Ilta oopperassa

Toivon mukaan tämä blogi on tarjonnut ravintoa vatsoillenne. Ja ehkä joskus silmänruokaakin? Mutta ihan yhtä tärkeää on ravita sielua. 

Vaikka tuolla oopperassa on tullut lahden toisella puolen juostua, on Kansallisoopperassa tullut käytyä hävettävän harvoin (lue: kolmesti. Koskaan.) Edellinen kerta oli Pähkinänsärkijä, tuo jouluohjelmistossa vuodesta toisee ihastuttava balettiklassikko liki viisi vuotta sitten. 

Vaikka muutama klassikko-ooppera on tullut Tallinnassakin koettua, niin yksi unelmistani on aina ollut Puccinin Turandot. Ja kuulla se Nessun Dorma ihan livenä. Niinpä ex tempore löysinkin itseni keskiviikko-iltaa kohentamassa oopperasta. Ja voi tytöt ja pojat - kyllä sen illan voi huonomminkin viettää!

Lapsuuden teatterikäynneistä muistan yhä sen äänimerkin, jolla katsojia muistutettiin alkamassa olevasta esityksestä ja sen jännityksen, joka sisälläni alkoi sen myötä nousta (ja toki ne pyhävaatteet, jotka tuota iltaa varten oli otettu esiin. Niin, ja sen väliajan pullan, joka sekin sai tuntemaan niin isoksi ja hienostuneeksi!). Yhä tänäänkin lempihetkiäni on Tallinnassa ollut se oopperan viereiseen puistoon avoimista ikkunoista oopperalle kävellessä kantautuva, esitykseen valmistautuvan orkesterin soitinten virittelyn ääni. Siinä on jotain taianomaista ja yhä vieläkin se odotus alkaa kuplia sisuksissa.

On olemassa oopperoita, joita mennään katsomaan sydäntäriipaisevan rakkaustarinan vuoksi niinkuin vaikka La Bohéme (Kansallisoopperan kevään ohjelmistossa!). Ja oopperoita, joiden musiikki on tuttua ihan kaikille, kuten Carmen (tämän syksyn tarjontaa). Sitten on oopperoita, joita mennään katsomaan sen yhden, vajaa viisi minuuttia kestävän kappaleen vuoksi. Tämä on se ooppera. 

Allekirjoittanut ei edes väitä olevansa mikään kävelevä korkeakulttuurinen ensyklopedia, ja niinpä minun musiikilliseen sanavarastoon kyseinen aaria, Nessun Dorma, löysi tiensä (kuinkas muutenkaan) vasta Italian isännöimissä jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa vuonna 1990. Vielä suuremman yleisön tietoisuuteen se nousi 1990- luvulla supersuosituksi nousseiden kolmen tenorin esityksistä. Ja lopuillekin vuoden 2007 Britain's got talent- ohjelmassa sen tulkinneen Paul Pottsin myötä. 

Ehkä juuri viimeeksimainitun Tuhkimotarinan ansiosta kyseinen aaria on minulle merkinnyt nimenomaan unelmien toteutumista. Italiaa taitamattomanahan en sen syvemmin ollut sen sanoihin tai oopperan juoneen perehtynyt. Kyllähän minä sitä olen itsekseni yön pimeinä hetkinä lauleskellut, mutta juuri tuosta kielitaidottomuudesta johtuen varsin... no, onomatopoeettisesti. "Neessun dooorma, prinsipeessa, sileensio, injeera". Se etymologisesti ei-niin-etevä puoleni on varmaan ihan oikeasti luullut laulavansa juurikin tuosta: etiopialaista hapanleipää pimeässä syövästä prinsessasta. 

Onneksi oopperassa voi tarinan etenemistä seurata myös näyttämön yläpuolelle heijastettavien tekstitysten ansiosta. Joten nyt tiedän, että unelmien toteutumisestahan tuossa aariassa ja oopperassa on juurikin kyse! Julmasta prinsessasta, joka mestauttaa mahdottomiksi suunniteltujen arvoitusten ratkaisemisessa epäonnistuneet kilpakosijat, mutta jonka kauneus lumoaa erään muukalaisen niin, että hän rakkauteensa luottaen päättää yrittää mahdottomalta vaikuttavaa tehtävää voittaa prinsessan sydän puolelleen. Nyyh ja aah. 

Aikaisempien oopperakokemusteni lailla ei tästäkään ihan helpolla ja ilman viattomien sivullisten verenvuodatusta onnelliseen loppuun selvitä, mutta veret seisauttavan, karvat (hyvällä lailla!) pystyyn saavan voimallinen esitys se oli. Eikä kyyneliltä vältytty. Ainakaan minun rivilläni. Eräältäkin lenkkarijalkaiselta lökäpöksyltä se innoitti ihan spontaanin wuhuuu- huudahduksen.

