Parhaillaan vietettävä hanukka on aikaa, jolloin nautittava ruoka on muinaisen, toisen temppelin aikaisen hanukan ihmeen muistoa kunnioittaen perinteisesti öljyssä paistettua. Ja sehän minulle käy! Yksi kaikkien tuntema ruoka ovat latket, rapeaksi paistetut perunakakkuset. Osa pitää niistä paksumpina ja sisältä pehmoisempina, osa taas ohuempina ja rapeampina.
Latkeja voidaan (ja ainakin minun pöytäni ääressä usein tarjotaankin) tarjota alkuruokana tai cocktail-paloina créme fraîchella ja esimerkiksi kylmäsavulohella päällystettynä tai lisukkeina. Yksi aikaisemminkin blogissa nähty (joskaan ei kovin kosher!) ehdotus on tarjoilla ne grillatuilla kampasimpukoilla ja minttuisella hernepyreellä.
Toinen perinteinen ja ystäväni Jiddishe Maman suosima tapa on tarjota ne makeampien lisukkeiden, kuten hänen ihanan omenakastikkeensa kanssa. Tätä(kin) blogiin tulossa!
Vaan voi niitä latkeja tehdä muistakin kuin perunoista. Itse olen pyöräytellyt niitä niin bataatista (ihanaa limemehulla ja sweet chili-kastikkeella terästetyllä créme fraîchella ja grillatuilla jättikatkoilla!) kuin kesäkurpitsasta. Tänään vuorossa olivat jälkimmäiset. Tällä kertaa käytin tavallisten jauhojen sijaan tortillitas de camaroneseista ja kasvissamosista tuttuja kikhernejauhoja - näin ne pysyvät myös gluteenittomina! Kesäkurpitsalatkeista ei tosin perunalatkejen kaltaisia rapsakoita latkeja synny.
Tarjoile vaikka créme fraîchen ja kylmäsavulohen kera. Tai tsatsikilla. Tai lisukkeena, varsinkin kalaruokien kera- esim. viinirypälekastikkeen ja kalarullien kanssa.
Tarjoile vaikka créme fraîchen ja kylmäsavulohen kera. Tai tsatsikilla. Tai lisukkeena, varsinkin kalaruokien kera- esim. viinirypälekastikkeen ja kalarullien kanssa.
Latkejen ja lettujen paistamisessa pätee muuten sama periaate: sitä ensimmäistä ei koskaan syödä - se kun menee aina pilalle! Sen tarkoitus onkin vain testata öljyn kuumuutta ja sitä, tarvitseeko seos lisää mausteita.
Tästä annoksesta tulee 14 latkea
1 iso kesäkurpitsa (n. 500 gr)
4 kevätsipulin vartta
3 rkl (kikherne)jauhoja
1 kananmuna
1 sitruunan kuori
suolaa, pippuria
Raasta kesäkurpitsat keittiöpyyhkeen päällä ja purista niistä sitten mehut ulos. Lisää loput aineet. Kuumenna pannu, lisää öljyä, ota ruokalusikallinen seosta ja pudota pannulle, tasoita lusikan selkäpuolella litteäksi ja paista molemmin puolin.
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Tästä annoksesta tulee 14 latkea
1 iso kesäkurpitsa (n. 500 gr)
4 kevätsipulin vartta
3 rkl (kikherne)jauhoja
1 kananmuna
1 sitruunan kuori
suolaa, pippuria
Raasta kesäkurpitsat keittiöpyyhkeen päällä ja purista niistä sitten mehut ulos. Lisää loput aineet. Kuumenna pannu, lisää öljyä, ota ruokalusikallinen seosta ja pudota pannulle, tasoita lusikan selkäpuolella litteäksi ja paista molemmin puolin.
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Vähän samantapaisia olen joskus aina kesäkurpitsasta paistellut, ovat hyviä. Bataatista tulee vieläkin paremmat.:) Latke-nimityskin on tullut hyvin jo tutuksi Jaelin blogin myötä. Jotain tällaisia kasvislettuja, -latkeja, -paistikkeita voisikin taas joku päivä tehdä, kun viime kerrasta on aikaa.:)
VastaaPoistaihan samaa mieltä - ei ole perunan ja bataatin voittanutta :-)
PoistaKiva idea käyttää noissa kikhernejauhoa,pitääkin tehdä seuraavalla kerralla.Täälläpäin on näkynyt viikon aikana vaikka minkälaisia versioita latkeista(sii sen osaa itsekään tuota taivutellla....) mutta mun suosikiksi nousi nyt ne viime viikolla tekemäni omenaiset perunalatket.Omenasose taitaakin olla se klassisin lisäke,hapankerman lisäksi.
VastaaPoistaeivät ne samalla lailla neutraaleja ole kuin vehnäjauhot, koska niissä on se omanlainen, pähkinäinen makunsa. voin vain kuvitella minkälaista menon on siellä täytynyt olla - oma pääkin alkoi ihan surista kun mietin mistä kaikesta latkeja voisi tehdäkään :-) ei ole kyllä niitä perunalatkeja voittanutta, esim. juurikin sillä hyvällä omenakastikkeella...!
PoistaMun täytyy kokeilla näitä, rakastan kesäkurpitaa ja kikhernejauhot kuulostaa kivalta normi jauhojen sijaan.
VastaaPoistaitse en ole kovin syviä tunteita vielä tuohon mötkäleeseen onnistunut solmimaan, mutta kerro toki, miten käy :-) ja hei, kaikki kesäkurpitsavinkit otetaan ilolla vastaan!
Poista