maanantai 14. heinäkuuta 2014

Oranje posset

Olisihan tässä postausvuoroaan odottamassa toki vaikka mitä. Niinkuin nuo viimeiset juhannusruoat. Ja muutama muukin herkku. Mutta kyllä Hollanti sellaisen tempun meni tekemään noissa jalkapallon ämämmissä, että kyllä sitä Englanti-fanikin kehtasi vähän juhlia. Emmekä selvästikään yksin olleet: Oranje-huudot kaikuivat komeasti läpi koko Töölöön. Ja mikäs on juhliessa kun tuo uskomattoman työn tehnyt valmentaja on ihan kohta ottamassa vetovastuun siitä meidän joukkueestamme Manchester Unitedista. Odotukset ovat korkealla, voin kertoa. Eikä ne juurikaan muuta edes voisi olla: sen verran pohjamudissa rypiessä viime kausi meni.

Sitruunapossetin olettekin jo blogissa tavanneet, vaan voi sitä muitakin sitrushedelmiä possetoida. Tällä kertaa vuorossa appelsiini koska appelsiini=orange=oranje=Hollanti. Ja aasinsilta=paras silta.

Jos et käytä Cointreauta, suosittelen käyttämään 1,5 appelsiinin kuoren. Todistetusti  (joko olet kokeillut appelsiini-rosmariinikakkua? Tai kriikuna-rosmariiniflania?) toimivaa twistiä tähän saa myös lisäämään kermaan (ennen kuumentamisen aloittamista) muutaman rosmariininoksan. Myös kardemumma toimii ihanasti kuten nämä kauralastut ovat toistuvasti osoittaneet. 

Koska meillä oli sunnuntailounaallamme arvovaltaisia vieraita vallan Israelista saakka (kyllä: Appelsiineja ja Hunajaa- blogin hurmaava Jael!), tarjoilimme me omamme marenki- ja Turkinpippurimuruin (koska salmiakkiahan kaikki täältä kaipaavat? Sen rakettiuhattomuuden lisäksi), mutta niin karamelisoidut appelsiininkuorisuikaleet (ohje täällä), appelsiinisuklaalastut kuin tuoreet marjatkin (etenkin mustikka ja mansikka!) käyvät oikein hyvin. Marenkien ohjeen löydät täältä.




Neljälle (tai kuudelle todella annoskokotietoiselle)

5,75 dl kermaa
1 ison appelsiinin mehu ja raastettu kuori (= 1 dl mehua)
(1 reilu tl Cointreauta/ Grand Marnieria/ Triple Seciä)
1 dl sokeria

Tarjoiluun: Turkinpippurimuruja, marenkimuruja

Kuumenna appelsiinimehu ja kuoriraaste sokerin kanssa kattilassa kunnes sokeri on liuennut. Toisessa kattilassa kuumenna kerma ja anna hieman jäähtyä. Yhdistä se sitten appelsiinisiirappiin, lisää joukkoon Cointreau, sekoita tasaiseksi ja siivilöi.

Kaada annosmaljoihin ja nosta jääkaappiin jäähtymään ainakin neljäksi tunniksi tai vaikka seuraavaan päivään.





Hup Hup!


________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


           


12 kommenttia :

  1. Mikään, missä on kunnon tujaus Gran Marneria ei voi olla huonoa! Ja ohjekin on superhelppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no samaa mieltä olen minäkin :-) helpommaksi ei herkut juurikaan mene!

      Poista
  2. Hurjan ihana jälkkäri:-) ja kiitos vielä ihanasta eilisestä teille kyyhkyläisille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos itsellesi - oli ihanaa saada sut vieraaksi :-)

      Poista
  3. Ojoijoijoijoi. Noita pitäisi saada enemmän kuin yksi annos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eiköhän sulle saada muutama tehtailtua jahka audienssin logistiset detaljit on saatu viimeisteltyä :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. no onhan siinä hitusen suorituspaineita kun toinen bloggari tulee syynämään että osaako se nyt sittenkään mitään tehdä... :-)

      Poista
  5. Tuli todistettua, että appelsiinikin on siis riittävän hapokasta hyydyttämään kerman. Hyvä Hollanti! Ja van Gaal on velho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä sitä itkun ja raivon kanssa instagramissa jännätiin mutta kyllä se 4 tuntia teki tehtävänsä :-) Van Gaalin valinta (kuulostaa ihan hollantilaiselta lähikaupalta...!) ei ole saanut osakseen kovinkaan varauksettoman ihastunutta vastaanottoa mutta eihän tästä voida mennä kuin ylöspäin ;-)

      Poista
  6. Mulla iski sanasokeus, kun luin otsaketta. Luin posset sanan ensin possuksi ja ajattelin että esittelet appelsiinillä marinoitua possunniskaa. Hieman ensin ihmettelin kermaa ja alkoholia, kunnes tajusin, että kyseessä ei olekkaan liharuoka :-D. Resepti kuulostaa todella herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehheheee :-) välillä meilläkin tehdään jotain muuta kuin possua :-) herkkua oli :-)!

      Poista