lauantai 18. lokakuuta 2014

Syysraviolit

Sain lukijalta tuossa taannoin blogin Facebook-sivun kautta palautetta. Raviolit ovat kuulemma ihan turhia. Ja pelmenitkin vaativat aivan liian paljon työtä (huomautan kuitenkin tässä vaiheessa, ettei kummankaan ohje ollut minulta...!). 

Itse olen ihan toista mieltä. Vaikka hovihankkijamme Hellan & Herkun valikoima ei ole koskaan pettänyt (vaan on käännyttänyt puolelleen pastojamme syömään kokoontunutta tuttavapiiriäkin!) on oman pastan tekeminen yksi parhaista asioista, joita keittiössä voi tehdä. Jos ei sitten hae kulinaarista inspiraatiota 9 1/2 viikkoa-elokuvasta...

Vaikka mikäs sitä on tehdessä kun välineet on kunnossa! Nykyään on tilanne sen(kin) suhteen aika radikaalisti eri kuin sitä ensimmäistä kertaa tehdessäni näitä pinaatti-ricotta-ravioleita varten. Nyt on jauhomäärän grammaalleen oikeaksi mittaava digitaalinen vaaka, taikinan vaivaamisen hoitava monitoimikone ja kaiken huippuna vielä pastakone. Ei ole kuulkaa enää rannekanavaoireyhtymistä tietoakaan! 

Jos ette kuitenkaan jaksa innostua ihan alusta saakka tekemisestä, niin oikotienä voi käyttää tuorepasta-lasagnelevyjä - Pasta factory Helsinki esimerkiksi tekee oivallisia sellaisia. Myös aasialaisten kauppojen pakastealtaiden wonton-levyistä löytyy helpotusta. 




Tämänkertainen pastamaraton meni muutenkin ihan kermapyllyilyksi: niin omenat, salvia kuin sienetkin ovat iki-ihanien kollegoiden sadonkorjuun tuloksia. Possumakkaroiden sijaan voi käyttää possun jauhelihaakin, jolloin mausteita (salviaa ja fenkolinsiemeniä) kannattaa lisätä reilummin. Jos makkarasi on kovin mausteista, ei niitä välttämättä tarvita lainkaan. Jauhelihaversioista tulee makkaramassan sisältävän rasvan vuoksi kyllä vähän kuivempia. 

Pastataikinan ohjeen löydät täältä. Tein 300 jauhogramman ohjeen, johon tällä kertaa meni kananmunien koosta johtuen kolmen kananmunan lisäksi yksi keltuainen. Kuuntele sitä taikinaa - kylä se kertoo, jos se liian kuivaa on ja tarvitsee lisää kananmunaa. Raviolien tekemisessä käytin halkaisijaltaan kahdeksansenttistä juomalasia, jolloin ravioleita tuli 32 kpl.

Vaivaa taikina tasaiseksi, kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Tee sillä välin täyte. 

Täyte:

300 gr possumakkaroita (kuoristaan puserrettuina) tai possujauhelihaa
200 gr metsäsieniä (omani olivat kantarelleja, orakkaita ja suppilovahveroita. Kuulemma.)
1 isohko salottisipuli
7 salvianlehteä (hienonettuna vajaa 3 tl)
1 omena kuutioituna (100 gr)
1,5 tl fenkolinsiemeniä, paahdettuna ja hienonnettuna
suolaa, mustapippuria
ripaus muskottia (tai maustepippuria)

Paista sienet kuumalla pannulla kunnes niiden neste on haihtunut ja en alkavat saada väriä. Pyöräytä sitten voitilkassa ja siirrä odottamaan. Jätä puolet tarjoiluun ja hienonna loput krouveiksi paloiksi.

Kuori omena, poista ydin ja kuutioi vajaan sentin kuutioiksi. Ruskista kevyesti pannulla voissa ja siirrä syrjään odottamaan. 

Hienonna sipuli ja pehmitä pannulla. Lisää joukkoon possu ja ruskista. Lisää sitten mausteet, sienet ja omena. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.

Jaa raviolitaikina neljään osaan ja pidä loput kelmulla peitettynä yhtä osiota työstäessäsi etteivät ne kuivu. Aja se (pastakoneesi ohjeiden mukaan) ensin koneen läpi 5-6- kertaa sen suurimmalla säädöllä (omassani 7) jauhottaen kevyesti tarvittaessa. Ala sitten ajamaan ohuemmaksi säätäen asteikkoa alaspäin kertojen välissä. Itse lopetin kakkosen jälkeen. Levitä levylle vajaa ruokalusikallinen täytettä sopivin välein levyn puoleenväliin saakka. Sudi levyn reunat ja välit joko ylijääneellä valkuaisella tai vedellä ja käännä levyn toinen puolikas täytten päälle. Painele täytteen ympärys tiiviisti kiinni ja leikkaa haluamasi muotilla ravioleiksi. Jätä odottamaan kevyesti jauhotetulle tasolle keittiöpyyhkeellä peitettynä keittämistä ja toista sama lopun taikinan kanssa. 

Ylijääneet taikinat voi niiden koostumuksesta riippuen koota vielä kertaalleen toiseen kertaan kaulittavaksi, mutta eipä juuri enempään, koska sitten se alkaa jo repeillä.




Kuumenna iso kattilallinen suolattua vettä kiehuvaksi ja keitä raviolit kypsäksi, muutaman minuutin ajan. Nosta reikäkauhalla lautaselle ja tarjoile. Tai pyöräytä halutessasi pannulla ruskistetussa salvia-valkosipulivoissa.  Koristele lopuilla sienillä ja vaikka paahdetuilla pinjansiemenillä.


ÄÄNESTÄ JA VOITA!


Mitäs sanotte? Inspiroiko? Indiedays Blog Wards-gaalan äänestys jatkuu vielä tämän viikon, joten jos et ole vielä äänestänyt, mukaan ehtii. Me olemme ehdokkaana inspiroivin ruokablogi-kategoriassa ja kaikkia ääniä tarvitaan - sen verran kovatasoisessa seurassa olemme! Äänestämään pääset tuota kuvaa klikkaamalla!


________________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      




5 kommenttia :

  1. Onnea kaikkien pasta-ynnä muu tilpehöörien johdosta:) Minäkin tässä just otin alkuviikolla pölyttyneen pastakoneeni hyllyltä ja tein pastaa,tosin kovin erilaista kuin tämä sinun.
    Kaunis annos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. On se vaan ilo - pastakone :-) Se on juurikin niitä värkkejä jotka niin auttaa luomaan sellaista harhaa että tässä vallan osattaisiinkin keittiössä jotain tehdäkin ;-)

      Poista
  2. No tuohan on ihan kermapyllyilyä parhaimmillaan. Minäkin olen saanut nauttia hirveästi muiden ahkeruuden tuloksia tänä vuonna. Oman ahkeruuden tulokset ovat olleet aika nimellisiä.

    Olen maailman laiskin pastantekijä juuri siitä syystä, että nykyään saa niin täydellistä valmispastaa, jossa pysyy mahtava purutuntuma.

    VastaaPoista
  3. no onhan tuo totta. joskus vain on kiva hifistellä ihan himassakin... ;-)

    VastaaPoista
  4. Inspiroi ! Ihana syksyinen annos, kaunis :) ja takuulla herkullinenkin.

    VastaaPoista