* * *
For English please see here
* * *
Betlehem. Ellei satu olemaan kovan luokan kristitty ja Jeesuksen jalanjäljissä matkaileva pyhiinvaeltaja, ei kaupunki vierailijalle kovinkaan paljoa tarjoa.
Vain lyhyen matkan päässä Jerusalemista sijaitseva Betlehem tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tutustua yhteen Lähi-idän konfliktin konkreettisimmista symboleista: muuriin.
Betlehemissä sijaitsee checkpoint 300, Länsirannan vilkkain rajanylityspiste. Palestiinalaiset tarvitsevat sen läpi kulkemiseen luvan, joita on olemassa erilaisia. Osa mahdollistaa työnteon Israelin puolella ja oikeuttaa rajanylitykseen arkipäivisin tiettyyn kellonaikaan saakka. Osan turvin on mahdollista käydä Jerusalemissa perjantairukouksessa.
Israelilaisille ja kansainvälisille raja on auki vuorokauden ympäri, joka ikinen päivä.
Israelin ja Länsirannan toisistaan erottavan muurin rakenne vaihtelee alueittain. Joissain paikoin se on pelkkää rautalankaa, toisissa monimetrinen betonirakennelma kuten Betlehemissä. Muurissa sinällään ei ole mitään kyseenalaista tai laitonta - millä tahansa maalla on oikeus rakentaa sellainen omien rajojensa ympärille.
Tässä tapauksessa ongelma on kuitenkin se, että muuri ei noudata vuoden 1949 aseleporajaa, vaan ulottuu palestiinalaisalueille, paikoin estäen palestiinalaisten kulun esimerkiksi omille mailleen.
Muurista on tullut Israelin harjoittaman politiikan ja miehityksen symboli. Sille on monia nimiä, joista apartheidmuuri on yksi. Työskennellessäni aikoinani Hebronissa, kävin keskustelun etelä-afrikkalaisen, apartheid-ajan kokeneen mustan kollegani kanssa.
Israelin tilannetta kuulee usein verrattavan tuolloiseen Etelä-Afrikkaan, mutta hänen näkemyksensä oli paljon synkempi. Hitaasti hän pudisti päätään. "Ei. Kyllä tämä on paljon pahempi".
Muuri on paitsi miehityksen, myös palestiinalaisen vapaustaistelun symboli.
Siitä on tullut jättimäinen vieraskirja, johon ihmiset ympäri maailman - minä mukaanlukien - jättävät viestejään.
Osan kädenjälki on välittömästi tunnistettavissa...! Kyllä, Banksy was here.
PS. Vielä ehdit osallistua Palestiinan-tuliaisten arvontaan! Aikaa on vielä huomiseen saakka!
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Kun Suomessakin saadaan naapurustossa aikaan muhevia riitoja pienen aidan rakentamisen ja sen sijainnin tiimoilta, voi vain kuvitella miten valtavat tunteet tähän muuriin tiivistyy etenkin, kun sen sijainti ei noudata aseleporajaa. Ei ihme, että muuriin kertyy viestejä ja paljon tilanteesta puhuvia kuvia. Miten konkreettinen syrjinnän symboli tämä onkaan.
VastaaPoistanäinhän se on...on se vaikuttava.
PoistaOlipa taas mielenkiintoinen postaus!
VastaaPoistaOtitko kuvaa omasta jättämästäsi viestistä?
kiitos kauniista sanoistasi! Oman viestini taiteellinen arvo ei ihan noiden tasolle yllä... :-)
PoistaOlisi se silti kiva nähdä :)
Poista:-)
PoistaNo jaa... 90-luvulla moni Länsirannan asukkaista kävi töissä Jerusalemissa ja muualla Israelissa. Liikkuminen oli nykyiseen nähden kohtuullisen vapaata. Toisen Intifadan aikana 2000-luvulla tilanne muuttui. Israel hermostui aivan oikeutetusti palestiinalaisten pommi-iskuihin ja rakensi laajan tarkastuspisteiden verkoston. Eli asioilla on aina syy ja sitten se seuraus... Siitä muurin paikasta jokainen voi tehdä omat päätelmänsä lukaisemalla vaikka Wikipediaa.