Ihan alkumetreillä suhtauduin sitä toivottoman rakastunutta kosijaa esittävään Mika Pohjoseen skeptisesti - ensimmäisessä näytöksessä kun hänen ulosantinsa vaikutti jotenkin... ohuelta. Mutta esityksen jatkuessa hänen äänensä pohjattomuus vakuutti ja alkuun niin lempeästi käyntiinlähtevä Nessun Dorma kohosi ihan uskomattoman voimakkuuteen. Orjatyttö Liúta esittäneen Anna-Kristiina Kaappolan äänen kirkkaus oli niinikään omaa luokkaansa. Suosionosoitukset seisaaltaan esitys kyllä kirvoitti, väristysten ja kyynelten lisäksi.

Kansallisooppera haluaa tarjota kulttuurielämyksiä ihan kaikille, ja useille alennusryhmille lippuja on tarjolla puoleen hintaan. Myös erityistarpeita omaavia ryhmiä pyritään huomioimaan - niinpä esimerkiksi tänään paikalla oli kaksi viittomakielentulkkia johdattelemassa kuulovammaisia tämän kiehtovan tarinan saloihin.

Turandotin esitykset jatkuvat oopperassa loppuvuoden - suosittelen varaamaan liput jo heti tänään. Viimeinen esitys on uudenvuodenaattona. Miettikää nyt: voisiko vuoden viimeinen ilta enää juhlavammin käyntiin lähteä...? Lahjakortti Oopperaan on myös erinomainen lahjavinkki ja tarjoaa elämyksiä ihan sieltä parhaasta päästä!

Samalla kannattaa muuten tutustua väliajan tarjoiluvaihtoehtoihin ja varata hyvissä ajoin oma pöytä sieltäkin. Tarjonta on monipuolista ja esillepano kaunista. Myös erikoisruokavaliot on otettu kiitettävästi huomioon. 

Minulla oli mahdollisuus tutustua tarjontaan hurmaavan hovimestarin Miska Mustosen johdolla. Valikoima elää vahvasti sesongin tarjonnan mukaan ja kotimaisuuteen panostetaan. Parhaimmissa ravintoloissa henkilökunnasta huokuu aito ammattiylpeys työpaikastaan ja se on käsinkosketeltavaa myös täällä.

Pääsin kokeilemaan listan uutuutta, Oopperan maistelulautasta, jota suositellaan etenkin ennen näytöstä nautittavaksi. Sitä nautiskellessani tulevaisuudensuunnitelmani selkiytyivät kummasti: minustakin tulee isona prinsessa. Kyllä suosiostani taistelevien kilpakosijoiden mestauttaminen aina nettideittailun voittaa!

Pikkelsimarinoitu kuha oli kauniin napakaksi kypsennetty ja mummon kurkkujen yrttimajoneesi erittäin onnistunut seuralainen. Tyrnikreemi ja pikkelöity kanttarelli oli suorastaan typerryttävän onnistunut yhdistelmä, samoin kuin mehukasta yrttihärkää saatteleva, hienovaraisuudessaan pökerryttävän hyvä maa-artisokkapyre. Juustojen (Peltolan blue ja yrttimarinoitu Martta-cheddar) seuralainen tomaattimarmeladi oli upean parfyyminen uusi tuttavuus. 

Ruokajuomana toiminut talon shampanja, Montaudon Brut Réserve Première oli kuulemma Josephine Bakerin lempikupliva. Rouva Bakerin adoptoimien, 12 eri kansallisuutta edustavien lasten joukossa oli muuten myös suomalainen Jari, joka nykyään pyörittää New Yorkissa Chez Josephine- ravintolaa!

Silmät kyynelissä ja kämmenet taputtamisesta hellinä jatkoin matkaa (pilvissä leijaillen) kotiin. Ja oikeassa oli Calaf aariassaan: "Nessun dorma" - tänään ei nukuta. Sen verran suuren vaikutuksen esitys jätti, että muisto siitä tulee sykähdyttämään vielä pitkään. 

Seuraavana päivänä suihkussa huomasin tapailevani laulunsanoja ihan uudella arvostuksella - eikä injeerasta ollut tietoakaan. "Tramontate stelle! All'alba vincero!" Antaa tähtien tulla- huomenna olen voittaja!

Suurkiitokset Kansallisoopperan väelle kuvausluvasta, järjestelyistä ja ihanasta tarjoilusta!

* väliajan tarjoilun tarjosi Kanresta-ravintolat*

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?