perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pieniä iloja: lammasmakkaraa


Hallissa hullaanuin taas ihan vallattomaksi ja mukaan tarttui mm. karitsankieltä ja kananmaksaa. Kaiken tuon eksoottisten äyriäisten kanssa eksperimentointien jälkeen edessä on siis horisonttien laajentuminen ihan uusille urille! 

Vaan ihan ensimmäisenä suuntasin tietysti Hakkaraisen tiskille, josta mukaan tarttui niitä ihania, yrttisiä karitsamakkaroita, joita olen hehkuttanut jo aikaisemminkin. Jotka piti saada samantien pannuun...

Kahdelle:

2 yrttistä lammasmakkaraa (nämä olivat kooltaan n. 20 cm x 3 cm)
3 punajuurta
1 rosmariininoksa
1 tl valkosipulijauhetta
suolaa, pippuria

 Kiepautin makkaran kiinni cocktail- tikulla ja paistoin sen pannulla. Toisessa pannussa paistoin vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi leikatut punajuuriviipaleet jotka paistoin ensin miedolla lämmöllä öljyssä pannulla rosmariinin ja valkosipulin kanssa jonka jälkeen lisäsin lämpöä niiden ollessa tarpeeksi kypsiä rapsakan paistopinnan saamiseksi.  Sitten suolaa ja siinäpä se olikin! Pienistä ne on ilot toisinaan tehty...

Perään heitin vielä sitä meidän tummaa ruokohunajaamme, jota mm. niihin andalusialaisiin munakoisoihin käytettiin, mutta balsamicon ja hunajan sekoitus voisi toimia ihan yhtä hyvin. 

Karpalomajoneesi toimii (tämänkin) kanssa myös: 1 dl majoneesia, vajaa 1 rkl hyvää karpalohyytelöä ja reippaasti vain sekaisin.

(Tarkoitus oli tehdä tähän mukaan punasipulihilloketta kunnes tajusin unohtaneeni ostaa niitä punasipuleita. Eikä minulla olisi ehkä ollut kärsivällisyyttäkään kun oli niin kiire saada maistaa noita ihanuuksia... mutta näinhän se olisi valmistunut: kuumenna öljyä pannussa, lisää ruskeaa sokeria, siivutetut punasipulit, kuminaa (jos tykkäät) ja redusoi kunnes sipulit ovat pehmeitä, makeita ja ah, niin ihania!)

 

10 kommenttia :

  1. Punajuuret söisin mielelläni tuosta annoksesta.:) En tosin epäile, etteikö makkarakin hyvää olisi, mutta makkaran muodossa liha ei vielä minulle maistu.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mua melkein hävettää kun tuntuu, että mitä enemmän jopa oma tuttavapiirikin siirtyy sinne vegaanisempaan ja biodynaamiseempaan ja orgaanisempaan ja kevyempään suuntaan niin sitä enemmän tuo oma lihankulutukseni tuntuu kasvavan... :-/ minulle makkara puolestaan maistuu, mutta sen täytyy olla laadukasta. täyttä lihaa. rakkaudella tehtyä. niihin vakuumipakattuihin jauhokkakuihin en minäkään suostu koskemaan.

      Poista
    2. Vegaanius on täysin yliarvostettu aate. Vegaanien saarnat alkaa vaikuttaa suorastaan uskontohurmokselta. Saarnaaja julistaa oman uskonnon taikauskon autuutta ja muiden tuhoa päin helvettiä... Milläs ne kasvattaisi luomuporkkanoitaan jos ei olisi lehmänlantaa ym niitä lannoittamaan? Ollaan me vaan reilusti lihaaneja. En saanut lyhennettyä allaolevaa linkkiä, mutta se on mielenkiintoinen asiakirjoitus ravinnosta.
      http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo99736&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero

      Poista
    3. Onnelliset Omnivoret ry:n perustuskokous täten pidetty :-)

      Poista
    4. Saako liittyä joukkoon ? Yritämme perheessä lisätä kasvisten syöntiä, mutta ei meistä kasvissyöjiä saa kyllä tekemälläkään...

      Poista
    5. tehdään susta samantien vaikkapa yhdistyksen varainhoitaja! jos taloudellisen puolen jättää mulle, niin humputtelisin varmaan nekin rahat tuolla kauppahallissa :-) (kun ei äly riitä kuitenkaan niitä minnekään veroparatiisiinkaan kavaltamaan...)

      Poista
  2. Jep,lihaa sen olla pitää! Ja lammasmakkara maistuis tännekin. Koska seuraava kokous? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no nälkähän tässä alkais jo olla joten otetaanko samantien :-)

      Poista
  3. Joskus harvoin harvoin tulee mieleen makumuisto makkarasta (hyvä makkara on kyllÄ herkullista),mutta itse voin kyllä selvästi paremmin kun en syö lihaa.Vegaani en enään ole mutta minusta vegaanisuus ei suinkaan ole yliarvostettu aate
    kuten Tuplaespresso tuolla sanoo.Jo pelkän lihan tuottamisella saastutetaan tätä maapalloa aivan liikaa..
    Täällä monet ovat siirtyneet vegaaneiksi,mistä kertoo sekin että tänään avattiin uusi vegaaniravintola ja jokaisella itseään kunnioittavalla ravintoloitsijalla on muutama vegaaniannos ruokalistallaan.Mutta lihaa täällä kyllä kuitenkin syödään ihan hurjasti ja puistoissa grillit käryävät;myös ikkunani alla olevassa puistossa vaikka siellä onkin grillaus kielletty...
    Kaunis annos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, toki kukin tavallaan - itsellä vain mikään muu ruoka ei herätä sellaista himoa kuin liha :-/

      Poista