sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Soppasunnuntai: Rosollikeitto

Edellisten illallisvieraiden jäljiltä jääkaapista löytyi vuohenjuustoa. Epäilen salaliittoa, jonka tavoitteena on lopullisesti muuttaa allekirjoittaneen suhtautuminen juustoon. Vuohenjuustolle klassinen kaveri on kuulemma punajuuri, joten sillä lähdettiin (jälleen kerran) yrittämään asenneremonttia. Punajuuret paahdoin uunissa koska se vain jotenkin tuo niihin syvyyttä, mutta toki ne voisi myös raastaa tai kuutioida hienoksi ja keittää kattilassa kypsiksi. Palasten koosta riippuen tämä vie n. 20-30 minuuttia. Jos rosmariini ei uppoa, niin punajuuren kaveriksi käyvät myös esim. tilli ja timjami.

6 punajuurta (yht. n. 550 gr)
1 pieni sipuli
1 vihreä omena
6 dl kasvislientä
1 reilu rkl hienoksi silputtua rosmariinia
1/2 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria

Leikkaa punajuuret noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä siivutetun sipulin kanssa uunivuokaan. Lorauta päälle öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 200-asteisessa uunissa kunnes ne ovat kypsiä - palojen koosta riippuen 45 min- 1 h. Kymmenen minuuttia ennen loppua lisää mukaan lohkottu omena. Soseuta blenderissä kasvisliemen kanssa ja mausta. Halutessasi lempeämmän maun lisää 2 desiä kermaa tai turkkilaista jogurttia.  Vuohenjuuston ystävät haluavat ehkä lisätä tähän myös sitä rakastamaansa vuohenjuuustoa. Tarjoile notkistetun vuohenjuuston kanssa tai ilman. 



6 kommenttia :

  1. Kiva idea! En ole kauhean suuri rosollin kaveri,mutta aina kuitenkin teen sitä joulun aikoihin.Nättikin tuo keittosi on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekään en ole oikein rosollille lämmennyt, mutta siedätyshoitoa tämäkin...!

      Poista
  2. Minä olen tässä alkuvuonna ihastunut punajuureen ihan uudella tavalla. Pitänee tätäkin kokeilla (vaikka punajuurikeitosta minulla onkin kouluborssin karseat traumat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. söin Tallinnassa kerran niin unelmaisen kevyttä borssia, joka mun traumat pyyhki pois :-) Myös se on tässä jossain vaiheessa kokeilulistalla!

      Poista
  3. Oi,oi punajuuri ja vuohenjuusto on täydellinen yhdistelmä. Myös feta ja porkkana toimii hyvin yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä alan kyllä vähän epäillä ettei musta suurta juustonystävää tuöle kovallakaan yrittämällä... :-/

      Poista