maanantai 16. joulukuuta 2013

Rakkautta juustoon vain

Yksi elokuvista, joita jaksan katsoa aina vain uudestaan ja uudestaan on Rakkautta vain. Etenkin näin joulunalusaikaan katson sen noin kerran viikossa, sinnikkäästi toivoen, että joku päivä minunkin holtiton huuhailuni saa richardcurtismaisen onnellisen lopun. 

Ja kun minä katson elokuvia, on seurana juustonaksuja suklaaseen dipattuna. Tämä on yhdistelmä, jota juustoa rakastava Tsatsikimestari puolestaan kammoaa. Joten erään aikamme suuren ajattelijan sanoin: challenge accepted! Tavoitteena oli luoda noista aineksista jotain vähän... hienostuneempaa. Salonkikelpoisempaa. Ruokabloggarille soveliaampaa.

Näin syntyi ajatus suklaaganachetortusta, jonka piiraskuori muodostuisi juustonaksuista. Ajatusta pyöritellessäni ei kollegoistani muodostunut asiantuntijaraati vaikuttanut kovinkaan innostuneelta/ vakuuttuneelta... Mutta sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa: enemmän minulle!





Kaiken varalta tein kuitenkin tortusta pienemmän. Mikä antoi oivan tekosyyn (ihan kuin niitä keittiökilpavarustelijan ajatuksenjuoksussa tarvittaisiin...) tehdä täsmäisku Chez Mariuksen leivontaosastolle uuden irtopohjavuoan perässä. Niinpä tämä resepti toimii tuollaiselle 20 senttiä halkaisijaltaan olevalle vuoalle. 

Makean ja suolaisen suloista yhdistelmää korostaakseni lisäsin täytteeseen myös pretzel-muruja, jotka myös antavat täyteelle ihanaa rouskuvuutta. Koska olin vahingossa (jos otat, et osta!) ostanut gluteenittomia pretzeleitä, niin tästä tortusta tuli sattumalta sitten myös gluteeniton - juustonaksut kun niitä ovat ihan luonnostaan!






Halutessaan ganachen voi tehdä perinteiseen tapaan kokonaan tummasta suklaasta. Itse sujautin mukaan Barefoot Contessan Ina Gartenilta napatun vinkin mukaan myös tujauksen espressoa, joka tuo suklaaherkkuihin syvyyttä.

Pohja:

6 dl juustonaksumuruja (n. puolet 275 gr pussista)
150 gr voita tai margariinia

Murskaa juustonaksut joko muovipussissa kaulimella tai blenderissä. Sulata rasva ja sekoita hieman jäähtyneenä muruihin. Painele vuoan pohjalle ja reunoille ja anna asettua kylmässä puolisen tuntia. Paista sitten 175 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla. 

Ganachetäyte:

200 gr tummaa suklaata
100 gr maitosuklaata
1 rkl espressoa
1,5 dl kermaa
pretzeleitä

Lohko suklaa kulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada espresson kanssa suklaan joukkoon, Hämmentele kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Kaada puolet jäähtyneeseen torttuvuokaan, murustele sitten pretzeleitä sekaan ja kaada loput suklaaseoksesta perään. Anna jähmettyä kylmässä ainakin muutaman tunnin ajan.






Tämän tortun myötä onkin aika juhlistaa blogin 11-kuukautispäivää, josta entistä juhlavamman tekee tänään rikki mennyt 100 000 kävijän raja. Mikä lämmittää näin "kuoleman kuukautena" tunnetussa joulukuussa, jolloin blogien kävijämäärät kuulemma putoavat pohjalukemiin. Isosti kiitoksia kaikille teille! Taannoin tehtailtujen dim sumien hengessä palkintona lähtee dim sum-muotti, jota ilman kenenkään itseään arvostavan keittiön ei tulisi olla (niinkuin sanoin: mikä tahansa tekosyy kelpaa...!)




Kuluneen kuun kommentoijista ja tykkääjistä palkinto lähtee Kivistöön, jossa on myös viime aikoina oltu aasialaisissa tunnelmissa. Suosittelen tutustumaan - blogista riittää inspiraatiota ja ihastelun aihetta vaikka muille jakaa!

Myös vastaisuudessa blogissa osoitetaan kiitollisuutta kaikille teille jotka blogia luette, kommentoitte, tykkäätte tai seuraatte - joko blogilistallanne tai Facebookissa, jossa tarjolla on paitsi kulissientakaista kohellusta, myös otoksia niistä ei-niin-säkenöivistä hetkistä.


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        



4 kommenttia :

  1. Mä jo ajattelin että olet vihdoinkin alkanut nauttimaan juustoistas;D
    Mulla on noita kivoja muotteja muutamia kokoja;velipoika toi tuollaisia Suomeen ikuisuus sitten;D

    VastaaPoista
  2. Aikasta taivaallisen kuulloinen täyte. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en mene valehtelemaan - kyllä se hyvää oli :-)

      Poista