pöydässä kolmen tunnin sijaan 30 minuutissa. Myös käyttämäni kikherneet olivat esikeitettyjä.

Lämmöstään ja mausteisesta arommikuudestaan huolimatta tämä ei ole kovinkaan tulinen, vaan jopa lempeä. Tulisuutta voi oman tarpeen mukaan lisätä vaikka lisäämällä chilien määrää tai lisääämällä keittoon muutaman ruokalusikallisen harissa- tahnaa, jonka lakritsainen ärhäkkyys lisää keittoon lisää potkua. Useimmissa resepteissä ei keittoon laiteta edes chiliä, mutta minä laitoin. Pieniä, mutta niin tulisia, että Hakaniemen etnisen kaupan myyjä pyöritteli epäuskoisena päätään nähdessäni saaliini, varoittaen vielä erikseen niiden voimakkuudesta.




Kuudelle

1 iso sipuli, hienoksi silputtuna
1  iso porkkana, pieninä kuutioina
2 isoa valkosipulinkynttä
2 chiliä (säädä makusi ja käyttämiesi chilien mukaan)
2 reilua tl inkivääriä (tähän käytin jauhettua)
1 reilu tl kurkumaa
250 g lampaan jauhelihaa
1 reilu tl kanelia
2 litraa lihalientä
3/4 dl tomaattipyrettä
4 isoa tomaattia, kaltattuna ja kuutioituna
3 dl punaisia linssejä huuhdeltuna
1 tkl (240 g) esikeitettyjä kikherneitä
suolaa, pippuria
kaksi kourallista silputtua persiljaa
kaksi kourallista silputtua korianteria


Kuumenna noin puoli desiä öljyä isossa kattilassa. Lisää sipuli, valkosipuli, chili, porkkana, inkivääri ja kurkuma ja pyörittele mausteita hetki. Lisää sitten jauheliha ja ruskista. Lisää sitten tomaattipyre ja lihaliemi. Sekoita. Lisää sitten tomaatit ja linssit ja kypsennä 10 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää kaneli ja kikherneet ja keitä vielä  5-10 minuuttia kunnes ne ovat kuumenneet läpikotaisin. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi yrtit ja tarjoile sitruunanlohkojen kera.




Enää ei muuten ole syytä valittaa vasemman nimettömäni traagisesta tyhjyydestä. Sitä koristaa nyt sellainen järkäle, että on ihme, ellei OC:n täydellisten naisten roolittaja kohta sille soita ja töitä tarjoa... Vaan löytyipä vihdoin myös jotain, minkä kanssa se se ei käy: kurkuman. Se meinaan värjää ihan kaiken tielleen osuvan sellaisella hartaudella, että oksat pois...


12 kommenttia :

  1. Meillä oli aikoinaan hariraa (ilman lihaa) tarjolla Geen rippijuhlissa ja suosio oli joitan ihan tolkutonta. Soppa istuu yllättävän hyvin suomalaiseen makuun ja paatuneinkin sekasyöjä meinasi lurautella oodeja kasviskeitolle. Go figure.

    Kai sen sormuksen saa jotenkin puhdistettua? Vähän kyllä nyt hirvittää tässä osassa maailmaa sen puolesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin kuvitella että toimisi ilman lihaakin - itse olen toistaiseksi vielä sen verran paatunut ;-)

      Poista
  2. Varmaan todella maukasta soppaa. Tätähän on pakko kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suosittelen - tuot siihen epäilemättä oman säväyksesi :-)

      Poista
  3. Oi, onpas herkullisen oloista keittoa. Tykkään aina kaikesta mausteisesta.:) Toivottavasti kurkuman värit lähtee pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä timantti on näköjään ihan yhtä kovaa tekoa kuin kantajansa pää :-

      Poista
  4. Tätä täytyy kokeilla. Kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa on - vei ajatukset heti takaisin lahden toiselle puolelle :-)

      Poista
  5. Tämä resepti on jäänyt minulle pörräämään alitajuntaan. Onneksi löysin tämän uudelleen ja laitanpa soppakattilan tulille!

    VastaaPoista
  6. Sellerihän tuo hariraan sen ominaismakunsa, tässä reseptissä sitä ei ollutkaan :o Ei taida tuo oma marokkolaiseni tätä kelpuuttaa, vaikka herkulliselta reseptitä vaikuttaakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kaikilla kun on se oma versionsa... ja meillä ollaan vähän sellerivammaisia :-)

      Poista