Helsingin ravintolatarjontaa: Goce

On aika keskittyä lomailuun (ja ylettömään suklaansyöntiin!) ja purkaa tuota postausjonoa muutamaankin otteeseen testatun Gocen muodossa.

Illallisvarauksen saaminen itsenäisyyspäivän aatolle on varsin haasteellista, kun siihen havahtuu vasta edellisellä viikolla. Aina ne juhlapyhät pääsevät yllättämään, vaikka tuokin päivä on kansakunnan kalenterissa komeillut jo liki sata vuotta... Yritettiin Emoa. Ja Koloa. Ja muutamaa muutakin. Vaan ei ollut onni myöten. Emo esimerkiksi on varattu koko loppuvuoden. Sellaista se on, Helsingin ravintolatarjonta. 

Mielessä kävi myös yritys löytää joku eriskummallinen pieni paikka, jota se Suuri Yleisö ei vielä haukankatseisten ruokabloggareiden tai Nyt-liitteen arvosteluiden myötä ei olisi löytänyt. Olin jopa valmis poistumaan mukavuusalueeltani (lue: 00170- postinumeron tuolle puolen). Tarvittaessa käyttämään julkista liikennettäkin (!)

Laadukkaista raaka-aineista emme minä eikä seuralainen, hyvää viiniä arvostava ulkomaanelävä olleet kuitenkaan valmiita tinkimään. Ja koska nuo Espanjan maut ovat niin kovin lähellä tämän blogin sydäntä, niin siitä Nyt- liitteestä bongattu vinkki uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen Yrjönkadulle avatusta Goce Bar & Kitchenistä ei olisi voinut tulla juuri parempaan aikaan. 

Vähäeleinen sisustus oli varsin tyylikäs. Itse ravintolasalin puoli oli melkoisen hämärä, mikä sai varmaan allekirjoittaneen näyttämään tavallista paremmalta. Samaa vain ei voi sanoa kuvista...

Ilta on hyvä aloittaa baarin puolelta, jossa baarimikko on asiansaosaava ja drinkit sen mukaisia. 

Suosikiksi on noussut Malagan läheisen (ja kuulemma Sen Ainoan Oikean James Bondin suosiman) golf-kentän mukaan nimetty Las Brisas, joka saa ihan kesäisen tunnelmansa mm. vastaleikatulla ruoholla (!) uutetusta vodkasta.

Ja tapasta parempihan on vain gourmet-tapas! Michelin-palkitun Dani Garcian Malagan-ravintolan jälkeen eivät Gocen pojilla täytettävinä olleet saappaat olleetkaan ihan sieltä pienimmästä päästä...

Ruokalista vaikutti kuitenkin varsin lupaavalta. Ei se ihan sellaista Manzanillan hanhenmaksa-napoleonin kaltaista hifistelyrevittelyä luvannut, mutta jo iberico-valikoima vaikutti allekirjoittaneen kaltaisen sikailijan. Esimerkiksi sitä pelkillä tammenterhoilla syötettyä bellota-possua saa esim. chorizona. 

Listalta löytyy niin Espanjan-kirjoituksistakin tuttuja tapasklassikoita kuten croquetas, boquerones ja pimientos de padron, mutta myös vähän innovatiivisempiakin otoksia kuten sinisimpukoita serranokinkulla ja sherryllä, häränhäntää ja omenaa sekä chorizoa ja siideriä.

Vaikka ravintola ei ravintoloitsija Tomas Weyerstallin mukaan vieläkään "ihan espanjalainen" ole, niin riemastuttavan, eri Espanjan osille kunniaa tekevän tapasvalikoiman lisäksi myös viinilista painottuu maan antimiin. On muutamaakin sorttia sitä rakastamaani Albariñoa ja sherryjäkin viittä erilaista. Lasettain myytävistä viineistä suosikiksi nousi tämä baskimaalainen.

Pöytään päätyi iberico-valikoima, josta pata negron lisäksi bellota-possua löytyi chorizona, salchichónina ja lomona. 

Minä kun tuon itse Espanjasta nuo leikkeleeni, niin en ole joutunut useinkaan turvautumaan kotimaan tarjontaan, mutta pata negra oli helposti parasta Suomessa koskaan saamaani. Lomo oli ihanaa, chorizossa oli ihanan savuinen ja täyteläinen maku ja muskotti antoi upeaa lämpöistä mausteisuutta salchichónille.

Ihanan pähkinäisessä marinadissa tarjoillussa artisokka escebechessä oli niin rakenne kuin mautkin kohdallaan.

Pulpo Romesco-annoksen mustekala oli ikäväkseni kuivaa ja kumimaista mutta romesco-kastike sen sijaan oli jumalaista.

Kinkkutäytteisissä croquetoissa ei kinkku juuri maistunut tai näkynyt, mutta  rakenteeltaan ne olivat oivallisia. Paneroinnissa käytetty rouheampi (panko?)muru oli jännä lisä.

Jälkiruokalistan kahdesta vaihtoehdosta Chocolate & Sherry houkutteli ainestensa (tummaa suklaata, makeaa sherryä, appelsiini-karamellia) puolesta kovasti.... kunnes kysyessäni, mitä sherryä siihen on käytetty kuulimmekin, että kyseessä onkin sherryvinietikka.  Tämä oli hienoinen pettymys.

Listalle jäi kuitenkin uteliaisuutta kutittelemaa useampikin annos, joten toinen visiitti oli paikallaan! Tällä kertaa seuralaisena oli jo Tallinnan Salt-ravintolassa toimivaksi testattu kollega.

Lista oli edellisestä kerrasta muuttunut - mm. häränhäntä oli poistunut listata koska yleisö ei ollut siitä innostunut (?!). Myös leikkelevalikoimassa oli saatavuussyistä johtuvia valitettavia puutteita. Joka vain entisestään kasvatti kaipuuta sinne Espanjaan...

Myös viinilistalla oli harmittavia puutteita - ensimmäiset kaksi valintaamme olivat päässeet loppumaan.

Ne simpukat sherryllä ja serranokinkulla olivat mainioita.

Samoin kuin boquerones.

Siiderin hapokkuus leikkasi ihanasti chorizon rasvaisuuden läpi. ¡Muy delicioso!

Ankanmaksaterriini oli niinikään oivallista, joskin ehkä hieman mautonta. Sen kaverina tarjoiltu sangriagranita oli jännä kontrasti ja puhdisti kyllä makuaistin.

Vasikanposki omenalla oli sen sijaan pettymys. Rakenne oli kyllä kohdillaan, mutta makua siinä ei ollut yhtään. Omenakastike oli hyvää.

Seuralainen oli samaa mieltä myös tonnikalatartarista, mutta itse pidin sen hienovaraisuudesta jota appelsiinigeeli komppasi kivasti.

Jättikatkoissa olisi saanut olla enemmän valkosipulisuutta, mutta pisteet siitä, etteivät ne olleen niitä karmeita kypsinä pakastettuja vetisiä venkuloita.

Kaikenkaikkiaan raaka-aineista huomaa, että niihin on panostettu. Hallimainen tila ei tosin ole ihan se ihanteellisin tapasravintolaksi. Hintatasoltaan on tämä (Andalusian piloille hemmottelemalle) tapasbaariksi aika hinnakas (kahden hengen illallinen aperitiivicocktaileilla ja viinipullolla oli liki 140€), mutta siitäkin huolimatta kyllä tämä tarjonnallaan vanhan lempparin Bar Teoksen pieksee. Watch out - there's a new sheriff in town!

____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?