maanantai 20. huhtikuuta 2015

Mango-appelsiinishotti mangotuorejuustokreemillä

Valio Viola® uudisti tuorejuustonsa ja haastoi Blogiringin bloggareita kehittelemään niistä kevään juhlapöytiin sopivia herkkuja. Ja mikäs on noilla herkutellessa: nämä tuoreesta maidosta tehdyt tuorejuustot ovat paitsi säilöntäaineettomia, myös laktoosittomia. Uuden tuotantolinjan myötä myös rakenne on muuttunut ja on nyt entistäkin pehmeämpi ja helpommin levittyvä.

Makeat tuorejuustot ovat minulle ihan uusi tuttavuus, mutta niitä tullaan tästä eteenpäin hyödyntämään keittiössämme ihan varmasti. Sarjasta löytyy niin vaniljaa, sitruunaa, appelsiinia kuin mangoakin.

Valio Viola mangotuorejuuston ihanan samettinen rakenne ja lempeän hedelmäinen maku innosti meitä tekemään siitä kreemin, jolla kruunattiin niinikään mangosta tehty shotti. Tuoreita hedelmiä, tuoretta maitoa... terveysruokaa siis!




Siitäkin tämä on kiitollinen tarjottava juhlapöytään, että shotit voi tehdä etukäteen vaikka jo edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan, eikä kreemissäkään mene juuri minuuttia pidempään. 

Kuudelle

Mango-appelsiinishotit:

300 gr mangokuutioita
3 tähtianista
2 limen mehu
1 appelsiinin mehu
1 dl vettä
1 rkl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja anna porista miedolla lämmöllä varttitunnin. Poista tähtianikset ja soseuta. Tarkista maku ja lisää halutessasi sokeria. Kaada annoslaseihin ja anna jäähtyä.





Mangotuorejuustokreemi:

1 dl kermaa
200 gr prk Valio Viola mangotuorejuustoa
muutama tippa vanilja-aromia

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, mausta vaniljalla ja vatkaa sitten nopeasti joukkoon myös tuorejuusto. Pursota shottien päälle ja koristele limenkuoriraasteella.









* Yhteistyössä Valio ja Blogirinki*

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



2 kommenttia :