* * *
For English please see here
* * *
Lähi-idän keittiö on uinut tiensä lähikauppojen valikoimiin ja lähipiirinikin sydämiin jopa siinä määrin, että esimerkiksi hummusta löytyy jokaiselta piknikiltämme ja tsatsiki on löytänyt kodin jopa joulupöydästä.
Harissan, tahinan ja hummuksen tuntevatkin jo varmasti ihan kaikki, mutta amba on vielä tuntematon suuruus. Sen alkuperä on ihan yhtä kiistelty kuin Lähi-idässä kaikki muukin. Ihan alkujaan se on mahdollisesti kotoisin Irakista, mutta se on irakinjuutalaisten myötä se on kotoutunut myös Israelin katukeittiöihin, jossa sitä tarjotaan niin shawarman, falafelin kuin sabichin, keitetyistä kananmunista ja grillatusta munakoisosta kootun leivän kanssa.
Ihan ehdoton se on meorav yerushalmin kanssa, mutta sitä, mitä se on, joudutte jännittämään vielä huomiseen saakka, jolloin löydätte sen blogistakin!
Siinä missä harissa on Lähi-idän ketsuppi, on makeahkon pikantti amba sen sinappi. Mangon voi jättää kuutioiksi tai sen voin surauttaa tasaiseksi tahnaksi. Yhtä monikäyttöinen se on silti ja aivan yhtä kotonaan täytetyissä leivissä, lihan ja kalan kanssa kuin suoraan purkista sormella nuoltuna.
Amban sukulaista acharia tavataan myös ympäri Aasiaa - onhan mango alunperin Intiasta kotoisin (lisää siitä, kuinka vakavasti hedelmä siellä otetaan voit lukea täältä).
Amba on kätevä myös siitä, että siihen voi huoletta käyttää myös niitä vähemmän kypsiä mangoja - eli juuri niitä meidän kaupoistamme löytyviä. Tarvittavan sokerin määrä määräytyykin sen mukaan, kuinka raakoja ne mangosi ovat. Veden tarkka määrä riippuu puolestaan siitä, haluaako amban soseuttaa. Jos sen haluaa jättää kuutioiksi, lisää kerrallaan aina vain sen verran vettä, ettei seos pala pohjaan.
Pisimmillään amban valmistus vie muutaman päivän, lyhin oikotie on kuutioida tai soseuttaa mango ja yhdistää siihen maun mukaan harissatahnaa ja sitruunamehua.
Mustia sinapinsiemeniä löytyy intialaisia elintarvikkeita myyvistä etnisistä kaupoista, mutta voi ne korvata lähikauppojenkin valikoimista löytyvillä keltaisillakin, joissa ei ole samalla lailla potkua. Mikäli käytät siis keltaisia, tuplaa reseptin määrä. Sitruunan sijaan puolestaan voi käyttää myös limeä.
3-4 dl valmista tahnaa
Amba - irakilainen pikantti mangopikkelsi
muutama rkl öljyä
1 tl mustia sinapinsiemeniä
2 pientä valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 pieni punainen chili, hienonnettuna
2/3 tl jeeraa
2/3 tl sarviapilansiemeniä jauhettuna
2/3 tl sumakkia
1/4 tl cayennepippuria
1/2 tl kurkumaa
2 mangoa, kuorittuna ja kuutioituna
sitruunan mehu
2 rkl ruskeaa sokeria
1 tl suolaa
1- 1,5 dl vettä
1 tl valkoviinietikkaa (tai lisää lime- tai sitruunamehua)
Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sinapinsiemenet ja odota kunnes ne alkavat poksahdella (pidä silmällä tässä vaiheessa, jotteivät pala). Lisää kattilaan sitten valkosipuli, mausteet, mangokuutiot ja sitruunan mehu. Sekoita ja lisää sokeri. Anna sen sulaa ja kaada perään sitten vesi. Anna porista miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes mangokuutiot ovat täysin pehmeitä.
Soseuta (halutessasi), tarkista maku ja säädä maku kohdilleen viinietikalla, sokerilla tai suolalla. Anna jäähtyä ja tarjoile.
Ja hei, jos mangonmakeat, viettelevän mausteiset maut ovat juttusi, kannattaa lisäksi tsekata tämä mango-chili-inkiväärikana tai tämä jokiraputahna!
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Mä rakastan ambaa! Tykkään siitä erityisesti tonnikalasalaatissa:)
VastaaPoistano se käy kyllä ihan mihin tahansa :-) oi että alkoikin nyt tehdä mieli tuoretta tonikalaa... <3
PoistaOu mai gaad! Tämä on varmasti upean makuista!
VastaaPoistano kyllähän kaikki missä on mangoa ja chiliä ja lähi-itää on tietysti aivan ihanaa :-)
PoistaNo kiitti taas! Joku täällä nuolee näyttöä ja itkee, koska kuvasta ei tällä metodilla makua irtoa ;)
VastaaPoistaMenee testaukseen, ehdottomasti ja Jaelin vinkki pantu talteen....
löysitkö itsesi tekstistä, lähipiiri <3 ? löysitkö :-) ?
PoistaPS. Olen pöyristynyt - mikä ilo siitä Retina-näytöstä sitten oikein on?
No näinhän mä <3 Ja hei, joulupöydässä jo vuodesta 1979 ;)
PoistaPioneer Woman :-)
Poista