Mitään suuria perhekalleuksia ei meidän suvustamme löydy. Mutta jo useamman sukupolven rakastama rieskaresepti sen sijaan kyllä. Kertaalleen se on jo hallussani ollut ja sitä on menestyksellä ja asiaankuuluvalla hartaudella leivottu minunkin keittiössäni. Jossain vaiheessa sen kuitenkin kadotin. Onneksi Facebookista on muuhunkin kuin Johanna Tukiaisen kuulumisten seuraamiseen, joten sitä kautta löytyi yhteys suvun suuriin naisiin, joilta löytyi "maailman parhaaksi" kehutun rieskan ohje. Mutta kuten sukupolvelta toiselle perityneeseen reseptiin kuuluu, olivat ohjeet juuri niin suuripiirteiset ja sormenpäissä eläneet kuin kuvitella saattaa:
1 l vettä ja toinen piimää. Nesteen pitää olla lämmintä.
noin puoli pussia kuivahiivaa
1 tl soodaa
2 tl suolaa
ohrajauhoja 1 /3 jauhojen määrästä ja loput vehnää.
Paistetaan niin kuumassa kuin mahdollista.
Paistetaan niin kuumassa kuin mahdollista.
Sen verran nostalgiapäissänikin ymmärsin olla kaukaa viisas, että puolitin annoksen - kun koillismaalainen suurperheen äiti ryhtyy leipomaan, niin se volyymi on vähän eri luokkaa kuin urbaaniolosuhteissa pyöriteltävien miniburgereiden. Mutta kiesus, että sitä taikinaa tuli kuitenkin. Silmät kyynelissä (niin väsymyksestä kuin maksimilleen vedetystä uunista tupruavan savusta johtuen) niitä sitten väännettiin. Onneksi (pelastuspalveluaktiivi isäni saattaisi tästä tosin olla eri mieltä) olin irrottanut palohälyttimen...
Muistan mummoni paistaneen näitä leivinuunissa ja saamani ohjeen mukaan paistolämpötilan tuli olla uunin kuumin mahdollinen. Omani meni kuitenkin vain 250 asteeseen (mikä se semmoinen uuni oikein on?!) ja ilmeisestikin siinä piilee yksi urbaanikeittiöni suurimmista heikkouksista. Pehmeäksi jäävän rieskan salaisuus kun on kylmässä taikinassa ja kuumankuumassa uunissa, jossa rieskaset paistuvat hetken ajan niin, että niihin ehtii juuri ja juuri muodostua ne sellaiset ruskeat täplät. Omassani paistoaika oli väistämättä pitempi, joten niistä tuli sitkeitä. Kyllä se maku mummon rieskoista muistutti mutta kyllä ne pistivät posket koville. No, tulipahan niitäkin lihaksia treenattua!
Sukuumme on sittemmin päätynyt myös siskon aviomies, jolla on poroja. Jota kautta pakkaseeni on sitten päätynyt porojauhelihaa. Tarkoituksena oli siis taikoa syömään saapuneille ystäville noita niin trendikkäitä slidereita eli miniburgereita. Pohjoisen twistillä. Porojauheliha on itsessään sen verran vähärasvaista, että sitä kannattaa sekoittaa joko johonkin rasvaisempaan jauhelihaan. Itse paistoin silputtua siankylkeä ja lisäsin ne niistä tihkuneinen rasvoineen poroon. Vähän lisää ytyä pihveihin antoivat kaprikset. Burgerit koottiin punasipulista, muutamasta babypinaattilehdestä, pekonista ja karpalomajoneesista. Ja aijai. AIJAI että olikin hyvää. Joskin santsikierroksella luovuimme rieskoista ihan kokonaan. Ajattelimme säilyttää hampaamme vielä muutaman vuoden...
Lisänä tarjottiin rosmariiniperunoita, jotka oli tarkoitus paistaa perinteiseen tapaan ankanrasvassa, mutta eihän sellaista sitten löytynytkään. Tyydyimme siis öljyyn. Mutta man, oh man että ne silti maistuivat hyviltä...
