keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Papas Rellenas - kuubalaiset perunakroketit

Helsingissä oli joskus lattareihin erikoistunut tanssistudio, jonka yläkerrassa oli kuubalainen ravintola. Laatuajan, yhteisen tekemisen ja uusien kokemusten nimissä ostin Herrasmiehelle ja minulle yksityistunnin kaupungin parhaaksi kehutulta salsaopettajalta. Taka-ajatuksena oli tanssitunnin (ja kaikkien niiden tuhansien poltettujen kaloreiden!) jälkeinen lounas siinä ravintolassa, jonka kroketit tätä uppopaistajaa niin kovin houkuttelivat. 

Tanssitunti jäi käyttämättä. Ja lounas kokematta. Mutta onneksi minusta tuli bloggari, jonka kautta päädyin seuraamaan muita blogeja, jonka seurauksena löysin tämän, alunperin The Candid Appetite- blogista peräisin olevan reseptin Campasimpukalta. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Ainakin uppopaistamiselämysten suhteen. 

Alkuperäisen ohjeen käyttämän lihatäytteen sijaan minä piilotin näihin Espanjasta tuomiani ja hellyydellä erityistilanteita varten vaalittuja tuoremakkaroita. Oman maun mukaan tähän voi käyttää mitä tahansa tuoremakkaraa - vaikka niitä italialaisia, jota tähän pastaan ja siihen minestroneenkin käytin, tai sitten kunnon chorizoa, jota vaikka Harjulta saa.  Tähän satsiin meni kaksi isoa makkaraa, yhteispainoltaan arviolta 150 gr. 

Nämä ovat täytetty variaatio perunakroketeista, joten sen yhteydessä annetut ohjeet kannattaa pitää mielessä. Joskin jotain uutta opin nyt - perunamuusia tehdessä ei siihen kannata lisätä mitään rasvaa ja näiden kannattaa antaa levätä ennen paistamista tarpeeksi kauan. Molemmat kun edesauttavat krokettien kiinteytymisessä, mikä myös takaa sen, että ne pysyvät koossa myös paistettaessa. 






Annoksesta tulee 18 krokettia

Kroketit:

1 kg perunoita
1 rkl kuumaa maitoa
1 reilu rkl hienonnettua persiljaa (kuivattu käy hyvin)
suolaa, valkopippuria

2 isoa mausteista tuoremakkaraa

Leivitys:

vehnäjauhoa
2 kananmunaa
korppujauhoja

Paistamiseen öljyä

Kuori ja keitä perunat kypsiksi. Soseuta ne, lisää maito ja mausta suolalla, valkopippurilla sekä persiljalla. Anna jäähtyä. Pullauta makkara kuorestaan ja pyörittele hieman viinirypälettä isommiksi pallukoiksi. Paista pannulla kypsiksi ja anna jäähtyä. Ota perunasosemassasta samankokoisia pyöryköitä (käyttäen apuna vaikka jäätelökauhaa) ja litistä se kämmenelle pyöreäksi levyksi. Aseta täyte keskelle ja taittele levy sen ympärille tasoittaen se pyörykäksi. 







Pyörittele pallerot sen jälkeen vehnäjauhoissa, kananmunassa ja sitten vielä korppujauhoissa. Anna levätä jääkaapissa mielellään yön yli mutta ainakin 3 tuntia. Kuumenna öljy 180- asteiseksi ja paista muutama pyörykkä kerrallaan kullanruskeiksi. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoile sitruunalohkojen tai aiolin kanssa. 

Aiolin tein tällä kertaa paahdetuista valkosipulinkynsistä. Ja majoneesia en todellakaan tehnyt itse.

Aioli:

2,5 dl majoneesia
4-6 paahdettua valkosipulinkynttä (maun ja koon mukaan)
muutama tl sitruunamehua
1 tl sinappia
1 rkl hienonnettua persiljaa
suolaa, pippuria

Sekoita ainekset ja tarjoile krokettien kera.






__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        




6 kommenttia :

  1. On nuo vaan niin nätit:) Harmi että jäi se salsatunti käyttämättä.....Venezuelassa olin muutaman kerran paniikissa kun menimme sellaisiin suurin salsaklubeihin ja pakostakin oppi vähän niitä askelia siellä katsellessa (ja kokeillessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. symmetria-pakkomielteinen perfektionisti oli oikein tyytyväinen lopputulokseen :-) harmittaa se muakin - näin vajavaisella koordinaatiolla en uskaltaisi ihmisten ilmoille ihan kylmiltään... :-/

      Poista
  2. Sieviä kuin siat pieninä! :D Minä en varmaan ihan heti kokeile uudelleen kroketteja, olivat melko työläitä. Vaikka kyllä hyviä, noin sieviä en saanut aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä niiiiiin niistä tykkään, mutta aikaavieviähän ne ovat kyllä! kiitoksia vinkistä - uppopaistaja Jumalan armosta kiittää kovasti :-) Seuraavalla kerralla teen varmaankin sen lihatäytteen ihan siekailematta ja mausteissa säästelemättä!

      Poista
    2. Komppaan Campasimpukkaa, on kyllä sieviä palleroita!

      Poista
    3. voi kiitoksia :-) ei ilmeisesti ollut maussakaan valittamista - käsistä vietiin :-)

      Poista