VastaaPoistatottakai on. kuten kirjoitinkin, itse muurissa ei ole mitään kiistanalaista, sen reitissä on. sen seurauksesta paikallisille perheille olen Wikipedian sijaan oppinut mm. kuuntelemalla heidän tarinoitaan.
PoistaTiedät kai myös että muurin myötä itsemurhapommitukset vähenivät...
VastaaPoistaBetlehemissä olen käynyt kaksi kertaa iät ja ajat sitten. On kyllä ihan näkemisen arvoinen,ainakin joulun aikaan.
Ikävä että sellainen piti rakentaa mutta siihen oli syynsä.Toivon vaan että muurin sijaan olisi voinut olla toisenlainen ratkaisu
Poistatottakai. pohdintoja konfliktin molemmin puolin tulossa blogiin vielä ihan erillisessä postauksessaan!
PoistaEntä se Machane Jehuda tori??
Poistatulossa sekin :-)
PoistaMielenkiintoinen postaus jälleen kerran. Synkkää, ajatteli asiaa miltä näkökantilta tahansa. Mutta hienoja ovat joka tapauksessa nuo muuriin tehdyt maalaukset.
VastaaPoistajoo, niin ovat. ei tuolla voi juurikaan välttyä Berliinin muuri-assosiaatioilta...!
PoistaSynkkä paikka mutta mielenkiintoista luettavaa. Odotan mielenkiinnolla myös postausta konflikti-pohdinnoista!
VastaaPoistakovin ovat isoja asioita näin pienelle ihmiselle...!
PoistaAikamoinen tarina! Tosi mielenkiintoista lukemista ja hienoja kuvia! Minäkin haluaisin nähdä millaisen jäljen itse jätit muuriin! ��
VastaaPoistaAi että Banksykin käynyt täällä! Vau! Katsoin juuri dokumentin kyseisestä herrasta ja kyllä oli katsomisen arvoinen - todella vaikuttavaa!
Titta / IKILOMALLA
joo, Banksyn kädenjälkeä löytyy Betlehemistä enemmänkin, kyllä se hänen kädenjälkensä vain niin ikonista on :-)
PoistaMuurihan nyt ei itsessään kauhean hieno ole, mutta ne viestit ja kuvat siinä ovat varmaan se juttu mikä saa ihmiset ajattelemaan. Hyvä että välillä tulee luettua tälläisiä synkempiäkin matkajuttua kaikkien niiden palmurivistöiden lisäksi.
VastaaPoistanäinhän se on. alan kyllä olla valmis siihen palmurivistöön... :-)
PoistaAjatuksia aiheuttava kohde tuo Betlehem. Tällaisissakin paikoissa on joskus syytä vierailla niin saa vähän perspektiiviä. Muuriin on kyllä taltioitu hienoja piirroksia. :)
VastaaPoistaonhan se. eivät ne puhuttelevat kohteet välttämättä kovinkaan rentouttavia ja lomafiilistä nostattavia tosin monestikaan ole...
PoistaTuli muuten mieleen että Usan ja Mexiconkin välillä on muuri...ja muissakin paikoissa,jokaisella omat syynsä.
VastaaPoistakuten sanoinkin, itse muurissa ei ole mitään kyseenalaista - kuka tahansa maa saa sellaisen omille rajoilleen pystyttää. Ongelma tuleekin vastaan siinä, että se loukkaa green lineä eikä pysy niillä rajoillaan.
PoistaEn ole tälläisestä muurista tietänytkään. Olisi ollut kiva nähdä millaisen viestin jätit, niin kuin joku muukin kommentoi. Mä olen kirjoittanut yhden lauseen John Lennon muurille Prahaan.
VastaaPoistaNäin sitä oppii :-) Ihana kuulla tuosta Prahanreissustasi!
PoistaVoi olla, että omassa, ihmiskunnan yhteyttä ja ykseyttä esiintuovassa sloganissani saatoin myös viitata rakastamaani jalkapallojoukkueeseen... :-)
No nyt on ainakin kohde minne en ihan heti kuvittelisi matkustavani, vaikka todella mielenkiintoinen postaus olikin. Mielelläni luen lisääkin tällaisista paikoista mihin en itse ole edes ajatellut meneväni! :)
VastaaPoistahienoa kuulla! Aika ja resurssit kun ovat rajallisia meillä kaikilla niin on kiva päästä blogien tarjoamille virtuaalimatkoille!
