Kurpitsarisotto

Jos syksystä nyt jotain hyvää sanottavaa on keksittävä, niin onhan siinä se, että sään kylmetessä saa hyvällä omallatunnolla kaivaa esiin ne vähän tuhdimmat resepti-ideat. Kuten risotot. 

Sitten on se syksyn must have-hankintoja pullollaan oleva InStylen syyskuun numero. Ja se joka syksy päätään nostava himo paksuihin villapaitoihin ja skottiruutuun (kyllä, tänäkin vuonna). Viimeksi mainittujen ansiosta hankintaan meni esimerkiksi uusi viitta. Joka onkin Suomen sääolosuhteisiin mitä käytännöllisin hankinta: onhan sillä kaksi kertaa vuodessa sellainen noin kahden tunnin ikkuna jolloin se ei ole vielä liian talvinen, mutta onnistuu edes jotenkin pitämään supersankarikantajansa riittävän lämpimänä. Muotihommat jätän kuitenkin suosiolla Masutoaitemun Riitalle ja keskityn itse suosiolla ruokaan ja ruokabloggaukseen! Ja siihen risottoon. 

Oih, noita lempimaani lipun värejä! Ei, en tarkoita Makedoniaa.

Koska kurpitsakuume ei osoita laantumisen merkkejä, oli vuorossa kurpitsarisottoa. Josta taisi kertaheitolla tulla jopa kurpitsagnocchit täyteläisessä lohdullisuudessaan päihittävä uusi kurpitsasuosikki. Kurpitsan lempeä makeus kannattelee morcillankin kaltaisia vahvojakin makuja, joten päädyin tarjoilemaan omani rapeaksi paahdetulla serranokinkulla. Toki tähän voisi ruokalajin italialaisia juuria kunnioittavaa prosciuttoakin käyttää, mutta itse satun tykkäämään tuosta serranokinkun syvemmästä mausta. Pekoni käy myös. Jos oikein haluaa kanssaruokailijoita ihastuttaa esiinpanolla, voi ne paahtaa uunissa salmorejosta tutuilla kinkkukiharoiksi.

Reilu annos kahdelle, kohtuullisempi kolmelle, alkuruokana jopa neljälle

500 gr kurpitsaa (puolet esim. 1,4 kg painoisesta hokkaidokurpitsasta)

muutama rkl öljyä

1/2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna

1/2 tl juustokuminaa jauhettuna

1/2-1 tl chilihiutaleita (maun mukaan) tai tuoretta punaista chiliä

suolaa, mustapippuria (reippaasti)

1 salottisipuli

voita

1,5 dl hyvää risottoriisiä

1 dl valkoviiniä

0,5 - 0,75 litraa kana- tai kasvislientä

kourallinen salvianlehtiä

100 gr ricottaa

(parmesaania maun mukaan)

Halkaise kurpitsa, poista siemenet (kannattaa säästää muuhun käyttöön!), kuori kurpitsa ja lohko. Kuumenna öljy pienessä kattilassa ja lisää mausteet. Pyörittele hetki aromien irrottamiseksi ja kaada kurpitsalohkojen päälle. Suolaa ja pippuroi ja paahda 200-asteisessa uunissa kunnes lohkot ovat pehmeitä; koosta riippuen 15-25 minuuttia. Ala tehdä tällä välin risottoa. 

Kun kurpitsa on valmis, soseuta puolet ja leikkaa toinen puolikas haluamasi kokoisiksi pieniksi kuutioiksi. Paahda serranokinkkuviipaleet kunnes rapeita - noin 10 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja murenna haluamasi kokoisiksi lastuiksi.

Hienonna sipuli, kuullota se voissa ja lisää riisi. Anna senkin kuullottua hetki ja lisää sitten valkoviini. Anna sen imeytyä ja ala sitten lisätä lientä muutama desi kerrallaan. Pidä liemi kuumana toisessa kattilassa ja lisää uusi satsi aina vasta kun edellinen on imeytynyt. Kun riisi on liki juuri oikeankypsyistä (anna risoton jäädä löysäksi, sillä se asettuu hyvin pian muutenkin!), sekoita joukkoon salvia, vähän myöhemmin kurpitsasose ja -palat sekä juusto(t). Tarjoile. Nopeasti. Vaikka rapeaksi paahdettujen serranokinkkulastujen tai pekonin kera. Possutonta ruokavaliota noudattavat voivat käyttää tekstuuria antamaan vaikka kuumalla pannulla muutaman minuutin ajan paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Viininä toimisi vaikka Soave Classico. Minä tosin kokeilin Lindeman's Early Harvestin Semillon Sauvignon Blancia (Alkossa 9,98€), eikä sekään hassumpi yhdistelmä ollut. 

Varhaisen sadonkorjuun ansiosta viiniin  ei ehdi kerääntyä niin paljon sokeria, mitä kautta alkoholi (ja kalori)pitoisuus jää tavanomaista alhaisemmaksi. Siitä löytyy kuitenkin esimerkiksi blogissa aikaisemmin testattuun, Jacob's Creekin kokonaan alkoholittomaan Unvined Rieslingiin verrattuna enemmän hapokkuutta, joten siinä on ryhtiä myös kevyeksi ruokajuomaksi, vaikka omimmillaan seurustelujuomana onkin. Sen hapokkuus tasapainotti risoton kermaisuutta herukkaisen yrttisyyden puolestaan kompatessa annoksen salviaisia sävyjä. Ei hassumpaa lainkaan!

Terveisiä muuten eduskuntaan: viinitarhan perustanut Henry John Lindeman oli viinin terveysvaikutuksista vakuuttunut lääkäri joka vakaasti uskoi, että "viini on tarkoitettu tuomaan iloa ja onnea".

Ja kyllä, pullo on saatu blogin kautta tuotenäytteenä. Ja ei, siihen ei ole sisältynyt minkäänlaista velvoitetta kirjoittaa siitä mitenkään päin mainoksenomaiseksi tulkittavasti.

__________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?