Runeberginkadulla sijaitseva Bar Teos on pikkuriikkinen pala Espanjaa keskellä Töölöä ja paikka, jossa olen usein lääkinnyt kaipuuta Andalusian aurinkoon. Siellä on vietetty niin syntymäpäiviäni kuin pitkän kaavan mukaan nautiskeltuja lounaita Herrasmiehen kanssa. Jossain vaiheessa leikittelin myös ajatuksella häävastaanotosta täällä, jossa lähimmät ystävät koottaisiin pitkän pöydän ääreen nauttimaan aurinkoista ja nauruntäytteistä tapasmaratonia. Suosittu paikka on, joten varaus on suositeltavaa.
Vaikka noita tapasravintoloita on Helsinki nähnyt tulevan ja menevän, on tämä pysynyt minun (ja monen muun) suosikkina, niin valikoimansa kuin hintatasonsakin (kaikki tapakset à 2.85 euroa) ansiosta. Viinilistan pullohinnatkin jäävät shampanjaa lukuunottamatta alle neljäänkymppiin, talon viinien ollessa 13 euroa. Kyllä, pullolta. Myös henkilökunnan (espanjalaista tämäkin!) ystävällisyys ansaitsee oman maininnan.
Oman mainintansa ansaitsevat myös paikan varsin ainutlaatuiset freskot...
Osaisin ruokalistan varmaan unissanikin (ellen unissani tekisi jotain mielekkäämpää ja erään Andalusiassa asuvan miehen sisältävää). Niinpä sieltä on jo löytynyt ne omat suosikit. Joskin tällä kertaa taso jäi edellisistä kerroista.
Marinoidut herkkusienet kelpasivat jopa sieniä normaalisti kammoksuvalle seuralaiselle.
Carpaccio oli valitettavan mautonta. Itse tosin tykkään carpacciossani tryffeliöljystä, joka toisten mukaan on siihen turhan tymäkkää.
Marinoidut pikkukalat olivat erinomaisia. Vaikka onhan siinä oma koomisuutensa, että tuo kuusamolaissyntyisen muikuilla kasvaneen ihmisen syömään eksoottista ulkomaanruokaa: muikkuja.
Jokiraputerriini oli hyvää kuten aina. Tätä voisi yrittää kotonakin.
Serranokinkkua melonin kanssa oli ok. Mutta kyllä huomaa Espanjan ibericoiden, paletojen ja bellotien hemmotelleen makuaistini sellaiseksi, ettei se enää ihan mihin tahansa kinkkuun tyydykään.
Lämpimistä tapaksista lautaselle päätyi niitä samoja pikkukaloja, mutta tällä kertaa paistettuna. Hyviä taas. Samaa ei sen sijaan voinut sanoa artisokka-sieni-chorizo-vartaasta. Artisokan osuus oli pikkuriikkinen, chorizo oli palanutta ja annokseen ilmaantunut peruna oli niinikään kuivaksi palanut. Myöskään annoksen peittänyt yrttiseos pelastanut valitettavan kuivaksi ja mauttomaksi jäävää varrasta, joka normaalisti on yksi suosikeistani.
Kuivaksi oli paistettu myös toinen suosikeistani: viherpippuripatee.
Maalaismakkara oli vähän mitäänsanomatonta bratwurstia. Ei tällaiseen tarvitsisi Helsingissä tyytyä kun jo pelkästään Hakaniemen hallista ja Harjultakin saisi niin paljon parempia yksilöitä.
Chipirones onneksi ei pettänyt tälläkään kertaa - jopa seuralainen, jonka ruokavalio on selvinnyt ilman mustekalaa jo yli puoli vuosisataa oli positiivisesti yllättynyt.
Peñascalin rosado, jota Herrasmiehen kanssa on tullut kumottua siellä kantapaikassamme useampikin tynnyri pullo, oli valitettavasti päässyt loppumaan, joten tyydyimme talon punaiseen. Se oli alueellemme tyypillistä Tempranilloa, jonka kuiva kovuus ja tanniinisuus ei ole niitä suosikkejani, mutta 13 euron pullohintaan ei kyllä voi valittaa! Niin henkilökunta, paikan hintataso ja ruoan konstailemattomuus ovat juuri sitä, mitä niissä perinteisissä tapasbaareissamme rakastan. Mutta ei ole kyllä Andalusiaa voittanutta...
Olen myös kuullut hyvää Copas y Tapas- ravintolasta, joka itselläni on vielä kokeilematta. Onko teillä kokemuksia siitä?
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti