keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kulinaristiretki Turkuun: Hotelli Radisson Blu Marina Palace

* * * 

For English please see here

* * * 

Osteria Ovon avajaisilla alkaneen kulinaristiretkemme tukikohdaksi Tsatsikimestari oli buukannut meidät Radisson Blu Marina Palaceen. Koska hotelleissa vaan on niin kivaa. Erityisen hyvin tämän elämänasenteen on sisäistänyt tuo korvikevaimoke, joka oli asuntonsa putkiremonttia evakossa Klaus K:ssa (!)

Viikonloppumme kääntyi heti alkuunsa paremmaksi, sillä meidät yllätettiin upgreiduksella superior-luokan huoneeseen. Ja ennenkuin ehditte edes asiaa ajatella, bloggauksella tai minkäänlaisella yhteistyöllä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa (meidän lautasantennin kokoisilla aurinkolaseillamme emme olisi juuri enempää incognito voineet olla..!) Ystävällisen henkilökunnan erinomaisella asiakaspalveluasenteella kylläkin. 

Varsin tervetulleeksi toivotettiin myös hiustensuoristimien ja kynsilakanpoistoaineiden lailla autoon pakattu tyttöjen road tripin yksi välttämättömyys, pieni valkoinen koira. Rocco sai oman ruokasäkin ja emot puolestaan Turun kartan, jonka ympärille kakkapussi oli kääritty kauniiksi rusetiksi (jo lausetta päässäni miettiessäni tajusin, että tuon eleen söpöyden tajuaa ehkä vain toinen koiranomistaja...!)





Yleisilmeeltään hotelli on aikakautensa lapsi, eikä siten voi juurikaan auttaa 80-luvun laatikkomaisen arkkitehtuurin ankeahkoa tunnelmaa. Siisti ja tyylikäs hotelli on joka tapauksessa.

Aikakautemme lapsia olemme tosin mekin: superior-huoneen etuihin kuului mm. kaikkien kanavien maksuttomuus. Ennenkuin laukut oli purettu, olimme jo löytäneet 90-luvun hitit ja uppoutuneet niihin Elämän Aidosti Tärkeisiin Keskusteluihin. Niinkuin siihen, mikä Kylien comebackeistä on se paras ja miksi allekirjoittanut osaa vieläkin ulkoa sanat joka ikisen poikabändin koskaan tekemään biisiin. 






Ihan parasta huoneessa oli kuitenkin kylpyamme. Kantakaupungin tehoneliöitä asuttavina kylvyt ovat meille molemmille juuri hotelliasumiseen kuuluvaa luksusta. Anteeksi luonto ja vedensäästökampanjat - en voinut vastustaa. Kävin kahdesti.




Sijainti hotellilla on eriomainen. Se sijaitsee juuri sen Aurajoen rantakadun varrella (siellä hiljaisessa päässä), jossa näköjään myös suurin osa Turun ravintoloista pitää majaansa. 

Illallisen jälkeen oli ilma vielä keväisen lämmin. Ihastelimme joenvarsinäkymiä, fiilistelimme kulunutta iltaa (puhuimme ehkä hieman pojistakin!) ja nautimme elostamme ja olostamme. Ihan kuin oikealla lomalla olisi ollut! Tämä tuli kyllä niin tarpeeseen!






Ihanan upottavan sängyn ja kylpyammeen lisäksi hotellia arvioidessa on toki vielä se kolmas äärimmäisen tärkeä mittatikku, joka on yksi koko hotellioleskelun pointteja: se aamiainen. 

Tämän tarjonta jätti kuitenkin meidät molemmat jotenkin kylmiksi. Periaatteessa kaikkea oli, mutta mikään ei oikein säväyttänyt laadukkuudellaan. Pekoni oli vetelää, makeiden vaihtoehtojen valikoima oli vaatimaton, graavi- tai kylmäsavulohta ei ollut lainkaan...






Ei se tosin kauaa harmittamaan ehtinyt - me otimme suunnaksi kauppahallin ja kaikki muut Turun helmet. Niitä seuraavaksi!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



          



2 kommenttia :

  1. Turku on ihana kaupunki ja ravintolatarjonta aivan loistava!
    Sinähän olet kuin mikäkin nirsoilija aamiaisen suhteen (lue: ihan samanlainen kuin minäkin) Jos herkut puuttuvat, niin kaikki on huonosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on ihan mahtava! Seuralainen oli samaa mieltä aamiaistarjonnasta, joskin totesi että "no sitä silliä on kolmenlaista - ei voi valittaa" :-)

      Poista