PoistaEn ole tästä muurista ennen kuullutkaan, enkä myöskään Banksystä! Mulla on kyllä isoja aukkoja sivistyksessä. ;)
VastaaPoistamitäääääh :-)? Banksy olis yks mun Fantasy Dinner Partyn vieraslistan suurimpia tähtiä!
PoistaSurullinen ja loputtomalta näyttävä kriisi. En ole perehtynyt aiheeseen kovin perusteellisesti, vaikka Jasser Arafat tulikin tutuksi jo lapsuudessa maailman uutisia kuunnellessa. Erittäin puhuttelevia maalauksia. Arvostan kovasti United-sloganiasi, mikä se sitten ikinä olikaan, vaikken samaa joukkuetta kannatakaan :)
VastaaPoistajoo, eipä Abu Ammarilta (nimi, jolla Arafat tuolla tunnetaan) voinut tuon ajan uutisissa välttyä :-) One love, one United!
PoistaTilanne on niin monimutkainen, että kun en asiaan ole omasta mielestäni riittävästi perehtynyt niin pidättäydyn ottamasta kantaa suuntaan tai toiseen, mutta surullista ja pysäyttävää tuo on ihan kaikkien kannalta. Jos siihen helppo ratkaisu olisi niin eiköhän sen joku olisi jo keksinyt. Kiitos tästä kirjoituksesta!
VastaaPoistavaikea tuossa tilanteessa on ottaa kantaa edes sellaisen, joka on erikoistunut konfliktiin. kiitos että olit kuitenkin mukana!
PoistaTodella mielenkiintoinen juttu, kiitos! Tilanne Länsirannalla vaikuttaa aika monimutkaiselta, enkä ihan ole perillä siitä mitä siellä nykyään tapahtuu. Mutta vaikuttaa aika loputtomalta tämä kriisi, ja murheelliselta toki myös.
VastaaPoistaoikeassa olet - ei ole ratkaisua näkyvissä ehkä koskaan...
PoistaKyllähän tällaiset muurikuvat kiinnostavat niin blogeissa kuin livenä. Samalla kun muurin reunalla tallustaa ja kuvailee, tulee kuitenkin mietittyä historian syntejä syvejä ja muurin rakentamiseen aiheuttaneita tapahtumia. Betlehem olisi itseä kiinnostava paikka kaiken kaikkiaan.
VastaaPoistakyllä tuollaiset paikat miettimään pistävät x
PoistaAika hienoja ja/tai hurjia graffiteja! Parhaimmillaan graffitaidetta voisi ihan tukea, kuten itse asiassa Espoossa on paikoitellen tehty. Betlehemissä olemme käyneet, mutta vain perusturistiretkellä, jolla ei tällaisia näe.
VastaaPoistaBetlehem ei muuten minua kyllä jaksanut muutamaa tuntia pidempään kiinnostaa...
PoistaNostan kyllä sinulle hattua, olet ainakin mulle silmät sellaiseen paikkaan, jota en todennäköisesti koskaan omin silmin näe. Pysäyttävä postaus, ja hienoja taideteoksia muurilla.
VastaaPoistasitä suuremmalla syyllä kiitos, että olit mukana näin virtuaalisesti. lukijoide takiahan näitä juttuja tehdään x
PoistaKiitos tästä mielenkiintoisesta jutusta, tämä muuri oli mulle aiemmin aivan tuntematon juttu. Nämä aina herättävät miettimään.
VastaaPoistakiitos itsellesi kun olit mukana x
PoistaBethlehem ei minustakaan tarjoa paljoa. Paljastan sen verran näkemyksiäni, että on esitetty, että Uuden Testamentin paikat ja tapahtumat olisivat olleet kuvainnollisia ja että Bethlehem, jossa Jesse syntyi sijaitsi oikeasti Qumranissa. Joka tapauksessa, on ehkä täyttä fantasiaa, että Nasaretista, jota tuolloin ei ollut olemassakaan, lähdettäisiin verolle panoa varten Betlehemiin keskellä talvea. Tarkoitus oli vain sovittaa Jeesus olemassaolevaan profetiaan, Miika 5:1 "Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista." Fariseukset ja kirjanoppineet sanoivat apostoleille, että heidän pitäisi tutkia Raamattua, ei Messiaan pitänyt tulla Galileasta. Siksi varmasti Jeesuksen syntymäpaikka on Betlehem. Joka tapauksessa, Betlehem on Daavidin kaupunki, se on ehkä sen ainoa merkitys. Muuri on varmasti mielenkiintoisempi. Tulee Berliinin muuri mieleen.
