Vappu on jotenkin juhlaperinteissäni jäänyt vähän lapsipuolen asemaan. En ole osallistunut yhteenkään sosialismia ylistävään vappumarssiin (nenällä tai ilman!) enkä viettänyt ainuttakaan vappua opiskelijariennoissa haalareissa Helsingin katuojia kuluttaen.
Ihan yhtä ankeaa on tuo vapun ruokahistoriakin: simaa olen eläessäni tehnyt tasan nolla kertaa ja munkkejakaan en kertaakaan. Ennenkuin nyt. Tein näistä kuitenkin laiskaan kiireiseen elämään sopivia pikaversioita: nämä herkut ovat nimittäin juhlapöydässä alle puolen tunnin!
Blogiringin ja Valion yhteistyön myötä olen saanut tutustua uudistettujen, makeiden Valio Viola® - tuorejuustojen sarjaan. Ensin oli kokeiluvuorossa mango, tällä kertaa appelsiini. Todennäköisesti ihan ykkössuosikkini. Ihanan lempeän makuinen ja niin unelmaisen samettinen! Muistathan, että kaikki sarjan tuorejuustot ovat lisäksi laktoosittomia!
Tämän antia ihmiskunnalle voin hyvinkin ihastella vaikka vuoden jokaisena päivänä. Toisin kuin sen sosialismin.
Appelsiinituorejuusto-pikamunkit:
15-20 kpl
2 1/4 dl jauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl jauhettua kardemummaa
200 gr Valio Viola Appelsiinituorejuustoa
25 gr voita sulatettuna
2 tl appelsiininkuorta hienoksi raastettuna
1 kananmuna
Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa kananmuna ja voisula tuorejuuston joukkoon ja yhdistä massa kuiviin aineksiin tasaiseksi taikinaksi.
Pyörittele massasta jauhotetuin käsin pieniä palloja ja paista öljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes kypsiä. Kannattaa paistaa yksi testimunkki, jonka avulla saa varmistettua oikean paistolämpötilan ja -ajan.
Voit myös tehdä palloista isompia ja leikata niiden keskelle reiän, jolloin tuloksena on minimunkkirinkilöitä. Tämä myös vähentää riskiä siitä, että keskusta jää raa'aksi. Muista tehdä reiästä iso, sillä munkit turpoavat paistettaessa.
Kierittele lämpimät munkit sokerissa ja tarjoile. Halutessasi vaikka appelsiinikastikkeen kanssa.
Appelsiinikastike:
4 appelsiinin menu (4 dl)
1/2 - 1 dl sokeria (riippuen siitä, kuinka makeaa dipistä haluat)
1,5 rkl maissitärkkelystä
1,5 rkl kylmää vettä
Mittaa appelsiinimehu ja sokeri kattilaan. Kiehauta.
Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen ja kaada seos kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Nosta liedeltä seoksen sakeutuessa ja anna jäähtyä.
*Yhteistyössä Valio ja Blogirinki*
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Nam! Herkullisen näköistä!
VastaaPoistaihana kuulla :-)
PoistaOnpa nätit munkit ensikertalaisella:)
VastaaPoistano muutama "ensimmäinen" munkki tuli koepaistettua... ;-)
PoistaIhanan näköisiä munkkeja! Varmasti menee kokeiluun
VastaaPoistatämä ohje...meillä nimittäin asuu munkki-addikti!!! :)
Kiitos ihanasta blogista ja herkkuilista instagram kuvista!
Hauskaa Wappu!
Terv. OutiJ. :)
oi sitä samaa teille :-)
PoistaOih, kun kuulostaa ihanalta! Mahtaiskohan onnistua gluteenittomista jauhoista??
VastaaPoistaenpäs ole muuten ehtinyt kokeilemaan. toistaiseksi gluteenittomat jauhot eivät ole tuottaneet toivotun kaltaista tulosta ainakaan piirakkapohjissa, mutta tässä siltä ei kyllä vaadita samanlaisia ominaisuuksiakaan.... voisin siis kuvitella että joo. Jos kokeilet, niin huikkaa ihmeessä miten kävi :-)!
PoistaOnnistui!!!! Ihan parhaita tuli. Instassa sinua jo kiittelinkin :)
Poistaihanaaaaa!!! Mulla on tossa erä just saapunut erä gluteenittomia jauhoja joilla yrittää taas paremmin uudistaa reseptejäni ;-) Stay tuned!
PoistaKuinka monta saa santsata ;) ?
VastaaPoistaei meillä lasketa - ota vaan se viideskin :-)
Poista