keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Viiniostoksilla Viking Linellä

Vuonna 2012 neitsytmatkansa tehnyt Viking Grace on Viking Linen lippulaiva ihan syystä. Upeassa kuosissa oleva laiva tarjoaa tyylikkäät puitteet laivamatkailuun, joka hemmottelee hyvän ruoan ja viinin ystävää.

Viiniristeily tarjosi upeita mahdollisuuksia tutustua uusiin viineihin, joita kotiinkin päätyi melkoinen saalis. Osa on sellaisia, joita maista ei edes saa, osa taas sellaisia, joiden hinta on laivalla selkeästi monopolimarkettia edullisempi. Ensiksimainittuun kategoriaan laivalla kuuluu erinäisten neljän tonnin viskien lisäksi myös Svenska Hollywoodfrun Maria Montazamin rosé (näj men, hur säger man iiiiiiiiiik på svenska?)!




Á la carte-ravintola Oscar sai hykertelemään paitsi ilmapiirillään, myös tyylikkäällä, asiantuntevalla ja ennen kaikkea arvokkaalla asiakaspalvelullaan. Sen yhteydessä toimivassa Seamore Champagne Lounge- viinibaarissa on mahdollista kokeilla useaakin sellaista shampanjaa, jota laseittain harvemmin mistään saa - mm. Laurent-Perrieriä, Pol Rogeria ja Taittingeriä. Ja nautiskella sellaisia shampanjoita, joihin ei muualla juuri törmääkään. Itse ihastuin silmittömästi siihen vuoden 2002 Piper Heidsieckiin, jossa ihan selvästi maistui se yksisarvinen

Kyseinen kupliva sai vuonna 2012 Wine Spectatorilta huikeat 95 pistettä sadasta ja palkittiin vuonna 2013 maailman parhaana shampanjana.  Viimeistään siinä vaiheessa se nousi henkilökohtaisen rankingini kärkeen kun kuulin, että sen kaulasta irrotettava rengas toimii sormuksena (!!!) Ja että tuosta koristeellisesta etiketistä kuoriutuukin... tiara (!!!!!!!!)

Ihan yhtä autuaasti hurahdin myös päivän shampanjana olleeseen Henriotin roséhen. Ja siihen Taittingeriin, johon seuraavana päivänä pääsin messuilla tutustumaan ihan tosissani. Upean harmonisia ja elegantteja kaikki.

Jotain minulle on tapahtumassa. Pinot Noir-vetoisten rotevampien shampanjoiden sijaan huomaan enemmän ja enemmän kallistuvani aikaisemmin hieman vieroksumiini Chardonnay-vetoisiin, kevyempiin ja hienovaraisempiin shampanjoihin... Alkaako makuaistini kehittyä? Olenko kenties jopa oppinut jotain? Vai alanko minä rauhoittua?




Mikä parasta, ravintolan yhteydessä toimii viinimyymälä, josta voi ostaa mukaansa viinejä, joihin on illallisella ihastunut. Miettikää nyt: nautit loistavan aterian ja sen kanssa tarjoilijan sinulle valitsemaa erinomaista viiniä, jota kuulet olevan saatavilla ainoastaan laivalla. Ja sitten, alkaessasi jo laskea minuutteja siihen, ehditkö enää Tax Freehen jonottelemaan, sinut ohjataankin ystävällisesti ravintolan omaan kauppaan, josta voit kaikessa rauhassa valikoida viiniä mukaasi. Miksi, oi miksi tuollaista asiakaspalvelua ei voi olla maissa?

Tämä, hirvitournedosien kanssa aivan täydellisesti toiminut jenkki-Syrah päätyi mukaan juuri noin. Uskomattoman täyteläinen ja suorastaan samettisen pehmeä. Tätä ei ihan mille tahansa illalliselle avatakaan...!




Lisäksi syksyn pastoja odottamaan lähti tätä Chiantia. Tämän kanssa oikein pitkään haudutettu ragú on niin paikallaan!