VastaaPoistatässäpä vasta olikin mielenkiintoinen näkemys :-) kiitos. Berliiniassosiaatioita (hyvässä tai pahassa) on tuolla kyllä vaikea välttää...
PoistaSun postaukset saa mut aina hamuamaan historian tekstejä ja lukemaan nykypäivän tilanteesta eri maailman kolkissa. Ehkä parasta "food for thought" - sorry, en pysty kääntämään tuota suomeksi! :)
VastaaPoistathank you so very much <3
PoistaBerliinin muurihan tuosta tuli mieleen, komeita graffiteja. Itse en Israelin kierroksellani Betlehemissä käynyt, vaan vain Jerusalemissa, Kuolleella merellä, Eilatissa ja Tel Avivissa.
VastaaPoistaEilatiin mua ei hevillä saisi... liian muovinen ja Las Vegasmainen.
PoistaNää kaiken maailman muurit on kyllä niin surullisia juttuja. Ja noi kaikki viestit ja taideteokset saa mut vielä alakuloisemmaksi... Katsoin just Banksy-dokumentin ja siinä taidettiin näyttää just toi mistä sulla on kuva. :)
VastaaPoistajoo, noi Banksyt on kyllä aika tunnettuja. Siellä se vaan niitäkin on maalaillut... Ilman että kukaan muka olis tajunnut kuka se on... :-)
PoistaOi että, surullisia kuvia tuossa muurissa. Mutta postaus on ehdottomasti mielenkiintoinen. Pääsee ainakin näin virtuaalimatkalle paikkaan, joka kyllä kiinnostaa, mutta tuleeko ikinä mentyä, vaikka haluaisi. Maailmassa on liian monta sellaista paikkaa.
VastaaPoistaihan totta- onneksi on nämä matkablogit!
PoistaKiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Voi kun tuokin konflikti saataisiin joskus ratkaistua. Valtava muuri on kyllä masentava näky aina, oltiin sitten missäpäin maailmaa vaan. Kaupunki, jossa olin Tsekissä vaihdossa oli rakentanut ghettomuurin mustalaiskorttelien ympärille vielä 90-luvun lopulla, mikä kuulosti kyllä aika järkyttävältä. Onneksi se sentään purettiin myöhemmin. No, eri asioitahan rauhan ajan muuri ja tuo Betlehemin muuri ovat. Voisin kyllä hyvin tuolla vierailla, jos lähistölle tulisi joskus matkustettua.
VastaaPoistaBanksyn työt on kyllä hienoja!
kuulostaa hurjalta, mutta ikävä kyllä ei vaikealta uskoa- romanit kun ovat Euroopan syrjityin väestönosa.
PoistaBanksyllä on kyllä niin oivaltava tyyli joka tuolla on ihan osuvimmillaan!
Kiitos tästä postauksesta! En ole edes tiennyt, että tuolla on tuollainen muuri. Otsikon lukiessani ihan vilpittömästi luulin, että kirjoituksessa puhutaan itkumuurista, mutta sehän onkin Jerusalemissa. Upeita graffiteja, muuten!
VastaaPoistaItkumuuria käytiin ihmettelemässä kaikkine kummallisuksineen jo pari viikkoa sitten :-)
PoistaPaljon taas kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Kait sitä pitäisi tuohonkin "vieraskirjaan" nimensä käydä raapustamassa...
VastaaPoistanäinhän se on. kyllä tuossa aika hyvässä seurassa on...!
PoistaVoi kumpa.....kaikki rajat maailmassa poistuisivat ja ihmiset pystyisivät elämään sovussa ollaan sitten minkä uskontokunnan tai mielipiteen edustajia tahansa. Surullista mutta totta ja kuinka kauan tuo tilanne tuolla onkaan ollut päällä!
VastaaPoistasanos muuta - aika toivottomalta vaikuttaa, että tilanteeseen mitään kunnon ratkaisua saavutettaisiin...
Poista