sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tiffanykeksejä

Tämän adventtisunnuntain yllätys perustuu muutama viikko sitten hanukan alla vapaaehtoistyössäni lasten kanssa askartelemiimme, värikkäillä silkkipapereilla täytettyihin mustasta pahvista tehtyihin ikkunakoristetähtiin. Ne kun ovat kauniita ja luovat eksoottista, basaarimaista tunnelmaa. Mutta kun sakset antaa allekirjoittaneen käteen niin se sisäinen insinöörinalku ottaa helposti vallan ja tuloksena onkin hienomotorisesti hieman vaativampia produktioita. Joista se huomiosta samaan aikaan taisteleva ruokabloggari haluaa kehittää syötävän version!

Niinpä syntyi idea näihin. Joiden filigraanimaisuudessa vain mielikuvitus on rajana. Ja kyllä, hieman näpertelyä ne vaativat, mutta onhan ne aika nättejä! Ja kyllähän ne rakkaat ihmiset vaivannäkemisen arvoisia ovat, niinhän...? Pohjana on ihan tavallinen (muru)pikkuleipätaikina, johon käytin vanilja-aromia sekä sitruunankuorta. Vuodenaikaan sopivasti nämä voi tehdä myös piparitaikinasta!





Englanniksi nämä tunnetaan nimellä stained glass biscuits. Nimensä ne ovat saaneet tuosta Tiffany-lasitöitä muistuttavasta lopputuloksesta. Mary Berryn, Britannian kakkukuningattaren esimerkin mukaan tein nuo värilliset osiot kovista, hienoksi jauhetuista hedelmäkarkeista. Siskon vinkistä tähän kävisivät kuulemma myös pieniksi silputut nallekarkin kaltaiset hedelmäkarkitkin. Niiden tulee kuitenkin olla pehmeitä, sillä tavallinen viinikumikarkki ei sula kunnolla. 

Murskaa käyttämäsi hedelmäkarkit (tai tikkarit) hienoksi murskaksi kaulimella ja täytä aukko/ aukot läpeensä murskalla. Uuunista ottamisen jälkeen kannattaa peltiä hieman ravistella, jotta ilmakuplat hajoavat ja lopputuloksesta tulee mahdollisimman kirkas ja sileä. Massaa voi sohia myös veitsenterällä. Jos taas käyttää nallekarkkeja, kannattaa pikkuleipiä paistaa ensin vajaa viisi minuuttia, ja täyttää aukot vasta sitten pieniksi silputuilla karkeilla - näin ne eivät sulaessaan kiehu yli. Molemmissa tapauksissa kannattaa pikkuleipien antaa jäähtyä rauhassa pellillään ennen siirtämistä - näin massa ehtii jähmettyä ja pysyy kiinni reunoissaan. Halutessaan näitä voisi ripustaa koristeeksi vaikka kuuseen - tee siinä tapauksessa ennen paistamista yhteen sakaraan reikä narua varten. 

Omiini inspiraatio lähti Lähi-idän ornamentiikasta ja hanukasta, mutta toki tähän voi käyttää mitä tahansa muottia. Kaikista helpoimman lopputuloksen saa leikkaamalla taikinasta pyöreitä levyjä, joiden keskelle sitten tekee haluamansa muotoisen ikkuna-aukon. 





Koosta ja mallista riippuen 20- 25 kpl

175 gr voita tai margariinia
1 1/4 dl sokeria
1/2 tl vanilja-aromia
1/2 sitruunan kuori raastettuna
3,5 dl jauhoja

n. 25 hedelmäkarkkia tai tikkaria

Pehmitä voi huoneenlämmössä ja sekoita siihen sokeri. Lisää sitten jauho ja vaivaa tasaiseksi, pehmeäksi taikinaksi. Kääri kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Valmistele sillä välin täytteeseen tarvittavat karkit.

Kaulitse taikina jauhotetulla tasolla vajaan puolen sentin paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla kuvioita. Leikkaa keskelle pienemmällä samanlaisella muotilla aukko ja täytä se karkkimurulla. 

Paista 175 asteessa kunnes reunat alkavat saada hieman väriä, n. 10 minuuttia. Heiluttele peltiä jotta karkkimassan ilmakuplat tasoittuvat ja anna jäähtyä pellillä.






_____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



12 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. ja jos malttaa pitää designin yksinkertaisena, niin eipä voihin juuri aikaa tai vaivaakaan vaadita :-)

      Poista
  2. Oi kun nätit! Noitahan ei edes raski syödä...meillä näkyy olevan sama harrastus eli vapaaehtoistyö lasten parissa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no raaskii toki :-) joo, muistankin että noista lapsista puhuttiin silloin viimeksi kahvilla!

      Poista
  3. Ai vitsit miten hienoja !! Jos osaisin (ja mulla olis edes uuni mun säälittävässä opiskelijaluukussa) niin tekisin tollasia turkinpippureista kompassitähden muotoon... you know why !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan loistoidea - vaadin niitä heti kun tulet Suomeen <3!

      Poista
  4. Ovatpa kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia - suosittelen yllättämään ystävät näillä :-)

      Poista
  5. Nää on kyllä nättejä! Tein viime jouluna vähän vastaavia, ja olin loppuun saakka hyvin skeptinen toimiiko karkkirouhe - kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on :-) itsepäisenä kokeilin myös niillä normaaleleilla viinikumeilla ja eihän siitä mitään tullut ...

      Poista
  6. Tosi kauniita. Epäilen, että oma kärsivällisyyteni riittäisi omaisten tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luulen että yleisen hyvinvoinnin kannalta on ihan hyvä, ettei kaikki ole yhtä pakkomielteisiä pikkutarkan näpertelyn suhteen :-) Mutta ihan yksinkertaisimmillaan ei tämä onneksi aikaa (tai hermoja) vie!

      Poista