sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Jouluista viikunaleipää



Sitä mukaa kun yhä useampi blogin jalostuu vegaaniseen ja gluteenittomaan ja hiilarittomaan superruokasuuntaan, huomaan itse entistä hanakammin pitäytyväni vanhanaikaisissa iloissa: lihassa ja pastassa ja leivonnassa. Mitä olisi elämä ilman leipää? Ja joulunaika?

Tämän joululeivän perustana toimi se saaristolaisleipä. Jouluisen mausteista sävyä siihen tuovat appelsiininkuori, neilikka, pan de higosta ylijääneet viikunat ja tietenkin pähkinät. Ne kun kuuluvat joulunalusaikaan yhtä olennaisesti kuin Pähkinänsärkijä Oopperan kalenteriin! Itse käytin saksanpähkinöitä, joita myös omenaleipään käytin, mutta voi tähän käyttää mitä pähkinöitä vain. 

Koska saaristolaisleivästä oli jäänyt niitä kaljamaltaita ja pidän niiden tumman paahteisesta makeudesta, alkoi leivonta niistä. Tällä kertaa tosin Maistuis varmaan sullekin- blogin vinkistä pistin ne pehmenemään piimään jo edellisenä iltana.

Neilikka antaa leivälle jouluisuutta ja makeutta, mutta jos siitä ei tykkää, niin myös fenkolin ja kuminan (tai aniksen) yhdistelmä on toimiva. Viikunoiden sijaan voisi puolestaan käyttää myös rusinoita.





2 limppua

1,5 dl kaljamaltaita
5 dl piimää
50 gr hiivaa
1 dl siirappia
1 dl silputtuja (saksan)pähkinöitä
1 dl silputtuja viikunoita
1 appelsiinin kuori
2 tl suolaa
1/2 rkl neilikkaa
1/2 rkl fenkolinsiemeniä
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä

Valeluun: 1 dl vettä + 1/2 dl siirappia

Laita maltaat turpoamaan 2 dl piimää edellisenä iltana tai, mikäli leivot illalla, saman päivän aamuna. Kuumenna siirappi ja loput piimästä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Sekoita hiivaseos sitten maltaisiin ja sekoita joukkoon appelsiininkuoriraaste, pähkinät, viikunat sekä mausteet. Lisää joukkoon sitten jauhot ja vaivaamisen loppuvaiheessa öljy. Kohota peitettynä muutaman tunnin verran.

Jaa sitten taikina kahteen limppuun, tasota pinta ja anna kohota peitettynä muutaman tunnin ajan. Pistele pintaa ja paista 175 asteessa 45 minuutti-1 tunti. Valele paiston aikana ja paistamisen jälkeen siirappivesiesoksella. 





_____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


        





12 kommenttia :

  1. Kiitokset postauksen ensimmäisestä kappaleesta ;)! Reseptin leipäkin kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Mmmm, ihana leipä ! Itse tehty leipä on kyllä jotain niin taivaallista. Tosin esim itselle henk.koht se ei sovi ainakaan kovin suurissa määrin. Jos leipää syön sen pitää olla hieman vanhaa tai vatsan väänteet on taatut. Ruis on myös takuuvarma mahan kivistäjä.

    Ja vaikka itse täällä jo 10:ttä vuotta mennään ruokavaliolla jossa kiinnitän huomiota hiilareiden lähteisiin niin kyllä joulupöytään saaristolaisleipää tulee. Se on varma :D

    VastaaPoista
  3. itse tehty leipä kyllä on ihan parasta ja yleensä myös helppoa: aikaa se hieman vie mutta varsinaista työtä ei juurikaan. Joo, ei pohjoismainen joulupöytä kyllä mitään ole ilman schäärgoodslimppaa :-)

    VastaaPoista
  4. Nami,nami. Muistan että joskus tehtiin duunissa samantapaista leipää johon valmistettiin erikseen appelsiini-kanelisiirappi ja se oli tosi hyvää. Ohje on kadoksissa, mutta ehkä tällä pääsis jo aikas lähelle ;) Hyvä Andalusia!

    VastaaPoista
  5. Minäkin varmaan tykkäisin tuosta vaikka siinä onkin kuivattuja viikunoita;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ne liian viikunaisilta kyllä maistu - antaa sihen vaan sellaista lämmintä makeutta :-)

      Poista
  6. Viikunoita ei ole tullut leipätaikinaan laitettua. Kuulostaa ihanan jouluisalta.

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä leipää ja kauniisti aseteltuja kuvia! Oman blogini teemasta huolimatta olen samaa mieltä - perinteet ja kaljamaltaista leivottu leipä kuuluvat jouluun. Jotain tämäntapaista on kyllä pakko saada tänä jouluna! Yleensä joka jouluaatoksi olen leiponut perinteisellä reseptillä kaksi isoa limppua saaristolaisleipää, joka on kyllä yksi pitkäpiimäinen prosessi - mutta ihanan makea lopputulos itse graavatun lohen kera on aina ollut 100-prosenttisesti vaivan arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :-) joululeipä ja ne kalat... kyllä ne vaan ovat odottamisen arvoisia!

      Poista