...ja syksyn pimeneviin iltoihin Valpolicella Ripasso Superiorea. Molemmat pehmeätanniisia, täyteläisiä ja hapankirsikkaisia. Verrocchiolle kaveriksi kävisi vaikka kunnolla roséksi jätetty maksa tai joku upea reippaan mediumiksi jätetty riista, hunajaisten, uunissa paahdettujen vihannesten kera. 

Maran hieman pippurisempaan kylkeen kävisi niinikään täyteläinen ragú tai lammasruoat.




Risteilyn parasta antia oli todennäköisesti Arton vähemmän tunnettuja viinialueita kartoittava tasting. Se aloitettiin tällä chileläisellä kaunottarella, jota en ollut tuoksusta (enkä oikein maustakaan!) Chardonnayksi edes tunnistaa. Alkon tilausvalikoimasta löytyvässä viinissä ei tillisyydestä ollut tietoakaan, vaan sen hapokas kukkaisuus toi mieleen Uuden maailman Rieslingit. Oiva mineraalinen hapokkuus ja hento paahteisuus, joka toimisi erinomaisesti savustetun kalan kanssa. Kaviaarin kaverina tämä on kuulemma  myös todella onnistunut...!




Tastingista tiensä kotiin löysi myös tämä uusi tuttavuus. Alentejosta, Portugalin kylmimmältä (ja köyhimmältä) alueelta tulevassa viinissä on varsin parfyymisen kukkaisa (liljainen?) bukee jonka lakritsaiset sävyt tuntuvat myös maussa, etenkin viinin hetken hengitettyä. Oivallista sellaisenaankin,ruoan kanssa kokeilemisen arvoisia parituksia olisivat vaikka paahtopaisti tai kevyemmät lihaisat pastat. Valmistaja itse suosittelee tätä jopa kanacurrylle.





Aijai. Niin se (laiva)matkailu avartaa (viinivarastoa)! Siinä on kuulkaa taas uusi syy karata merille minilomalle. Vielä kun ehtisi noiden ihastelulta jotain kokkaamaankin...!


________________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



             

4 kommenttia :

  1. Hyvä juttu että makuaisti alkaa kehittyä:) Mulla kuulemma on hyvä nenä;D Aikonaan hotellinjohtoopinnoissa meillä oli 2 vuoden viinit-ja alholikurssi,jota veti mitä charmikkain vanha ranskalaisherra, Monsieur Piaget. Monta kertaa jo heti aamulla meillä oli viinimaisteluja,jotta meidän paletti kehittyisi,mutta mösjöö oli hyvin tarkka siitä,että vain maistellaan siellä suussa ja sitten syljetään pois. Mutta aina välillähän se mösjöön silmä ei huomannut että sitä ei syljettykään niitä viinejä. No anyway,tuosta kurssista huolimatta musta ei koskaan tullut asiantuntijaa,päinvastoin,joko pidän tai en pidä viinistä.Vaikka viimeinen työpaikka Suomessa oli hyvin viiniinmenevä;softan osat oli nimetty viinilajikeiden mukaisesti ja joka perjantai joimme ja maistelimme viinejä;D Huomenna tässä ihan lähelläni on viinitapahtuma,jonne aion mennä,saapa nähdä millaisia viinejä sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piiiiiitkä matkahan tässä on edessä ennenkuin voi mitään sanoa tietävänsä tai ymmärtävänsä. Mutta ainakin opettelu on hauskaa ja ne onnistumisen hetken ruoan ja viinin onnistuneessa yhdistämisessä aina palkitsevia!

      Poista
  2. Me vedellään aina Verroccion kanssa juustoja, voimakkaan makuiset menee todella hyvin. Yksi mun lemppareita tossa hintaluokassa ehdottomasti, nam ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun se juustohan on se yksi asia jota en syö niin siksi ei ole oikein mulla pohjaa antaa juusto-viini-suosituksia :-)

      Poista