keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Jumalan karitsa punaviinissä haudutettuna


* * * 

For English please see here

* * * 

Blogi on viime viikkoina ollut täynnä pääsiäisinspiraatiota tarjoilleita lammasreseptejä. Vaan jos lammasta kokattiin oikein urakalla jo ennen pääsiäistä, niin kokattiin sitä vielä itse juhlapyhinäkin. Onneksi tuo Naapurinpoika on niin kiitollinen yleisö. Nyt on mahat täynnä, eikä todellakaan ole väliä, vaikka seuraavaa pääsiäistä saisi odottaa kokonaisen vuodenkin!

Tästä reseptistä tuli oma suosikkini ja Naapurinpojallakin se pääsi ainakin top kakkoseen. Vaikka avosylin kaikki ylimääräiset vapaapäivät vastaan otammekin, varsinaista pääsiäistä ei meillä vietetä. Kuluneen viikonlopun teeman innoittamana menen tämän nyt kuitenkin kerettiläisesti nimeämään Jumalan karitsaksi. Innoittajana sille toimi tuo Ragùn 18 tuntia haudutettu ja Naapurinpojassa kyyneliä kirvoittanut karitsanlapa. Annos toimi myös innoituksena tarjoiluastioiden valinnassa.

Emme me tosin 18 tuntia jaksaneet odotella - sen verran huikeat olivat uunista tulvivat aromit. Mutta saa sitä herkkua aikaan viidessäkin tunnissa. Lopputulos on upean lempeä ja muistuttaa niin rakenteeltaan kuin maultaan jopa poronkäristystä. Niinpä uskallan väittää tämän kelpaavan myös karitsaa karsastaville!

Lihana käytimme Familialta saatua karitsan paahtorullaa, mutta tämän voi tehdä myös muusta osasta, esim. luuttomasta lavasta.





Neljälle - kuudelle

Karitsan paahtorulla punaviini-mustaherukkaliemessä haudutettuna:

1,3 kg karitsan paahtorulla
4 oksaa rosmariinia
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen

iso punasipuli isoina lohkoina
4 isoa valkosipulinkynttä, kevyesti runnotuna
4 laakerinlehteä
20 neilikkaa
20 maustepippuria
5 dl punaviiniä
200 gr mustaherukkahyytelöä

Suolaa ja pippuroi paahtorulla reippaasti. Pujota rosmariininoksat verkon alle ja paista rullaan kuumalla pannulla pikaisesti kaunis väri. Ruskista sitten myös punasipuli ja valkosipuli, lisää mausteet ja lopulta punaviini ja mustaherukkahyytelö. Kun seos kiehahtaa, siirrä pata uuniin. 

Anna hautua peitettynä 150-asteisessa uunissa (kiertoilmauunissa riittää 130°) viitisen tuntia. Nosta rulla varovasti padasta, poista verkko ja siirrä syrjään odottamaan foliolla peitettynä. Siivilöi liemi ja kaavi rasva (se läpikuultava kerros) sen pinnalta. Helpommin tämä onnistuu, jos liemen pikaisesti jäähdyttää, jolloin rasva jähmettyy. 

Nyhdä karitsa sopiviksi paloiksi. Kaada liemi isoon kattilaan/ pataan, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja/tai mustaherukkahyytelöä jos haluat liemestä sakeampaa ja makeampaa. Kaada karitsan joukkoon ja tarjoile. 

Vaikka risoton, polentan, maa-artisokkapyreen tai keltaisista linsseistä tehdyn pyreen kanssa. 





Keltaisista linsseistä tehtyyn pyreeseen törmäsimme taannoin Ragùn naapurissa, kreikkalaisessa ravintolassa El Grecossa. Se yllätti iloisesti perunamuusia muistuttavalla, samettisella rakenteellaan ja täyteläisellä maullaan, mutta on huimasti sitä ravintorikkaampaa. Linssit ovat mm. loistava proteiinin (26%!), kuidun ja kivennäisaineiden lähde!

Maidottomaan tai kosher-ateriaan sopivan tästä saa käyttämällä notkistamiseen voin sijaan öljyä (tai linssien keittovettä).




Keltalinssipyre:

8 dl keltaisia linssejä
vettä tai kasvislientä keittämiseen
75 gr voita huoneenlämpöisenä
1/2- 1 tl valkosipulijauhetta
1/2 -1  tl jauhettuja korianterinsiemeniä
suolaa, valkopippuria

Liota linssejä mielellään puolisen tuntia runsaassa kylmässä vedessä (tämä myös lyhentää niiden keittoaikaa). Siivilöi ja keitä (1,5 x linssien verran nestettä) vedessä tai kasvisliemessä kunnes kypsiä (n. 20 minuuttia). Siivilöi ja soseuta pieniksi kuutioidun voin kanssa. 

Mausta ja tarjoile. Äläkä huolestu, jos pyre ensialkuun näyttää löysältä, se jähmettyy hyvin pian. 





Tässä vaiheessa pääsiäisviikonloppua ei omista reserveistä löytynyt niin onnistunutta viiniparitusta, että olisi blogiin saakka päässyt (kiittäkää Alkon aukioloaikoja...) 

Sen sijaan rohkenen suositella esimerkiksi alla olevia, jo aikaisemmin kokeiltuja ja hyviksi havaittuja viinejä!





* Yhteistyössä*


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


2 kommenttia :