keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Schäärgoordista päivää - saaristolaislimppu

Silakkamarkkinat ovat ehkä päättyneet, mutta rakkauteni silakkaan, veneilyyn, snapsilauluihin, länsirannikon laulavalla nuotilla svengaavaan ruotsinkieleen ja muihin saariston herkkuihin sen sijaan ei. Ja saaristolaisleipä on siellä aika listan kärkipäässä. Eikä vähiten sen hurmaavanhaasteellisen nimen, schäärgoordslimppa, ansiosta. 

Sen tummassa makeudessa vain on jotain taianomaista, joka huutaa kylkeensä suolaista silakkaa, uutta perunaa ja huolettomia kesäpäiviä niin täynnä naurua, että lokkien kirkunakin jää sille kakkoseksi.

Olen aina ollut siinä uskossa, että sen valmistus on paitsi aikaavievä, myös teknisesti haastava ja vähintäänkin åålantilaiset sukujuuret vaativa prosessi. Kunnes törmäsin tähän Glorian Ruoka&viini- lehden reseptiin ja helan går! Sehän oli jättehälppåa! 

Toisen suosikkini, vaivaamattoman leivän lailla se ei vaadi vaivaamistakaan. Ihan heti ei tätä herkkua maistelemaan kyllä pääse, sillä ainesten sekoittamisen jälkeen on vuorossa kohottaminen (1,5 tuntia), paistaminen (2 tuntia) ja sitten vielä se odotus - parhaimmillaan tällaiset mallaslimput kun ovat vasta muutaman päivän jälkeen.

Koska vuokieni määrä on viime aikojen ostoskierroksista huolimatta rajallinen, käytin tähän sellaisia pahvisia 1 litran vetoisia leipävuokia, joita tarvittiin kolme. Jos käyttää 2 l vuokia, kaksi riittää.

2-3 limppua

1 l piimää
75 gr tuorehiivaa
3 dl siirappia 
3 dl kaljamallasta
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

Vuokien voiteluun: 2 rkl voita

Limppujen voiteluun: 1,5 dl vettä + 0,5 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna siihen hiiva ja sekoita. Lisää sitten joukkoon muut ainekset puuhaarukalla sekoittaen - älä vaivaa. 

Voitele vuoat voilla. Jaa taikina vuokiin ja anna kohota peitettynä 1,5 tuntia. 

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paista 1,5 tuntia keskitasolla. Voitele limput sitten huolellisesti siirappiseoksella ja jatka paistamista toiset puoli tuntia. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Anna niiden mielellään tekeytyä kylmässä muutaman päivän ajan muoviin käärittynä.




Ja hyviähän näistä tuli, vaikka puukauhan varressa heiluikin suomalais-ugria puhuva peräpohjalainen sisämaalainen. Hahmottelen päässäni jo joulupöydän iloksi erinäisiäkin limppuversioita. Viikunaa, neilikkaa, pähkinöitä...Tule, joulu maltainen!

Nyt kun olen löytänyt sisäisen saaristolaiseni, niin pitihän näiden kanssa silakoita saada! Reseptejä näihin tulossa!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



14 kommenttia :

  1. Olen kanssa tehnyt saaristolaisleipäni tällä Glorian Ruoka & Viinin reseptillä sen ilmestymisestä lähtien. On niiiiiin helppo ja taatusti tulee hyvää leipää. Ainoa "tuunaukseni" on ollut, että olen laittanut olutmaltaat imeytymään piimään jo leipomista edeltävänä iltana, näin leipään ei jää yhtään hampaissa kiliseviä maltaan muruja. Suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä - itsekin ensialkuun mietin että olisinko liottanut ne maltaat kun olivat sen verran vieras raaka-aine, vaan en sitten (ahneuksissani) raaskinut käyttää aikaa siihen ja päädyin sitten tähän :-)

      Poista
  2. Silakat on ihania ja tällaiset limput myös. Yhdessä todella herkkua.:) Yksi päivä juuri oli mielessä, että pitäis taas limppuja leipoa, kun noita maltaitakin kaapissa on. Minulla on pikkaisen erilainen ohje. Taikinaan tulee appelsiinimehuakin. Vaihteeksi voisin kyllä kokeilla tätä ohjetta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä rakastan appelsiinia joten eihän se voi kuin tehdä siitä loistavaa :-) mausteet (esim. neilikka) komppaisi appelsiinia kyllä ihanasti... mitäs muuta jännää siihen sun ohjeeseen tulee :-)?

      Poista
    2. http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi/2013/04/kemion-limppu.html

      Tuolla tuo ohje. Ei siinä kovin paljon muuten ole eroavaisuuksia. Piimän tilalla appelsiinimehu ja jotain pieniä eroavaisuuksia.;) Pidän kovasti piimän mausta leipomuksissa, joten vaihteeksi pitää tehdä piimäinen taikina.:)

      Poista
  3. Schaargooordslimpa är så gott hyvää;D Minä postasin noista blogin alkuaikoina noin 5 vuotta sitten, enkä sen jälkeen niitä ole tehnytkään;syynä sopivien maltaiden puute.Nyt kesällä ihan melkein viimeisenä päivänä löysin Citymarketista kaljamallaspusseja,mutta harmitti kun olivat kilon pusseja ja matkalaukun painokiintiö jo täynnä joten sinne hyllylle jäivät ne maltaat....On tuo leipä vaan niin hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa törmäsin koko käsitteeseen "kaljamallas" Citymarketissa eksyneenä reseptin kanssa pyöriessäni. En edes tiennyt myydäänkö niitä tavallisissa kaupoissa. En edes henkilökunnalta uskaltanut kysyä kun sisäinen Hyacinth Bucketini varmaan pelkäsi leimautumista rappioalkoholistiksi :-) Soitin sen sijaan siskolle ;-)

      Poista
    2. Minä kiertelin siellä Citymarketissa vaikka kuinka kauan etsien eikä edes joku kesäapulainen edes tiennyt mitä tarkoitin.Soitto mitä mahtavinta leipää leipovalle ystävälle selvitti sitten mistä niitä maltaita etsiä. Kyllä harmitti etten voinutkaan ottaaa mukaani mutta Finski on niin tarkka niiden painorajoitusten kanssa....

      Poista
  4. Ai niin ja mä korvasin tavallisen siirapin taatelisiirapilla,kun täältä ei oikein tuota tavallista siirappia helpolla löydy,ja hyvin toimi silläkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo taatelisiirappi kyllä kuulostaa niin ihanalta ja monikäyttöiseltä!

      Poista
  5. Tein viime jouluna ensimmäistä kertaa joululeipää ja tänä vuonna on pakko tehdä uudelleen, se on NIIN taivallisen hyvää juuri sillien ja muiden herkkujen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on - en malta odottaa, mitä kaikkea tuosta reseptistä saa vielä tuunattua :-)

      Poista
  6. Kun sun kanssas oi Aurinkoinen on niin mukava höpöstellä, teen tikusta asiaa ja kysyn hieman täsmennystä/pyydän korjausta:
    Kirjoitat tuolla ylhäällä "Paista 1,5 tuntia keskitasolla. Voitele limput sitten huolellisesti siirappiseoksella ja jatka paistamista toiset puoli tuntia." Siis ensin 1,5 tuntia ja sitten toiset... Mitä tarkoitat? Puoli tuntia vai toiset 1,5 tuntia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli ensin 1,5 tuntia ja sitten vielä 1/2 tuntia :-)

      Poista