Poroburgerit
n. 500 gr porojauhelihaa
3 isoa paahtoleipäsiivua
1 dl lihalientä
1 iso sipulia
5 siankylkisiivua (tai pekonia)
1 reilu rkl kapriksia
suolaa, pippuria
Liota paahtoleipäviipaleet lihaliemessä. Käristä sillä välin silputtu siankylki ja paista sen rasvassa pieneksi silputtu sipuli. Sekoita paahtoleipään ja lisää jauheliha. Mausta ja vaivaa taikinaksi. Anna levätä kylmässä puolisen tuntia. Muotoile sitten haluamasi kokoisiksi pihveiksi ja paista pannulla. Miniburgereita tästä tuli noin 20 kpl.
Karpalomajoneesi
1 dl majoneesia
(tee joko itse tai tyydy iloisesti hyvään valmiiseen. Eli Hellmansiin)
(tee joko itse tai tyydy iloisesti hyvään valmiiseen. Eli Hellmansiin)
vajaa 1 rkl hyvää karpalohyytelöä.
(Omani oli Baxter's. Jolla on Hyacinth Bucketin hyväksymä hovihankkijaleima)
(Omani oli Baxter's. Jolla on Hyacinth Bucketin hyväksymä hovihankkijaleima)
Sekoita. Ja syö. Ihan tolkuttoman hyvää poron kanssa. Ja lampaan.
Rosmariiniperunat
Halkaise perunat pituussuuntaan kahtia ja sitten puoliskot vielä kolmeen osaan. Esikeitä vajaa 10 minuuttia ja höyrytä kuiviksi. Laita uunivuokaan öljyä, laita se uuniin ja kuumenna se niin kuumaksi kuin mahdollista. Lisää sitten perunat ja paahda 30- 40 minuuttia kunnes ne ovat rapsakoita ja kauniin värisiä. Valuta talouspaperilla ja ripottele päälle reippaasti suolaa ja silputtua rosmariinia.
Mutta vastaisuuden varalle kehitin ohrasämpyläreseptin, jolla meillä ihan suosiolla noita slidereitä vastaisuudessa tehdään...
Ihanat annokset.:) Kiva idea tehdä pikkurieskoista burgereita. Täytyy noita rieskoja kokeilla pikkaisen pienemmällä taikinamäärällä. Meillä uuni lämpiää 300 asteeseen, jos se jo paremmin riittäisi paistamiseen. Vaikka ei mikään päihitä leivinuunissa paistamista.;)
VastaaPoistano ei taida... vaan sellaisen mahduttaminen tuohon keittiööni taitaa olla vähän ylimitoitettu fantasia... ;-)
PoistaJos kaasu-uunista on jotain iloa, on se se, että sen saa väännettyä helposti aika kovalle. Pitänee joskus testata noita rieskoja, jahka saan itsestäni irti niiden sukuni perinteisiin kuuluvien karjalanpiirakoiden tekemisen. Sitten kun pääsen ylitse ajatuksesta, ettei niistä kuitenkaan tule niin nättejä kuin mummin tekemistä.
VastaaPoistavarttikarjalaisena toki toiselta puolen sukua löytyisi noita karjalanpiirakkamestareitakin mutta niin hooceenä ei tuo kotiseuturakkaus ole vielä muakaan yllättänyt :-)
PoistaVoisikko ny joskus tehdä jtn sellaista josta mä en tykkää,nii ei tarvis aina tulla tänne kuolaamaan :) tee vaikka pinkkejä kaalimarenkeja!
VastaaPoistaPoro burgerit muutes rokkaa!
pinkki kaalimarenki... taidan jättää sellaiset extremeviritelmät ihan oikeille KEITTIÖMESTAREILLE :-)
PoistaOi rieskoja;en ole aikoihin syönyt joten kiitos tuosta hyväksi todetusta ohjeesta:)
VastaaPoista